onko jumalan

nimi Pentti?
hra Pentti, tule ja armahda.
5195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei vaan porvarikapitalistirunkku on jumala(epä) koska hän keksi rahan ja painaa rahaa ja jakaa sitä itselleen ja kavereilleen ja vaatii muita ostamaan, tekemään työtä, myymään itsensä huoraksi rahna vuoksi jonka eteen ei itse tee muuta kuin valehtelee, tappaa, raiskaa, tuhoaa kaiken.

Äänestä

Vaikka kysymys on humoristisesti asetettu, Jesajassa on aiheeseen liittyvää Jeesuksen tulemisesta, Universumin, maan ja elämän luojasta sekä Jumalan nimestä.

Jesaja 42 luku.

"Katso: minun palvelijani, jollle minä annan voiman, minun valittuni, johon olen mieltynyt. Hän tuo oikeuden kansojen keskuuteen. Ei hän huuda eikä melua, ei kuulu hänen äänensä kaduilla. Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. Tinkimättä hän toteuttaa oikeuden. Eikä hän murru, ei himmmene hänen liekkinsä, vaan hän saattaa kaikkialla oikeuden voimaan. Hänen opetustaan ikävöivät kaukaiset rannat."

"Näin sanoo Jumala, Herra, hän, joka loi taivaan ja levitti sen auki, joka muovasi maan ja kaiken mitä siitä versoo ja antoi sen päällä kulkeville elämän hengen: - Vanhurskaan suunnitelmani mukaan minä, Herra, olen kutsunut sinut. Minä tartun sinun käteesi ja suojelen sinua. Sinut minä asetan toteuttamaan sen liiton, jonka olen tehnyt tämän kansan kanssa kaikkien kansojen valoksi, avaamaan sokean silmät, päästämään kahlitut vankeudesta, tyrmästä ne, jotka sen pimennossa istuvat."

"Minä olen Herra, Jahve on minun nimeni. Kunniani kirkkautta minä en kenellekään luovuta, en minulle kuuluvaa ylistystä jumalankuville. Näettekö: minkä olen ilmoittanut, se on tapahtunut, ja nyt minä ilmoitan uutta. Ennen kuin se taimelle ehtii, minä kerron sen teille."

Äänestä

Jahvehan se vanhan testamentin aikaan oli. Nykytiedon mukaan jumala on vaan sukunimi ja etunimi on Ronnie James.

Äänestä

Aloittajalle

kuten huomaat jokaisella on Hänestä oma käsityksensä ja nimi. Näin pitää tietenkin ollakin koska kukaan ei näe toisen ajatuksia.

Äänestä

Luojajumala on eri kuin materian luonut artesaani demiurge. Universumimme syntyi kvarkkipuurosta, kvarkkeja on 6 ja lisäksi pimeää ainetta. Nag Hammadin kääröistä selviää, että maailma syntyi kaaoksesta, jossa oli läsnä "seitsemän". Se seitsemäs on Sofia - viisaus. Universumeja on ääretön määrä. Kaikki erilaisia. Ulottuvuuksia on ääretön määrä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nimi? kirjoitti:

nimi Pentti?
hra Pentti, tule ja armahda.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu