Alokkaiden ja puolustusvoimain ylipäällikön vala ja vakuutus samalle viivalle
Keskusteluun varusmiehiä kahteen ryhmään jaottelevan sotilasvalan/sotilasvakuutuksen korvaamisesta yhdellä, uskonnollisesti neutraalilla sotilasvalalla on paikallaan lisätä seuraavaa:
Puolustusvoiman ylipäällikkö eli tasavallan presidenttikin antaa vain ”jumalattoman” eli uskonnottoman juhlallisen vakuutuksen. Ei kukaan ole sen takia huolestunut maan turvallisuudesta? Eikä eduskunnan puhemiehen vakuutuksesta? Myös lääkärit, sairaanhoitajat ja suuhygienistit antavat uskonnottoman valan. Tuskin kukaan on huolestunut lääkäriin tai hammaslääkäriin mentäessä tästä asiasta?
Oikeusministeriön työryhmä on tehnyt esityksen, että käräjäoikeudessa todistajan valasta oltaisiin poistamassa jako uskonnolliseen (Raamattu) tai uskontoneutraaliin (Lakikirja) valaan/vakuutukseen. Se on aivan oikein, onhan nyt on olemassa riski, että joku tuomari tai lautamies arvioi todistajaa ja hänen juttuun liittyviä tuttaviaan sen mukaan, laittaako sormensa Raamatulle vai Lakikirjalle.
Ja onko kansalaisille välttämätöntä saada tietää, laittaako ministeri toimeensa ryhtyessään sormensa Raamatun vai Lakikirjan päälle? Kai hekin voisivat tasavallan presidentin ja eduskunnan puhemiehen tapaan antaa vain yhdenlaisen, uskonnollisesti neutraalin vakuutuksen?
Apulaisoikeuskanslerin kouluja koskevassa päätöksessä on hyvät perusteet myös sille, että varusmiespalvelukseen astuneita alokkaita ei pakotettaisi julkisesti ilmaisemaan kaikkien edessä, antavatko uskonnollisen vain uskontoneutraalin valan/vakuutuksen.
Sotilaalla tulisi siis olla oikeus pitää uskonnollinen tai uskonnoton vakaumuksensa yksityisasianaan - samoin kuin esimerkiksi puoluekantansa tai poliittinen sitoutumattomuutensa ja eräät muutkin yksityiset asiansa.
Keskusteluun varusmiehiä kahteen ryhmään jaottelevan sotilasvalan/sotilasvakuutuksen korvaamisesta yhdellä, uskonnollisesti neutraalilla sotilasvalalla on paikallaan lisätä seuraavaa:
Puolustusvoiman ylipäällikkö eli tasavallan presidenttikin antaa vain ”jumalattoman” eli uskonnottoman juhlallisen vakuutuksen. Ei kukaan ole sen takia huolestunut maan turvallisuudesta? Eikä eduskunnan puhemiehen vakuutuksesta? Myös lääkärit, sairaanhoitajat ja suuhygienistit antavat uskonnottoman valan. Tuskin kukaan on huolestunut lääkäriin tai hammaslääkäriin mentäessä tästä asiasta?
Oikeusministeriön työryhmä on tehnyt esityksen, että käräjäoikeudessa todistajan valasta oltaisiin poistamassa jako uskonnolliseen (Raamattu) tai uskontoneutraaliin (Lakikirja) valaan/vakuutukseen. Se on aivan oikein, onhan nyt on olemassa riski, että joku tuomari tai lautamies arvioi todistajaa ja hänen juttuun liittyviä tuttaviaan sen mukaan, laittaako sormensa Raamatulle vai Lakikirjalle.
Ja onko kansalaisille välttämätöntä saada tietää, laittaako ministeri toimeensa ryhtyessään sormensa Raamatun vai Lakikirjan päälle? Kai hekin voisivat tasavallan presidentin ja eduskunnan puhemiehen tapaan antaa vain yhdenlaisen, uskonnollisesti neutraalin vakuutuksen?
Apulaisoikeuskanslerin kouluja koskevassa päätöksessä on hyvät perusteet myös sille, että varusmiespalvelukseen astuneita alokkaita ei pakotettaisi julkisesti ilmaisemaan kaikkien edessä, antavatko uskonnollisen vain uskontoneutraalin valan/vakuutuksen.
Sotilaalla tulisi siis olla oikeus pitää uskonnollinen tai uskonnoton vakaumuksensa yksityisasianaan - samoin kuin esimerkiksi puoluekantansa tai poliittinen sitoutumattomuutensa ja eräät muutkin yksityiset asiansa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sotilasvalasta/sotilasvakuutuksesta tiedottaminen on yleensä hoidettu kummallisesti, kun tiedottajana on sotilaspappi, joka ei ole puolueeton asiassa. Sotilaspappi luonnollisesti yrittää saada mahdollisimman paljon asiakkaita uskonnolliseen sotilasvalaan.
Kenelläkään ei tarvitse olla mitään "omantunnonongelmia", kun valitsee uskontoneutraalin sotilasvakuutuksen eikä osallistu kirkollisen työn oppitunneille eikä jumalanpalveluksiin ja hartaushetkiin.
Kun perustuslain mukaan kenenkään ei tarvitse osallistua omantuntonsa vastaisesti uskonnonharjoitukseen, sillä ei tarkoiteta, että pitäisi olla joku erityinen syy olla osallistumatta niinkuin ei tarvita erityistä syytä osallistumiseenkaan.
Kyse on ihan samasta kuin siviilissäkin: sitä joko osallistuu seurakuntien tarjoamiin jumalanpalveluksiin tai on osallistumatta. Ei armeijassa ole siviilistä poiketen mitään erityistä lisäsyytä osallistua - tai olla osallistumatta - vaan voi menetellä ihan niin kuin itseä huvittaa tai on huvittamatta.
Oikeudessa todistamisesta on eduskunnassa tarkoitus säätää siirtyminen yhteen vakuutukseen. Sitä perustellaan seuraavasti:
"Ehdotuksen mukaan Ruotsin, Norjan ja Tanskan tavoin luovuttaisiin todistajan ja asiantuntijan Jumalan kautta antamasta valasta (ks. OMSO 65/2012 s. 77—79). Kaikki antaisivat jatkossa vakuutuksen kunnian ja omantunnon kautta kuten Ruotsissa ja Norjassa. Kuultavien yhdenmukaisen kohtelun ja uskonnonvapauden kannalta voidaan pitää perusteltuna, että henkilöä kuullaan neutraalin vakuutuksen nojalla. Uskonnon ja omantunnon vapauteen liittyy ajatus moniarvoisesta ja suvaitsevasta yhteiskunnasta.
Uskonnonvapauslain 5 §:n mukaan asianomainen henkilö saa valita valan ja vakuutuksen antamisen välillä riippumatta siitä, kuuluko hän uskontokuntaan. Pykälän mukaan vakuutus annetaan aina, jos se on säädetty velvoittautumisen ainoaksi muodoksi. Perustuslakivaliokunta on mainitun pykälän johdosta todennut seuraavaa (PeVM 10/2002 s. 6): ”Valaa ja vakuutusta käytetään erilaisiin julkisen vallan tarpeisiin tilanteissa, joissa on välttämätöntä esimerkiksi korostaa tietyn tehtävän hoitamiseen liittyviä periaatteita tai vakuuttua annetun tiedon oikeellisuudesta. Julkisen vallan suhtautumisen tällaiseen juhlamuotoiseen lupautumisen muotoon tulisi olla uskonnollisesti neutraalia.”
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole pitänyt hyväksyttävänä, että henkilö joutuu tekemään selkoa uskonnollisesta vakaumuksestaan valaa annettaessa (Dimitras ym. v. Kreikka 3.6.2010). Ylipäätään henkilöllä ei ole velvollisuutta toimia niin, että toiminnasta voitaisiin tehdä päätelmiä hänen vakaumuksestaan (Alexandridis v. Kreikka 21.2.2008). Uskonnollista vakaumusta koskevat tiedot ovat henkilötietolain (523/1999) 11 §:n mukaan ns. arkaluonteisia tietoja. Tällaiset tiedot kuuluvat myös Euroopan neuvoston tietosuojasopimuksen mukaan erityisen suojan piiriin (L 35/1992; SopS 36/1992). Valtion on myös toimittava neutraalisti ja puolueettomasti suhteissaan eri uskonnollisiin yhdyskuntiin ja käyttäessään niitä koskevaa sääntelyvaltaa (esim. Metropolitan Church of Bessarabia ym. v. Moldova 13.12.2001).
Käytännössä johonkin muuhun kuin evankelis-luterilaiseen uskontokuntaan kuuluvalla henkilöllä voi olla vaikeuksia ymmärtää, mitä jumalaa valassa tarkoitetaan, varsinkin jos oikeussalissa on Raamattu. Henkilön voi olla vaikeata valita valan ja vakuutuksen välillä, jos vala ymmärretään painoarvoltaan vakuutusta merkityksellisemmäksi. Tästä voi seurata aiheetonta painetta antaa vala, vaikka tällaista etusijajärjestystä ei laissa ole tarkoitettu asettaa. Menettelyn joutuisuuden kannalta pelkän vakuutuksen käyttäminen on myös eduksi."
Uskonnon asema armeijassa - tilanne jatkuu
Puolustusvoimissa on nyt kaikilla, myös ev.lut. kirkkoon kuuluvilla
varusmiehillä ja sotilailla oikeus olla osallistumatta tarjottavaan
uskonnonharjoittamiseen, kuten jumalanpalveluksiin ja hartaustilaisuuksiin.
Tämä eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen joulukuussa 2013 tekemä päätös on tarkoitus toteuttaa heinäkuun 2014 saapumiserän astuessa
varusmiespalveluun. Myös varusmiesten oppitunteja uudistetaan.
Toteuttamistapa on edelleen auki, ja voisi jopa sanoa, että taistelu
jatkuu. Taistelua käydään myös alokkaiden sieluista heinäkuussa.
Vapaa Ajattelija -lehden 1/2014 jutussa Pukit kaalimaan vartijoina kerrottiin
tilanteesta, jossa sotilaspapisto pyrkii pitämään kiinni asemastaan.
http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2014/05/14/pukit-kaalimaan-vartijoina-sotilaspapisto-tarrautumassa-eettiseen-vaihtoehtoon/
Toisaalta sekä puolustusministeri että Puolustusvoimain johto ovat
puuttuneet asiaan, niin kuin pitääkin, onhan papisto asiassa jäävi. Myös
Vapaa-ajattelijain liiton näkemystä on kuultu; pääsihteeri oli maaliskuussa
eduskunnan puolustusvaliokunnan kuultavana, ja huhtikuussa pääsihteeri ja
kantelija olivat pääesikunnassa lounastapaamisessa.
Puolustusvoimain aikeena on edelleen jatkaa uskonnonharjoituksen
järjestämistä ja tarjoamista palvelusajan päiväohjelmassa.
Vapaa-ajattelijain peruskantana on yhä, että uskonnonharjoitus tulisi
siirtää varsinaisen palveluohjelman ulkopuolelle, iltain ja
viikonloppuisin. Lisäperustetta tälle näkemykselle antaa
apulaisoikeuskanslerin 24.3.2014 tekemä kouluja koskeva päätös, jonka
näkökohtia voisi soveltaa myös Puolustusvoimissa.
*Eettinen ohjelma vaihtoehtona*
Mikäli uskonnonharjoitusta edelleen heinäkuussa saapuville varusmiehille
tarjotaan palveluohjelman osana, niin kuin näyttää, Vapaa-ajattelijat
uskonnottomien etujärjestönä luonnollisesti toimii nyt myös sen puolesta,
että näille uskonnollisille tilaisuuksille on aina vaihtoehtona hyvä ja
vetovoimainen tunnustukseton tilaisuus ja että siitä tiedotetaan saapuville
alokkaille asianmukaisesti, kummankin vaihtoehdon suhteen neutraalisti.
Jos ajatellaan, että ennen varusmiespalvelukseen saapumistaan valtaosa
nuorista ei Suomessa erinäisten tutkimusten mukaan pidä tapanaan osallistua vapaaehtoisesti jumalanpalveluksiin, on mielenkiintoinen kysymys, alkavatko he yhtäkkiä armeijan alokkaina osallistua jumalanpalveluksiin.
Sotilaspapisto sitä tukevan upseeriston osan tuella pyrkii eri tavoin
pitämään uskonnollisen vaihtoehdon markkinaosuuden mahdollisimman
korkeana. Uhkana ovat tiedotuksen vinous sekä vaihtoehtona olevan
tunnustuksettoman eettisen ohjelman huonot järjestelyt.
Vaikka vaihtoehtoisen eettisen ohjelman tarjoaminen kasarmilla, kentällä
tai metsässä onnistuisikin, erityisesti en toteuttaminen näyttää hiertävän
julkisten sotilasparaatien järjestelyissä. Kun aiemmin kenttähartauden ja
paraatiin yhteen liittämisessä vedottiin 200-vuotisiin sotilasperinteisiin,
tilanteen tiukentuessa kenttäpiispa on alkanut vedota 400-vuotisiin
sotilasperinteisiin. Kun uskonnonvapauden tilanne 1600-luvun noitavainojen aikaan ei ollut kehuttava, herää kysymys, kuinka hyvä tuollainen perustelu on.
Oikeudenvalvojien mielestä perusoikeuksien turvaaminen menee perinnesyiden edelle . Herrat kenraalit, eikö uskonnonvapaus pitäisi toteuttaa myös julkisissa paraateissa niin, että sitä seuraavat omaiset, yleisö sekä
television katsojatkin sen näkevät?!
Aivan samoin kuin alokkaan asennon korjailun sijaan on parempi tehdä uusi
asento, kysymys on nyt siitä, ottaako Puolustusvoimat uuden asennon, vai
yrittääkö se vain puolinaisesti korjata vanhaa.
*Oppitunnit ja opetuksen antajat*
Varusmiesten opetuksesta apulaisoikeusasiamiehen päätös sisälsi kaksi
vaihtoehtoa. Ensimmäisen mukaan kaikilla olisi mahdollisuus valita vapaasti
nykyisten kirkollisen työn oppituntien sijaan elämänkatsomustiedon ja
etiikan opetus. Samaan tapaahan nyt aikuislukioissa opiskelevat 18 vuotta
täyttäneet voivat valita vapaasti uskonnon ja elämänkatsomustiedon välillä.
Tämän selkeän vaihtoehdon rinnalle apulaisoikeusasiamies avasi kuitenkin
mahdollisuuden kaikille yhteisiin tunnustuksettomiin oppitunteihin.
Puolustusvoimat on ennakkotietojen mukaan päätymässä jälkimäisen
vaihtoehdon. Kirkollisen työn oppitunnit lopetettaisiin ja niiden sijaan
tulisi kymmenkunta oppituntia sodan ja rauhan eettisistä kysymyksistä.
Opetus ei sisältäisi varsinaista uskontoa, tunnustuksellisuutta, vaan olisi
sotilaskoulutusta ja yleistä yhteiskunnallista kasvatusta.
Opetusohjelmassa olisi muun muassa selvitys uskonnonharjoituksesta sekä sen vaihtoehtona olevasta eettisestä ohjelmasta sekä opetusta ihmissuhteista, eettisistä kysymyksistä, selvitys sotilasvalan/sotilasvakuutuksen vaihtoehdoista ja antamisesta, ristiriitojen kohtaamisesta, tappioista, kuoleman kohtaamisesta ja kaatuneiden huollosta sekä johtamisen etiikasta.
Periaatteessa voi olla askel hyvään suuntaan, että tunnustuksellisen
luontoinen kirkollisen työn opetus lopetetaan ja siirrytään
tunnustuksettomaan opetukseen. Käytännössä kuitenkin tähän sisältyy
ongelmia, sillä ainakin pääosa suunniteltavista oppitunneista on ilmeisesti
tarkoitus määrätä sotilaspappien tehtäväksi. Tällöin herää kysymys,
muuttuuko opetus käytännössä nykyisestä kirkollisen työn opetuksesta.
Vaikka myös peruskoulussa ja lukiossa uskonnon opettajilla on usein
muodollinen kelpoisuus toimia elämänkatsomustiedon aineenopettajana,
elämänkatsomustiedon opetusta ei ole kuitenkaan onneksi annettu uskonnon
opettajien monopoliksi. Samaan tapaan kuin kouluissa myös Puolustusvoimissa pääosa tunnustuksettomasta opetuksesta olisi perusteltua antaa muiden kuin sotilaspappien tehtäväksi. Opettajina voisivat toimia sekä jo Puolustusvoimain palveluksessa oleva tai rekrytoitava muu henkilökunta.
On todennäköistä, että ainakin osa uskonnottomista tahoista ei tule
hyväksymään ratkaisua, jossa sotilaspapisto hoitaisi käytännöllisesti
katsoen yksinoikeudella sodan ja rauhan eettisten kysymysten käsittelyn,
vaan kantelukierre Puolustusvoimain toimintaa kohtaan jatkuu.
Voisi myös harkita ratkaisua, jossa pääosa sotilasetiikan oppitunneista
olisi tunnustuksettomia, mutta esimerkiksi parissa opetuskerrassa koko
ryhmä jakaantuisi yhtäältä tunnustukselliseen uskonnolliseen ja toisaalta
tunnustuksettomaan elämänkatsomustiedon ja etiikan opetusryhmään. Toisaalta tällöin olisi valitettavaa, jos osa varusmiehistä jäisi paitsi yleisen
sekulaarin etiikan opetuksesta.
*Kuoleman kortilla bluffataan*
Sotilaspapiston erityisasemaa armeijassa sekä uskonnonharjoituksen
järjestämistä palvelusohjelmaan perustellaan paitsi pitkillä perinteillä
myös kuolemalla, kaatumisen ja haavoittumisen riskissä sodassa ja
sotilaspalveluksessa. Esimerkiksi kenttäpiispa käyttää tätä retorisena
tehokeinona kaikissa tilanteessa sotilaspapiston olemassaololle. Tällöin
hän kuitenkin unohtaa, että läheskään kaikilla ihmisillä uskontoon
nojautuminen ei ole ominainen henkilökohtainen tapa kohdata kuolemaa,
traumoja ja kriisejä.
Kuoleman korttia käyttäessään kenttäpiispa on unohtanut, että kuollaan sitä
siviilissäkin. Itse asiassa siviilissä sitä vasta kuollaankin. Vaikka
sairaaloissa enemmäkseen parannutaan, kuoleman kohtaaminen sekä siihen
liittyvät kriisit ovat niissä yleinen ja luonnollinen asia.
Sairaaloissa toimii myös sairaalapappeja, mutta heidän palkkansa maksajina
toimivat ev.lut. seurakunnat, eivät kunnat ja kuntainliitot, mikä onkin
oikein. Käytäntö osoittaa, että vain alle puolet, noin kolmannes kuolemassa
olevista potilaista haluaa sairaalapappia vuoteensa viereen. On myös
mahdollista saada tunnustuksetonta ammatillista henkistä tukea.
Läheisimpien merkitys on luonnollisesti usein ensiarvoista.
Kansainvälinen humanistiliike on vaatinut Hollannin mallin laajentamista
niin, että armeijoiden palvelukseen pestataan pappien rinnalle kunkin maan
väestön katsomuksellisen jakauman suhteessa ammatillisen sekulaarieettisen henkisen tuen henkilöstöä.
Suomen kenttäpiispa vastustaa tunnustuksettomia
sotilaseettisiä tukihenkilöitä väittämällä, että kun he eivät voi antaa
vakavasti haavoittuneelle kuolevalle sotilaalle mitään uskonnollista
toimitusta, heidän käytettävyytensä olisi sen vuoksi vajaa. Hän kuitenkin
unohtaa, että uskonnottomien näkökulmaa sotilaspappien käytettävyys on
vajaata.