miestä iteleen. ois kannattanu olla vähän vähemmän puhelias ja naisellisempi, miehet vieroksuu naista jonka kanssa joutuisi vääntämään
paula ei saanu
dildodurisemmaa
261363
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Polttiko se pihalla vaan sohvan ? Kamalaa ympäristön saastuttamista. Oikea luomu ja ejkologinen ja ja kauhea.
Aika touhottaja ja höpsöttäjä tämä Paula.
Ihmettelen vaan, kun hän sanoi Raunon olevan sellainen mies, että se haluaa mennä ja kokeilla uutta, mutta Paula itse sanoi haluavansa enemmän rauhoittua, eikä mennä ja höpöttää.
Kyllä se Rauno paljon rauhallisemmalta vaikutti, eikä vaikuttanut haluavansa mennä ja hössöttää, kuten Paula.
Ei tainnu Rauno sittenkään Paulalle kelvata, vaikka Raunolle Paula kelpasi.
Ihmetyttää nämä maajussit, jotka hakee kumppania, mutta heille ei kuitekaan kelpaakaan kukaan.
Aika voimakas tahtoinen täytyy miehen olla, jos Paulan kumppaniksi aikoo, muuten joutuu tossun alla elämään.
Miksiköhän ohjeman naispuoliset kumppanin hakijat päätyivät hylkäämään valittunsa, mutta miespuoliset kumppanin hakijat taas eivät.
Kertooko se jotain miehen ja naisen luonteesta.
Nainen on hyvin vaativa kumppaninsa suhteen, mutta mies vastaavasti paljon vähemmän vaativa.
Naisella on ennemmän varaa valita, ei hän muuten hylkäisi hyvinkin laadukasta miestä, kuten Viljan kohdalla.
Cristian ja Milla, Tuomas ja Heidi.
Heidän kohdallaan ohjeman tarkoitus toteutui 100% niinkuin sen olikin tarkoitus eli he löysivät toisensa.
"Ihmettelen vaan, kun hän sanoi Raunon olevan sellainen mies, että se haluaa mennä ja kokeilla uutta, mutta Paula itse sanoi haluavansa enemmän rauhoittua, eikä mennä ja höpöttää.
Kyllä se Rauno paljon rauhallisemmalta vaikutti, eikä vaikuttanut haluavansa mennä ja hössöttää, kuten Paula.
Ei tainnu Rauno sittenkään Paulalle kelvata, vaikka Raunolle Paula kelpasi."
Paula vaan keksi selityksiä koska oli alunperinkiin ohjelmassa mukana vain mainostamassa omaa ompelubisnestään ja torimyyntiään.
Eikähän Rauno päätynyt valituksikin ihan siksi että oli helpoin tyyppi heittää pihalle ohjelman päätyttyä.
Ei tarvinnut pelätä että Rauno vaatii seksiä tai jää katkerana kyttäämään.
Joku tuolla tiesi kertoa että sillä on jo entinen ukko palannut takaisin tilalle, erosivat ilmeisesti siksi aikaa että Paula sai oman 15min julkisuutensa.
Cristian ja Milla, Tuomas ja Heidi.
Heidän kohdallaan ohjeman tarkoitus toteutui 100% niinkuin sen olikin tarkoitus eli he löysivät toisensa.
Swingers juttuja, vai mitä..??
Mitä vikaa on lesboilussa?
Oliko joku lesbokin hakemassa itselleen naista vai miksi kysyt?
Ei mitään vikaa. Kerranhan yksi mies tarjoutui kahden naisen seuraan ja sai vastauksen että olemme lespoja.No mieshän oli iloinen ja vastasi että kyllä minäkin haluaisin yhden yön lespoiila.
Jos kaksi paria löytää rakkauden,niin se riittäköön.
Ja mikä tärkeintä olisi edes kohdellut miehiä kuin ihmisiä ja vieraita etenkin Veikkoa! :) Enpä ostaisi Paulan rytkyjä kun pilasi maineensa!
Luulenpa, ettei noita Paulan tekemiä rytkyjä osta yhtään kukaan. Siis herranjestas minkä näkösiä tilkkutäkkejä. Jostain kankaitten lopuista kursinu kokoon navettatakkeja ja yrittää sitten myydä niitä - ja millä hinnalla!
Tunsin oikein myötähäpeää, kun pisti ne miehet Keuruun torille kauppaamaan niitä lumppujaan. Onneksi sentään katsoi sen verran syrjäisen torin kulman, etteivät miehet ihan kokonaan häpeään joutuneet.
En kehtaisi edes kotona siivoustakkina pitää moisia, tiedä milloin ovikello soisi ja joku vieras sattuisi tulemaan.
Kyllähän olet pahallapäällä kun noin rumasti arvostelet Paulan työtä, Minä olen myös käsityöläinen ja minulle on sanoneet monet että minulla on hyvä maku ja kallis. Joten uskallan myös nyt Paulan käsitöitä arvostella.Ovat pirteitä ja hauskan näkoisiä mutta näin kaukaa ruuduntakaa en tietekään voi sano kuinka ovat tehty.Jos matkamme tänäkesänä johtaa sinne missä Paula näitä myy niin menemme katsomaa.Mutta makuja on monia ja värejäkin.Miksi emme voi toisia kehua eikä aina haukkua.Olemmeko näin tylsiä vai kateellisia??
No en minäkään kyllä noita navettapalttoita päälleni pistäis. Ja voin sanoa, olen ne nähnyt ihan luonnossa.
En voi keksiä mitään syytä miks tota eukkoo pitäs kadehtia???????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????
Olette.
Hirveän hintasia oli noi Paulan kursimat ryysyt. Sanoko se niilleukoille että pyydätte 60 e ja 80 e? Kyllä silläkin rahalla sais jo pikkasen paremman näköstä kampetta. Kas kun ei ite kursinu sille Ranelle paitaa.
Ja näillä keskusteluilla ja kinailuilla saatte vaan aikaseksi ilmaista mainosta vaatteille, mikä liekin ollut ohjelmaan pyrkimisen tarkoitus. Vanha pieru nauraa p-sesti kiikkustuolissa kun sai ilmaista mainosaikaa....
Mikään mainos ei paranna noitten ryysyjen tasoa. Oikeastiko kuvittelet, että joku täysijärkinen menisi ostamaan noilla summilla navettatakkeja. Niitä saa halvemmallakin.
Navettatakeista ei ainakaan näy täällä kukaan mitään tietävän. Toisekseen, navettatakkeja ei kyllä varsinaisesti mistään saa, kuka mitäkin vaatetra sitten töissään pitää. Yleisempi pukeutumismalli navetalle on kokohaalari tai avohaalari ja takki tarvittaessa. Maksaa kepeästi 60-100 € /vaatekappale kunnollinen työvaate.
Työvaatteet ovatkin eri asia kuin Paulan kursimat tilkkutäkit. Kyllä joskus 50-luvulla muijat pitivät navettatakkina tuollaisia "esiliinamaisia" rytkyjä, mutta eihän niistä tuollaisia hintoja ole koskaan maksettu.
En minäkään ihmisten ilmoille menisi tuollainen kauhtana päällä, en edes Keuruulla.
Mulla oli ennen harmaansininen navettatakki, semmonen kietasumallinen. Nyt on vaan tää pölyssä kierinyt villapomppa kylmässä pirtissä. Mutta mitä Keuruuta tunnen, yhtä muodikkaita siellä ollaan kuin missä tahansa muuallakin.
Rauno koetti olla ressukka, et Paulan hoivavietti heräis ja olis ykkönen, hyvin tyypillistä joillekkin miehille.
Sitä ihmettelen, mistä tulee vauhti päällä olevat vanhemmat naiset, kuten farmissakin.
Hormonihoitoa itse käytin ja minullekkin tuli ihme säpinää, en meinannu pysyä liitoksissani.
Rauno ei kyl koettanu mitään, oli- ja on ihan oma ittensä.
Eli ei teeskennelly yhtään.
Joo Rauno on kyllä melko lutunen. Sopis vaikka tohon meitin sohvallekin nokosille. Olis helppohoitonen mies, kahdet ruuat ja kolmet kahvit päivässä pöytään ja lopun vuorokautta unten mailla. Semmonen mussukka...
No mitäs iloo siitä sitten ois, kun siinä sohvalla haisis?
En oo tuo arkirinssi, mut oisko kirjoittanut kieliposkessa eli sarkasmii.
on se rauno aika häntämies kuitenkin lopulta, uskon. Vähän kuin savannilla lepäävä leijona: näyttää laiskalta ja väsyneeltä, mutta se on viisasta säästellä voimiaan.