Karisman esiintyminen TV väittelyssä papin kanssa oli niin surkeaa ja vastenmielistä katseltavaa, että herää väkisin ajatus Karisman teeskentelystä tietämätöntä hölmöä jotta kirkon edustaja vaikuttaisi fiksulta ja vaparit öykkäreiltä.
Ei olisi ensimmäinen kerta kirkkohistoriassa. Kyllä uskikset niin juonia ovat että voivat hankkiutua jopa vapareiden johtopaikoille tekemään sabotaassia.
Kannattaa tarkistaa saako joku palkkaa tai palkkioita kirkolta ja on silti vapareissa.
Mm. NL:ssa 30-luvulla saatiin kiinni kymmeniä miljoonia ulkomaisia agentteja, jopa puolueen ja salaisen poliisin johdossa.
Miksei vapareissa ?
Onko Karisma kirkon salainen agentti ?
16
145
Vastaukset
- FUCKIFUU
Vain kristitty voi pitää Laajasalon esiintymistä ikinä fiksuna. Minun tosin vaikea kuvitella että edes kristityn ÄO olisi niin alhainen mutta palstan vaparivihatrollin ÄO on todistettavasti saavuttanut lääketieteellisen termin "idiootti"
Trolli on katkera koska hänen trollailunsa ei mene hänen pillinsä mukaan vaan olen murskannut trollin jokaisen yritelmän missä trolli ei ammu aivan liian korkea lentoiselle radalle. - 2+6
Ennemmin mitä Karismaa katselen ja kuuntelen kuin sinua. Olet todella vastenmielinen öykkäri, en voi muuta sanoa.
- sösselström
Ei Laajasalon toiminta nyt mitenkään erityisen fiksua ollut mutta Karisma veti niin alta riman nahkatakkiansa repien , että väkisin sen täytyi olla hölmöä näyttelemistä, varsinkin kun vapareiden ÄO on huippua.
Siksi on perusteltua epäillä salaista sopimusta kirkon kanssa. Varsinkin kun hän on aikaisemminkin osoittanut aatteellista hoipertelua. Mitenköhän paljon ateistien olot Suomessa olisivat parantuneet jos sinä käyttäisit kaiken tuon tarmosi siihen etkä tähän vapaa-ajattelijoiden vihakampanjaan? Sitten me vaparit - nähtyämme mihin kaikkeen sinä yksin pystyt - voisimme vain nöyränä harmitella että emme tarjonneet sinulle aiemmin tukeamme. Kylläpä meitä sitten harmittaisi, ja sitten sanoisimme että ihan väärin on kirkko hajotettu nyt.
No, en pidätä hengitystäni tätä odotellessa. Tämmöistä hassua retorista fundeerausta tämä vain on.- nahkatakimies
Paljonko Karisma sai korvausta kelvottomasta esiintymisestä TV:ssa ?
Karisman itsensä pitäsi maksaa korvausta vapareile tekemästään tihutyöstä.
En ole vapari mutta moraalisesti olen korvauksen kannalla. Vahinko täytyy korvata, tekipä sen kuka tahansa ja kelle tahansa.- Miksei vastata?
Onko Karisma saanut hyötyjä valtion tukieuroista. Tätä on nyt kyselty, mutta vastausta ei kuulu - vaikka kysymys on meidän veronmaksajien rahoista.
- piipaapiipaa
Miksei vastata? kirjoitti:
Onko Karisma saanut hyötyjä valtion tukieuroista. Tätä on nyt kyselty, mutta vastausta ei kuulu - vaikka kysymys on meidän veronmaksajien rahoista.
Miksi olet mielisairas ja vastaat itsellesi?
- sösselström
piipaapiipaa kirjoitti:
Miksi olet mielisairas ja vastaat itsellesi?
Eihän tässä ole vastausta saatu, ei itseltä eikä vapareilta.
Vastatkaa nyt ihmeessä.
Saiko Karisma korvausta TV esiintymisestään ja onko Karisma korvannut TV esiintymissessä aiheuttamaansa vahinkoa vapareille ? - piipaapiipaa
sösselström kirjoitti:
Eihän tässä ole vastausta saatu, ei itseltä eikä vapareilta.
Vastatkaa nyt ihmeessä.
Saiko Karisma korvausta TV esiintymisestään ja onko Karisma korvannut TV esiintymissessä aiheuttamaansa vahinkoa vapareille ?Toistan kysymyksen miksi olet mielisairas ja vastaat itsellesi?
- karppa.
On silti aika yhdentekevää meneekö Karisman TV esiintyminen hyvin tai huonosti. Kirkko on joka tapauksessa kriisissä, eikä suinkaan Karisma. Kun kirkossa tapahtuu joku kohu, niin erot nousevat heti.
Teemu Laajasalon olemus saa jo monet eroamaan kirkosta. Sen äijän persoona on todella vastenmielinen. - sösselström
Ksymykseen saiko Karisma korvausta TV esiintymisestä ja onko hän mahollisesti korvannut vapareille aiheuttamansa vahingon ei edelleenkään ole tullut vastausta.
Olisi muuten ihan kiva tietää missä firmassa oli Karisman nahkatakki tehty kun saumat näyttivät kestävän kovaakin repimistä.
Siinä olisi firmalle kovaa mainosta: Nahkatakkimme kestää vaparinkin repimisen!! - karppa.
Vastaa sinä sösselström ensin kysymykseen mihin Laajasalo uskoo. Kun kuuntelee hänen selityksiään, niin ainakaan Jumalaan se pappi ei usko. Laajasalo on lähinnä helppo-heikki jonka suurin rakkaus on itserakkaus.
- sösselström
Minulle on henk.koht.ihan sama mihin joku Laajasalo uskoo, se on hänen asiansa.
Eniten kiinnostaisi, minkä firman tuotteissa on niin laadukkaat saumat, että kestävät vaparinkin repimisen repeämättä. - karppa.
Sinä näköjään olet samanlainen pölvästi kuin mitä on Laajasalokin. Juttusi taso on todella ala-arvoista.
- sösselström
Tarkoititko kirjoittaa " Karismakin" ?
PS
Lopettakaa jo se keskinäinen tappelu " kuka sai parhaimman pihvin".
- sösselström
Eturauhaseni oikuttelee taas.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad981683- 551103
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4371076- 1701013
- 57792
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126772- 83730
- 51698
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38675- 57671