Sisäministeri Arsen Avakovin mukaan Janukovitsh antoi "rikollisen käskyn" ampua mielenosoittajia.
Lisäksi Ukrainan hallitus sanoo todenneensa, että FSB:n agentit olivat osallisina ampumisissa.
Itsenäisyydenaukiolla kuoli helmikuussa lähes 90 ihmistä. Janukovitsh pakeni maasta ampumisten jälkeen.
Avakovin mukaan kahtatoista mellakkapoliisi Berkutin työntekijää epäillään osallisuudesta ampumisiin. Kolme heistä on jo pidätetty.
STT
Lisäksi Ukrainan hallitus sanoo todenneensa, että FSB:n agentit olivat osallisina ampumisissa.
Itsenäisyydenaukiolla kuoli helmikuussa lähes 90 ihmistä. Janukovitsh pakeni maasta ampumisten jälkeen.
Avakovin mukaan kahtatoista mellakkapoliisi Berkutin työntekijää epäillään osallisuudesta ampumisiin. Kolme heistä on jo pidätetty.
STT
Vastaukset 14
Vanhimmat
12 kiinni joukkomurhasta epäiltynä
Ukrainan lakkautetun mellakkapoliisin Berkutin jäsenistä 12 on otettu kiinni. Heitä kaikkia epäillään joukkomurhasta. Suurin osa tapetuista kuoli tarkka-ampujien luoteihin.
Ukrainan virkaatekevän oikeusministerin Oleh Makhnitskin mukaan kaikki epäillyt kuuluivat Berkutin sisäiseen erikoisjoukkoon, "Mustaan yksikköön".
- Tämän yksikön poliisit olivat koulutettuja erikoisoperaatioihin, mukaan lukien ihmisten tappamiseen. He toimivat presidentin hallinnon alaisuudessa.
IL-STT-AFP-REUTERS
Kiovan helmikuisissa mielenosoituksissa kuoli yli sata ihmistä (tähän asti 119 - uhreja voi tulla vielä lisää -vaikeasti haavoittuneista osa saattaa vielä menehtyä). Heistä suuri osa tarkka-ampujien luoteihin.
Euromaidanin mielenosoittajien kuolemista ovat vastuussa henkilöt, jotka ovat olleet suoraan entisen presidentin Viktor Janukovitshin alaisuudessa, ilmoittivat Ukrainan hallituslähteet torstaina.
Mielenosoittajien ampumisesta syytetään sekä Venäjän turvallisuuspalvelun agentteja, että Ukrainan erikoispoliisin Berkutin joukkoja.
Mielenosoituksissa Kiovan Maidanin aukiolla helmikuun lopulla kuoli yli sata ihmistä. Suurin osa kuoli tarkka-ampujien luoteihin. Tapausta tutkineen lautakunnan mukaan käsky ampua mielenosoittajia kohti tuli suoraan presidentti Janukovitshilta.
IS-STT
Ei sinänsä kiinnosta kahden kommunistivaltion yhteenotto.
Ukrainalainen 44. armeijakunta aloitti toisen maailmansodan
hyökkäämäällä Raatteen tiellä. Heidät tuhottiin.
He toimivat ryssäläisten renkeinä myös raiskatessaan Puolan.
Nyt ryssäläiset tuhoavat heidät.
Oikeastaan ihan sama mitä slaavit tekevät kunhan eivät tee sitä
täällä
Kumpikaan ei ole kyllä kommunistivaltio, mutta ukrainakin olisi voinut hoitaa asiansa muuten kuin mellakoimalla ja aseellisella vallankaappauksella - jonka länsi ystävällisesti mobilisoi ja maksoi.
Ongelmahan siitä syntyi, kun se ei mennytkään läpi EU-kansaan heittämällä, että Venäjä onkin kamala, ja sitähän nyt on tiedoitusvälineissä tuosta tapahtumasta saakka rummutettu, eikä oikein vieläkään vaan pure. Pitää siis saada kansalle luotua raaempaa kuvaa toiminnasta Ukrainasta, ja siitä kuinka oikeutettu oli tämä vallankaappaus. Miksi eivät "oppositio" odottanut Janukovitsin lupaamia vaaleja, vaan kiireellä piti tehdä vallankaappaus ?
Totta kai kertovat nuo jotkut kiinniotetut saaneensa käskyn Janukovitsin hallinnolta, muuta vaihtoehtoahan ei ole - henki lähtee muuten, ja kidutettuna kertoo muutenkin varmaan aika lailla haluttuja asioita, jotta kuulustelijat ovat tyytyväisiä ja kidutus loppuu. Se ihmetyttää, miten nuo ovat saaneet käsiinsä nuo väitetyt 12 tekoihin osallistunutta :) Taitaa olla vaan tuota mediaavarten rakennettuja, ja nykyistä valtaa pönkittäviä satuja.
onkin totta? Miksi on vaikea hyväksyä sitä mikä on loogista ja päivänselvää? Uskotko todella mieluummin Putinin valhekoneiston syöttämää "totuutta"?
Miksi muuten Putinin hallinto sulkee suut omassa maassaan kaikilta muilta?
. . .. tut Putinista, kyllä olisi ihan terveellisä ajatella, seurata ja katsella maailmaa muutenkin kuin Putinin ja EU-Usan tiedotteiden kautta.
Voihan se olla tottakin, mutta mikä siinä on loogista ja päivänselvää ? Miksi ampujat löytyivät vasta nyt, miten voisivat olla kertomatta kuulustelijoiden haluamia asioita, vaikka ei olisikaan totta - kidutus on vahva mielipiteiden muokkaaja ;)
Pitää osata ajatella itse, ja muodostaa käsityksiäkin itse - ja aina on hyvä kysyä itseltään miksi, miksi vasta nyt jne.
Kumpikaan ei ole kommunistivaltio
siis mitä
70 vuotta kommunismia
sen jälkeen normaali tsaristinen pakkovalta
siitäkö kommunisvaltio muuttuu joksikin
virassa istuu samoja ukkoja
samat historianvalheet pyörivät
sama raakalaisarmeija jne.
ai siis että kommunisi katoaa kun vain joku valtion nimi muutetaan
kun kommunismia on harjoitettu luokkaa 70 vuotta?
Ohimenne sanottuna 70 vuoden aikana
kommunismi edes ei oikein ehtinyt levitä vielä Siperiaan
asti siinä mielessä
että siellä tiettömien teiden takana ei ollut politrukkeja
vahtimassa samassa määrin luin leningrad-pietarissa
VENÄLÄISTÄ EI TEE LÄNSIMAISEKSI SE ETTÄ SILLÄ ON KÄDESSÄ
IPAD
entäpä jos menisit keskustelemaan kommunistien välisistä
otteluista muualle kuin perussuomalaisten palstalle?
...vaikea hyväksyä? Yli 100 ihmistä on murhattu. Ovatko he niin turhaa porukkaa (fasisteja), että heidän kuolemansa on se ja sama?
Aika karmea kuva paljastuu: Venäjän turvallisuuspalvelu junailemassa joukkomurhaa herransa Putinin käskystä. Putin muuten ehti raivota puheessaan, että Janukovits ei ollut tarpeeksi kova. Janukovitsillihan petti hermo jo 2 päivän murhaamisen jälkeen.
kyynärpäitä myöten kiinni tässä jutussa. Jostain syystä yrittäneet pestä Putinia puhtaaksi ja solvanneet ukrainalaisia.
Miksi nyt pitäisi lopettaa, kun totuus vihdoinkin on paljastumassa raudankovien todisteiden myötä?
Ukrainan sisäministeri Arsen Avakov ja salaisen poliisin SBU:n uusi päällikkö Valentin Nalivaitshenko pitivät torstaina tiedotustilaisuuden Maidanin verilöylyn alustavasta tutkinnasta.
Nalivaitshenkon mukaan hänen edeltäjänsä ja entinen sisäministeri ovat avainhenkilöitä mielenosoittajien joukkosurmassa. Nalivaitshenkon mukaan entinen SBU:n päällikkö raportoi Venäjälle operaation onnistumisesta.
"(Entinen presidentti Viktor) Janukovits antoi rikollisen käskyn avata tuli mielenosoittajia vastaan 18.-20. helmikuuta. (Venäjän) FSB:n agentit osallistuivat sekä suunnitteluun että niin kutsutun antiterroristioperaation toteuttamiseen", sisäministeri Arsen Avakov sanoi.
Nalivaitshenkon mukaan Venäjä auttoi Janukovitsia mielenosoittajien tukahduttamisessa aseilla ja 26:lla salaa toimineella miehellä. Venäläiset lentokoneet toivat maahan yli 5 000 kiloa aseita ja räjähteitä.
Ukrainan johto ilmoitti helmikuussa 2014 antiterroristioperaatiosta. Nalivaitshenkon mukaan se oli todellisuudessa joukkomurhista vastuussa oleva organisaatio, jota Janukovits johti.
Siinä palkattiin mielenosoittajia vastaan verkosto tappajia ja kidnappaajia. Sisäministerin mukaan hallinto myös varusti katugangsterit, 'titushkit', aseilla ja ammuksilla.
Nalivaitshenkon mukaan eräät joukkomurhassa mukana olleet mellakkapoliisit ovat nyt Krimillä. Hänen mukaansa epäiltyjen listassa on "tusinoittain" nimiä.
Venäjän FSB kiisti heti tiedotustilaisuuden jälkeen osallisuutensa joukkomurhiin. Venäjälle paennut Janukovits on kiistänyt kaiken osallisuutensa
..miinustaa? Onko täällä Putinin roistohallinon agentteja?
. . . . . .
Kyllä persuja nyt viituttaa kun heidän idolinsa Putin paljastuu salamurhaajaaksi. Naurattaisi, jos tämä tämä tapaus ei olisi niin karmea ja traaginen.