Ja muuta sen sellaista. Täällä on ainakin tapahtumia ollut, liiaksikin.
No onko tullut hyviä tai pahoja unia.
hyvätpahatunet
392
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
höyhensaarileffoissa. Sen vaan haluaisin tietää kuka se on joka öisin tulee silittämään minun hiuksia, joskus ottaa kädella kiinni päästä, pitää tiukassa otteessaan, ja sen jälkeen silittää hellästi ja hiljaa. Sen jälkeen nukun todella sikeää unta, aivan kuin se silittäminen ois tarkotettu rauhottamaan minut öiseen lepoon.
Tuota on jatkunut jo kohta kaksi vuotta, ei joka yö, mutta joskus. Outoa on, en tiedä miksi, ja en tiedä kuka. Mutta se on niin todellista että herään jos olen nukahtanut. En voi edes liikuttaa itseäni sen aikana, olen kuin jossain ihmeellisessä "halvaantuneessa" tilassa, hereillään mutta mitään en voi edes liikuttaa, en sormia, en jalkoja, kuulo toimii, mutta ei se mitään mulle sano.
En pelkää, mutta se joka tuota tekee vois kyllä kertoa sen minulle.
Unihalvaus sitä tekee
http://fi.wikipedia.org/wiki/Unihalvaus
Jotain samaa, mutta aika paljon erilaista.
Kaikki, tai oikeastaan tuo silittäminen ja koskettelu alkoi sen jälkeen kun mulle ajettiin auton perään. Tulis ns. piiskaniskuvamma
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00850
Järkyttäviä päänsärkykohtauksia tuon jälkeen, aiemmin ei koskaa ollut pääkipua.
Jokuhan siihen on "syynä/aiheuttajana", mutta se todella on, kuten tuolla kerrotaan, toden tuntuista. Ei mitään vaikeutta hengittää, mutta mitään en voi liikuttaa, olen todella "halvaantuneessa" tilassa.
Kolarin aiheuttajan vakuutus on kyllä korvannut kaikki, mutta osa vieläkin kesken lopullisesta tuloksesta, haitasta ja vaikeutumisesta toimimaan normaalin elämän kanssa.