Jouko Piho on mies joka on kerännyt profetiaalisia unia ja näkyjä, joillekin ei niin hyvin Raamattua tunteville profetioiden saaminen voi kuullostaa oudolta, mutta heitä pyhimyksissäkin oli paljon.
Piho on syntynyt helluntailaisten keskelle, hänen suurin halunsa nuoresta asti on ollut saada Kristukselle seuraajia mahdollisimman paljon. Hän kirjoitti elämästään kirjan, koska oli tuntunut siltä, että sen kirjoittamisesta on etua valitsemallaan polulla, hän jätti helluntailasuuden ja on saaranannut Siion seurakunnassa ja myöhemmin myös helluntaiseurakunnassa, ammatillisen uransa hän on tehnyt Munkkivuoren ala-asteella luokanopettajana. Hän on leski ja kaksi poikaa kasvattanut yksinhuoltajana. Tunnen hänet itse, hyvyydessään hän on hyvin miellyttävä mies, hän on hyvin älykäs. En pahaa voisi hänestä kuvitella, hauskaa seuraa, vaikkei hän mikään seuramies ole. Minä ja suuri joukko kristittyjä, jotka tietävät mikä tilanne maailmassa on (sen saa selville esim. amerikkalaisesta mediasta), on aika kun antikristus yrittää tappaa kaikki ihmiset (siinä ei ole mitään uutta), mutta hänen suunnitelmansa on ihan materialisella tasolla pitkällä. Rahanahneat psykopaatti superrikkaat ja suvut, jotka ovat yli tuhat vuotta hallinneet läntistä maailmaa auttavat Luciferiä, Lucifer antaa valtaa ja rikkauksia, siksi ei ole ihme, että tuhansia vuosia hallitsijat ovat palvoneet kuolemajumalia ym. jotka oikeasti ovat Luciferin tai hänen apuriensa muotoja. Ei ihme, että ovat vieläkin vallassa. Olen tutkinut Saatanan palvontaa ja todennut, kuunnellessani entisiä Saatanan palvelijoita, että se
'magia' kyllä toimii ja jos Saatanan jättää, hän ei koskaan jätä tätä henkilöä rauhaan. Saatanalla on valtaa ja voimaa, koska hänellä on hänen puolellaan toimivia ihmisiä, jotkut myös tietämättään. Jouko Pihon keräämät ja hänen omat profetiansa ovat esittäneet todeksi, nyt olevat tilanteet maailmassa, katse Natoon, Usahan ja EU:n ylimpään johtoon sen helposti huomaa. Jouko Piho ei halunnut politiikkaan, mutta silloin kun vakavat ajat kansan keskeltä löytyy kykyjä, jotka muuten eivät menisi mukaan politiikkaan, mutta tekevät sen, koska tietävät pystyvänsä hoitamaan tilanteen paremmin. Jouko on tällainen. Toivon, että täällä mahdollisimman monet tutustuu hänen kirjoituksiinsa, profetiat ym. Hän on nykyään ev. lut. kirkon jäsen. Se ei ole keneltäkään pois jos annatte hänen puolueellensa mahdollisuuden päästä yrittämään puolueena ja kirjoitatte kannatuskortin ja pyydätte kristityiltä tutuiltanne myös, vaikka ette itse kannataisikaan, pitää hyvälle asialle antaa mahdollisus yrittää, jopa kannattaa pyytää kannatuskortin täyttöä ei uskovilta, tämä ei ole keneltäkäön pois, hänen johtamansa puolueen alku (rekisteröintiin tarvitaan 5000 ääntä), joka ajaa asioita kuin mielipiteiden ostaminen vaalirahaksi, normaali käytäntö Suomessa ja kaikki korruption muodot pois, joita on yllättävän paljon mitä ei tiedosteta. Hänen ideansa miten demokratian tulisi toimia ollakseen oikeasti demokratia ihmisille, ei niille, jolla on rahaa kaataa politikkojen mielipiteisiin. Koko netissä ja yllättävän monessa paikassa on agressiivinen ateismi hyvin rankkaa ja hänen ilkkujansa ovat juuri näitä ateisteja, ei pidä pelästyä sitä, tämä mies on hyvin uskottava vaihtoehto ratkaisemaan Somen ongelmia nyt ja tulevaisuudessa. Käykää ihmeessä hönen sivuillaan.
Uskon, että tähän puheenvuoroon tulee oaljon dissauksia ainakin agressiivisilta ateisteilta ja voi tulla myös Pihon poliittisilta vastustajilta. Tiedän, että hänellä on pelottavia vastustajia.
Jouko Piho
60
714
Vastaukset
- Hyvä Sanoma & Sanoja
Radio Deistä 5.4.2014 kuultua: - naimisissa oman vaimon kanssa ??? Käänsin kanavaa.. puhe koetteli kyllä, sanoja epäilytti. Ei ollut tämä Piho.
Pari korjausta.
Olin opettajana Munkkiniemen ala-asteella, ei Munkkivuoressa, joka on siinä vieressä.
En ole ollut leski, vaan jouduin kokemaan avioeron vastoin omaa tahtoani.- afterlife;;,
Okei, muistini hieman huono palin jälkeen ja on aikaa, kun luin kirjasi. Tarkoitin kyllä kirjoittaa Munkkiniemi.
- enihmettele
En kyllä yhtään ihmettele että pihon muija on lähteny lätkiin. Fundis hellarin sekopäistä juttua nyt ei normaali ihminen kykene kauaa kuuntelemaan
- afterlife78;,.
enihmettele kirjoitti:
En kyllä yhtään ihmettele että pihon muija on lähteny lätkiin. Fundis hellarin sekopäistä juttua nyt ei normaali ihminen kykene kauaa kuuntelemaan
Tässä agressiivisen ateistin mielipide taas, kiitos näkemyksestä, sana on vapaa, vaikka ajatelman tulos ei olisikaan kiinnostava kenellekään. Ja samoja 25:iittä akjatusta vaan hoetaan ja hoetaan, ettekö te 'valistusateistit' todella mitään uutta keksi.Oli vaimokin uskovainen, joten tuskin syy.
En epäile ollenkaan ettei Piho olisi miellyttävä ihmisenä. Ei näitä kahta saisi sotkea liikaa toisiinsa, persoonallisuus ja asiat mistä puhutaan. Ei se ole ”vastustamista” jos asioista on eri mieltä, ihmisestä voi kuitenkin tykätä siitä huolimatta.
En itse häntä tunne, joten en puutu siihen. Mutta kirjoituksista päätellen Piho edustaa tätä individualismia eli näkemyksiä jotka ovat tietyllä tavalla hänen henkilökohtaisia näkemyksiä. Näinhän se uudet haarat aina kasvavat ja nyt on hyvä aika sellaiselle. Ei sinällään mikään huono juttu mutta aina kannattaa muistaa, että ne ovat vain hänen näkemyksiään.
Jäin miettimään tuota politiikkaa. Sehän on mitä maallisinta toimintaa. Pihon ideoima puolue eli Laillisuuspuolue tavoittelee hallitusvaltaa eli maallista valtaa. On vain aika vaikeaa hahmottaa ydintä tästä ideologiasta. No, EU ja Nato vastaisuus on selkeää, mutta mitä on yksityispankkien alainen velkaorjuus? Tunteeko Piho ollenkaan kuinka tuo talousmaailma on rakentunut? EU on oikeastaan perustettu juuri tuota globaalia talousvaltaa (Yhdysvaltojen yksinvaltius) ja Kiinan nousevaa talousmahtia tasapainottamaan. Yksin ei suomi pärjää noille.
Aivan varmaan puolueettomuus ja sitoutumattomuus ovat hyviä arvoja. En vain usko että kovinkaan moni on valmis suuriin muutoksiin. Suomen omavarastaloutta olisi vahvistettava, ts. ulkomaista tuonti aja vientiä olisi vähennettävä. Se taas tarkoittaa, että elintasoa pitäisi laskea roimasti. Siihen varmaan aika harva uskovakaan on valmis?
Sitten piirre, jota karsastan.
”4.3.2014 Ukrainan tilanteessa ei ole hyviä ratkaisuja”
”Vaikka kannatankin itsenäistä ja suurvaltoja kumartamatonta kansallismielistä politiikkaa (esim. Suomelle), niin en voi täysin kannattaa Oikean Sektorin toimintaa, koska joistakin hyvistä periaatteistaan huolimatta kyseessä on valitettavasti uusnatsistinen puolue, joka on hyvin juutalaisvastainen.”
Onhan se huomattu montaa kertaa että äärioikeistolla ja joillakin uskovilla kristityillä on hyvin samankaltaisia näkemyksiä mm. avioliitto, seksi, maahanmuuttajat jne. asioista. Ainoa mikä uskovia närästää on juutalaiskysymys. Enää ei voikaan toimia ”vuosisataisen perinteen” mukaan eli juutalaisia syyttäen ja syyllistäen.
"2.3.2014 Greenpeacen perustaja torjuu ihmisen aiheuttaman ilmaston lämpiämisen."
”Suomen Laillisuuspuolue (SLP) on tässä asiassa Patrick Mooren linjoilla ja toteaa yleisohjelmassaan: ”Suomen tulee irtautua kaikista ilmasto- ja päästöoikeusmaksuista, koska ne perustuvat kiistanalaiseen näkemykseen ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä.””
Jaa a. Pitääkö tämä tulkita niin ettei teollisuudelle, liikenteelle, tai muulle saastumiselle pidä asettaa minkäänlaisia rajoitteita? Ketkähän tätä mieltä ovat? No, juuri se suuri globaalipääoma joka haluaa rajoituksetta tahkota suuria voittoja harvojen taskuun. Mitäs siitä jo 10 miljoonaa ihmistä tuhoutuu, kunhan se muutama kymmenentuhatta saa elää yltäkylläisyydessä? Hm, mitähän mm. Jeesus tuumaisi tästä?
Kuitenkin Piho on ilmaissut aivan päinvastaisen näkemyksen 23.11.2013
” Yhteiskunta, joka mittaa kaiken rahassa, on mielestämme sairas, ja juuri sellainen yhteiskunta Suomestakin on tullut tai on kovaa vauhtia tulossa. Haluamme katkaista vääränsuuntaisen kehityksen.”
Tässä olen hänen kanssaan samaa mieltä. Siksi näen että sosialismia tulee vahvasti lähteä kehittämään ja jota Suomessa on jo aika hyvin rakennettukin ns. sekatalousjärjestelmä, mutta jota nyt ollaan romuttamassa alas. Kristilliset arvot mielestäni talouselämässä ovat oikein hyvät periaatteet. Ne vain ovat räikeässä ristiriidassa markkinatalouden (ja talouselämän rajoitukseton toiminta jopa ilman valtion kontrollia) kanssa.
”Eriarvoistuminen vähentää onnellisuutta ja heikentää yhteiskuntarauhaa. Rahan nostaminen ainoaksi arvoksi kapeuttaa ihmisten elämää ja hävittää lopulta kaikki muut arvot kuten inhimillisyyden, kunniallisuuden, rehellisyyden ja pyyteettömän välittämisen.”
Lainaukset sivulta http://www.jouko-piho.fi/211357856
Ehkä noissa on vielä hiomista? Eikä tieto olisi lainkaan pahitteeksi, joten kannattaisi opiskella ainakin perusasioita ensin…- afterlife78:;;:
Kovin maallistahan on politiikka, Piho ei ole pappi vaan saarnamies. Hän on kerännyt profetioita kauan ja ne pitävät pelottavan paljon paikkansa. Maailma on suistumassa kriisiin, pahempaan kuin koskaan ja koska Piho ei ole ainoastaan hengen mies vaan myäs huippuälykäs ihminen, vaikkei hän politiikkaan alunperin halunnutkaan, huomatessaan profetioiden kertoman kriisin olevan maallisessa maailmassa jo pitkällä, hyvä mies/nainen toimii, kun on pakko pelastaa maailma kriisiltä, vaikka vihaisi politiikkaa yli kaiken ja mikään poliittisten systeemien rakastaja ei Piho ole.
Ovathan kristillisdemokraatitkin uskovaisia, mutta poiltiikassa. afterlife78:;;: kirjoitti:
Kovin maallistahan on politiikka, Piho ei ole pappi vaan saarnamies. Hän on kerännyt profetioita kauan ja ne pitävät pelottavan paljon paikkansa. Maailma on suistumassa kriisiin, pahempaan kuin koskaan ja koska Piho ei ole ainoastaan hengen mies vaan myäs huippuälykäs ihminen, vaikkei hän politiikkaan alunperin halunnutkaan, huomatessaan profetioiden kertoman kriisin olevan maallisessa maailmassa jo pitkällä, hyvä mies/nainen toimii, kun on pakko pelastaa maailma kriisiltä, vaikka vihaisi politiikkaa yli kaiken ja mikään poliittisten systeemien rakastaja ei Piho ole.
Ovathan kristillisdemokraatitkin uskovaisia, mutta poiltiikassa.Mitä olen lukenut noita ”profetioita” eli ennustuksia, niin eivät ne mielestäni kovin kummoisia ole. Vuosikymmeniä on pyöritelty aivan samanlaisia, joten ainahan ne johonkin historialliseen tilanteeseen voi jollain tapaa yhdistää.
Tuota, en usko että yksi mies maailmaa pelastaa. Hyvä se tosin on astua ulos maailmaan ja kääriä hihat. Aalkaa tehdä jotain.
En ole koskaan ymmärtänyt kristillisdemokraattista puoluetta. Jos he edes nimensä mukaisesti olivat demokraatteja ja edes ripaus vasemmistolaista ajattelua heillä olisi, ymmärtäisin. Nyt kyllä kokoomus, keskusta ja rkp ajaa aivan saman asian. Niin, ja etenkin perussuomalaiset ovat ottaneet ehkä paremmin haltuun nuo aatteet mitä kristillisillä on.- afterlife; ;,
mummomuori kirjoitti:
Mitä olen lukenut noita ”profetioita” eli ennustuksia, niin eivät ne mielestäni kovin kummoisia ole. Vuosikymmeniä on pyöritelty aivan samanlaisia, joten ainahan ne johonkin historialliseen tilanteeseen voi jollain tapaa yhdistää.
Tuota, en usko että yksi mies maailmaa pelastaa. Hyvä se tosin on astua ulos maailmaan ja kääriä hihat. Aalkaa tehdä jotain.
En ole koskaan ymmärtänyt kristillisdemokraattista puoluetta. Jos he edes nimensä mukaisesti olivat demokraatteja ja edes ripaus vasemmistolaista ajattelua heillä olisi, ymmärtäisin. Nyt kyllä kokoomus, keskusta ja rkp ajaa aivan saman asian. Niin, ja etenkin perussuomalaiset ovat ottaneet ehkä paremmin haltuun nuo aatteet mitä kristillisillä on.Olen samaa mieltä, vaikka vasemmistolla on historiaa uskontokielteisenä, ovat vasemmiston ideat paljon lähempänä kristinuskoa kuin muut.
- afterlife78;;.
Jouko Pihon keräämät ja itse saamat profetiat ovat kristitylle (varsinkin suomalaiselle) ihan jo yleissivistykseen liittyviä asioita tietää. Varsinkin, jos on tietoinen erityisesti Usan poliisivaltio kehityksestä, on profetiat helppo lukea, koska silloin, kun ne saatiin, asiat eivät ollet niin, mutta nykyään ovat. Propfetiasivustoja on 4, suosikkini on ensimmäinen. Sivuilla on yös paljon muuta tietoa, mikä voi kiinnostaa, tässä limkki tämän hetken sivustolle, jossa mukana profetioita 4.
http://www.jouko-piho.fi/
Ei ainakaan menetä mitään jos tutustuu ja voi voittaa paljon lukemalla profetiat ym.
Myös joillain voi olla kiinnostusta hänen toivottavasti kortit kokoon saavan ehkä tulevan puolueen sivustoihin, ne eivät ohjelmaltaan ole vielä täysin loppuunharkittuja, vasta kun puolue rekisteröidään, puolueohjelma saa virallisen muodon. Puolue on Suomen Laillisuuspuolue ja sillä on omat kotisivut joihin voi perehtyä. Toivon, että kristityt innostuvat täyttämään kannatuskortteja, siinä ei menetä mitään, vain antaa uuden vahtoehdon tunkkaiseen poliittiseen ilmapiiriimme. Se on pieni vaiva auttaa pois korruptioituneeksi laillisesti suunniteltua hallintomalliamme.- afterlife78;:;,
Piholle voi jopa soittaa, hän on hyvin lahjakas saarnamies, Jumalan mies, joka uskoo hyvyyteen. Jos on mitä sitten mielessä.
- eipiholle
afterlife78;:;, kirjoitti:
Piholle voi jopa soittaa, hän on hyvin lahjakas saarnamies, Jumalan mies, joka uskoo hyvyyteen. Jos on mitä sitten mielessä.
Moraalinen ja hyvä ihminen ei kannata lapsen sukupuolielimen silpomista mielikuvitusjumalan tahtoo vedoten. Toivottavasti saadaan laki läpi ja lapset suojeltua.
- afterlife78;,;
eipiholle kirjoitti:
Moraalinen ja hyvä ihminen ei kannata lapsen sukupuolielimen silpomista mielikuvitusjumalan tahtoo vedoten. Toivottavasti saadaan laki läpi ja lapset suojeltua.
En ole kysynut Joukolta mitä mieltä hän on juutalaisten ja musimien poikalapsien ympärileikkauksista. Koska hän oikeana kristittynä uskoo, että Raamatun profetiat kertovat mitä on ja ollut meneillään, joten jokainen oikea kristitty, joka uskoo ilmestyskirjaan, tietää että sanotaan, että ne jotka sanovat, ettei Jeesus ollut Kristus ja Jumalan poika on tämä taho Saatanasta. Juutalaisuus, messiaanista juutalaisuutta lukuunottatta kieltää Jeesuksen, kuten islam, joka sanoo, ei Allahilla (arabiaa:jumala) ole poikaa ja Jeesus vain profeetta, uskoo hän, että nämä uskonnot ovat väärillä teillä. Mitta en usko laillisuuspuolueen puuttuvan paljoa muihin uskontoihin ainakaan heti, on tärkeää tehtävää, ensimmäisenä EU:ta irti, kpska sen on kaapannit pahoja voimia palvovat mongrovialaisten suku ja useat miut suvut. He haluavat vanhat hyvät ajat takaisin, kun kuningas tai kuningatar sai olla fasisti, jotkut ovat nousseet mukaan vallankaappaukseen, kun heidät on hyväksytty rikkaina, onia jäseniään he vain huijaavat tekemään itselle palveluksia, usein auttaa ahneuden toteuttamisessa. Ikävä aikoja, kun köyhän lasta sai panna ja potkia.
- vajakkimikävajakki
"Jouko Pihon keräämät ja itse saamat profetiat ovat kristitylle (varsinkin suomalaiselle) ihan jo yleissivistykseen liittyviä asioita tietää."
Hahaahaa :) Piho on häiriintynyt vajakki, joka fantasioi venäjän hyökkäyksestä suomeen. Uusi "profetia" tulee joka vuodeksi :)
Vain typerys äänestää tätä seonnutta fundis kristittyä- afterlife78;,;
Ei ole ollut hänen omia profetioita, vaan jakoi tutun profetian tällä kertaa.
- afterlife78;,;
afterlife78;,; kirjoitti:
Ei ole ollut hänen omia profetioita, vaan jakoi tutun profetian tällä kertaa.
Miksi kaikki jotka kokevat Jumalan ovat sinulle vajakkeja. Minusta aika vajaata.
- vajakkimikävajakki
afterlife78;,; kirjoitti:
Miksi kaikki jotka kokevat Jumalan ovat sinulle vajakkeja. Minusta aika vajaata.
jumala on mielikuvituksen tuotetta. jos ihminen uskoo horoskooppeihin, astrologiaan, kaukoreikiin, joulupukkiin, hammaskeijuun.. on hän vajakki.
"Supertähti, tunnustaa olevansa Saatanalliselle kultille johtaja, 9-11-vuotias tyttö tekee you tube videon Keshan kunniaksi ja juo ihmisverta, jota Kesha kehoitti juomaan. Ym. muuta hyvin tärkeää sisältää tämä video:"
otetaan esimerkiksi tämä sinun avauksesi tuolta. jos todella uskot että tämän videon sisältö on totta, olet henkisesti häriintynyt, ns vajakki. - afterlife; ;:
vajakkimikävajakki kirjoitti:
jumala on mielikuvituksen tuotetta. jos ihminen uskoo horoskooppeihin, astrologiaan, kaukoreikiin, joulupukkiin, hammaskeijuun.. on hän vajakki.
"Supertähti, tunnustaa olevansa Saatanalliselle kultille johtaja, 9-11-vuotias tyttö tekee you tube videon Keshan kunniaksi ja juo ihmisverta, jota Kesha kehoitti juomaan. Ym. muuta hyvin tärkeää sisältää tämä video:"
otetaan esimerkiksi tämä sinun avauksesi tuolta. jos todella uskot että tämän videon sisältö on totta, olet henkisesti häriintynyt, ns vajakki.Et sitten tainnut katsoa videota. Kesha itse myöntää olevansa saatanallisen kultin johtaja lapsille ym. mukana myös kaksi kohta, jossa pikkutyttö juo ihmisverta Keshalle. Olet niin umpimielinen, et hyväksy muuta katsontakantaa kuin omasi.
- satujensavanki
afterlife; ;: kirjoitti:
Et sitten tainnut katsoa videota. Kesha itse myöntää olevansa saatanallisen kultin johtaja lapsille ym. mukana myös kaksi kohta, jossa pikkutyttö juo ihmisverta Keshalle. Olet niin umpimielinen, et hyväksy muuta katsontakantaa kuin omasi.
Videoita on youtube täynnä. Tässä sinulle alieneiden kaapanneiksi tulleen miehen todistus. Ilmeisesti uskot tähän täysin.
https://www.youtube.com/watch?v=naPXx3tBXP8
"Olet niin umpimielinen, et hyväksy muuta katsontakantaa kuin omasi."
Ei vaan minä elän tässä todellisessa maailmassa. Jos uskot tuon kesha videon sisältöön tai vaikka tuon ufomiehen videon sisältöön, olet joko erittäin hyväuskoinen tai henkisesti epätasapainossa. - faktaa varmaan
satujensavanki kirjoitti:
Videoita on youtube täynnä. Tässä sinulle alieneiden kaapanneiksi tulleen miehen todistus. Ilmeisesti uskot tähän täysin.
https://www.youtube.com/watch?v=naPXx3tBXP8
"Olet niin umpimielinen, et hyväksy muuta katsontakantaa kuin omasi."
Ei vaan minä elän tässä todellisessa maailmassa. Jos uskot tuon kesha videon sisältöön tai vaikka tuon ufomiehen videon sisältöön, olet joko erittäin hyväuskoinen tai henkisesti epätasapainossa.Riippuu varmaan tsekkasko ne tuon peräreijän, sillä mitä yhteistä on kiihkouskovaisilla ja ufoilla, molemmilla kertomusten mukaan pohjaton kiinnostus peräreijän rassailusta :O
- olet oikias
faktaa varmaan kirjoitti:
Riippuu varmaan tsekkasko ne tuon peräreijän, sillä mitä yhteistä on kiihkouskovaisilla ja ufoilla, molemmilla kertomusten mukaan pohjaton kiinnostus peräreijän rassailusta :O
Mainio oivallus. En ole aikaisemmin ajatellutkaan mutta noinhan sen täytyy olla.
- afterlife78;,;
satujensavanki kirjoitti:
Videoita on youtube täynnä. Tässä sinulle alieneiden kaapanneiksi tulleen miehen todistus. Ilmeisesti uskot tähän täysin.
https://www.youtube.com/watch?v=naPXx3tBXP8
"Olet niin umpimielinen, et hyväksy muuta katsontakantaa kuin omasi."
Ei vaan minä elän tässä todellisessa maailmassa. Jos uskot tuon kesha videon sisältöön tai vaikka tuon ufomiehen videon sisältöön, olet joko erittäin hyväuskoinen tai henkisesti epätasapainossa.Tyhmyytesi ärsyttää Kesha on ihminen joka itse kertoo mikä on tai mikä ei ole. Ufot ym. ei liity mielikuvituksekkaaseen juttuusi :)
- satujensavankina
afterlife78;,; kirjoitti:
Tyhmyytesi ärsyttää Kesha on ihminen joka itse kertoo mikä on tai mikä ei ole. Ufot ym. ei liity mielikuvituksekkaaseen juttuusi :)
Oletko palikka kuullut julkisuus tempuista, mainostamisesta, imagon rakentamisesta? Perus kauraa jokaisen popparin kohdalla.
Tuossa ufovideolla mies itse kertoo kuinka hänet ovat alienit kaapanneet. Eli ilmeisesti sinun vinkkelistäsi tämä on täyttä totta :)
Ei kannata uskoa kaikkea mitä lulee ja kuulee. Kannattaa ottaa asioista selvää mikä on oikeasti totta ja mikä esimerkiksi paimentolaisten satuilemaa sontaa kuten raamattu :) - afterlife 78,;;,
satujensavankina kirjoitti:
Oletko palikka kuullut julkisuus tempuista, mainostamisesta, imagon rakentamisesta? Perus kauraa jokaisen popparin kohdalla.
Tuossa ufovideolla mies itse kertoo kuinka hänet ovat alienit kaapanneet. Eli ilmeisesti sinun vinkkelistäsi tämä on täyttä totta :)
Ei kannata uskoa kaikkea mitä lulee ja kuulee. Kannattaa ottaa asioista selvää mikä on oikeasti totta ja mikä esimerkiksi paimentolaisten satuilemaa sontaa kuten raamattu :)Mutta siihen voit uskoa, että amerikassa kaikkia valvotaan ja että Obama on vetänyt lain läpi, että kenet amerikkalaisen tahansa USA:ssa voi ilman oikeuden käyntiä tai parempaa syytä vangita vaikka loppuelämäksi tai tappaa, US Constitution on fasismia vastaan rakennettu laki ja nämä Obaman vedot ovat sitä vastaan. Hän voi myös takavarikoida ajoneuvosi. Älä tule sitten pillittämään, ettei se ole totta vaan tee googlaamisesi itse, tästä on hyvä aloittaa, en voi linkittää olen mobiilissa,; Editorial: Obama and Dictatorship, se on Washington Postin pääkirjoitus. Kesha valitettavasti käyttää oikeita saatananpalvonta rituaaleja ja taikoja, tiedän myös saatananpalvontaa tutkineena, etttä toimii.
- afterlife; ;:
afterlife 78,;;, kirjoitti:
Mutta siihen voit uskoa, että amerikassa kaikkia valvotaan ja että Obama on vetänyt lain läpi, että kenet amerikkalaisen tahansa USA:ssa voi ilman oikeuden käyntiä tai parempaa syytä vangita vaikka loppuelämäksi tai tappaa, US Constitution on fasismia vastaan rakennettu laki ja nämä Obaman vedot ovat sitä vastaan. Hän voi myös takavarikoida ajoneuvosi. Älä tule sitten pillittämään, ettei se ole totta vaan tee googlaamisesi itse, tästä on hyvä aloittaa, en voi linkittää olen mobiilissa,; Editorial: Obama and Dictatorship, se on Washington Postin pääkirjoitus. Kesha valitettavasti käyttää oikeita saatananpalvonta rituaaleja ja taikoja, tiedän myös saatananpalvontaa tutkineena, etttä toimii.
Yksi jossain tuhat luvun paikkeilla elänyt pyhimys näki, että Saatana tulee hallitsemaan teknologian avulla. Sehän on virtuaalinen vankila, kun ottaa vielä huomioon, että USA:ta vahditaan joka nurkasta kameroilla. Mihin menet, jos Obaman hallinto päättää, että sinut tapetaan tai vangitaan. Itse olen asunut Britanniassa 2002 ja jo silloin Britanniaa vahdittiin niin, nykyään lähin maa joka tekee näin on Ruotsi. Tiedän kokemuksesta, ettei sitä koskaan käytetty Britanniassa rikoksien selvittömiseen, kaikki tiesi, että se on siellä, monet ihmetteli miksi, toisilla oli arvauksia.

Kaikki supervallat toimivat mielivaltaisesti kun he suojelevat omia intressejään. Niin Kiina, Venäjä kuin USA, tässä ei ole mitään ihmeellistä.
"Kesha valitettavasti käyttää oikeita saatananpalvonta rituaaleja ja taikoja"
Ai sinä oikein tiedät että kesha on noita... sinä varmaan haluaisit polttaa hänet roviolla? En oikein tiedä mitä sanoa aikuiselle ihmiselle, joka kuvittelee taikuutta olevan olemassa. Apua olis varmaan hyvä hakea. - afterlife78;,;
satujensavanki kirjoitti:
Kaikki supervallat toimivat mielivaltaisesti kun he suojelevat omia intressejään. Niin Kiina, Venäjä kuin USA, tässä ei ole mitään ihmeellistä.
"Kesha valitettavasti käyttää oikeita saatananpalvonta rituaaleja ja taikoja"
Ai sinä oikein tiedät että kesha on noita... sinä varmaan haluaisit polttaa hänet roviolla? En oikein tiedä mitä sanoa aikuiselle ihmiselle, joka kuvittelee taikuutta olevan olemassa. Apua olis varmaan hyvä hakea.News flash, Vanha Testamentti ei ole enään voimassa kristityillä, joten voit osoittaa huolesi yleistä juutalaisuudesta palstalle. Ua toimii tällä hetkellä yhtä mielivaltaisesti kuin Kiina, Venäjä on pulmunen verrattuna näihin kahteen ihmisoikeusasioissa. Äläkä ala itkemään 'Venäjän homolaista', ei kiellä seksiä, vain 'homopropagandan lapsille', mitä se sitten tarkoittaa, mutta kun länsimediamme julkaisi homoilun kielletyn Venäjällä sinäkin uskoit. Lännen viholliset näitä maita harrastaneina pelkäävät länttä, ei ihmisiä vaan johtajia, he kaikki ovat samaa mieltä länttä johtaa joukko rikkaita pankkiireja, kuninkaallisia ym. ja he ovat todella ei ihmisrakasta porukkaa, vaihtavat hallitukset, myyvät sinulle projektin ja uskot, vievät öljyt, opiaattipellot ja tuhoavat 'dollarin uhkat', sinä luotat heihin, kun kallis propagandaa muistuttava lehdistö myy sinulle ideansa, ja vielä kehtaavat valehdella, että USA ja Britannia ovat oikeamielisiä maailman sankareita.
- afterlife78;,;
afterlife78;,; kirjoitti:
News flash, Vanha Testamentti ei ole enään voimassa kristityillä, joten voit osoittaa huolesi yleistä juutalaisuudesta palstalle. Ua toimii tällä hetkellä yhtä mielivaltaisesti kuin Kiina, Venäjä on pulmunen verrattuna näihin kahteen ihmisoikeusasioissa. Äläkä ala itkemään 'Venäjän homolaista', ei kiellä seksiä, vain 'homopropagandan lapsille', mitä se sitten tarkoittaa, mutta kun länsimediamme julkaisi homoilun kielletyn Venäjällä sinäkin uskoit. Lännen viholliset näitä maita harrastaneina pelkäävät länttä, ei ihmisiä vaan johtajia, he kaikki ovat samaa mieltä länttä johtaa joukko rikkaita pankkiireja, kuninkaallisia ym. ja he ovat todella ei ihmisrakasta porukkaa, vaihtavat hallitukset, myyvät sinulle projektin ja uskot, vievät öljyt, opiaattipellot ja tuhoavat 'dollarin uhkat', sinä luotat heihin, kun kallis propagandaa muistuttava lehdistö myy sinulle ideansa, ja vielä kehtaavat valehdella, että USA ja Britannia ovat oikeamielisiä maailman sankareita.
Venäjä, Kiina ja muslimimaat, ei lännen palkkalistalaisia siis näkevät oikeat johtajat, onko Obaman USA sinusta todella 'land of the free?', hieman yksinkertaista jos näin.
- satuahannevain
afterlife78;,; kirjoitti:
Venäjä, Kiina ja muslimimaat, ei lännen palkkalistalaisia siis näkevät oikeat johtajat, onko Obaman USA sinusta todella 'land of the free?', hieman yksinkertaista jos näin.
Koska minä olen mistään obamasta puhunut? Itsehän sinä näitä kuvitelmiasi selostat ja vielä väität mitä minä uskon :)
"Venäjä on pulmunen verrattuna näihin kahteen ihmisoikeusasioissa."
Tämä maa missä korruptio rehottaa? Missä kremliä arvostelevat toimittajat tapetaan? Missä puuttinin hallintoa arvostelevat heitetään vankilaan?
Ei mitään kannata uskoa sokeasti, tiedon voi tarkistaa eri lähteistä, arvioida tiedon esittäjän luotettavuutta jne jne. Esimerkiksi youtube video on erittäin arveluttava tiedon lähde (etenkin jos se julistaa taikuuden olevan todellista) :) - afterlife78;,;
satuahannevain kirjoitti:
Koska minä olen mistään obamasta puhunut? Itsehän sinä näitä kuvitelmiasi selostat ja vielä väität mitä minä uskon :)
"Venäjä on pulmunen verrattuna näihin kahteen ihmisoikeusasioissa."
Tämä maa missä korruptio rehottaa? Missä kremliä arvostelevat toimittajat tapetaan? Missä puuttinin hallintoa arvostelevat heitetään vankilaan?
Ei mitään kannata uskoa sokeasti, tiedon voi tarkistaa eri lähteistä, arvioida tiedon esittäjän luotettavuutta jne jne. Esimerkiksi youtube video on erittäin arveluttava tiedon lähde (etenkin jos se julistaa taikuuden olevan todellista) :)Niin sinä olet semmoinen satuja vaan tyyppi, ei mitään sisältöä jutuissa, yrität vain sayuilla toiselle, että hän on hullu, olet tofennäköisesti patologinen valehtelija ja tykkäät pelata toisten päillä. Minuun ei toimi. Sinunkaltaisista ei ole kuin päänvaivaa läheisillesi, tunnen sinut paremmin kuin sinä minut ja luulet voivasi psyykata minua, olen immuni loukkauksille ja psyykkauksille, minua jekkusi huvittaa. Tulet lppulta elämään yksin, koska kukaan ei kaltaistasi enään hyväksy kumppaniksi, toivottavasti maailma kohtelee sinua muuten hyvin. Ai miksi tiedän? Olen opiskellut paykologiaa vuosia ja erityisesti tutustunut kaltaisiisi häiriköihin.
- satuahannevain
afterlife78;,; kirjoitti:
Niin sinä olet semmoinen satuja vaan tyyppi, ei mitään sisältöä jutuissa, yrität vain sayuilla toiselle, että hän on hullu, olet tofennäköisesti patologinen valehtelija ja tykkäät pelata toisten päillä. Minuun ei toimi. Sinunkaltaisista ei ole kuin päänvaivaa läheisillesi, tunnen sinut paremmin kuin sinä minut ja luulet voivasi psyykata minua, olen immuni loukkauksille ja psyykkauksille, minua jekkusi huvittaa. Tulet lppulta elämään yksin, koska kukaan ei kaltaistasi enään hyväksy kumppaniksi, toivottavasti maailma kohtelee sinua muuten hyvin. Ai miksi tiedän? Olen opiskellut paykologiaa vuosia ja erityisesti tutustunut kaltaisiisi häiriköihin.
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa :)
"Niin sinä olet semmoinen satuja vaan tyyppi, ei mitään sisältöä jutuissa"
Sinähän täällä olet väitteitä esittänyt, en minä. En minä väitä että kesha osaa taikoa, en minä väitä että saatana on olemassa, en minä väitä että joku osaisi ennustaa tulevaisuutta.
"olet tofennäköisesti patologinen valehtelija... sinunkaltaisista ei ole kuin päänvaivaa läheisillesi... tulet lppulta elämään yksin, koska kukaan ei kaltaistasi enään hyväksy kumppaniksi"
Olipa kauniisti sanottu. Eli äänestämällä pihoa, tuet kaltaistesi ihmisten joukkoa. Ei taida tulla äänivyöryä.
"Ollen opiskellut paykologiaa vuosia ja erityisesti tutustunut kaltaisiisi häiriköihin."
Miten pitkälle opintosi ovat edenneet? Oletko kenties jo psykologi vai peräti psykiatri? Voitkin kätevästi tarkistaa mitä psykiatria sanoo ihmisestä, joka väittää osaavansa ennustaa tulevaisuutta. - afterlife78:;;
satuahannevain kirjoitti:
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa :)
"Niin sinä olet semmoinen satuja vaan tyyppi, ei mitään sisältöä jutuissa"
Sinähän täällä olet väitteitä esittänyt, en minä. En minä väitä että kesha osaa taikoa, en minä väitä että saatana on olemassa, en minä väitä että joku osaisi ennustaa tulevaisuutta.
"olet tofennäköisesti patologinen valehtelija... sinunkaltaisista ei ole kuin päänvaivaa läheisillesi... tulet lppulta elämään yksin, koska kukaan ei kaltaistasi enään hyväksy kumppaniksi"
Olipa kauniisti sanottu. Eli äänestämällä pihoa, tuet kaltaistesi ihmisten joukkoa. Ei taida tulla äänivyöryä.
"Ollen opiskellut paykologiaa vuosia ja erityisesti tutustunut kaltaisiisi häiriköihin."
Miten pitkälle opintosi ovat edenneet? Oletko kenties jo psykologi vai peräti psykiatri? Voitkin kätevästi tarkistaa mitä psykiatria sanoo ihmisestä, joka väittää osaavansa ennustaa tulevaisuutta.Yksi koe sai erittäin hyvän tuloksen, siitä tehtiin dokumentti. Muuten ei ole paljon tutkittu. Maailman älykkäimmissä ja kykenevimmissä mielissä on paljon uskovaisia. Mihin hävisi muuten näppärät manipulaatiotemppusi? Nyt yrität vain ad hominemia, kertoa kuinka tiedät mikä oikeasti ole, se on eeri asia, kun kerron mitä klassisia häiriintyneiden käyttämiä tekniikoita käytät, en tunne sinua, enkä väitä niin, mutta psykiatrian hyvällä tuntemuksella osaan nuo sanoa sinusta, se on meidän kaltaisille helppoa (yritätkö muuten vihjata, etten tiedä psykologian ja psykiatrian eroa, ovela ad hominem mustamaalausyritys, vihjaillen, minä opiskelen psykologiaa, psykiatria on intohimoni, mutta kuolutuksellani, minusta ei voi koskaan tulla psykiatria...). Eiköhän aikakauteen kuulu, että usko ja psykologia pidetään erillään, en uhmaisi aikakauden tapaa.
- satuahannevain
afterlife78:;; kirjoitti:
Yksi koe sai erittäin hyvän tuloksen, siitä tehtiin dokumentti. Muuten ei ole paljon tutkittu. Maailman älykkäimmissä ja kykenevimmissä mielissä on paljon uskovaisia. Mihin hävisi muuten näppärät manipulaatiotemppusi? Nyt yrität vain ad hominemia, kertoa kuinka tiedät mikä oikeasti ole, se on eeri asia, kun kerron mitä klassisia häiriintyneiden käyttämiä tekniikoita käytät, en tunne sinua, enkä väitä niin, mutta psykiatrian hyvällä tuntemuksella osaan nuo sanoa sinusta, se on meidän kaltaisille helppoa (yritätkö muuten vihjata, etten tiedä psykologian ja psykiatrian eroa, ovela ad hominem mustamaalausyritys, vihjaillen, minä opiskelen psykologiaa, psykiatria on intohimoni, mutta kuolutuksellani, minusta ei voi koskaan tulla psykiatria...). Eiköhän aikakauteen kuulu, että usko ja psykologia pidetään erillään, en uhmaisi aikakauden tapaa.
"Yksi koe sai erittäin hyvän tuloksen, siitä tehtiin dokumentti. Muuten ei ole paljon tutkittu."
Ai yliluonnollisesta kyvystä ennustaa tulevaisuutta? Linkkaahan ihmeessä
"Maailman älykkäimmissä ja kykenevimmissä mielissä on paljon uskovaisia."
Tosin he uskovat eri jumaliin ja suorittavat eri rituaaleja. Newton oli loistava tiedemies mutta myös uskoi alkemiaan. Auktoriteettiin vetoaminen on yksi argumentointivirheistä :)
"mutta psykiatrian hyvällä tuntemuksella osaan nuo sanoa sinusta, se on meidän kaltaisille helppoa"
Eli olet opinnoissasi niin pitkällä että osaat 'sanoa sinunkaltaisista ei ole kuin päänvaivaa läheisillesi' ja 'tulet lppulta elämään yksin, koska kukaan ei kaltaistasi enään hyväksy kumppaniksi'
Missäköhän yliopistossa on noinkin tasokasta psykologian opetusta? - afterlife":;;
satuahannevain kirjoitti:
"Yksi koe sai erittäin hyvän tuloksen, siitä tehtiin dokumentti. Muuten ei ole paljon tutkittu."
Ai yliluonnollisesta kyvystä ennustaa tulevaisuutta? Linkkaahan ihmeessä
"Maailman älykkäimmissä ja kykenevimmissä mielissä on paljon uskovaisia."
Tosin he uskovat eri jumaliin ja suorittavat eri rituaaleja. Newton oli loistava tiedemies mutta myös uskoi alkemiaan. Auktoriteettiin vetoaminen on yksi argumentointivirheistä :)
"mutta psykiatrian hyvällä tuntemuksella osaan nuo sanoa sinusta, se on meidän kaltaisille helppoa"
Eli olet opinnoissasi niin pitkällä että osaat 'sanoa sinunkaltaisista ei ole kuin päänvaivaa läheisillesi' ja 'tulet lppulta elämään yksin, koska kukaan ei kaltaistasi enään hyväksy kumppaniksi'
Missäköhän yliopistossa on noinkin tasokasta psykologian opetusta?Olet toisia hyväksikäyttävää tyyppiä tai psykoottinen. En vielä kommentoi kumpi.
- satuahannevain
afterlife":;; kirjoitti:
Olet toisia hyväksikäyttävää tyyppiä tai psykoottinen. En vielä kommentoi kumpi.
"Olet toisia hyväksikäyttävää tyyppiä tai psykoottinen."
Kerrohan nyt ihmeessä mikä yliopisto opettaa tällaista psykologiaa? Vai oletko jossain enkeliopiston puoskarilinjalla?
- Eri mieltä
Olen lukenut Jouko Pihon sivuja. Minusta ne eivät ole hengellisesti raittiita sivustoja.
Pihon edustamia, epäraamatullisia harhoja:
-Erroinneiden uudelleen avioitumisen hyväksyminen (Piho itsekin eronnut ja avioitunut uudelleen)
-Kadotus ei ole ikuinen
-Mukana politiikassa.
-Isänmaallinen
Uskoa ja politiikka ei voi sekoittaa. Uskovien ei tule olla mukana politiikassa, sillä politiikka on Saatanan temmellyskenttä. Politiikassa mukana oleva on tämän maailman alkeisvoimien alainen. Politiikkaan osallistuvalla uskovalla ei ole oikeutta julistaa evankeliumia, sillä hänellä ei ole Paavalin opetuksen mukaisia ''alttiuden kenkiä'' jalassaan.
Uskova ei voi olla isänmaallinen, sillä isänmaallisuus on epäjumalanpalvelusta. Jeesuksen seuraaja on vieras ja muukalainen maan päällä, joka on matkalla kohti ikuista isänmaata eli taivaallista Jerusalemia. Koska Jeesus on kuollut kaikkien syntien puolesta ja tehnyt rauhan kaikkien kansakuntien kanssa, ei kenelläkään Uuden Liiton aikakaudessa elävällä ole oikeutta tappaa toista ihmistä. Paavalikin kirjoitti, että meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset.
Esivaltaa tulee kunnioittaa, mutta ei samalla tavoin kuin Jumalaa. Jos esivalta käskee meitä tekemään Jumalan vastaisia asioita (maanpuolustus, evankeliumin julistamisen kieltäminen), meidän ei tule totella sen määräyksiä.- afterlife78;,;
No kaikilla meillä on eri näkemyksiä. Yleensä huomaan olevani oikealla tiellä, kun ruloilen Jeesukselta se tapahtuu.
Tämä onkin aika mielenkiintoinen näkökulma: ”Uskoa ja politiikka ei voi sekoittaa.”
”Yleiskielessä sanalla politiikka tarkoitetaan usein johonkin tiettyyn kokonaisnäkemykseen tai aatteeseen pohjautuvaa toimintaa, jolla pyritään vaikuttamaan valtiollisiin, valtioiden välisiin tai yhteiskunnallisiin asioihin tai jolla hoidetaan niitä.”
Onko niin ettei uskova saa vaikuttaa millään tavoin yhteiskuntaan ja sen toimintaan? Jos on, niin siinä tapauksessa ihmettelen joidenkin uskovien hyvin kärkästä osallistumista mm. avioliittoihin, abortteihin, eutanasiaan. Se ei ole politiikkaa kun elää oman katsomuksensa mukaan ja vaatii itseltään, mutta kun aletaan vaatia sitä muiltakin, muuttuu se politiikaksi.
”Poliittisen vastakohtana on perinteisesti nähty yksityinen, eli toiminta jonka ei katsota liittyvän muihin yksilöihin. Sitä kreikan kielessä merkitsi taloutta tarkoittanut sana oikos, josta on sittemmin johdettu ekonomia, taloustiede.”
http://fi.wikipedia.org/wiki/Politiikka
Joten sekin on politiikkaa kun puhutaan omistamisesta, sosiaalisista etuuksista tai vaikkapa EU:sta.
Oikeastaan on aika vaikea olla osallistumatta politiikkaan.- afterlife78;,;

Oikeastaan on aika vaikea olla osallistumatta politiikkaan.Ilm.Kirja. Antikristus tulee maailman valtaan, etkö todella halua vanhurskaita kristittyjä politiikkaan, antaa ateistien johtaa vaan vai? Kysymys ei varsinaisesti ole sinulle mummomuori, vaan keskusteluun liittyvää.
afterlife78;,; kirjoitti:
Ilm.Kirja. Antikristus tulee maailman valtaan, etkö todella halua vanhurskaita kristittyjä politiikkaan, antaa ateistien johtaa vaan vai? Kysymys ei varsinaisesti ole sinulle mummomuori, vaan keskusteluun liittyvää.
Kyllä, oikeudenmukaisia politiikkoja kyllä kaivataan. Onhan siellä jo nyt myös monta kristittyä toimimassa monenlaisissa tehtävissä.
- afterlife78;,;
mummomuori kirjoitti:
Kyllä, oikeudenmukaisia politiikkoja kyllä kaivataan. Onhan siellä jo nyt myös monta kristittyä toimimassa monenlaisissa tehtävissä.
Piho, yksi kristitty lisää. Hänen perusideansa uudistaa demokratiaksi, mikä myös demokratia on, eikä mielipiteiden ostopaikka maailman rikkaimmille. Se on vain yksinkertaisesti paras idea.
afterlife78;,; kirjoitti:
Piho, yksi kristitty lisää. Hänen perusideansa uudistaa demokratiaksi, mikä myös demokratia on, eikä mielipiteiden ostopaikka maailman rikkaimmille. Se on vain yksinkertaisesti paras idea.
Jos noin on, olen valmis kannattamaan asiaa – mutta ehkä Piho ei kuitenkaan ole valmis kehittämään uudenlaista sosialismia?
- pohdipa tätä oikein
Kaikenlainen henkimaailman kanssa vehtailu on vaan merkki henkisestä häiriötilasta johon olisi syytä saada apua.
- afterlife78;,;
Ei lopunaikoina nousee paljon profeettoja ja esiintyy valtavasti profetaalisia unia, nyt olemme oikeasti siellä, kiihkoilijat satoja vuosia väärässä asian tapahtumakohdasta. Ainakin, jokin hyvin häiritsevä tilanne ilmestyskirjasta on meneillään, on aika ennen pedon maailmaa, se on jo puolivalmis. Olet vain väärässä, jos olet ateisti, se kuluu kuvaukseen.
- pohdipa tätä oikein
afterlife78;,; kirjoitti:
Ei lopunaikoina nousee paljon profeettoja ja esiintyy valtavasti profetaalisia unia, nyt olemme oikeasti siellä, kiihkoilijat satoja vuosia väärässä asian tapahtumakohdasta. Ainakin, jokin hyvin häiritsevä tilanne ilmestyskirjasta on meneillään, on aika ennen pedon maailmaa, se on jo puolivalmis. Olet vain väärässä, jos olet ateisti, se kuluu kuvaukseen.
En nyt ihan ateisti ole vaan paremminkin agnostikko mutta nämä henkimaailman hommat ovat nitä joita en muuten ymmärrä kuin edellä mainitulla tavalla.
Voisitko miettiä asioita toisellakin tavalla? - eiolemitäänjumalia
afterlife78;,; kirjoitti:
Ei lopunaikoina nousee paljon profeettoja ja esiintyy valtavasti profetaalisia unia, nyt olemme oikeasti siellä, kiihkoilijat satoja vuosia väärässä asian tapahtumakohdasta. Ainakin, jokin hyvin häiritsevä tilanne ilmestyskirjasta on meneillään, on aika ennen pedon maailmaa, se on jo puolivalmis. Olet vain väärässä, jos olet ateisti, se kuluu kuvaukseen.
Maailma on näiden vajakkien mukan ollut loppumassa jo viimeiset 500 vuotta. Siellä se afterlifekin voi sitten 80veenä kiikkustuolissa miettiä että mihin se maailmanloppu jäi ja miksei sitä jeesusta tule :D
- Lukija2
eiolemitäänjumalia kirjoitti:

Sellaista sanaa kuin "vajakki" ei ole ainakaan asiatyylissä. Itse voi tietenkin keksiä millaisia sanoja hyvänsä, jos niin haluaa. Eri asia tietenkin on, hyväksytäänkö ne asialliseen kielenkäyttöön.
Tieteen Kuvalehdessä ( numero 01/2006 s. 72 -73 ) on artikkeli, jonka otsikko on "Geeni altistaa uskonnolle". Siinä sanotaan mm. näin:" Yhdysvaltalainen geenitutkija Dean Hamer uskoo löytäneensä perintötekijän, joka ohjaa ihmisen herkkyyttä uskonnollisuudelle. Hänen mukaansa geenistä on on ollut etua lajinkehitykselle ja se on antanut ihmiselle kyvyn ( oma lisäykseni: mutta ei taitoa ) rauhanomaiseen yhteiseloon."
"Hamer uskoo, että uskonnollisuudella on saattanut olla merkitystä myös ihmislajin evoluution kannalta. Uskonto yhdistää ihmisiä, mikä on saattanut olla ratkaisevan tärkeää ihmisten kyvylle elää rauhanomaisesti yhdessä. Uskontoa myös harjoitetaan yhteisin palvontamenoin, ja rituaalit ovat omiaan vahvistamaaan yhteisöllisyyttä."
"Yhteisöllisyyden tuoma kilpailuetu on voinut johtaa siihen, että VMAT2:n henkisyydelle altistava muunnos on säilynyt ihmisen perimässä. Se on ehkä antanut ihmiselle paremmat mahdollisuudet selvitä eloonjäämiskilvassa. Henkisyys ja yhteinen uskonto ovat lujittaneet ja vakauttaneet yhteisöä. Yhteisestä uskonnosta ei taas ole pitkä matka yhteisiin maallisiin sääntöihin, jotka ovat luoneet järjestystä ja turvallisuutta. Vakaus, järjestys ja turvallisuus ovat siis olleet henkisesti suuntauneiden ihmisten kilpailuedut muihin nähden. Siksi uskonnollisuudelle herkistävä VMAT2:n muunnos on siirtynyt luonnonvalinnan kautta sukupolvelta toiselle." - afterlife78;,;
pohdipa tätä oikein kirjoitti:
En nyt ihan ateisti ole vaan paremminkin agnostikko mutta nämä henkimaailman hommat ovat nitä joita en muuten ymmärrä kuin edellä mainitulla tavalla.
Voisitko miettiä asioita toisellakin tavalla?Voin pohtia toisin, USA pitää asukkaitaan virtuaamisessa vankilassa, EU haaveilee samasta. Suuri osa USA:n kodittomista on viety jo leireille mitkä muistuttavat keskitysleirejä, tämän voi lukea Usan lehhdistöstä. Kodittomia on viety jo kauan, mutta uutiskynnyksen rikkoi yhden keskisuuren kaupungin päätös viedä kaikki, tämä oli viime marraskuussa. Kuka on listalla terroristiksit, esim. perustuslakia tukeva reaganiöainen tea-party, kuka tahansa amerikkalainen, lista laeista on loputon, jotka USAssa on laillisesti julistettu mahdollisiksi terroristeiksi tavallisia amerikkalaisia, perustuslainkannaytajia? abortin vastustajia, Occupy Wall Street kannattajia ym. ym. ottakaa asiposta itse selvää, niin Pihon keräämät vanhat profetiat kuvaavat juuri tätä, mitä nyt on meneillään. Voihan tämän katso vain poliittiseksi ongelmaksi, ottakaa selvää. Kristus on profetiassa luvannut, että kuka häneen näinä aikoina turvaa, saa elää näinäkin aikoina turvassa, minä uskon tuon, koska Kristus Uuden Testamentin lupauksen mukaan antaa kaiken mitä pyydät, kunhan se on mitä Jumala tahtoo ja kun rukoilen jotain puolet kerroista Kristus antaa minulle mitä rukoilin, mutta olen täysin sitoutunut hänen oppejaan noudattamaan ja haluan oppia vanhurskaaksi. Pelkkä usko ehkä pelasta kuoleman jälkeen, mutta kun jätät synnin, niin Kristus lupaa myös onnellisen elämän.
- afterlife78;,;
eiolemitäänjumalia kirjoitti:
Maailma on näiden vajakkien mukan ollut loppumassa jo viimeiset 500 vuotta. Siellä se afterlifekin voi sitten 80veenä kiikkustuolissa miettiä että mihin se maailmanloppu jäi ja miksei sitä jeesusta tule :D
Ei ole mitään jumalia, jos niin miksi olet täällä? Usko pois ei meotä kiinnosta mulasivistyneet ateistin lapselliset ajatukset, ne on niin kuultu. Itseasiassa olen koko elämäni uskonut, että nyt ei ainakaan ole lopun ajat, mutta USA:n tilanne sai mieleni muuttumaan.
- pohdipa tätäkin
afterlife78;,; kirjoitti:
Voin pohtia toisin, USA pitää asukkaitaan virtuaamisessa vankilassa, EU haaveilee samasta. Suuri osa USA:n kodittomista on viety jo leireille mitkä muistuttavat keskitysleirejä, tämän voi lukea Usan lehhdistöstä. Kodittomia on viety jo kauan, mutta uutiskynnyksen rikkoi yhden keskisuuren kaupungin päätös viedä kaikki, tämä oli viime marraskuussa. Kuka on listalla terroristiksit, esim. perustuslakia tukeva reaganiöainen tea-party, kuka tahansa amerikkalainen, lista laeista on loputon, jotka USAssa on laillisesti julistettu mahdollisiksi terroristeiksi tavallisia amerikkalaisia, perustuslainkannaytajia? abortin vastustajia, Occupy Wall Street kannattajia ym. ym. ottakaa asiposta itse selvää, niin Pihon keräämät vanhat profetiat kuvaavat juuri tätä, mitä nyt on meneillään. Voihan tämän katso vain poliittiseksi ongelmaksi, ottakaa selvää. Kristus on profetiassa luvannut, että kuka häneen näinä aikoina turvaa, saa elää näinäkin aikoina turvassa, minä uskon tuon, koska Kristus Uuden Testamentin lupauksen mukaan antaa kaiken mitä pyydät, kunhan se on mitä Jumala tahtoo ja kun rukoilen jotain puolet kerroista Kristus antaa minulle mitä rukoilin, mutta olen täysin sitoutunut hänen oppejaan noudattamaan ja haluan oppia vanhurskaaksi. Pelkkä usko ehkä pelasta kuoleman jälkeen, mutta kun jätät synnin, niin Kristus lupaa myös onnellisen elämän.
Jospa nyt kuitenkaan mitkään hurjat ennustukset ei toteudu vaan kaikki asettuu pikkuhiljaa uomiinsa ja jenkitkin saa olla rauhassa ja hyvinvoinnissaan.
- Mitä se on?
Ei siinä mitään pihoja tai muita profeetoiksi tituleerattuja tarvita kun asiat selvenee.
Lukee vaan Raamatusta mikä on Jeesuksen pääsanoma ja jättää mytologiat ja taikuudet omaan arvoonsa.
l- asperin7
Pyhimyksiä tuli n.1800-luvulle asti ja se oli normaalia, heillä usein juuti näkyjä..
- Tönö
Uskonnot saastuttaa ja tuhoaa aivot. Todisteita löytyy näistäkin foorumeita.
- Lukija2
"Uskonnot saastuttaa ja tuhoaa aivot."
Suurin osa maailman ihmisistä on niitä, jotka uskovat. Tässä Maailman uskonnot -tilasto vuodelta 2013:
1 ) kristittyjä 2354 milj. ( 33 % )
2 ) muslimeja 1635 milj. ( 22,9 % )
3 ) hinduja 982 milj. ( 13,7 % )
4 ) uskonnottomia 684 milj. ( 9,6 % )
5 ) buddhalaisia 509 milj. ( 7,1 % )
6 ) kiinalaisperäisten uskomusten kannattajia 433 milj. ( 6,0 % )
7 ) kansanuskontojen kannattajia 243 milj. ( 3,4 % )
8 ) ateisteja 136 milj. ( 1,9 % )
9 ) uusien uskontojen kannttajia 63 milj. ( 0,9 % )
10 ) sikhejä 25 milj. ( 0,3 % )
11 ) juutalaisia 15 milj. ( 0,2 % )
12 ) muita 51 milj. ( 1,0 %
Lähde: International Bulletin of Missionary Research. Tammikuu 2013. Suomeksi toimittanut Timo Vasko.
- starikka
pihoilta pois!
Jos raamatullisia ollaan, niin profetta, joka esinntyy irrallaan seurakuntayhteydestä, ei ole mielestäni kuulemisen arvoinen. En väitä, että hän harhauttaisi tahallaan. Herra on rakentanut karismojen käytölle, jota profetiatkin ovat, varmuusketjun, jossa eri armolahjat vartioivat, suojaavat ja karsivat toisiaan. Esim. henkien erottamisen armolahja on korvaamaton raittiille ja terveelle toiminnalla. Samoin profetioiden esittäminen seurakunnan kuultaviksi, jotta sitä voitaisiin arvostella, rohkaista ja tarvittaessa hylätä.
UT:ssä ei esiinny yhtään profeettaa mallia " kyntömies kutsutaan pellolta", kuten ei myöskään erillistä parantajaa. "Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat" - ei sitä yksilöä, joka uskoo, vaan seurakuntaruumista, monia yksilöitä. - jokpih
Kysymys Jouko Piholle koskien hänen yrityksestään perustaa puolue:
En ymmärrä, miksi kannattajakortteja voitaisiin kerätä 31.12.2014 saakka. Kannattajakorteissahan ei saisi olla yhtä vuotta vanhempia. (allekirjoituksen päivämäärästä). Siis allekirjoitus ei "ole voimassa" kalenterivuoden loppuun. Esim. 10.1.2013 allekirjoitus vanhenee 10.1.2014, eikä 2014 vuoden aikana. Asia ei käsittääkseni ole tulkinnanvarainen.
Joku selitys tuolle täytyy olla. Valaise asiaa, jos sinulla suinkin riittää aikaa.
Tarkistin asian puoluelaista 2§ ja 3§, enkä edelleenkään ymmärtänyt asiaa.T
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1969/19690010 Tässä on vastaukseni nimimerkille jokpih.
Joudumme keräämään vanhentuneet kortit uudestaan. Otan yhteyttä viime vuonna kortin täyttäneisiin ihmisiin ja pyydän heiltä, että he täyttävät kortin uudestaan.- Outoa asiaa
Eikö Joukolla ollut sivuillaan joku uni tästä aiheesta:
http://www.nelonen.fi/uutiset/viihde/1733429-juoksivat-alasti-dildot-otsassa-ja-pyydystivat-pikkulintuja-uhratakseen-niita-rituaalimenoissa---anneli-auerin-tapauksen-salaiset-asiakirjat-puhuttavat - mitä lie ollut
Outoa asiaa kirjoitti:
Eikö Joukolla ollut sivuillaan joku uni tästä aiheesta:
http://www.nelonen.fi/uutiset/viihde/1733429-juoksivat-alasti-dildot-otsassa-ja-pyydystivat-pikkulintuja-uhratakseen-niita-rituaalimenoissa---anneli-auerin-tapauksen-salaiset-asiakirjat-puhuttavatSiinä unessa oli jotain semmoista, että olisi ollut jotain palvontamenoja. Mutta samaa tietoahan on ollut jo julkisuudessa. Ja tossa linkissä näemmä.
- Anonyymi
Kylähullu Piho EIOLE leski. Ens. vaimo tuli järkiinsä ja otti eron.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2976844Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652069- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151287- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71156RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541066Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982