Suurnarsisti Soini luuli varastavansa poliittisen julkisuuden itselleen muutaman viikon ajaksi julkaisemalla persupuolueen hajoamisen aiheuttavan läystäkkeen.
Soini päätti läystäkettä kirjoittaessaan - tai kenties kirjoituttaessaan -, että puolueen yhtenäisyydestä tai muistakaan asioista ei ole niin väliksi, kunhan Timo Soinin pärstä on lööpeissä mahdollisimman paljon.
Suurnarsistin pahaksi onneksi Jyrki Katainen varasti shown, eikä Soini ehtinyt paistatella julkisuudessa kuin pari päivää. Tilanne onkin julkisuusrintamalla nyt seuraavanlainen:
http://sjphki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/165074-kataisen-eroilmoitus-on-maailmanlaajuinen-uutinen
Suurnarsisti Soini on vastuuttoman temppunsa ja Kataisen vastaiskun jälkeen todennäköisesti jälleen sydämen rytmihäiriön runtelema. Eilinen YLE:n TV-uutisten haastattelu ainakin kuulosti Soinin osalta jotensakin sekavalta.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Avaus on asiakeskustelua. Ilmankos yksikään palstan 2-3;sta päivystävästä persuhönöstä ei ole pystynyt sitä kiistämään.
Hommasivarit höyläväät toistensa takamuksia.
Tuon logiikkasi mukaan, Jutta sitten tekee itsarin pääsiäisenä. Muuten häviää lööppitilassa edellisille. Enkä oikein jaksa uskoa, että Kataisen eroilmoitus tuli Soinin pokkarin vuoksi :
Nyt ei auta muu kun tuupata eu-listalta joku akka ulos ja julistautua ehdokkaaksi!
Valitettavasti Soini käyttäytyy niin akkamaisesti, että vaihdosta tuskin huomaisi.
KATAINEN SAI YHDEN TEON MINISTERINÄ AIKAAN
EROSI
SIITÄ NOUSI HALOO
MUISTA NOUSI MÖLÖÖ
eilisen paras uutinen. Ja kukahan se oman eduntavoittelija onkaan ollut. MINULLE MINULLE JA EUROOPALLE omalta maalta viety liikaa. NYT SE LOPPU !!! Palvelut ei pelaa.Et pääse lekurillekkaan ennko 6kk päästä varmaan. Takuuajassa se on sitä palveluiden laatua suomessa. Ebola meillekkin niin johan alkaa tapahtua