Helluntainuoret

Vierailin viime viikonloppuna Joensuussa, jossa helluntailaiset viettivät lähetystyön teemaviikonloppua, Tellusta.
Silmiinpistävää paikanpäällä oli nuorten suuri määrä, Heitä oli paljon yleisön joukossa, myös suurin osa järjestävän seurakunnan vastuullisista oli nuoria.

Viikonlopun tunnelma oli hengellisesti terve ja täynnä innostusta. Vaikka vierailevan saarnamiehan sanoma oli erittäin vakava, suuri joukko etsi Jumalan kasvoja kysellen Hänen tahtoaan tulevaisuuden suhteen.

Helluntailiikkeellä on vahva tulevaisuus. Tähän päätelmään ei ollut vaikea tulla, niin vahvan kuvan helluntainuorten sitoutumisesta sai..
2113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olivatko he todella aiheen vuoksi vai sen tähden, että paikalla oli muita nuoria ja heille oli järjestetty oheis ohjelmaa?

Oletko varma, että tämän nuorten määrä kertoo mitään tulevaisuudesta? Yksi kaupunki ja yksi tapahtuma. Käy katsomassa normi tilaisuuksissa. Se kertoo enemmänkin tulevaisuudesta, siitä kuinka sitoutuneita nuoret aidosti on paikallisseurakuntiin.

Äänestä

nuori tai nuoret ei voi olla helluntailaisia...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sukupolven vaihdos kirjoitti:

Vierailin viime viikonloppuna Joensuussa, jossa helluntailaiset viettivät lähetystyön teemaviikonloppua, Tellusta.
Silmiinpistävää paikanpäällä oli nuorten suuri määrä, Heitä oli paljon yleisön joukossa, myös suurin osa järjestävän seurakunnan vastuullisista oli nuoria.

Viikonlopun tunnelma oli hengellisesti terve ja täynnä innostusta. Vaikka vierailevan saarnamiehan sanoma oli erittäin vakava, suuri joukko etsi Jumalan kasvoja kysellen Hänen tahtoaan tulevaisuuden suhteen.

Helluntailiikkeellä on vahva tulevaisuus. Tähän päätelmään ei ollut vaikea tulla, niin vahvan kuvan helluntainuorten sitoutumisesta sai..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu