Usalaisten rikollinen geeniperimä

vekema

USA:n on perustettu intiaanien maille. Euroopasta tulleet merirosvot ja rikolliset anastivat intiaanien maat ja tappoivat intiaanit lähes sukupuuttoon. Pahuus ei loppunut pelkästään siihen vaan kaikki intiaanien, vuosisatojen aikana löydetyt rikkaudet, lähti tappajien mukaan.

Näiden intiaanien aareiden ansiosta sai alkunsa Usa. Ei varmasti missään päin maailmaa ole mikään maa syntynyt yhtä väkivaltaisesti kuin USA ja se näkyy siellä tänä päivänäkin. Väkivaltaisuus on jokapäiväistä sitä ei siellä taideta pitää edes uutisen arvoisena. Joka kodissa on ase tai kaksikin. Kaikki amerikkalaista todellisuutta, joka perustuu varhaiseen historiaan.
Enpä haluaisi olla amerikkalainen merirosvon jälkeläinen, jonka historia on verinen.

11

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perhos

      Usa:an on muuttanut myös italialaisia mafiaperheitä, jotka jatkoivat siitä mihin merirosvot jäivät. Veri on virrannut myös sitä kautta.

    • täti Monika

      Euroopasta rahdattiin myös tuomion saaneita rikollisia Usa:an, kun haluttiin päästä heistä lopullisesti eroon. Onpa kansalla tosiaan melkoinen historia.

    • Ylivoimainen valtaosa USA:n rikollisten geeniperimää on afrikkalaista. Noin puolet mustista amerikkalaisista miehistä etelävaltioissa on jossain elämänsä vaiheessa vankilassa.

    • Jokeripokeri pox

      Joskus aikoinaan Austraalia oli paikka, johon Englannista karkoitetut rikolliset häädettiin elämään omillaan.
      Tosi juttu: Suomalainen mies oli menossa Austraaliaan, ja tullissa kysyttiin että onko hänellä rikosrekisteriä. Äijä oli heittänyt siihen että: "Ei satu olemaan. Vieläkös sellainen vaaditaan?"

      • Valetta kun toi

        homma kysytään jo viisumia haettaessa.


    • väärenetty historia

      Juu la dai sed oli se ihmisryhmä joka hallitsi orjan tuonti jenkkeihin, omisti satamat ja hallitsi huutokauppat, toki Hollywood mediassa on annettu väärenetty kuva että muu valkoiset ihmiset oli orja bisniksen takana, kiittää vaan Spiilperkele ja kompani.

    • Australiassa on

      myös samanlainen geeniperimä mutta ei siellä tehdä niin paljon rikoksia johon saattaa olla syynä se että Australiaan ei ole tuotu halpatyövoimaa afrikasta.

      • täti Monika

        Australiaa eivät perustaneet merirosvot ja rikolliset intiaanitappajat.


      • Australia
        täti Monika kirjoitti:

        Australiaa eivät perustaneet merirosvot ja rikolliset intiaanitappajat.

        perustettiin vankisiirtolaksi ja valkoiset lahtasivat siellä abot melkein sukupuuttoon.


      • täti Minika
        täti Monika kirjoitti:

        Australiaa eivät perustaneet merirosvot ja rikolliset intiaanitappajat.

        Austraalian alkuperäisväestö sai pitää henkensä, vaikka ei heilläkään kaikin osin ole kovin hyvät elinolot.


      • Aika iso osa
        täti Minika kirjoitti:

        Austraalian alkuperäisväestö sai pitää henkensä, vaikka ei heilläkään kaikin osin ole kovin hyvät elinolot.

        niistä kylläkin tapettiin ja nykyisin niistä enemmistö on alkoholisteja ja narkkeja.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      821
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      786
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      677
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      660
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      634
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      604
    Aihe