Tultiin kotiin. Oli liian kylmää. Oli liian tuulista ja oli liian märkääkin.
Lämmitys toki pelasi, mutta nolla-asteinen vesi on hankala kaveri, kun vielä tuuleekin 10-12. Mukavalta tuntui taas ajaa ja katsella. Täytyy odottaa kai viikko pari ja aurinkoisempia ilmoja.
Kovin näytän edelleen olevan suosiossa. Ei uskoisi, että muutaman kerran vuodessa kirjoittamalla saakin kymmenien haukut, tölvimiset ja muut sonnanheitot.
Kirjoitan sentään veneilystä, En suorista putkista tai kuinka menin 89 solmua pitkin Suomenlahtea Tallinnnan laivan ohi.
Kirjoitan sentään veneilystä
8
153
Vastaukset
Jotenkin osasin arvata lopputuleman edellisestä viestistäsi, kyllähän kylmällä säällä veneilee, mutta yöpyminen on eri asia.
Itse olin suunnitellut veneen hakua ensi viikonlopulle, mutta kyllä itäsen suomenlahden isommatkin salmet ovat vielä jäässä (tuli todettua eilen).- Kato kelle puhut
Älä mene mukaan tohon vedätykseen.
Wikströmi on äitinsä kanssa asuva ylipainoinen lapsi, miettii hakisko amikseen, vai pitäskö taas välivuoden, ahmii päivät vene-lehtiä ja kirjoittelee mielikuvituksensa tuotteita tänne , toivossa saada yhteyttä ja kontaktia keskustelemaan haaveistaan.
Poikaraukka on jotenkin menettänyt otteensa ja käsityksen haaveiden ja todellisuuden erosta ja saa kai jotain pervoja fiboja pienistäkin palautteista ja uskosta että häntä pidetään keskustelijoiden parissa kokeneena taitavana veneilijänä.
Antakaa ressukan olla.
- V**ttu että jaksaa
Mene jo wickströmi pois provoilemasta.
Sulla ei oo edes venettä, ollaan jo kypsiä sun tarinoitas tavailee, mee v****uun täältä häiriköimästä.- ooliiololi
Taas! Syntymässä säikähtänyt männäntappipoika, vai Välittäjä?
- räkänokalle
Ei taida sullakaan ruuhta kummempaa paattia olla, kun noin hermoon ottaa toisten hyvinvointi sekä elämänlaatu.
Eikö lähtenyt mopo käyntiin , vai hävisitkö muijjalles siivoushommista.
Turha räykyttää "rakki" sieltä vehon takaa.
- Paapuuriin 200
"Hyvinvointi", Wikströmmin hyvinvoinnista muut pitävät huolen, pyöreä huone ja hoitajat pesee ja tuo keiton, sama pelle asuu netissä monella eri palstalla..
- i7uyk
Tottumusta asiassa sulla paljonkin?
- hohiiiihiii hiiii
i7uyk kirjoitti:
Tottumusta asiassa sulla paljonkin?
Hiii hiiiii sillä on tottumusta pyöreästä ,.... hhii hii hii on se männäntappipoika hiii hii ja välittäjä ...... hii hii
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt631187- 1071183
Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146866Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64863- 68767
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel108677Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto99646- 56636
- 78581
- 39548