"Sinä olet iskevä häntä kantapäähän" (1 Moos 3:15, KR38).
Jokaista ihmistä aina ja kaikessa mitä syvimmin koskettava Raamatun ilmoittama totuus on ihmisen oma pahuus (Matt 7:11). Kauhistuttavin ahdistus elämässämme ei ole sairaus, ei onnettomuus, ei sota, ei väkivalta, ei toisten ihmisten ja yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuus, ei kohtalo vaan mitä henkilökohtaisin synti ja pahuus. Siihen jokainen meistä on sidottu syntymästämme lähtien (Ps 51: 7).
Raamattu ilmoittaa myös, että jokainen on ehdottomasti syyllinen omaan pahuuteensa ja vastuussa siitä Jumalalle. Tosin kovin harva aikamme ihminen suostuu näkemään ja kokemaan oman todellisuutensa tällä tavoin.
Yhtä todellinen kuin tänään Raamatun mukaan on jokaisen meidän syntimme ja syyllisyytemme, yhtä todellinen ja kouriintuntuva on myös Jumalan pelastusteko Kristuksessa. Jumala ei vapauta ihmistä synnistä eikä syyllisyydestä millään muulla tavalla kuin antamalla alttiiksi oman Poikansa. Siihen varjokuvanomaisesti viittaa jo tuo Raamatun alkulehdillä oleva lupaus (1 Moos 3:15). Siksi Jeesus kärsii ristillä. Siinä ovat kirjaimellisesti hänen jalkansakin lävistettyinä juuri niinkuin Herra oli ilmoittanut kauan ennen Golgatan kärsimystä.
Näin Peltola.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos profetiat eivät toteudu?
Kauanko tämän profetian toteutumiseen meni aikaa sen antamisesta?
"Sinä olet iskevä häntä kantapäähän" (1 Moos 3:15, KR38).
" Meillä on todisteita, että osa mielenosoittajista ei ollut paikallisia ja että osalle heistä on maksettu. "
Putin maksanut, Putin tuonut venäläisiä Ukrainaan. Miten olisi pikku äänestykset ja putiniklaiset laskemaan äänet. Kyllä Ukrainalaiset haluavat lliittyä Venäjään. Suomessa sama asia.
USA:ssa kusetusta Putin ei pääse toteuttamaan.On kyllä röyhkeä ukko.
http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014040718194475_uk.shtml
Tuosta linkistä lainaus. Katsokaa Putinin kasvoja ja lukekaa Raamatusta kuvaus Googin ruhtinaan naamataulusta ja luonteesta. Löytyykös montakin eroavaisuutta?
Profetiassa sanotaan, että Saa tana tai mikälie arvossa kakkosena tai kolmosena tai kärkipäässäoleva asettaa leirinsä Googin eli Venäjän alueelle, joten Moskovassahan se valtaansa pitää. Joko se on tämä Putin,eiköös kuvaukset sovi tuohon ukkoon. Aina sama llme kasvoilla. Osaako ilmeitieteen professoritkertoamikä tuon ilmeen nimi on? Rakkaus vai mikä tuo ilme on?
Siitä ne lähti raamatun profetiat toteutumaan vuosituhansien jälkeen siitä kun ne oli annettu.
Mikä on Putinin seuraava valloitus?
Varmaankin joku venäläinen vosu. Mieshän on sinkku.
Siihenkö luulet hänen tyytyvän nyt kun vasta haaveili tsaatrinajan mandaattia.