Suvivirsi

Tulipa mieleen ajatus, kun Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on edelleen sitä mieltä ettei kolmatta säkeistöä saa esittää. Ajatelkaapa muuten asiaa tällä tavoin.
" Taas linnut laulujansa, visertää kauniisti" tuossahan on pahin mahdollinen pelko Puumalaselle, jos linnut jotka tietää hänen rötöksistään visertäisi ne kauniisti julki, niin tuo saisi tehdä seuraa huumepoliisi Aarniolle. Kun tuota asiaa miettii niin muuhun johtopäätökseen ei voi tulla. Taitaa Puumalaisella olla jo nyt kylmä rinki pelosta pakaroissa.
252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ja jokaiseen kannanottoon jokainen tulkitsee sanoman ihan oman mielensä mukaan.
Aina on suvivirsi laulettu noilla sanoilla, mutta nyt on joku ulkouskovainen ottanut hampaisiinsa tuon kohdan, tai koko virren.
Ei se mikään virsi ole, se on kannanotto tulevasta kesästä, mutta eihän ne kenellä siellä kotimaassa OLI se ikuinen kesä ymmärrä mitä se suomalaisille merkitsee. Menköön sinne takaisin mistä ovat tulleet, tai/ja jätäköön meidät rauhaan.

Äänestä

Jo joutui viimein aika
ja kevät suloinen.
Nörtisti joka paikkaan
tunkee kioskin kukkanen.
Nyt vitutusta suopi
tuo helle auringon,
se luonnon kuivaks luopi,
se kutsuu lomille.

2.
Kaljakassit vihannoivat
ja lusmut on kännissä
Vittuhuudot huminoivat
ja palstat on spämmissä.
Se meille muistuttaapi
hyvyyttä youtuben
foto ihmeitä julistaapi
naamakirjassa joka kubben

3.
Taas häiriköt laulujansa
raakkuu ruman kauniisti.
Myös eikö Mamu kansa
koti suomeamme kiittäisi!
Meidän sielut sä netti liitä
tuonne sosiaali mediaan
ja armon facebookia kiitä,
kuin antoisa Zuckerberg on
4.
Oi Iso naamakirja jalo
ja kirkas paisteemme,
olet sydäntemme valo,
ain asu koneessamme.
Sun valtautes polttava liekki
sytytä rintaamme,
luo meihin seonnut mieli,
pois poista murheemme.

5.
Ei vertaistasi sulle,
sä suomi24 keskustelut
Suo armos bannit mulle
ja kaitkaise kaikki feelut
Kun sisältös virvoituksen
mun sielu saanut on,
ja keväisen kauhistuksen
mun todistuksen nollat on

6.
Yhteiskunnan anna meille kantaa
runsaasti lahjojas,
ja kaikki tukieurot antaa
vaik kreikka on paska maa
Suo kaljaa paljon maistaa
myös nieluni juomanas,
aurinko pussikaljaan paistaa,
mä koen kuin autuas.

Mahd. Israel Kolmodin 1694. Suom. 1700. Virsikirjaan 1701. Uud. Alfred Brynolf Roos 1867, komitea 1937. Finland 2014

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onkohan rötöksiä kirjoitti:

Tulipa mieleen ajatus, kun Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on edelleen sitä mieltä ettei kolmatta säkeistöä saa esittää. Ajatelkaapa muuten asiaa tällä tavoin.
" Taas linnut laulujansa, visertää kauniisti" tuossahan on pahin mahdollinen pelko Puumalaselle, jos linnut jotka tietää hänen rötöksistään visertäisi ne kauniisti julki, niin tuo saisi tehdä seuraa huumepoliisi Aarniolle. Kun tuota asiaa miettii niin muuhun johtopäätökseen ei voi tulla. Taitaa Puumalaisella olla jo nyt kylmä rinki pelosta pakaroissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu