Jyrki Katainen kertoi jättävänsä myös pääministerin tehtävät luopuessaan kokoomuksen puheenjohtajuudesta.
- On helpompaa että puolueen puheenjohtaja on myös pääministeri, Katainen totesi toimittajille puheensa jälkeen lauantaina Helsingissä.
Katainen arvioi jättävänsä tehtävän kesäkuun loppupuolella.
- Veikkaisin että juhannuksen tietämillä. Meillä taitaa olla puoluekokous 15. päivä, ja sitten siitä menee joku hetki kun saadaan asiat hoidettua,
Kataisen mukaan kyseessä on samalainen kuvio kuin Matti Vanhasen (kesk) luopuessa pääministerin paikasta.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288674111108.html
MITEN SUOMI SELVIÄÄ VALTAVASTA SÄÄSTÖKUURISTA JA LAMASTA, KUN KORKEASTI KUNNIOITETTU HERRA PÄÄMINISTERI JYRKI KATAINEN EI ENÄÄ TOIMI ISÄLLISENÄ JOHTAJANAMME?!?
- On helpompaa että puolueen puheenjohtaja on myös pääministeri, Katainen totesi toimittajille puheensa jälkeen lauantaina Helsingissä.
Katainen arvioi jättävänsä tehtävän kesäkuun loppupuolella.
- Veikkaisin että juhannuksen tietämillä. Meillä taitaa olla puoluekokous 15. päivä, ja sitten siitä menee joku hetki kun saadaan asiat hoidettua,
Kataisen mukaan kyseessä on samalainen kuvio kuin Matti Vanhasen (kesk) luopuessa pääministerin paikasta.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288674111108.html
MITEN SUOMI SELVIÄÄ VALTAVASTA SÄÄSTÖKUURISTA JA LAMASTA, KUN KORKEASTI KUNNIOITETTU HERRA PÄÄMINISTERI JYRKI KATAINEN EI ENÄÄ TOIMI ISÄLLISENÄ JOHTAJANAMME?!?
Vastaukset 49
Vanhimmat
kansakunnan kohtalonhetket... Tuleeko ennenaikaiset eduskuntavaalit, joissa pääministeriksi päätyy Juha "Kepu pettää aina" Sipilä?
Sipilän terveys ei kestä edes rivikansanedustajan hommaa, kuinka sitten pääministerin?!?
On se toisaalta aika raukkamaista, kun saa asiat tähän huonoon malliin, missä ne nyt ovat, niin lähtee karkuun. Toisin sanoen Katainen otti arhinmäet, ei yhtään sen paremmat.
Kaikki se negatiivinen arvostelu, mikä hänen toimistaan on tullut, kulminoutuu nyt tähän metsäkaartilaisuuteen.
Tällaisille vaativille paikoille ei pitäisi koskaan valita noviisia ja paineita kestämättömiä henkilöitä.
tiedossa paikka koko EU:n johdossa, johon hän on aiemmin vihjaissut...
Arhinmäen lähtö ja kataisen lähtö johtuivat täysin eri syistä. Arhinmäki lähti koska nykyinen hallitus on täysin epäonnustunut tehtävässän, ja Käteinen lähti siksi koska oli pääsyyllinen siihen hallituksen epäonnistumiseen.
koska hän uskoo, että äänestäjien poliittinen muisti yltää ainoastaan puolen vuoden taakse. Että seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestäjät eivät enää muista sateenkaarilipun heiluttelua, yhteiskunnavastaisille äärivasemmistolaisille nuorisojärjestöille avokätisesti jaettua rahaa, olympialaisten ravintolan pöytään sammumista, juutalaisvihamielisiä iskulauseita jalkapallo-ottelussa, poliisimurhaajan ihannointia jne.
Älä huoli, Arhinmäki. Minä muistan, ja minun poliittinen muistini on pitkä!
Arhinmäen mukana koko Vasemmistoliitto lähti hallituksesta jättäen vallan ja vastuun kokonaan vastustajille, Kataisen luopuessa Kokoomus taas ei jähde hallituksesta vaan Kataisen tilalle pääministeriksi vain tulee toinen Kokoomuslainen.
UPPOAVAN LAIVAN!
"- Puolueen johtaminen ei ole mikään luottamustehtävä, vaan olen kokenut tämän perheen päänä olemisena, joka tarkoittaa sydänjuuriin asti sitoutumista."
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288674125037.html
Maan isä hylkää kaiken EU:n vuoksi!
Oho! Ymmärsi jopa erota ennen kuin on liian myöhäistä.. Ei käteisen tarvinnut kuin muutava vuosi kuunnella tappouhkauksia, ja sitä kuinka surkea pääministeri on.
Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan!
Pelkuri ... mulkku.... totuuss tuli esiin tänään.
Myydään afrikkaan pakolaiseksi... tosin kukaan ei moisesta loisesta maksa mitään.
Kait EU maksaa Kataiselle jotain viis miljoonaa euroa vuodessa tulevasta huippuvirasta? Lähtisit sinäkin nykyisestä työstäsi, jos joku lupaisi moninkertaisen palkan.
Minä en lähtisi edes miljoonasta.
Olen nimittäin eläkkeellä, varallisuutta ehti kertyä jonkin verran ja pärjään nyky tuloilla.
Äänestän silti Perussuomalaisia koska olen isänmaallinen. SDPerseelle annoin kenkää 1999. Ja olin oppositiossa (eli äänestämättä) aina 2011 vaaleihin jolloin "siirryin" kokeilemaan Persuja.
Vielä olen tyytyväinen.
Ei mulla muuta.
Suomen kansan rahoilla osti uudrn virkansa.
"...samanlainen kuvio kuin Matti Vanhasen (kesk) luopuessa pääministerin paikasta."
Onko Kataisellakin salarakas ja lautakasa?
Niin Matti lähti "jalkavaivan" takia,,mutta pää vissiin pelas ku ymmärsi lähtiä karkuun.
Sai ilmeisesti kerättyä pesämunan uuniperunoiden lisäkkeeksi.
Fileetkin on turvattu,, salaattia mukaan???
Sillä on joukko nuoria rinnattomia naisia joita se tapailee samaan aikaan. Sitä voi kutsua lautakasaksi ihan täydellä syyllä.
on Caj-Göran Alexander Stubb. Onhan Kataisella heteroperhekin, mutta eihän biseksuaalisuus enää nykyään ole homoomuslaisten parissa mikään tabu.
Hoh,Hoh,Hoo. Nolla linja ,ei liksoja ylös , eläkeikää tarttee nostaa. Ei taida jengi tajuta ,että Jyrki on istunut tarvittavat kolme kautta ja voi köpötellä eläkkeelle.
Sitä ei jokainen tajua, miksi Kokoomus on aina ensimmäinen tai toinen gallupeissa, joita laatii Kokoomuksen kansanedustajan omistama firma.
Ensin ajetaan maa perikatoon ja sitten paetaan kuin rotat uppovasta laivasta. Ja vielä vähän aikaa sitten Katainen saarnasi persuille vastuun kantamisesta!
Voi ei! Mihin Suomi nyt joutuu?!!?
Nyt voi mennä parammin. Rukouksiin on vastattu!
Hautuumaat.. Siellä ne korvaamattomat lepää.
Hyvä se on pesti jättää seuraaville, kun tuho on jo totaalista ja ihan itte aiheutettu. Mitä nyt Urpilainen peesasi.
Meillä oli renki joka väitti tehneensä erään työn ja tuotosta puutuva ei ole olemassa. Sanoitui irti kun kevät koitti... Keväällä auma kukki kuin Ambsterdam parhaana kukaaikanaa.
Jyrki tekee samoin sitä on paren kadota muille maille ennekuin lasku on maksettava.
" Ali-Yrkkö kuvaa Suomen asemaa vaikeaksi.
-Esimerkiksi Puola saa EU:lta massiivisia investointitukia. Näin on Virossakin. Se merkitsee sitä, että EU:n nettosaajamaan ei tarvitse verottaa kansalaisiaan tai yrityksiään kattaakseen kaikki julkiset menonsa.
Toisin on Suomessa, joka menettää investointeja ja vielä maksaa niistä muille."
http://www.uusisuomi.fi/raha/68061-tarkea-muistutus-suomelle-turha-valittaa
Ei mitään uutta
Se sai pilapuheluita Euroopasta missä sille luvattiin maat ja mannut.
Toivottavasti siellä Brysselissäkin tiedetään ja huomataan, ettei Katainen ole tarpeeksi pitkäjännitteinen hoitamaan vaikeita asioita, ettei hänelle anneta sellaisia tehtäviä, joista seuraa samanlaisia seurauksia koko EU:lle mitä on aiheutunut Suomelle hänen pääministerikautenaan, tai paremminkin keskenjääneenä kautenaan.
Taloudellisesti vahvaa yksikköä hoitaa tietenkin vähän heikompikin henkilö, silloin kun ei ole huolta niinkään huomisesta, vaan kaikki on ihmeellistä ja fantastista.
Joku voi siinä huumassa kuvitella, että kaikki on minun ansiota ja antaa mennä vaan, mutta lopulta huomaakin huonosti käyneen ja sitten lähdetään vihreämmille niityille.
Kuinka kauan tämä sekamelska ja poliitikkojen vastuunpakoilu Suomessa saa jatkua, ennen kuin jokin luottoluokittaja esittää Suomelle kysymyksen, voisiko sitä aakkosten ensimmäistä kirjainlukua hiukan laskea.
Katainen tuhosi Suomen talouden ja lähes romutti hyvinvointivaltion. Hyvä, että epäonnistuneiden hallitus kaatuu. Kokoomuksella on edessään pitkä ja pimeä tie oppositiossa. Ei tule Kataista ikävä, tuomita pitäisi moinen kapitalistirikollinen!
sosialistirikollinen Arhinmäki pitäisi tuomita, sinun kansanedustajasi! Hänhän oli mukana vuosien ajan romuttamassa Suomea.
Meinaatko, että 2 Vasemistoliiton ministeriä saneli päätökset Hallituksessa, jossa oli kaikkiaan 19 ministeriä? Matemaattinen älysi kertoo hyvin, että olet niitä "Kataislaisia".
äänestit Vasemmistoliittoa? Iskikö hallituskiima? Nolottaako nyt, kun sinun edustajasi nuolivat Kokoomuksen pyllyä?
kerroppa miten Katainen tuhosi Suomen talouden.
On se aikamoinen heppu kun se yksi sellaisen sai tehtyä,
suorastaan mahtimies
Vähän sma kuvio, kuin jos urheililja, joka ei pärjää pätkääkään edes SM-kisoissa havittelelisi EM-mitalia.
Nykyisin on erikoinen tapa se, että epäonnistuneita poliitikkoja palkitaan parempipalkkaisilla tehtävillä. Niin taitaa käydä Katiksellekin.
Pari vuotta on Kataista haukuttu ja jopa addressein vaadittu eroamaan, ja nyt kun hän todellakin eroaa, niin jopa syytellään vastuun pakoilusta ja lähestulkoon rintamakarkuruudesta. On tää melkoista touhua.
Rotat ruukaa jättää uppovan laivan ja nyt on noita "rottia" lähössä useita! Kuuntelin tuossa päivällä Kataisen mussutusta asiasta kun oli pääkanisterin haastattelutunti.
Sitä p-kan puhumisen määrää kun maalasi mustaa valkoiseksi uransa osalta. Ei maininnut kertaakaan missä tilanteessa tämä maa on, kun herra lähtee uusille urille.
Vain poliittinen broileri voi olla lähtökohtaisesti omien valheidensa vanki ja sitä tämä Katainen on täydellisesti.
Ehkä yksi Suomen historian ala-arvoisimmista pääministereistä? Tosin eipä ole moneen vuosikymmeneen, jos koskaan? rehellistä ja osaavaa ollutkaan, mutta tämähän opetteli amerikkalaisen tyylin elehtiä käsilläänkin, puhuessaan palturia!!!
On leikkinyt mittaluokkaa suurempaa valtiomiestä kuin mihin rahkeet olisivat oikeasti riittäneet.
Kytkökset kansainväliseen korruptiopolitiikkaan taannevat tyypille kovat tulot jatkossakin ja hikiset oltavat tavalliselle suomalaiselle, jos tuosta Rehnin jälkeen tekaistaan vaikka EU:n uusi "Bobrikoff" , eli jonkunsortin komissaari?
Ministerien vaihtuminen tietää myös lisää ministerieläkkeitä kansan makseltaviksi, jos tilalle ujutetaan tavallisia kansanedustajia?
Suomi on selvässä hajoamistilassa, kiitos näiden taitamattomien, omat etunsa maksimoineiden niljakkeiden!!
moinen riistäjä!
n,åedpsvöä
ARHINÄKI ROTTA LÄHTI KUIN KUPPA TÖÖLÖSTÄ.
SUKSIKOON ROTTA SINNE POHJOIS KOREAAN NSUSSIMAAN KIM JONK UNIA.
>> “Japanin valtion velkakirjoja 19 000 miljardin arvosta maksettavaksi korkoineen,”
Taas taattua Verkkomedian täsmällistä uutisointia. Kyse alkuperäisessä maailmalla kiertävässä uutisessa on 19 miljardiata dollarista.
Mutta kun Verkkomedian "lehtimiehet" kirjoittavat siitä käännöksen Verkkomedian sivulle, muuttuu lukema 19.000 miljardiksi dollariksi.
En ole pitänyt Kataista koskaan minään viisauden mestarina, mutta ovela hän on, niinkuin hyvin voi kuvitella siitä, mistä hän on kotoisin.
Hän on hoidellut kohtuudella asioita kokoomuksen kannalta katsottuna, mutta hän ei ole koskaan täysin sydämin ollut varauksetta Suomen puolella. Hän on osannut aina ovelasti miellyttää EU:n herroja, mikä tietysti vaikuttaa siihen, että hän on helppo nakki EU:lle, kun ei ole liiaksi kansallismielinen.
Tässä yhteydessä on helppo antaa pisteitä J. Urpilaiselle, sillä hän on ainakin julkisuudessa tuonut aina ensimmäisenä Suomen etua esille.
Jos nyt Katainen pitää varmana Brysseliin siirtymistä, hänen olisi ensimmäisenä opeteltava kultivoitunut tapa poskisuudella naisia, johon ainakin Merkel näyttää jo tympääntyneen, koskapa ei käännä enää kaikille toista poskeaan suudeltavaksi.
Ehkä tämä on jotenkin katkera vuodatus, mutta tällaiselta tämä asia vaikuttaa tällaisesta tavallisesta veronmaksajasta, joitten selän takana ja turvin tätä Brysselinkin teatteria näytellään.
Iltasanomissa kerrottiin, että Katainen juhli aamuun asti, mutta se ei tullut selväksi juhliko hän irtisanomistaan vai uutta työpaikkaa.
Kyllä eriarvoisuus on kasvanut valtaviin mittoihin kansanedustajan ja kansalaisen välillä, jos hän juhli irtisanoutumistaan, kuten todennäköistä on.
Kuka muu voi juhlia irtisanoutumistaan tai sitä, että hänet irtisanotaan. Tuntuu aivan uskomattomattomalta muista kansalaisista, sillä' kansalaiseksi Katainenkin kaiketi laskee itsensä, että joku voi nykyaikana juhlia irtisanoutumistaan. Irvokasta kertakaikkiaan, pitäisi ainakin mölyt pitää mahassa, niinkuin sanotaan.
Tunnen niin suurta vastenmielisyyttä Kataista kohtaan, etten voi kirjoittaa sellaista tekstiä mitä haluaisin.
Yksi Kataisen rumimpia tekoja oli se 700 000 euron rahalahja Himaselle.
tuo asia on käsitelty korkeimmassa oikeudessa, ei pidä paikkaansa!
Lopeta jo!
Lisäksi, tuo 700k ei mitään merkitystä valtion budjetissa
Kun vielä kokoomus ymmärtäisi luopua hallituksesta ja todeta, että järjestetään uudet vaalit.