omena tai päärynä, sama se

silmät pyöreinä

Nyt minulle selvisi, että miksi Lohjaa kutsutaan omenakaupungiksi. Nimittäin kulkiessani kaupungilla ja kaupoissa, tytöt, nuoret naiset ja iäkkäämmätkin ovat vartaloltaan kuin omenoita. Käsittämätöntä, että jo nuoresta iästä lähtien he paisuvat ihan muotopuoleksi niin keskivartalostaan kuin muualtakin. Kun katselee vähän aikaa esim. prismassa neitokaisia, niin tosi harva on vartaloltaan simpsakassa kunnossa. Ja varsinkin monet pienten lasten äidit ne kammottavia ovatkin. Mies voi olla varsinainen luuviulu, mutta emäntä, eipä tarvitse sitten ihmetellä, kun silmä alkaa jo pälytä naapurin puolelle. Viime lauantaina näkyi prismassa yksi oikea kaunotar, hoikka ja pitkä, todellinen namupala. Mutta nämä ovatkin sitten niitä lohjalaisten lottovoittoja, harvinaista herkkua.

5

728

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rami routiolta

      Töppöjalat, perse laahaa maata, vyötäröä ei tunnista. Naiset ovat geneettisesti muuttumassa. Kevät tuo katukuvaan viime kesäisiin vaatteisiin pukeutuvat. Vaatteet suorastaan soivat. Hauskaa katsella...saisiko youtubeen koko kansan hauskuudeksi.

    • no genetigs

      En oikein usko tuohon geneettiseen muutokseen. Suurimpana syynä näen ennemminkin sen mössön mitä nämä muotopuolet työntävät suuhunsa. Pitsaa, kebabia, valmisruokia ja kaikkea liikaa, liikuntaa ei ollenkaan. Paitsi kännykän näpläämistä. Sitten kun ikää alkaa olla 40v ja enemmän, niin sen jälkeen yritetään kaikilla vippaskonsteilla päästä kiloista eroon. Vaikeata ja useimmiten mahdotonta. Vanhempien tulisi katsoa, että lapset saavat oikeata ravintoa ja oikean määrän, mutta monesti se on utopiaa, kun eivät itsekään välitä tai ymmärrä koko asiaa. Jostain syystä naiset ovat tähän suurempia syyllisiä kuin miehet, ja se kyllä näkyy.

    • rami routiolta

      Aikuinen nainen saattaa pukeutua pelkkiin tiukkoihin kalsareihin. Vatsamakkarat roikkuvat liian lyhyen paidan alta. Paita hihaton ja käsivarressa joku 5-vuotiaan piirtämä tatuointisuttu. Nenässä rengas kuin lihakarjalla entismuinoin. Kuinka 30-40-vuotias voi taantua aivoiltaan teiniksi. Sanotaan, että vanhus palautuu takaisin lapseksi, mutta että aikuinen nainen kulkee tuolla vapaana teiniksi pukeutuneena. Ei sellaista näe muualla maailmassa. Jotain vikaa on ruuassa tai ympäristökö saastunut; horminihäiriö elimistössä.

    • Anonyymi

      Niin Suomi miehet ne vasta oikein adoniksia on:D Iso kaljamaha roikkuu verkkarien päällä, olemattomat lihakset, pieni nakki, kaljuuntuva pää ja naama on kuin Monsterman, käytöstavat opittu sirkuksessa, elämälleen katkeroituneita... Eipä ihme kun monet tutut naiset on ottaneet ulkomailta paljon parempaa;⁠)

    • Anonyymi

      Ei ketään kiinnosta lukea mitään tällaisia ainaisia ulkonäön arviointeja, joissa ihmisiä nähdään pilkaavaan sävyyn. Mitään todellista sisältöä tai järkeä ei ole missään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      79
      1100
    2. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      104
      1075
    3. haluaisin paljastaa

      Kuka tämä :/ on
      Ikävä
      67
      512
    4. Olen jo oppinut tuntemaan

      sinun kirjoitustyylisi
      Ikävä
      47
      483
    5. Taiteiden yö

      Kuhmon taiteiden yössä tapahtui. Tsat satss saaatts... Ja Sammon takoja... Tsat satss saaatts...
      Kuhmo
      8
      446
    6. Nainen, onko se nalle hehkuttelija poistunut keskuudestamme?

      Ei ole näkynyt, joten onkohan. R.I.P :/
      Ikävä
      112
      441
    7. Hyvää yötä kaipaamalleni

      Vanhwmmalle naiselle, olet rakas❤️❤️
      Ikävä
      13
      430
    8. Mikä kaivatussasi

      on pahinta?
      Tunteet
      42
      422
    9. Et vaan tajua

      Että rakastan sua
      Ikävä
      15
      396
    10. Kysymys palstalaisille: kuinka moni nainen sietää miehen "pakkomielteistä" sekaantumista elämäänsä?

      Siedättekö tai sietääkö teidän naisenne miehen "pakkomielteistä" sekaantumista naisen harrastuksiin, ulkonäköön, työhön
      Sinkut
      83
      391
    Aihe