köyhyys

Hallituksen arvomaailma sallii,lapsilisien leikkaukset,päivähoidon maksujen korotukset.Koululaiset,erityisoppilaiden tuesta leikataan 70 milj.joka tarkoittaa 160 erityisluokan opettajien vähentämistä.Valtion kunnille antama tuki homekoulujen kunnostamiseen loppuu. Eli hallitus ei kanna huolta, lasten ja opettajien,terveydentilasta,home aiheuttaa hengityselinsairauksia.Vanhuksilta leikataan 300 milj.Viimeisin tieto hoitolaitoksesta,joka tarjoaa vanhukselle mahdollisuuden käydä 2kertaa vc viikottain.Tv:ssä Urpilainen puhui oikeudenmukaisista leikkauksista?Meillä on yli 9000 asunnotonta ja lähes miljoona ihmistä jotka, elävät EU:n mittapuiden mukaan köyhyysrajan alapuolella.IKÄVINTÄ ON ETTEI SUOMESSA OLE ENÄÄN PUOLUETTA JOKA AJAISI VÄHÄOSAISTEN ASIAA.
472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aivan kaikki ei pidä paikkaansa ja tiedotteesttasi puuttuu tärkeitä asioita.
Kuten SOTE-uudistuksen tuki työnantajille. Eilen tuli siitä jopa Suomi-radiosta oltiin huolisaan osaako nyt varmasti kaikki yittäjät ja työnanatjat hakea uusia tukia.

Lisäksi lapsi; joka syntyy tänä vuonna menettää 2014-2031 vuosinaan tällä euron arvolla 1632 € /koko lapsilisäoikeus aikana. MUTTA
Peruskouluvuosi maksaa 18 000 €/oppilas.
Se sisältää: opetuksen, oppivälineet-kirjat, kouluruuan, terveydenhoidon ja hammashoidon, sekä matka korvauksen yli 5km suuntaansa olevista koulumatloista.

http://www.stm.fi/tiedotteet/kuntainfot/kuntainfo/-/view/1846511#fi

Viralliset laskelmat lastenkuukausi menoista ovat vuodelta 2013.
Elatusapuohjeessa olevat rahamäärät ovat 1.1.2013 lukien seuraavat:

kohta 2.2.2. Yleisten kustannusten määränä pidetään:

lapsen ollessa 0–6-vuotias 291 euroa kuukaudessa;
lapsen ollessa 7–12-vuotias 338 euroa kuukaudessa;
lapsen ollessa 13–17-vuotias 455 euroa kuukaudessa.

kohta 3.3.1.2.: Yleisten elinkustannusten määränä pidetään:
yksin asuvan henkilön tai yksinhuoltajan osalta 583 euroa kuukaudessa; ja
avioliitossa, avioliitonomaisessa suhteessa tai muussa parisuhteessa elävän henkilön osalta 490 euroa kuukaudessa.

http://www.kela.fi/elatustuki_maara-ja-maksaminen
Tuosta voit katsoa oliko tuen siirto tappiollinen? lapsenhuoltajalle.
Lapsi iältään 13-17 vuotta katsotaan katostaan kuluttavan arjessa ilman koulua vain 9 % vähemmän kuin aikuisen. Joten koulu hampaat terveys ja riitävä kouluateria on enemmän kuin 1623 € edes korkojen kera. 16-17 vuoden opiskelu oikeudesta/velvollisuudesta.

Äänestä

Kiitos tilastotiedoista.Kaikki kirjoittamani asiat on poimittu texti tv: sivuilta YLE. Toki tätä lausetta ,että maassa ei ole köyhien asioiden hoitajaa, se on oma mielipiteeni.Tämän vanhusten vc asian toi julki Presidentti Tarja Halonen ,aamuteeveessä.Mutta mutisemalla ei asiat parane,pitäs låhteä parrikaadeille.

Äänestä
  • Mitä eroa on tilastolla ja..
    Laki tekstillä Tilasto on niinkuin se tehdään
    no joo laki on toisinaan niinkuin se luetaan, mutta nuo ovat FAKTAA >

    http://www.stm.fi/tiedotteet/kuntainfot/kuntainfo/-/view/1846511#fi

    Viralliset laskelmat lastenkuukausi menoista ovat vuodelta 2013.
    Elatusapuohjeessa olevat rahamäärät ovat 1.1.2013 lukien seuraavat:
    lapsen ollessa 0–6-vuotias 291 euroa kuukaudessa;
    lapsen ollessa 7–12-vuotias 338 euroa kuukaudessa;
    lapsen ollessa 13–17-vuotias 455 euroa kuukaudessa.

    Äänestä

" tiedotteesttasi puuttuu tärkeitä asioita.
Kuten SOTE-uudistuksen tuki työnantajille.
Eilen tuli siitä jopa Suomi-radiosta oltiin huolisaan osaako nyt varmasti kaikki yittäjät ja työnanatjat hakea uusia tukia."

http://static.iltalehti.fi/uutiset/urps300314_uu.jpg kun nainen näytää tuolta, käytää rakenne kynsiä, joiden hoito- ja huolto maksaa n. 200 €/kk on lapseton (maho: sanoi vanhat äijät enen muinoin.) Ei pidä ihmetellä että vähäosaisia tukistelaan ja tuupitaan. Kun on valta ja voima mutta kaikki muu elämästä puuttuu rahalla kun ei osteta rakkautta välittämistä eikä läheisiä läheisiksi.

Jutta jutta.http://4.bp.blogspot.com/-V8Tr41VDt9I/T0jwyKGl1RI/AAAAAAAAAaY/6-fYt0aig6s/s1600/Urpilainen ja sukat.jpg todella epätoivoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varis1 kirjoitti:

Hallituksen arvomaailma sallii,lapsilisien leikkaukset,päivähoidon maksujen korotukset.Koululaiset,erityisoppilaiden tuesta leikataan 70 milj.joka tarkoittaa 160 erityisluokan opettajien vähentämistä.Valtion kunnille antama tuki homekoulujen kunnostamiseen loppuu. Eli hallitus ei kanna huolta, lasten ja opettajien,terveydentilasta,home aiheuttaa hengityselinsairauksia.Vanhuksilta leikataan 300 milj.Viimeisin tieto hoitolaitoksesta,joka tarjoaa vanhukselle mahdollisuuden käydä 2kertaa vc viikottain.Tv:ssä Urpilainen puhui oikeudenmukaisista leikkauksista?Meillä on yli 9000 asunnotonta ja lähes miljoona ihmistä jotka, elävät EU:n mittapuiden mukaan köyhyysrajan alapuolella.IKÄVINTÄ ON ETTEI SUOMESSA OLE ENÄÄN PUOLUETTA JOKA AJAISI VÄHÄOSAISTEN ASIAA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu