Minusta on surullista että homojen suhteen on tultu tähän tilanteeseen että heihin positiivisesti suhteutumien kääntyy negatiiviseksi tämän agressiivisen kampan takia. Miksi heidän pitää tälläkin palstalla avaus avauksen jälkeen polkea toisten arvoja avioliitosta kun he voivat mallisessa mielessä saada samoja oikeuksia toisen nimisellä liitolla. Tämä päivästä ja viikosta toiseen jatkuva kampanja täälläkin saa ainakin minut jo miettimään haluanko enää onko tällä jotakin tekemistä niiden homoseksuaalisten ihmisten kanssa joita sentään tunnen reaalimaailmassa ja joiden kanssa olen mielelläni keskustellut ja tehnyt töitä. Monet parhaat keskustelut elämästä ja elämän arvoista ja uskonnosta ole käynyt tämän ryhmän edustajan kanssa. Arvostan ja kunnioitan häntä ja hänen elämäänsä arvoja ja minusta on aivan sama missä suhteessa hän elää, yksineläjä hän ei ole. Hän ei kuitenkaan ole ns. uskovainen, ja suhtautuu positiivisesti minun uskonnolliseen vakaumukseeni. Tällä palstalla eikä kotimaa24 palstalla ei tällaisten ihmisten kirjoituksia vaan näy. Onko heidät omassa yhteisössään vaiennettu? Onko sielläkin sallittu vain yksi mielipide? Tällä esitetään asiat niin kuin kysessä oli yhden asian liike yksin arvoin ja yhdellä agressiivisella toimintatavalla.
Homomyönteisen puheenvuoro (kopio)
homo, vl-perheestä
43189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
alkuperäisen kirjoittaja on *etsivä-xx*
Huomaa etsivä myös se, että olet palstalla jossa vaikuttaa sairas vl-viha. Siinä vihassa ovat keskiössä muutamat samat ihmiset, jotka esiintyvät milloin minäkin. Tällä kertaa homoina. Mukana on toki aitojakin homoja, mutta pääasiassa ent. vl:ä ja helluntailaisia, jotka osallistuvat vl-vihapitoiseen homokeskusteluunkin kaksilla kärryillä.
Noista samoista kymmenkunnasta oksentajasta on edelleen kyse.
Linkkaamassani ketjussa on hyvä esimerkki vihasta vl-uskovaisia kohtaan. Sivullisille kerrottakoon, että vl ei vihaa homoja, vaan homovihaajat tällä palstalla ovat helluntailaisia
http://m.suomi24.fi/node/12158184
Asiat pitää suhteuttaa laajempiin yhteyksiin. Meidän Suomenmaamme kun on osa läntistä kulttuurimaailmaa. Länsimaissa on meneillään nykyään kehitys, jossa samaa sukupuolta olevat voivat solmia keskenään tasaveraisen avioliiton. Meidän tulee seurata tätä kehitystä, koska länsimaat ovat maailman johtavia ihmisoikeuksien ja ympäristönsuojelun sekä rauhan puolestapuhujia. Länsimainen kulttuuri kantaa myös Jeesuksen opetuslasten arvoperintöä, koska kristiusko on pohjana koko kultturille, nimenomaan Jeesuksen opetusten muodossa. 1900-luvulla Euroopassa ja muuallakin diktatuurit uhkasivat maailmanrauhaa ja ihmisarvoa. Länsimaat olivat silloinkin oikeuden puolella. Nytkin monissa maissa seksuaalivähemmistöjen asiat ovat huonosti. Länsimaat haluavat saada parannusta aikaiseksi noissa maissa.
Vetoat kristinuskoon. Oletko oikeasti sitä mieltä, että Jeesus, ja Raamattu ovat sitä mieltä, että seksuaalinen kanssakäyminen on sopivaa esim. miesten kesken ja että Pyhä avioliitto on esim miehen ja miehen välinen?
Rakkaudesta ja tasa)arvosta en kysynyt, vaan Jeesuksen ja Raamatun "mielipiteestä" suhteessa prikulleen noihin asioihin. Riippumatta liittyykö niihin mitään muuta, kuten rakkautta tai maallisia velvoitteita.
Länsimainen kulttuuri on rappiokulttuuri, nimenomaan Jeesuksen opetusten muodossa. Euroopassa ja anerikoissa valloittajat tuhosivat kokonaisia kansoja, maailmanrauha ja ihmisarvo oli poissa. Länsimaat olivat silloinkin vääryyden puolella.
'Pyhä avioliitto' syntyi Jeesuksen aikaan makaamalla eli panemalla. Ei mitään seremonioita kyllä ollut?
Jälkikäteen tämä homma on kehitetty palvelemaan maallisen elämän tarpeita. Maallisen vallan edessä kaikilla tulee olla tasa-arvo. Jumala osannee ihan itse jakaa ne taivaspaikat sitten oman makunsa mukaan? Tuskin kovin paljon homot edes haluaa naimisiin, eihän tuo rekisteröity parisuhdekaan nyt niin suosittu ole, mutta oikeus siihen on oltava, kun se ei ole kerran keneltäkään pois. Mulle yks lysti muuten, evvk.
Kuulostaa samanlaiselta kun omien koirien väliset riidat, kun toisella on luu, niin toiselta on saatava se pois. Koirani eivät ole koskaan tyytyväisiä omaan luuhunsa vaan kunhan toisella ei sitä luuta niin on vasta hyvä. Vieteillä siis mennään, ei aivoilla..
Sitäpaitsi ennen sai ottaa jalkavaimojakin, että se siitä nykyisen tyyppisistä avioliitosta :)
##Mulle yks lysti muuten, evvk###
Niin minullekin, mutta uskovaisilla on pyhä avioliitto. Kun kuitenkin aiheesta keskustelette, niin sivusta ihmisoikeuksia, tapoja, traditioita ja toisten keksintöjä kunnioittaen ihmettelen miksi uskovien, miehen ja naisen välinen pyhä avioliitto pitäisi sotkea peräsuolien välisellä rakkaudella. Valtion kannalta ymmärrän ja osaltani hyväksyn. Uskovien kannalta pidän peräsuolirakastuneiden pyrkyä hävyttömäksi teoksi puuttua toisen ryhmän sisäisiin asioihin, eli Heidän pyhään avioliittoon. Solmikoon oman peräsuoliliittonsa.
***Valtion kannalta ymmärrän ja osaltani hyväksyn. Uskovien kannalta pidän peräsuolirakastuneiden pyrkyä hävyttömäksi teoksi puuttua toisen ryhmän sisäisiin asioihin, eli Heidän pyhään avioliittoon. Solmikoon oman peräsuoliliittonsa.***
aamen aamen aamen
Varmaan olisit rotuerottelua harjoittaneessa maassa innokkaasti käyttänyt näitä samanlaisia perusteluitasi eri väristen ihmisten keskinäisten avioliittojen vastustamiseen.
Pimppiliitto sit kans :)
En, puolustin ainoastaan pyhää miehen ja naisen välistä avioliittoa, joka voi tuottaa siunauksena myös jälkikasvua. Rotuun ja väriin katsomatta. Puolustin uskovia siinä, ettei toisten sisäisiin asioihin ja sääntöihin pitäisi puuttua, olkoonpa tässä tapauksessa kyseessä, samaa sukupuolta oleva ihminen, ryhmä ihmisiä, tai vaikkapa koira tai kalliokieleke. Avioliitto on miehen ja naisen. Myös heidän osalta voi olla lainopillisia rajauksia, kuten esim kehitysvammaisuus, jos ei voida todentaa toisen osapuolen, todellista tahtoa.
Yhteiskunnan pitäisi ilman muuta tasavertaista nuo liitot. Uskonto on eri asia.
Tuo sinun väitteesi on panettelua, tahallista.
Ihan vapaasti, kannatan. Pääasia, että peräsuolirakkaus ei tule sekoitetuksi terveeseen avioliittoon.
Ehkä 1 % avioliiton satamaan purjehtivista edes uskoo Jumalaan. Eikö heidän kirkkohäät ole melkein jumalan pilkkaa jos saivarrellaan.. Pitäisi siis olla joku hihhuleita varten erikseen varattu versio, jolla saisi samat oikeudet kuin muutkin, kun nyt ei vain oikeaoppiset käytä ko palvelua? Ja tämä ns avioliitto kaikille auki.
Avioliitto ei ole mikään uskonnollinen juttu pelkästään kylläkään, eikä vain uskovaisille tarkoitettu, senhän voi solmia maistraatissa ja sitäkin kutsutaan avioliitoksi.
Suvaitsemattomuutta ja idioottimaisuutta on kyllä molemmin puolin, pakanoilla ja uskovaisilla, mietin vaan suvivirren lähtöä kouluista ym. Suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuutta tarvitaan kaikilla puolilla. Usein se vaan menee, että sitä saa mitä tilaa..
*Varmaan olisit rotuerottelua harjoittaneessa maassa innokkaasti käyttänyt näitä samanlaisia perusteluitasi eri väristen ihmisten keskinäisten avioliittojen vastustamiseen.*
Ja sinä varmaan yhteisiä saunoja, vessoja, pukuhuoneita ja hameita kaikille. Naisten illat lakkautettaisiin, myös uskovilta. (onko niitä edes muilla?) (paitsi ehkä homoilla)
Terve avioliitto jossa Viron reissulla käydään huorissa jne.. Se on se avioliitto jota tässä puolustetaan.
Tässäkin asiassa usein joutuu toteamaan:
'Pahuus on vielä voitettavissa, mutta tyhmyyden muuri on läpipääsemätön'
Ehkä 1 % avioliiton satamaan purjehtivista edes uskoo Jumalaan***
Tuolla ei ole mitään merkitystä kenellekään. Uskokoon vaikka puuJumalaan, mutta avioliitto on uskoville Pyhä! He itse päättäköön vihitäänkö koira Pyhään avioliittoon.
** heidän kirkkohäät ole melkein jumalan pilkkaa jos saivarrellaan**
Miten olemattoman pilkka sinua haittaa?
Tuollakaan ei ole mitään merkitystä, avioliitto on miehen ja naisen, ei esim sinun ja koirasi.
** siis olla joku hihhuleita varten erikseen varattu versio, jolla saisi samat oikeudet kuin muutkin***
Ei. Hihhuleilla on jo, pyhä ja kallis, ikioma avioliitto. Siihen ei pidä ruskeaa kamaa sotkea edes wc-paperin tasolla. Ei.
*Avioliitto ei ole mikään uskonnollinen juttu pelkästään kylläkään, eikä vain uskovaisille tarkoitettu, senhän voi solmia maistraatissa ja sitäkin kutsutaan avioliitoksi.***
Totta, ateistien hommat on eri asia, mikset ole heihin vaikuttamassa, eduskuntaan yms. Huomaatko ritari että olet uskonto palstalla?
Täällä puolustetaan nyt uskovien Pyhää avioliittoa.
Varmaan olisit rotuerottelua harjoittaneessa maassa innokkaasti käyttänyt näitä samanlaisia perusteluitasi eri väristen ihmisten keskinäisten avioliittojen vastustamiseen.******
Tässäkin asiassa usein joutuu toteamaan:
'Pahuus on vielä voitettavissa, mutta tyhmyyden muuri on läpipääsemätön'
>>>Tällä palstalla eikä kotimaa24 palstalla ei tällaisten ihmisten kirjoituksia vaan näy>>>
No ei todellakaan näy. Joku täysin ulkopuolinen ihminen seuraisi kyllä äimän käkenä tätä keskustelua. Marginaalinen uskonlahko on aina ja kaikkien vähemmistöjen ja enemmistöjen yleishyödyllinen tai hyödytön syntipukki.
Vl on jopa Suomessa marginaali, vl homous on kaikkien marginaalien marginaali. Silti kaiken maailman leipäpappien kansankirkot ja teologit vääntävät nimenomaan -täällä- punaisena homoudestaan. Vastapuolella huutaa taas helluntailaisten peräsuolikuoro. Oi aikoja oi tapoja.
Yhtä asiaa en tosiaankaan tajua näissä homokeskusteluissa: Miten ihmeessä se on keneltäkään toiselta pois, jos jotkut homot nyt sais mennä virallisesti naimisiin keskenään? Entä miten se nyt on kenenkään uskosta pois? Kyllä mun mielestä jokaisella on itsellään vastuu omasta uskostaan ja sieluntilastaan, eikä se siitä sen paremmaksi tai pahemmaksi muutu, vaikka sata naapurinmiestä päättäis yhtäkkiä avoioitua keskenään. Eihän tuo nyt ainakaan mun käsittääkseni pakota ketään uskossa elävää ryhtymään uskonsa vastaiseen elämään...
Kaikkein vähiten uskovaiset ovat siitä kiinnostuneet, joten miksi sinäkin tänne tulit voivottelemaan eri nimimerkeillä. Ainoa asia mikä uskovia aiheessa kiinnostaa on Pyhä avioliitto ja sen säilyttäminen miehen ja naisen välisenä niin kuin se on aina ollut ja tarkoitettu. Eikai se muille kuulu mitä touhuatte keskenänne ja mitä liittoja perustatte. Avioliitto on miehen ja naisen, ei esim. kolmen miehen ja kahden koiran. Jatkakaa!
"Tämä päivästä ja viikosta toiseen jatkuva kampanja täälläkin"
Ja niin tulivat kampanjoimaan tähänkin ketjuun. Ei mitään rajaa ripulirakkauden kannattajilla...
Kampanjoimaan, ei tarvii kampanjoida kun vain kertoa pimeydessä eläville totuuden. Puhut pilkallisesti sävyyn 'Jumalan luomista' ihmisistä termillä 'ripulirakkaus'. Miten on varaa pilkata, ei mene minun käsityksen piiriin hyvästä ja hyvinvoivasta ihmisestä. Tuon tyyppinen rakkaus tuntuu monia kiinnostavan enemmän kuin itse päivän valiossa uskaltavat myöntää. Märissä unissaan kuitenkin hekumoivat harrastavansa seksiä saman sukupuolen kanssa. Siihen sitten lääkkeenä on homofobia.
****Märissä unissaan kuitenkin hekumoivat harrastavansa seksiä saman sukupuolen kanssa****
Kyllä sinusta oikeesti näkee että olet sairas homoseksuaali, kauhean kieroutunut ajatusmaailma. Ei terveellä ihmisellä ole tarvetta kirjoittaa tommosta roskaa, oli se sitten totta tai ei...
Mitä ihmeellistä tuossa märkä uni lauseessa oli. Märkä uni on ihan normiasia kaikilla? Hekumointi-sana ihan tuota uskovaisten terminologiaa.. kyllä sitä sanan säilää pitää saada täältäkin suunnasta tulla, jos kerta sieltäkin. Saturnuksen kajo: minä en sentään ole tyhmä, jos sairas olisinkin :)
No nyt tuo viimeinen lause oli mulla asiaton, kettuilua siis..
Kylläpä onkin kasautunut huima määrä argumentointivirheitä ja kasoittain olkiukkoja. Varsinainen jo klassikoksi muodostunut ihminen ja koira_avioliitto. Kahden ihmisen välinen liitto eroa ihmisen ja koiran välisestä liitosta siten, että ihmisellä on kyky ilmaista tahtovansa. Koira kenties heiluttaa häntäänsä, mutta ei ymmärrä asiaa, sen enempää kuin kiihkouskovainenkaan. Uskoville ei ilmeisesti ole ihan selvillä Suomen laki, jossa sanotaan, että lain edessä KAIKKI ovat tasa-arvoisia. Ketään ei saa syrjiä rodun, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen ym. perusteella. Kenenkään ei ole pakko noudattaa itselleen vierasta uskontoa. Näyttää siltä, että eduskunta äänestää vielä huhtikuun aikana tasa-arvolaista. Veikkaan, että menee läpi.
Ja muuten sinä Anaali-Anssi. Peppuseksi on ylen suosittua heteroiden kesken. Kokeile sinäkin.
Ja ihan vaan piruuttani kerron, että olen valkoinen, runsaasti kasviksia syövä heteronainen.
Kirkko eroon valtiosta. Kaikille pakollinen maistraatti vihkiminen. Kirkko tehköön mitä lystää ja siunatkoon ketä lystää.
***Kirkko eroon valtiosta. Kaikille pakollinen maistraatti vihkiminen. Kirkko tehköön mitä lystää ja siunatkoon ketä lystää***
Samaa mieltä, ihmettelenkin suuresti että tulette tänne kampanjoimaan. Tämä on uskonnollinen foorumi, ja sinä päivystät täällä?? Ja väliin toteat että kirkko tehköön mitä lystää????
Mitä kiksejä etsit?
##Varsinainen jo klassikoksi muodostunut ihminen ja koira_avioliitto###
Miksi tulet uskovaisten foorumiin kirjoittelemaan sikamaisia juttuja? Juttusi ei juuri poikkea kesiin tai muiden hellareiden täällä kirjoittavien homovihaajien teksteistä.
#### mutta ei ymmärrä asiaa, sen enempää kuin kiihkouskovainenkaan. ###
Et varmasti ymmärrä kuinka sairasta uskovaisten pilkkaa harrastat uskovaisten foorumilla, mutta silti, lue edes tämän ketjun avaus ja solvaa jossain toisessa ketjussa. Avaus on homomyönteinen, mutta pilasitte tämänkin avauksen...
### ilmeisesti ole ihan selvillä Suomen laki, jossa sanotaan, että lain edessä KAIKKI ovat tasa-arvoisia. Ketään ei saa syrjiä rodun, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen ym. perusteella###
Eikö sinulla ole lainkaan itsehillintää? Ketä sinä luulet opettavasi, lestadiolaisiako? Juuri kun solvasit ja vertasit uskovaisia koiriin...
### ei ole pakko noudattaa itselleen vierasta uskontoa###
oletko sinä jotenkin riippuvainen uskostani?
### siltä, että eduskunta äänestää vielä huhtikuun aikana tasa-arvolaista. Veikkaan, että menee läpi.###
Entä sitten?
### Ja muuten sinä Anaali-Anssi. Peppuseksi on ylen suosittua heteroiden kesken. Kokeile sinäkin.###
Mihin pyrit?
### ihan vaan piruuttani kerron, että olen valkoinen, runsaasti kasviksia syövä heteronainen.###
Ei kyllä uskoisi! Harva uskookaan. Pilasit monen heteronaisen maineen. Ja monen homonkin.
Tuskin nainen voi olla noin ilkeä, vai voiko,,,, en jaksa ja halua uskoa niin.
Tuntuu niin kovin sisäsiittoisilta nämä uskovien ryhmät. Tulin siis tuomaan ilosanomaa. Käy se nimittäin näinkin päin, vaikka pääsääntöisesti uskovaiset ovat väkisin tuputtamassa omaa agendaansa ei-uskoville. Ehkä lestojen, hellujen ym. on aika herätä tietämään, että kovasti on maailma muuttunut. Raamatun säkeille pelottelu ei enää toimi.
Edellisessä tekstissä ei ole muuta kommentoitavan arvoista, kuin se väite, etteikö nainen voisi olla ilkeä. Muahhahhaa, mitä naisten aliarviointia. Näkisitte mun vl-messu mutsin, niin tietäisitte millainen on ilkeä ihminen :D
* Messu=lessu. (Kuolema iPadin kirjoituskorjaukselle)
Toki vl-nainen voi olla, mutta puhuin naisesta joka ei ole vl.
miksi kirjoitat ns. naisena, ei nainen yleensä kirjoita tollee...
Älä mene noiden ruskeanrejän ritareiden lankaan. Heidän fokus on ripulissa .ei muussa .
Jos minua tarkoitit, niin olen kyllä mies ja en siis sama tyyppi
Kukaan lestadiolainen ei tuputa yhtään mitään. Itse tuputat tänne itsesi. Homouskin on luonnollista, joskin käytös mielestämme syntiä...
Etsi itsellesi elämä muualta, ettei tautimme tartu...
Ja mutsin vittumaisuus ei johdu vl asiasta, isäni on myös vl ja kiltti ja hyväsydäminen, ettei paremmasta väliä
Ja sun fokus?? :D.
Kaukana Teistä . Tuotinko pettymyksen ??
Ja vielä fokustyypille
– Kompensatorinen narsismi: syvän huonommuuden tunteen täyttämistä ylemmyydentuntoisuudella.
Narsismisi korreloi liikuttavasti ruskean värin kanssa ? Otan osaa !
Juurikin tuollaiset kommentit herättävät epäilyksen, että itsetunto ei ole ihan kohdallaan.
Syntimyönteisyys tuottaa huonoa hedelmää.
Kannattaisi pitää Jumalan tahto tässä asiassa meidän kaikkien mielessä ja puhua siitä.
Muistetaan mitä tapahtui Sodomalle ja miksi.