Koulujen hartaushetket jatkuu entiseen tapaan

Palstan uskovia ei ehkä kouluissa pidettävät hartaustilaisuudet välttämättä kiinnosta, mutta heille ja muillekin vain tiedoksi, että perustuslakivaliokunnan johtokaksikko eli kokoomuksen moraalinvartijat/vatipäät Outi Mäkelä ja Kimmo Sasi järjestivät oman shown eli asiantuntijoiden kuulemistilaisuuden tuon apulaisoikeuskansleri Puumalaisen lakiin perustuvan päätöksen takia.

Mikään ei siis käytännössä muutu, korkeintaan noita hartaushetkiä aletaan nimittämään hiljentymishetkiksi.

Puumalaista tukee lakinsa lukeneet proffat ja muut, mutta Outi ja Kimmo ei turhaan laista välitä. No, aikansa kutakin.

Outi Mäkelä on jo päättänyt yhdessä Kimmo Sasin kanssa, että mitäs laista ja laillisuusvalvojista, kunhan kirkko saa jatkaa aamuhartauksiaan ja suvivirsi soi.

Koko julkisissa kouluissa harjoitettu ja siis lainvastainen uskonnonharjoitus on julkisessa keskustelussa mulkattu pelkäksi suvivirreksi, vaikka Sasin, Mäkelän ja kumppaneiden aivosoluissa aivan varmasti raksuttaa, että on kyse paljon isommista asioista.
Mutta ilmeisesti he laskee, että heitä äänestäneiden aivoissa ei raksuta.

Jos paljastuu, että nämä kirkon uskonsoturit ovat saaneet vaaliavustusta kirkolta, niin on aika alkaa vaatimaan päitä vadeille. Silloinhan olemme omaksuneet Venäjältä jotain meille vierasta ja vastenmielistä.

"Perustuslakivaliokunnan uudesta käsittelystä twiittasi valiokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi keskiviikkona puoliltapäivin.
"Ei kuulu apulaisoikeuskanslerin tehtävänkuvaan"

"Valiokunnan varapuheenjohtaja Outi Mäkelä pitää erikoisena sitä, että apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen "haluaa herättää hämmennystä tällaisella asialla".
Mäkelä arvostelee apulaisoikeuskanslerin Suvivirsi-linjausta, eikä "tällainen kannanmuodostus varsinaisesti kuulu apulaisoikeuskanslerin tehtävänkuvaan". Hänen mukaansa "tarvetta tällaiselle kannalle" ei myöskään ole ollut."

http://yle.fi/uutiset/perustuslakivaliokunta_kasittelee_suvivirtta_uudelleen_lahiviikkoina__varapuheenjohtaja_arvostelee_apulaisoikeuskanslerin_ratkaisua/7157166
63274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Ihan samaa olin kirjoittelemassa, ehdit ensin.

Uskovaiset ja kirkko voivat olla ihan rauhassa. Joko p-lakivaliokunta, sen kirkonkätyrienemmistö, päättää, jos oikein julkeita ovat, että uskonnon harjoituttaminen kouluissa on ok, tai sitten verhotummin päättävät, että Suvivirren veisuun lisäksi myös mm. evlut-aamuhartaudet ja koulujumalanpalveluksetkin ovat vain osa suomalaista perinnettä, eivätkä uskonnonharjoittamista ensinkään.

Ei nuo ole niinkään suomalaista perinnettä, jonka alkuperäisenä kristityt väkivalloin tuhosivat, vaan erityisesti kristillistä, suomen kristittyjen, perinnettä, joka tosin pohjautuu Lähi-Idän paimentolaisten jumaluskomuksille.

Vaikka Lähi-Idän paimentolaiset eivät tehneet Suvivirttä, niin sitä ei olisi ilman heidän uskomuksiaan ja niiden pakkotuomista tänne Pohjan perukoille, jumalan selän taakse.

On se kumma että se mikä on kirkossa tehtynä uskonnonharjoitamista ei muka koulussa tehtynä olekaan. Totta kai se on. Ei kirkko ja uskovaiset sitä muuten niin innolla kouluihin tuputtaisi. Omaa etua siinä ajetaan, oman uskomuksen levittämistähän se on, ihan tunnustuksellista hommaa, eli uskonnon harjoittamista.

Tuntuu siltä että kirkossa tehtynä mikään ei ole enää tehokasta uskonnonharjoittamista, (se tavoittaa vain ne muutamat harvat uskolliset uskonnolliset, joista, joiden uskosta, kirkon ei tarvitse olla muutenkaan huolissaan), vaanuskonnollinen tunnustuksellinen toiminta keskitetään soluttautumalla kaikkialle muualle kuin kirkkoihin/kirkon muihin tiloihin. Minne tahansa ihmiset ovat koolla muusta syystä kuin uskonnoharjoittaminen.

Äänestä
  • Tällä palstalla ateistit kokoontuu omiin ateistisiin uskonharjoituksiin.

    Tämä on uskonnot ja uskomukset otsikon alla eli tänne saa tulla kaikki muutkin uskovat keskustelemaan ja vertailemaan omaa uskontoaan ateismiin.

    Äänestä

  • uso pois kirjoitti:

    Tällä palstalla ateistit kokoontuu omiin ateistisiin uskonharjoituksiin.

    Tämä on uskonnot ja uskomukset otsikon alla eli tänne saa tulla kaikki muutkin uskovat keskustelemaan ja vertailemaan omaa uskontoaan ateismiin.

    Eikö ole jo aika lopettaa nuo sinun typerät läpinät, tykkäät omista kirjoituksista niin paljon että et huomaa että normikristitytkin halveksivat sinun typeriä ulostulojasi.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Eikö ole jo aika lopettaa nuo sinun typerät läpinät, tykkäät omista kirjoituksista niin paljon että et huomaa että normikristitytkin halveksivat sinun typeriä ulostulojasi.

    Rehellisyyden nimessä lisään vielä, että mulla on niin vaikeeta.... Puran vihaani palstalla. Suhteututa mun kirjoitukset sitä vasten. Anteeksi.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Rehellisyyden nimessä lisään vielä, että mulla on niin vaikeeta.... Puran vihaani palstalla. Suhteututa mun kirjoitukset sitä vasten. Anteeksi.

    Ei se viha vihaamalla lopu. Viha ruokkii vihaa. Sinulla on paha ongelma jota sinä et osaa käsitellä oikein.

    Minä en vihaa sinua eikä minuun mikään pilkka tehoa koska minussa ei ole vihaa.

    Äänestä

  • 29fg

    >>>kirkossa tehtynä mikään ei ole enää tehokasta uskonnonharjoittamista

    Äänestä

  • uso pois kirjoitti:

    Ei se viha vihaamalla lopu. Viha ruokkii vihaa. Sinulla on paha ongelma jota sinä et osaa käsitellä oikein.

    Minä en vihaa sinua eikä minuun mikään pilkka tehoa koska minussa ei ole vihaa.

    Kristityt raiskaavat lapsia ja suuttuvat siitä kun sitä arvostellaan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kristityt raiskaavat lapsia ja suuttuvat siitä kun sitä arvostellaan.

    Oliko sinulla hyvä lapsuus?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kristityt raiskaavat lapsia ja suuttuvat siitä kun sitä arvostellaan.

    Vieläkö sinut pannaan nukkumaan pinnasänkyyn '...'? Onko se käynyt liian lyhyeksi? Oletko jo yli 125 cm pitkä? Tekeekö se sinut äreäksi kun et mahdu nukkumaan suorana?

    Älä hätäile, nyt siihen on ratkaisu.

    Sahaa molempiin päihin pyöreä reikä, näin sinä mahdut kasvamaan ja saat nukkua sinulle niin rakkaassa pinnasängyssäsi johon sinä olet niin kiintynyt.

    Äänestä

Hieno juttu. Oikea päätös.

Äänestä
  • Uskovaisilla vasta niitä oikeita päätökisä on, lapsilisät pois ja verotetaan sitä köyhempää kansaa. jeeeeeeeeee...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Uskovaisilla vasta niitä oikeita päätökisä on, lapsilisät pois ja verotetaan sitä köyhempää kansaa. jeeeeeeeeee...

    Anteeksi taas. Minulla on myös muita harhoja ja olen paha suustani.

    Äänestä

Äläs hätäile. Viittaat toista viikkoa vanhaan uutiseen. Kuulemista ei ole vielä pidetty, joten odotellaan nyt ensin tuloksia ja revitään sitten vasta raflaavia otsikoita.

Äänestä

Tämän seurauksena aion liittyä vapareihin. Syy: Uskonnonvapaus, vakaumusten tasa-arvo ja sen toteutuminen käytännössä näyttäisivät olevan sellaisia asioita, joista monilla ihmisillä on täysin kieroutunut näkemys. Ja kun nykymedia on pikakiväärimenetelmällä pintaliitojuttujen ja klik-klikkausten perässä, myös sitä seuraava kansa on yhtä pihalla asioiden kokonaisuuksista, lähdekritiikistä ja kiihkottomasta argumentoinnista.

En ole mikään järjestäytyvä ihminen, mutta vaparit ovat ainoa varteenotettava järjestäytymisvaihtoehto, jonka tavoitteet suurin piirtein vastaavat omiani.

Äänestä
  • Luin tänään aamulla IS:n nettisivuilta artikkelia, jossa käsiteltiin Puumalaisen kompromissi ehdotusta pitää suvivirsi koulujen kevätjuhlissa mutta laulaa vain 1. ja 2. säe ja poistaa se kaikkein uskonnollisin aikaisemmin laulettavana ollut 3. säe. Mielestäni tämä oli jokseenkin kohtuullinen kompromissi vaikkakin myös siinä 2. säkeessä lauletaan Jumalasta. Se mikä tuossa aamuisessa lukuhetkessä kuitenkin nostatti käsittämättömän raivon pintaan oli ne artikkelia seuranneet 30 sivullista lukijoiden kommentteja, joista ihan jokainen kuului kutakuinkin näin: "Suvivirrestä pitää laulaa kaikki aiemminkin lauletut kolme säkeistöä koska perinne. Enemmistö on luterilaisia joiden oikeuksia tuon kolmannen säkeenpoistaminen loukkaa suuresti. Jos tämä ei uskonnottomille käy niin voivat muuttaa pois Suomesta tai istua käytävällä virren veisaamisen ajan". Tuossa 15 kommenttisivun jälkeen olin niin raivoissani, että klikkasin itseni Vapaa-ajattelijoiden sivuille ja pistin jäsenhakemuksen menemään. 20€ vuoden jäsenyydestä neljästä lehdestä sekä siitä, että nyt sain konkreettisesti tehdä jotain katsomukseni eteen ja että voin pienellä summalla tukea oikeuksiani ajavaa järjestöä oli kyllä joka euron arvoista! Kävin myös kirjoittamassa kansalaisaloitteen uskonnollisen ja vakaumuksellisen yhdenvertaisuuden puolesta (joka nyt sinänsä olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten).

    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/707

    Äänestä

  • kyllä arsyttää kirjoitti:

    Luin tänään aamulla IS:n nettisivuilta artikkelia, jossa käsiteltiin Puumalaisen kompromissi ehdotusta pitää suvivirsi koulujen kevätjuhlissa mutta laulaa vain 1. ja 2. säe ja poistaa se kaikkein uskonnollisin aikaisemmin laulettavana ollut 3. säe. Mielestäni tämä oli jokseenkin kohtuullinen kompromissi vaikkakin myös siinä 2. säkeessä lauletaan Jumalasta. Se mikä tuossa aamuisessa lukuhetkessä kuitenkin nostatti käsittämättömän raivon pintaan oli ne artikkelia seuranneet 30 sivullista lukijoiden kommentteja, joista ihan jokainen kuului kutakuinkin näin: "Suvivirrestä pitää laulaa kaikki aiemminkin lauletut kolme säkeistöä koska perinne. Enemmistö on luterilaisia joiden oikeuksia tuon kolmannen säkeenpoistaminen loukkaa suuresti. Jos tämä ei uskonnottomille käy niin voivat muuttaa pois Suomesta tai istua käytävällä virren veisaamisen ajan". Tuossa 15 kommenttisivun jälkeen olin niin raivoissani, että klikkasin itseni Vapaa-ajattelijoiden sivuille ja pistin jäsenhakemuksen menemään. 20€ vuoden jäsenyydestä neljästä lehdestä sekä siitä, että nyt sain konkreettisesti tehdä jotain katsomukseni eteen ja että voin pienellä summalla tukea oikeuksiani ajavaa järjestöä oli kyllä joka euron arvoista! Kävin myös kirjoittamassa kansalaisaloitteen uskonnollisen ja vakaumuksellisen yhdenvertaisuuden puolesta (joka nyt sinänsä olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten).

    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/707

    Kävinpä minäkin allekirjoittamassa.

    "kyllä arsyttää"

    Kaikki uskonnollisuus (myös niiden opettaminen) pois koulusta, niin loppuu tämä iänikuinen napina. Uskokoon kotonaan tai harrastuspiireissä, mutta ei kouluissa eikä päiväkodeissa.

    Äänestä

  • kyllä arsyttää kirjoitti:

    Luin tänään aamulla IS:n nettisivuilta artikkelia, jossa käsiteltiin Puumalaisen kompromissi ehdotusta pitää suvivirsi koulujen kevätjuhlissa mutta laulaa vain 1. ja 2. säe ja poistaa se kaikkein uskonnollisin aikaisemmin laulettavana ollut 3. säe. Mielestäni tämä oli jokseenkin kohtuullinen kompromissi vaikkakin myös siinä 2. säkeessä lauletaan Jumalasta. Se mikä tuossa aamuisessa lukuhetkessä kuitenkin nostatti käsittämättömän raivon pintaan oli ne artikkelia seuranneet 30 sivullista lukijoiden kommentteja, joista ihan jokainen kuului kutakuinkin näin: "Suvivirrestä pitää laulaa kaikki aiemminkin lauletut kolme säkeistöä koska perinne. Enemmistö on luterilaisia joiden oikeuksia tuon kolmannen säkeenpoistaminen loukkaa suuresti. Jos tämä ei uskonnottomille käy niin voivat muuttaa pois Suomesta tai istua käytävällä virren veisaamisen ajan". Tuossa 15 kommenttisivun jälkeen olin niin raivoissani, että klikkasin itseni Vapaa-ajattelijoiden sivuille ja pistin jäsenhakemuksen menemään. 20€ vuoden jäsenyydestä neljästä lehdestä sekä siitä, että nyt sain konkreettisesti tehdä jotain katsomukseni eteen ja että voin pienellä summalla tukea oikeuksiani ajavaa järjestöä oli kyllä joka euron arvoista! Kävin myös kirjoittamassa kansalaisaloitteen uskonnollisen ja vakaumuksellisen yhdenvertaisuuden puolesta (joka nyt sinänsä olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten).

    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/707

    Kun Puumalaisen päätöksessä oli kyse siitä, että uskonnolliset tilaisuudet kouluissa ovat lainvastaisia, niin hihut käänsi asian Suvivirren veisuuksi.

    Imhettelin koko ajan että miksi ministereitä myöten kaikki puhuu vain ja ainoastaan suvivirrestä, koska kuvittelin puhujien olevan täysijärkisiä ihmisiä, joiden aivoihin mahtuisi monimutkaisempiakin asioita.

    Iltasanomien keskusteluista kopsasin tämän:

    "Kohun pisti liikkeelle kaksi opetushallituksen opetusneuvosta, yhdessä, pääasiassa, uskovaisia opettajia edustavan Luokanopettajat ry:n kanssa."

    Tässä koko kommentti Iltasanomien keskustelusta:
    Late-04.04. 23:389

    Koulujen uskonnottomien oppilaiden käytävillä seisottaminen ja tyhjänpanttina istuttaminen videoita katsomassa, samalla, kun muut veisaavat luokassa oli se varsinainen asia.

    Koulu on oppimista varten.

    Varsinaisen asian tahallinen sivuuttaminen, suvivirrestä jauhamalla on pelkkää sumuttamista. Kohun pisti liikkeelle kaksi opetushallituksen opetusneuvosta, yhdessä, pääasiassa, uskovaisia opettajia edustavan Luokanopettajat ry:n kanssa.

    Mutta luonto hoitaa asian. "Keskusteluun innolla rynnänneet eläkeläisetkin poistuvat aikanaan.

    Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Outi Mäkeläkin hölisi kommenttejaan julkisuusteen ennen, kuin oli edes lukenut Puumalaisen päätöstä.

    Myöskin opetusministerin kanta edustaa asennetta EVVK."

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288673855184.html#comments-anchor

    (sivu4)

    Äänestä

Aina ja edelleen se jaksaa ihmetyttää, että meillä on laki uskonnonvapaudesta ja sitten suuri joukko ihmisiä, joiden mielestä sellaista lakia ei kenenkään tarvitse koskaan noudattaa.

Mutta uskovathan ovat maallisten lakien yläpuolella.

Asiaan "hieman" kyllästyneenä taidan tästä lähtien alkaa itsekin tulkitsemaan kaikkia lakeja sen mukaan, miten itseäni vain sattuu huvittamaan. Kun lakejahan ei tarvitse noudattaa - tästä meillä on nyt perustuslakivaliokunnan lausunto ja malliesimerkki.

Äänestä
  • Ehkä eniten minua ihmetyttää se, että nämä samat ykkösluokan partiopajat, eli omat poliittiset päättäjämme, ryntäävät ensimmäisenä tottelemaan kaikkia EU:n direktiivejä, mutta kun asia koskee jumaluskoa, niin nämä Sasit ja kumppanit taantuu apinan asteelle eivätkä noudatakaan yhdessä sovittuja lakeja.

    Vaikka voihan se vaalien läheisyyskin vaikuttaa, tietenkin.

    "Aamuhartauksien, joulu- ja kevätjuhlien sisältöihin on tulossa kuitenkin tarkennuksia."
    Pianhan se nähdään.

    Äänestä

  • "...meillä on laki uskonnonvapaudesta..."

    Joka tuntuu nojaavan enemmälti vain positiiviseen uskonnonvapauteen.

    Äänestä

  • old_profile_76309 kirjoitti:

    "...meillä on laki uskonnonvapaudesta..."

    Joka tuntuu nojaavan enemmälti vain positiiviseen uskonnonvapauteen.

    Enemmistö voi olla vähemmistöä kohtaan reilua porukkaa aina siihen asti, että se kokee perinteisiin koskettavan.
    Jos tämä olisi ihan puhdas junttila, niin ei sitä tasa-arvoista avioliittoakaan koskaan tänne saataisi.
    Mutta sekin tuntuu läpihuutojutulta verrattuna perinnevirteen. Jos kokoajan olisi keskusteltu pääasiasta eli uskonnonharjoittamisesta kouluissa, tuskin mitään vastustusta olisi suuremmin edes ollut.

    Äänestä

Miten voisimme osoittaa tukea Puumalaiselle? Hän on kovassa lööppijulkisuuden ja uskovaisten poliitikkojen paineessa siitä huolimatta, että on tehnyt päätöksensä rationaalisesti toisin kuin perinteisiin ja kristinuskon näennäiseen kannatusosuuteen vetoavat tahot.

Äänestä
  • Haukkumalla häntä epäasiallisesti kritisoineet vatipää-Sasit alimpaan kellariin?

    Äänestä

  • old_profile_65320 kirjoitti:

    Haukkumalla häntä epäasiallisesti kritisoineet vatipää-Sasit alimpaan kellariin?

    Kimmo "sharia-laki Suomeen" Sasin olisi syytä pohtia näkemystensä perusteluja järkiperäisesti.

    Äänestä

  • vfvgfbgf kirjoitti:

    Kimmo "sharia-laki Suomeen" Sasin olisi syytä pohtia näkemystensä perusteluja järkiperäisesti.

    Sasi kyllä ymmärtää, että juttunsa on pelkkää roskaa, mutta....

    Äänestä

  • old_profile_65320 kirjoitti:

    Sasi kyllä ymmärtää, että juttunsa on pelkkää roskaa, mutta....

    Vai onko Kimmo Sasi fundamentalistinen uskova?
    Ei kait, kun vaikutti ainakin ennen ihan täyspäiseltä.
    Tuosta Mäkelästä en menisi takuuseen.

    Äänestä

  • old_profile_65320 kirjoitti:

    Vai onko Kimmo Sasi fundamentalistinen uskova?
    Ei kait, kun vaikutti ainakin ennen ihan täyspäiseltä.
    Tuosta Mäkelästä en menisi takuuseen.

    Kimmo Sasi murhasi viattoman vanhuksen eikä hänelle tehty edes huumetestiä koska on uskonnollisen oikeiston eli kokoomuksen edustaja.

    Äänestä

  • FUCKIFUU kirjoitti:

    Kimmo Sasi murhasi viattoman vanhuksen eikä hänelle tehty edes huumetestiä koska on uskonnollisen oikeiston eli kokoomuksen edustaja.

    Mun mielestä on aika sairasta että poliitikko pääsee tuommoisesta asiasa kuin koira veräjältä, rikas Sasi joutu maksamaan 1200€ sakkoja kuolemantuottamisesta.

    Näköjään suomen lait ja säännökset eivät koske poliitikkoja.

    Äänestä

  • UPDATE_10548885 kirjoitti:

    Mun mielestä on aika sairasta että poliitikko pääsee tuommoisesta asiasa kuin koira veräjältä, rikas Sasi joutu maksamaan 1200€ sakkoja kuolemantuottamisesta.

    Näköjään suomen lait ja säännökset eivät koske poliitikkoja.

    Sasin Suomessakin sovellettavaksi esittämän sharia-lain tuomio kuolemantuottamuksesta olisi ollut perinteinen "silmä silmästä, henki hengestä":

    In the Torah We prescribed for them a life for a life, an eye for an eye, a nose for a nose, an ear for an ear, a tooth for a tooth, an equal wound for a wound: if anyone forgoes this out of charity, it will serve as atonement for his bad deeds. Those who do not judge according to what God has revealed are doing grave wrong. (Qurʾān, 5:45)

    Mutta Sasihan esittikin sitä sovellettavaksi vain muslimeihin. Ei siis koske häntä itseään.

    Äänestä

suomi on kristillinen maa, joten maassa maan tavalla. ota tai jätä. Jos minä asuisin muslimimaassa en minäkään ruikuttaisi jostain heidän uskonkappaleesta, en edes ymmärrä miten sen pitäisi haitata minun elämääni.
Se, että pienemmistö (ateistit) voisi syrjäyttää enemmistön (kristittyjen) perinteet tuntuu mahdottomalta ajatukselta.
Jos enemmistö suomalaisista olisi ateisteja, ette tekään antaisi meidän muuttaa teidän perinteitänne.

"If you live outside Rome, you have to live like them. If you live in Rome, you have to live like roman."

-Rooman hallitsija ekr.

Äänestä
  • Harmi vaan että koululaitos on sekuläärinen eikä kristitty, suvivirsi kielto on jo olemassa mutta sitä pitäisi myöskin seurata.

    Äänestä

  • Uskovaisena et tajua sitä, että omat uskonnolliset uskomuksesi eivät ole yleisesti ottaen totta. Ei koulun pidä opettaa epätosia asioita niin kuin ne olisivat totta.

    Äänestä

  • suvivirsi55

    >>>suomi on kristillinen maa, joten maassa maan tavalla. ota tai jätä

    Äänestä

  • Ikävää, jos teidän perinteenne ovat sitä, että pakotatte muut osallistumaan uskonnonharjoittamiseenne. Sehän on ainut, mistä on yritetty päästä eroon. Ei teidän uskonnostanne eikä sen harjoittamisesta vaan vain siitä, ettei meidän muiden tarvitsisi siihen enää osallistua. Jos tämä rikkoo perinteenne, niin silloin perinteenne on pakottamisen perinne.

    Minun Suomeni ei ole sellainen. Lienee minullakin oikeus täällä asua, vai kuinka? Minun Suomessani kullakin on oikeus uskoa tai olla uskomatta mihin haluaa.

    Äänestä

  • "...muslimimaassa en minäkään ruikuttaisi jostain heidän uskonkappaleesta..."

    Et varmasti kauan niin tekisi XD

    Äänestä

Eikä ketään ärsytä kirkonkellojen ääni? Jokainen niistä soinnuista on uskonnollinen.

Äänestä
  • Hihhulit ärsyyntyvät kellon tikityksestä koska se on ateistinen.

    Äänestä

Tunnustuksellinen uskonnonharjoitus koulun järjestämänä ja koulutyöpäivään ymppäämänä voisi nyt loppua. Tosin Opetushallituksessa on halua sabotoida tämä linjaus. Sikäli "taistelu jatkuu".

Koulun ei siis tule enää sisällyttää lukuvuoden ohjelmaan ev.lut. jumalanpalveluksia. Muutos tässä on merkittävä, ensi sijassa laadullisesti, mutta myös määrällisesti, ihan jo minuuteissa ja opettajien sekä lasten koulutyöajassa laskien.

Opetushallitus - ja kirkkoherra/YleLeaks-pelle Teemu Laajasalo - pyrkivät nyt siihen lupailuun, että järjestetään hei edelleen jumalanpalvelus mutta järjestetään sille aikaisempaa parempi vaihtoehtoinen tilaisuus, "pannaan asia kuntoon", sorry kun tähän asti on mennyt vähän huonosti.

Asia ei kuitenkaan tule Euroopan ihmisoikeussopimuksen tarkoittamaan ja yksityisyyden suojaa kunnioittavaan kuntoon sillä, että on kaksi rinnakkaista tilaisuutta, vaikka se tunnustukseton olisi kuinka hyvä. Eikä kouluilla ole välttämättä resurssia järjestää ja valvoa kahta rinnakkaista, oppilaita toisistaan erottelevaa ohjelmaa.

Sama koskee aamuhartauksia. Yhdellä uskonnollisella lafkalla ei tule olla etuoikeutta anastaa lakisääteinen päivänavaus uskonnollisen lähetystyö välikappaleeksi.

Ei tämän pitäisi olla niin vaikeaa senkään takia, mikä on perheiden käytäntö jumalanpalveluksiin osallistumisessa. Vain kolmasosa käy edes kerran vuodessa kirkossa, ja silloinkin häissä tai hautajaisissa. Yli 90 % lapsiperheistä ei vielä lapsiaan tavallisiin jumalanpalveluksiin.

Johtopäätös edellä olevasta tosiasiasta ei ole, että kunnan koulun pitää siten vielä lapset jumalanpalveluksiin ja järjestää hartausrukoiluttamista, jos perheet eivät vie haratauksiin ja jumalanpalveluksiin, vaan että ei kunnon koulunkaan pidä viedä lapsia jumalanpalveluksiin, kun kerran vanhemmatkaan eivät vie.

Ekskursiot kirkkoihin ja seurakuntakeskuksiin ovat siten toinen asia. Ja kai pappikin voi koulussa vierailla, kunhan ei ala järjestämään hartaustilaisuutta, vaan vain kertoo seurakunnan toiminnasta. Samalla kuitenkin kouluissa vierailisivat erilaiset 3. sektorin kansalaisjärjestöt.

Äänestä

jos kerran ette halua laulaa suvivirsiä kouluissa koska se on uskonnollinen (ja kaunis) kappale, miksi teille kelpaa kristilliset pyhät?
Ne jotka eivät tosissaan muka kestä yhden kappaleen laulamista voivat toki mennä ulos kappaleen ajaksi. Ei pitäisi olla vaikeaa.

Äänestä
  • Niin juuri ulos vaan joka ei kestä teidän jumalanne ylistämistä ja muuta uskonnonharjoitustanne eikä halua niihin osallistua. Teillä on valta, viis muista.

    Kristilliset pyhät on mielestäni vallan vitsikäs käsite. Vieläkin kristityt yrittävät suhtautua, kuin ne olisivat heidän ikiaikaista perinnettään eivätkä lainkaan Suomen kulttuurihistoriallisten juhlapäivien päälle pakolla liimattuja.

    Äänestä

  • haluan tuohon lisätä että ihmiset käyvät edelleen kirkossa naimisiin mennessä ja hautajaiset järjestävät kirkot. Ja suomi on edelleenkin kristitty valtio, niinkuin kaikki muutkin pohjoismaat ovat.
    Yleensä on normaalia että kulttuuri näkyy töissä ja kouluissa, tämä pätee joka maassa, kristinusko on osa suomalaista kulttuuria.
    Jokainen tuntemani aikuinen uskoo Kristittyyn Jumalaan niin en tiedä mistä tuo Ikiateisti oikein tilastonsa sai.
    Sunnuntaikirkkoon mennään harvoin koska on jatkuvasti kiire työviikoilla ja halutaan keskittyä omiin juttuihin viikonloppuina.
    Silti 99.9% suomalaisista viettävät kristillisiä pyhäpäiviä.
    Jos kerran haluatte koulujen ja työpaikkojen eroavan 100% uskonnollisuudesta, voitte myös unohtaa joululomat, pääsiäiset ja pitkäperjantain. Jos se kerran on parempi.

    Äänestä

  • suvivirsi55 kirjoitti:

    haluan tuohon lisätä että ihmiset käyvät edelleen kirkossa naimisiin mennessä ja hautajaiset järjestävät kirkot. Ja suomi on edelleenkin kristitty valtio, niinkuin kaikki muutkin pohjoismaat ovat.

    suvivirsi55

    Kun aloitit, että "suomi on kristillinen maa... ota tai jätä" niin vastasin liiankin agressiivisesti. Anteeksi.

    >>>ihmiset käyvät edelleen kirkossa naimisiin mennessä>en tiedä mistä tuo Ikiateisti oikein tilastonsa sai

    Äänestä

  • old_profile_65320 kirjoitti:

    suvivirsi55

    Kun aloitit, että "suomi on kristillinen maa... ota tai jätä" niin vastasin liiankin agressiivisesti. Anteeksi.

    >>>ihmiset käyvät edelleen kirkossa naimisiin mennessä>en tiedä mistä tuo Ikiateisti oikein tilastonsa sai

    ongelma on että haastattelussa ei haastateltu 5 miljoonaa ihmistä, ja minun lähipiirissäni on lähinnä vain hyviä ihmisiä ja he uskovat Jumalaan, ja niin minäkin.
    Ihmiset ovat eristäytymässä luonnosta ja heidät eristetään elämän perusasioista, kuten selviytymisestä ja kuolemasta. Nykyruoten keskuudessa on "muotia" olla ateisti, koska media tuntuu koko ajan antavan uskonnoista negatiivista palautetta.
    Se kertoo kaikki kirkon virheet, yhden pahan teon tuhannen hyvän seasta.
    Mediassa ei puhuta siitä miten papit auttavat ja neuvovat ihmisiä päivittäin, mutta kun 1000 papin joukosta löydetään 1 kusipää, se nostetaan heti otsikoihin.
    Esim. pedofiliatapaukset ynm. Kirkot nostetaan kaiken hyvän keskeltä siihen yhteen huonoon valoon ja puhutaan vain miten ne vastustavat homoliittoja.
    Useimmat tuntemani nuoret käyttävät lähes kaiken vapaa-aikansa pelaamiseen, ja täällä Suomessa ihminen on ns. Jumalan asemassa evoluutiossa, niin uskon että on helppoa olla uskomatta.

    Jos olisin itse ateisti, en kuitenkaan valittaisi kristillisistä perinteistä, kun niillä on kumminkin hyvä tarkoitus.
    Ja vaikka asuisin nyt kristittynä esim. muslimivaltiossa, en valittaisi vaikka koulussani olisi Allahin rukouksia. Tietäisin kumminkin, että sillä ei tarkoiteta minulle pahaa, ja onhan toisiin kulttuureihin tutustuminen vain hyvä juttu.

    Mutta mun koko pointti on kumminkin se, että ei ole mahdollista muuttaa enemmistön mielipiteitä vähemmistön voimalla.
    ja vaikka voittaisittekin kristityt argumentoimisessa, ette silti saisi heidän mielipiteitä muutettua, eivät hekään saa teidän.

    Suvivirsi on kaunis kappale, ei sillä edes yritetä syrjiä ketään muuhun uskontokuntaan tai uskottomuuteen kuuluvia. Tiedätte kuitenkin että kristityt vain tarkoittavat sillä hyvää eikä sitä kirjoitettu jotta voitaisiin syrjiä vähemmistöä.
    Kulttuureissa vaalitaan perinteitä.

    Äänestä

  • suvivirsi55 kirjoitti:

    haluan tuohon lisätä että ihmiset käyvät edelleen kirkossa naimisiin mennessä ja hautajaiset järjestävät kirkot. Ja suomi on edelleenkin kristitty valtio, niinkuin kaikki muutkin pohjoismaat ovat.
    Yleensä on normaalia että kulttuuri näkyy töissä ja kouluissa, tämä pätee joka maassa, kristinusko on osa suomalaista kulttuuria.
    Jokainen tuntemani aikuinen uskoo Kristittyyn Jumalaan niin en tiedä mistä tuo Ikiateisti oikein tilastonsa sai.
    Sunnuntaikirkkoon mennään harvoin koska on jatkuvasti kiire työviikoilla ja halutaan keskittyä omiin juttuihin viikonloppuina.
    Silti 99.9% suomalaisista viettävät kristillisiä pyhäpäiviä.
    Jos kerran haluatte koulujen ja työpaikkojen eroavan 100% uskonnollisuudesta, voitte myös unohtaa joululomat, pääsiäiset ja pitkäperjantain. Jos se kerran on parempi.

    Yritätkö tehdä ennätystä siinä, kuinka monta asiavirhettä saat yhteenviestiin mahtumaan? Puretaanpa hieman.

    "haluan tuohon lisätä että ihmiset käyvät edelleen kirkossa naimisiin mennessä"

    Ns. siviilivihkimiset ovat kasvattaneet suosiotaan vuosi vuodelta. Kirkollisia vihkimisiä on enää n. puolet kaikista vihkimisistä:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Avioliitto#Kirkollinen_vihkimys

    "hautajaiset järjestävät kirkot."

    Kirkot eivät tarkasti ottaen järjestä kirkot, vaan järjestelyistä vastaavat hautaustoimistot. Ja syy miksi kirkot ovat niin lähellä maahanpanijaisia on, että seurakunnat omistavat hautausmaat ja kirkko saa yhteisöveroa hautauskulujaan varten. Toivoisin tähän asiaan muutoksia, kuten hyvin monet uskonnottomat.

    "Ja suomi on edelleenkin kristitty valtio"

    Ja toisaalta sanotaan, että Suomessa ei ole valtionuskontoa tai valtionkirkkoa. Sitten kun oikea tapa päteä vastakkaisella mielipiteellä löytyy, niin yhtäkkiä täällä sellaiset onkin. Miten tämä nyt on?

    "niinkuin kaikki muutkin pohjoismaat ovat."

    Pohjoismaat ovat maailman valtioista yksiä vähiten uskonnollisia.

    "Yleensä on normaalia että kulttuuri näkyy töissä ja kouluissa, tämä pätee joka maassa, kristinusko on osa suomalaista kulttuuria. "

    Voisi sanoa, että Suomessa on myös tietynlaisten poliittisten suuntausten perinteitä, mutta ei niitäkään sovi kouluun tuoda tunnustuksellisiksi osiksi koulupäivää. Uskonnot pois kouluista ja osaksi ihmisten muuta vapaa-ajallaan käymään elämää, se olkoon suunta.

    "Jokainen tuntemani aikuinen uskoo Kristittyyn Jumalaan niin en tiedä mistä tuo Ikiateisti oikein tilastonsa sai. "

    Minä puolestani en tiedä mistä sinä kaveripiirisi saat, jos et tosiaan tunne muita kuin uskovaisia aikuisia.

    "Sunnuntaikirkkoon mennään harvoin koska on jatkuvasti kiire työviikoilla ja halutaan keskittyä omiin juttuihin viikonloppuina. "

    Voit toki uskotella itsellesi noin, mutta älä lyö vetoa, että tuo olisi lähimainkaan merkittävin syy siihen, miksi kirkoissa ei käydä kuin satunnaisissa perhejuhlissa.

    "Silti 99.9% suomalaisista viettävät kristillisiä pyhäpäiviä. "

    Ja sinunkaan tilastojasi ei tietysti mistään saa?

    "Jos kerran haluatte koulujen ja työpaikkojen eroavan 100% uskonnollisuudesta, voitte myös unohtaa joululomat, pääsiäiset ja pitkäperjantain. Jos se kerran on parempi. "

    Paras olisi, että lopetat typerät ja virheelliset kirjoittelusi.

    Äänestä

  • suvivirsi55 kirjoitti:

    haluan tuohon lisätä että ihmiset käyvät edelleen kirkossa naimisiin mennessä ja hautajaiset järjestävät kirkot. Ja suomi on edelleenkin kristitty valtio, niinkuin kaikki muutkin pohjoismaat ovat.
    Yleensä on normaalia että kulttuuri näkyy töissä ja kouluissa, tämä pätee joka maassa, kristinusko on osa suomalaista kulttuuria.
    Jokainen tuntemani aikuinen uskoo Kristittyyn Jumalaan niin en tiedä mistä tuo Ikiateisti oikein tilastonsa sai.
    Sunnuntaikirkkoon mennään harvoin koska on jatkuvasti kiire työviikoilla ja halutaan keskittyä omiin juttuihin viikonloppuina.
    Silti 99.9% suomalaisista viettävät kristillisiä pyhäpäiviä.
    Jos kerran haluatte koulujen ja työpaikkojen eroavan 100% uskonnollisuudesta, voitte myös unohtaa joululomat, pääsiäiset ja pitkäperjantain. Jos se kerran on parempi.

    " Ja suomi on edelleenkin kristitty valtio, niinkuin kaikki muutkin pohjoismaat ovat."

    Ei ole. Suomessa on yli miljoona uskonnotonta ja Ruotsissa kirkko ja valtio on erotettu toisistaan. Kuten muodollisesti myös Norjassa.

    "Valtiokirkkojärjestelmä on säilytetty Tanskassa ja Islannissa, mutta se on laajojen valmistelujen jälkeen purettu Ruotsissa vuodesta 2000 ja Norjassa vuodesta 2008 alkaen. Kaikissa pohjoismaissa on perustuslaissa säädetty uskonnonvapaus, ja niissä toimii luterilaisten enemmistökirkkojen rinnalla lukuisia muita kirkkoja ja uskonnollisia yhteisöjä."

    http://teologia.fi/artikkelit/kirkot-ja-muut-yhteisot/979-tanskassa-ja-norjassa-vielae-luterilainen-valtionkirkko

    Äänestä

  • suvivirsi55 kirjoitti:

    ongelma on että haastattelussa ei haastateltu 5 miljoonaa ihmistä, ja minun lähipiirissäni on lähinnä vain hyviä ihmisiä ja he uskovat Jumalaan, ja niin minäkin.
    Ihmiset ovat eristäytymässä luonnosta ja heidät eristetään elämän perusasioista, kuten selviytymisestä ja kuolemasta. Nykyruoten keskuudessa on "muotia" olla ateisti, koska media tuntuu koko ajan antavan uskonnoista negatiivista palautetta.
    Se kertoo kaikki kirkon virheet, yhden pahan teon tuhannen hyvän seasta.
    Mediassa ei puhuta siitä miten papit auttavat ja neuvovat ihmisiä päivittäin, mutta kun 1000 papin joukosta löydetään 1 kusipää, se nostetaan heti otsikoihin.
    Esim. pedofiliatapaukset ynm. Kirkot nostetaan kaiken hyvän keskeltä siihen yhteen huonoon valoon ja puhutaan vain miten ne vastustavat homoliittoja.
    Useimmat tuntemani nuoret käyttävät lähes kaiken vapaa-aikansa pelaamiseen, ja täällä Suomessa ihminen on ns. Jumalan asemassa evoluutiossa, niin uskon että on helppoa olla uskomatta.

    Jos olisin itse ateisti, en kuitenkaan valittaisi kristillisistä perinteistä, kun niillä on kumminkin hyvä tarkoitus.
    Ja vaikka asuisin nyt kristittynä esim. muslimivaltiossa, en valittaisi vaikka koulussani olisi Allahin rukouksia. Tietäisin kumminkin, että sillä ei tarkoiteta minulle pahaa, ja onhan toisiin kulttuureihin tutustuminen vain hyvä juttu.

    Mutta mun koko pointti on kumminkin se, että ei ole mahdollista muuttaa enemmistön mielipiteitä vähemmistön voimalla.
    ja vaikka voittaisittekin kristityt argumentoimisessa, ette silti saisi heidän mielipiteitä muutettua, eivät hekään saa teidän.

    Suvivirsi on kaunis kappale, ei sillä edes yritetä syrjiä ketään muuhun uskontokuntaan tai uskottomuuteen kuuluvia. Tiedätte kuitenkin että kristityt vain tarkoittavat sillä hyvää eikä sitä kirjoitettu jotta voitaisiin syrjiä vähemmistöä.
    Kulttuureissa vaalitaan perinteitä.

    "...minun lähipiirissäni on lähinnä vain hyviä ihmisiä ja he uskovat jumalaan.."

    Tahdotko sanoa, että uskominen monoteistien jumalaan tekee "hyvän" ihmisen?

    Äänestä

  • turu56u kirjoitti:

    " Ja suomi on edelleenkin kristitty valtio, niinkuin kaikki muutkin pohjoismaat ovat."

    Ei ole. Suomessa on yli miljoona uskonnotonta ja Ruotsissa kirkko ja valtio on erotettu toisistaan. Kuten muodollisesti myös Norjassa.

    "Valtiokirkkojärjestelmä on säilytetty Tanskassa ja Islannissa, mutta se on laajojen valmistelujen jälkeen purettu Ruotsissa vuodesta 2000 ja Norjassa vuodesta 2008 alkaen. Kaikissa pohjoismaissa on perustuslaissa säädetty uskonnonvapaus, ja niissä toimii luterilaisten enemmistökirkkojen rinnalla lukuisia muita kirkkoja ja uskonnollisia yhteisöjä."

    http://teologia.fi/artikkelit/kirkot-ja-muut-yhteisot/979-tanskassa-ja-norjassa-vielae-luterilainen-valtionkirkko

    "Kuten muodollisesti myös Norjassa."

    Tosin hämärästi muistan, että kuninkaan siellä tulee kuulua kirkkoon.

    Äänestä

  • suvivirsi55 kirjoitti:

    ongelma on että haastattelussa ei haastateltu 5 miljoonaa ihmistä, ja minun lähipiirissäni on lähinnä vain hyviä ihmisiä ja he uskovat Jumalaan, ja niin minäkin.
    Ihmiset ovat eristäytymässä luonnosta ja heidät eristetään elämän perusasioista, kuten selviytymisestä ja kuolemasta. Nykyruoten keskuudessa on "muotia" olla ateisti, koska media tuntuu koko ajan antavan uskonnoista negatiivista palautetta.
    Se kertoo kaikki kirkon virheet, yhden pahan teon tuhannen hyvän seasta.
    Mediassa ei puhuta siitä miten papit auttavat ja neuvovat ihmisiä päivittäin, mutta kun 1000 papin joukosta löydetään 1 kusipää, se nostetaan heti otsikoihin.
    Esim. pedofiliatapaukset ynm. Kirkot nostetaan kaiken hyvän keskeltä siihen yhteen huonoon valoon ja puhutaan vain miten ne vastustavat homoliittoja.
    Useimmat tuntemani nuoret käyttävät lähes kaiken vapaa-aikansa pelaamiseen, ja täällä Suomessa ihminen on ns. Jumalan asemassa evoluutiossa, niin uskon että on helppoa olla uskomatta.

    Jos olisin itse ateisti, en kuitenkaan valittaisi kristillisistä perinteistä, kun niillä on kumminkin hyvä tarkoitus.
    Ja vaikka asuisin nyt kristittynä esim. muslimivaltiossa, en valittaisi vaikka koulussani olisi Allahin rukouksia. Tietäisin kumminkin, että sillä ei tarkoiteta minulle pahaa, ja onhan toisiin kulttuureihin tutustuminen vain hyvä juttu.

    Mutta mun koko pointti on kumminkin se, että ei ole mahdollista muuttaa enemmistön mielipiteitä vähemmistön voimalla.
    ja vaikka voittaisittekin kristityt argumentoimisessa, ette silti saisi heidän mielipiteitä muutettua, eivät hekään saa teidän.

    Suvivirsi on kaunis kappale, ei sillä edes yritetä syrjiä ketään muuhun uskontokuntaan tai uskottomuuteen kuuluvia. Tiedätte kuitenkin että kristityt vain tarkoittavat sillä hyvää eikä sitä kirjoitettu jotta voitaisiin syrjiä vähemmistöä.
    Kulttuureissa vaalitaan perinteitä.

    suvivirsi55

    >>>ongelma on että haastattelussa ei haastateltu 5 miljoonaa ihmistä>Nykynuorten keskuudessa on "muotia" olla ateisti>media tuntuu koko ajan antavan uskonnoista negatiivista palautetta.>media ... kertoo kaikki kirkon virheet>puhutaan vain miten ne vastustavat homoliittoja>>>>Jos olisin itse ateisti, en kuitenkaan valittaisi kristillisistä perinteistä, kun niillä on kumminkin hyvä tarkoitus.>ei ole mahdollista muuttaa enemmistön mielipiteitä vähemmistön voimalla.> vaikka voittaisittekin kristityt argumentoimisessa, ette silti saisi heidän mielipiteitä muutettua, eivät hekään saa teidän>Suvivirsi on kaunis kappale, ei sillä edes yritetä syrjiä ketään muuhun uskontokuntaan tai uskottomuuteen kuuluvia.>Kulttuureissa vaalitaan perinteitä.

    Äänestä

Jos kouluissa ei saa laulaa suvivirttä niin ei siellä voi laulaa silloin muutakaan.

Äänestä
  • Suvivirsi on ylistyslaulu ja rukous kristinuskon jumalalle ja Jeesukselle. Se on sopimaton vakaumusneutraaleihin tilaisuuksiin.

    Äänestä

  • vfvgfbgf kirjoitti:

    Suvivirsi on ylistyslaulu ja rukous kristinuskon jumalalle ja Jeesukselle. Se on sopimaton vakaumusneutraaleihin tilaisuuksiin.

    Minä en voi sietää vakaumusneutraalia laulua.

    Vakaumusneutraali laulu on kiihkoilua.

    Äänestä

Perustuslaissa kirjoitetaan näin:

" 11 § Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. "

Äänestä
  • "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

    Negatiiviset vapaudet eivät ole aina kaikkien mieleen :(

    Äänestä

On hyvä tunnistaa, että on suuri edistysaskel, jos kouluissa tunnustukselliset aamuhartaudet ja koululaisjumalanpalvelukset saadaan lopetettua. Pari minuuttia ja säkeistöä suvivirttä ei ole kallis hinta siitä ilosta. Eikä laki kiellä vaihtamasta laulua suvilaulun sanoihinkaan.

Samalla on hyvä tiedostaa, että Opetushallitus koettaa kuitenkin kiertää tuon uskonnonharjoituttamisen lopettamisen, joten tämä asia vaatii vielä aikamoista paimentamista realisoituakseen.

Mitä koulun yhteisten juhlien virsiin tulee, yksi rajanvetävä yksityiskohta liittyy "Enkeli taivaan..." -virteen. Nimittäin jonkinlaiseen perinteeseen ja varsinkin liturgiseen käytäntöön kuuluu, että jumalanpalveluksen osanottajat nousevat seisomaan silloin kun virressä edetään kohtaan "Ja Jumalalle kunnia...". Tätä on ilmennyt – paitsi tietenkin jumalanpalveluksissa ja joululaulukonserteissa – myös ainakin joissakin koulun joulujuhlissa, mutta ei ilmeisesti aina eikä joka koulussa.

Minun eettinen ja kulttuurinen anturini sanoo, että tuollainen seisomaan nousu haiskahtaa uskonnonharjoittamiselta. Niinpä jos kyseinen virsi lauletaan joulujuhlassa, seisomaan nousu selvästi uskonnollisena rituaalina voisi jäädä väliin. Sanoista päätellen kyse on selvästi tunnustuksellinen uskonnonharjoituksen rituaali.

"Gallpup-kannatus" seisomaan nousulle "Jumalalle kunniaa" -kohdassa ei varmastikaan ole samaa luokkaa kuin monelle kesäloman alkamisen vuoksi nostalgiselle suvivirrelle.

Äänestä

....erikoisia immeisiä.
Mitä tuosta yhdestä suvivirren veisuusta pidätte tuollaista mökää, on tärkeämpiäkin asioita mietittäväksi.

Miettikää sitä, miksi suomen politikot ovat Urpilaisen ja Kataisen johdolla ajaneet Suomen talouden alas ja kaaokseen ja vielä viittivät sanoa, että oleemme saaaneet paljon hyvää aikaan suomen kohdalla.
Esko Aho aikanaan pani kaiken pahan alulle.

Siinä kyllä ihanan suvivirren haitat ateisteille jää kakkoseksi.

Huomaatteko?

Äänestä
  • Eikö asiasta saa puhua koska on muita "tärkeämpiä" asioita?

    Äänestä

  • Kuka päättää siitä mikä on se tärkein asia josta saa puhua?

    Kuka päättää siitä kuka on se joka päättää mikä on tärkein asia?

    Vaihtuuko tärkein asia esim. viikottain vai puhutaanko tärkeimmästä asiasta niin kauan että se lakkaa olemasta olemassa, ja sitten päätetään uudesta tärkeimmästä asiasta josta vain saa puhua?

    Huomaatko?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ikiateisti kirjoitti:

Palstan uskovia ei ehkä kouluissa pidettävät hartaustilaisuudet välttämättä kiinnosta, mutta heille ja muillekin vain tiedoksi, että perustuslakivaliokunnan johtokaksikko eli kokoomuksen moraalinvartijat/vatipäät Outi Mäkelä ja Kimmo Sasi järjestivät oman shown eli asiantuntijoiden kuulemistilaisuuden tuon apulaisoikeuskansleri Puumalaisen lakiin perustuvan päätöksen takia.

Mikään ei siis käytännössä muutu, korkeintaan noita hartaushetkiä aletaan nimittämään hiljentymishetkiksi.

Puumalaista tukee lakinsa lukeneet proffat ja muut, mutta Outi ja Kimmo ei turhaan laista välitä. No, aikansa kutakin.

Outi Mäkelä on jo päättänyt yhdessä Kimmo Sasin kanssa, että mitäs laista ja laillisuusvalvojista, kunhan kirkko saa jatkaa aamuhartauksiaan ja suvivirsi soi.

Koko julkisissa kouluissa harjoitettu ja siis lainvastainen uskonnonharjoitus on julkisessa keskustelussa mulkattu pelkäksi suvivirreksi, vaikka Sasin, Mäkelän ja kumppaneiden aivosoluissa aivan varmasti raksuttaa, että on kyse paljon isommista asioista.
Mutta ilmeisesti he laskee, että heitä äänestäneiden aivoissa ei raksuta.

Jos paljastuu, että nämä kirkon uskonsoturit ovat saaneet vaaliavustusta kirkolta, niin on aika alkaa vaatimaan päitä vadeille. Silloinhan olemme omaksuneet Venäjältä jotain meille vierasta ja vastenmielistä.

"Perustuslakivaliokunnan uudesta käsittelystä twiittasi valiokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi keskiviikkona puoliltapäivin.
"Ei kuulu apulaisoikeuskanslerin tehtävänkuvaan"

"Valiokunnan varapuheenjohtaja Outi Mäkelä pitää erikoisena sitä, että apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen "haluaa herättää hämmennystä tällaisella asialla".
Mäkelä arvostelee apulaisoikeuskanslerin Suvivirsi-linjausta, eikä "tällainen kannanmuodostus varsinaisesti kuulu apulaisoikeuskanslerin tehtävänkuvaan". Hänen mukaansa "tarvetta tällaiselle kannalle" ei myöskään ole ollut."

http://yle.fi/uutiset/perustuslakivaliokunta_kasittelee_suvivirtta_uudelleen_lahiviikkoina__varapuheenjohtaja_arvostelee_apulaisoikeuskanslerin_ratkaisua/7157166

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu