YLE-sekoilu saa

iltalehden uutiskirjeestä poimittua:

"Valintakriteerit räätälöitiin Backmanille sopiviksi
Iltalehden tietojen mukaan Yleisradion toimitusjohtajan pätevyyskriteerit räätälöitiin Markku Laukkasen (kesk) ja Jouni Backmanin (sd) toimesta Backmanin valintaa suosiviksi. Ehdokkaalta ei edellytetty esimerkiksi kokemusta yritysjohtamisesta, vaan julkisen organisaation johtokokemus oli riittävä. Valintaprosessia läheltä seuranneet uskovatkin, ettei päätös Backmanin esittämisestä syntynyt viime tingassa, vaan se oli selvää jo prosessin alkaessa."

Näin vakaumuksellisena sosiaalidemokraattina en voi sanoa muuta kuin että nämä nykyisen demarijuntan edesottamukset kuvottavat minua.
4250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuntavaaleissa älä äänestä kähmintäpuoluetta.

Äänestä

Demari, Bemari täytyy valita kaikkiin hyvin virkoihin. Pelkkä nolla on nolla.

Äänestä

YLE:n johtajan nimitys on poliittinen nimitys. Puolueet valitsevat johtajan.
YLE on yhteiskunnan omistama ja hallitsema instituutti, se on hallituksen työväline. Sellainen löytyy joka maasta.
Älkää nyt vaan kuvitelko, että YLE:n johtajavalinta voitaisiin tehdä kuten tavallisen toimihenkilön valinta.
Kaikkien puolueiden pitää saada sanoa sanottavansa, kaikkien puolueiden kesken pitää olla yhteisymmärrys henkilöstä, muuten ei kunnian kukko laula. Johtaja vetää sellaiset suuntaviivat kuin puolueet haluavat. Niin se vaan menee!

Äänestä

Totta ihmeessä Backman on valittava YLE:n johtoon, koska pätevämpääkään demaria ei tähän hätään löydy.
Sitäpaitsi Backmanilla on myös veret seisauttavat näytöt hallinnollisesta osaamisesta. Backmanin junailema suurlääniuudistus, jossa muutamien maaherrojen ja heidän autonkuljettajien virat lakkautettiin, syntyi säästöä valtion menoihin niin paljon että...

Kyllä tämä talouden ja journalismin ammattilainen on ehdottomasti paras henkilö tuohon tehtävään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jatkoa kirjoitti:

iltalehden uutiskirjeestä poimittua:

"Valintakriteerit räätälöitiin Backmanille sopiviksi
Iltalehden tietojen mukaan Yleisradion toimitusjohtajan pätevyyskriteerit räätälöitiin Markku Laukkasen (kesk) ja Jouni Backmanin (sd) toimesta Backmanin valintaa suosiviksi. Ehdokkaalta ei edellytetty esimerkiksi kokemusta yritysjohtamisesta, vaan julkisen organisaation johtokokemus oli riittävä. Valintaprosessia läheltä seuranneet uskovatkin, ettei päätös Backmanin esittämisestä syntynyt viime tingassa, vaan se oli selvää jo prosessin alkaessa."

Näin vakaumuksellisena sosiaalidemokraattina en voi sanoa muuta kuin että nämä nykyisen demarijuntan edesottamukset kuvottavat minua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu