Kovin heikosti näyttää Urpilaisella menevän. Huusi eduskunnassa naama harmaana. Itsellä ei ollut esitään mitään konkreettista, mutta vaati opposiolta sitä.
Näkee Jutan hermojen menneen. Vaikka kannattaisi ottaa rauhallisesti, kun viimeinen kuukausi puheenjohtajana on menossa.
No Katainenkin oli jo ihan pihalla. Siinä meillä epäonnistujien hallitus hermonsa menettäneiden johdolla.
Näkee Jutan hermojen menneen. Vaikka kannattaisi ottaa rauhallisesti, kun viimeinen kuukausi puheenjohtajana on menossa.
No Katainenkin oli jo ihan pihalla. Siinä meillä epäonnistujien hallitus hermonsa menettäneiden johdolla.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Kaikille tuli viimeistään nyt selväksi, että Jutan peli on pelattu.
Jotenkin tuo kuvio Urpollamme muistuttaa edesmenneen Venäjän tsaarin, Iivana Julman vastaavaa. Ensin vaikuttaa vain vähän erikoiselta, lopulta täysin pimahtaneelta.
Toivon että Urpilaiselle ja demareille tulee lähtö seuraavissa vaaleissa. En liputa minkään puolueen puolesta, vaan terveen järjen puolesta. Ei enää killinkiään kreikkojen ym
rupuliviilekemaiden tukiaisiin. Ukrainalle vihon viimeksi. Antaa Putiniin hoitaa omat etupiirinsä. Pelkään että jos/kun tilanne rauhottuu, on Jutta tukka putkella rahoittamassa Ukrainaa. Perässä seuraavat Espanja, Italia ja moni muu.
Vaan turha minun on sanoa mitään. Mentaliteetti suomalaisilla on: "Kun oon ennenki äänestäny demaria...."
Sivistyneenä arvauksena heittäisin SDP:n edustajakokouksen äänestävän Jutan pois pj-paikalta äänin: noin 1/3 Jutta Urpilaiselle ja noin 2/3 Antti Rinteelle.
Aikuisen naisen huuto ei enää tehoa eivätkä teot vakuuta. Antti Rinne tulee olemaan demareiden uusi puheenjohtaja - ja samalla uusi valtiovarainministeri.
Jyrkille riitti 10 vuotta Kokoomuksen johtajana ja takana on useita vaalitoittoja. Jutalle riittää 6 vuotta SDP:n puheenjohtajana. Takana ei ole yhtään vaalivoittoa, eikä tulossa ole hänen johdollaan yhtään vaalivoittoa, joten parasta on vaihtaa vaihtaa kapteenia. Eli Antti Rinne kehiin !
Niin, kyllä se tiedetään että kokoomus Rinnettä ajaa demarien puheenjohtajaksi, se oli heidän ideansa, että päästään eroon Jutasta ja samalla demareista ja varsinkin sen jälkeen kun Jutta äänesti oppositiojohtajien kanssa kuntien pakkoliitospykäliä vastaan ja vei voiton ja näin kokoomuksen pääministeri erosi ja muut ministerit lähtivät Euro-ehdokkaaksi, pakkoliitokset kun olivat kokoomuksen ja Virkkusen kuningas-ajatus.
Heh, joka tapauksessa ja mikä ettei, pääministeri kuitenkin pelasi pelinsä sitä ennen loppuun ja Juttapa uskaltaa istua hallituksessa seuraaviin vaaleihin asti, sisukas on!
Suomi tarvitsee uuden puolueen, järjen kanssa toimivan. Nyt kärsitään kun on raht heitetty sijoittajille jotka osasivat puhuttaa meidän hölmöjä poliitikkoja.
Voiko rinteeseen sen enempiä luottaa, tuskinpa.
Jutalla ei ole mitään muutakaan virkaa... Vielä. Raha se on mikä määrää Jutan touhut
Lävähti naamalle kaksikosta, Jykästä ja Jutasta..vielä uhoovat!
Oikeassa olet kyllä oli Jutan hermot menneet totaalisesti , vai oliko unohtanut ottaa lääkkeensä.
Taisi olla taas kauheassa kankkusessa. Kaljapöhö näkyy pahasti.
Lähtötilanne oli hallituskaudelle vaikea, valittava velkaantuneen maan tervehdyttäminen tai henkilökohtaisten tavoitteiden toteuttaminen ja jälkimmäinen yleensä voittaa, poliitikoille tyypillistä. Nyt näiden muodollisten talouden korjausliikkeiden jälkeen voi hypätä sivuun ja nostaa korkoa suurena valtiomiehenä.
Urpilainen luetteli leikkauskohteita ja kysyi mistä muusta olisi voitu leikata?
Yhteisöveron alennus korvattiin kirkolle,kirkon ei tarvitse osallistua säästö
talkoisiin. Taas on keväällä hautausmaalla talkoot,vaikka valtio ja omaiset
maksavat hautahoidosta.
Jätetään haudanhoito omaisille,valtion tulee poistaa leipäjonot ja heitteillä
olevat nuoret.
Nyt olisi kysyntää niille Jutan edellisissä ek-vaaleissa lupaamalle 100 000 uudelle työpaikalle Suomeen. On väkeä niin paljon työttömänä, että monille tulee nälkä vieraaksi, jos pian ei tapahdu jotain edistystä.
Olen jokseenkin varma, että Jutan johdolla ei tähän maahan edistystä saada. Jutta on nyt harjoitellut puheenjohtamista puoluessaan vuodesta 2008, mutta pelkkiä vaalitappiota eli torjuntavoittoja on toistaiseksi ollut paras saalis. Eli ei kovin paljon. Jutan tie vie puolueen perikatoon, mutta itsehän päätätte....Vapauttakaa Jutta liian vaativista puoluejohtajan ja ministerin tehtävistä ja antakaa hänelle ihana kesäloma pelkkänä kansanedustajana.
"Myyty tyyppi", lisäksi "toimii ulkopuolisten käskystä" (=bilderberg kiinnostus), häikäilemätön. Voi, että voiko moista enemmän inhota. On mieletöntä katsoa sen omien kannattajien kommentteja, ei ne mihinkään herää. Vaikka myisi koko työttömien kaartin orjaksi, kukaan ei huomaa mitään. Mistä se kertoo? Kuuntelijat katsovat vain ilmiasua, pokkahan pitää, "eikä ylilyöntejä ole sattunut".
Miten ihmiset ovat niin tyhmiä, vain sen vuoksi, että on sivistynyt ulkoasu ja osaa juonitella kuin akuankan koplat?
Tämä on Lipposen politiikan jatko-osa, vaikka mitä tapahtuisi ihmiset nostavat aina uudelleen nämä "hitlerit" suureen valtaan. Välillä tyyppi kirjoittaa sitten, mitä ei itse kannattanut, niin sekoa, välillä haukkuu, mitään selkeää käsitystä ei saa ihmisestä.
ÄÄnestäjien pitää tunnistaa, ovatko omat tarpeet täyttyneet tällä politiikalla. Siis 300 000 irtisanottua ja muuta. Se alkaa tuntua muutamassa vuodessa omaisuuden häviämisenä, rahallisesti ihmiset köyhyvät, kun euroa tuetaan ja Eurooppaa pönkitetään oman olemassa olonkin uhalla.
Tunnista narisisti
http://www.suhdesoppa.fi/narsismi/tunnista-narsisti/
Ihmisten oikeus tuntea ärtymystä ja suoranaista vihaa tätä poliittista menoa kohtaan on selvä. Mutta silti vaihtoehto ehdokasta ei muka keksitä. Perustetaan uusi keskusta-vasen -linjainen puolue.
Usko, vaikka valehtelen lisää.jutta!
> Itsellä ei ollut esitään mitään konkreettista
Hallitus on tehnyt ihan konkreettiset päätökset. Niistä on kerrottu laajalti eri medioissa. Etkö ole yhtään seurannut?
Sokea ei näemmä näe mitään.
Tunsin syvää myötähäpeää Urpilaisen kiljumisesta, ei mitään arvovaltaa enää, pelkkää huutamista.
Jutta on tyhmä. Se ei oskaa koskaan käyttäytyä. Vai mitä sanotte sen tekoimelistä ilmeistä kun tapaa rullatuolissa murjottavan ja Juttaa jatkuvasti kusettavan Schäublen... Voi vitttu mikä näky. Juttalla ei ole minkäänlaista tyylitajua eikä psykologista silmää, ihmistuntemusta, ei kulttuurien tuntemusta. Kaikki äly ja sivistys puuttuu tyystin Jutasta. Nyt hävetää jo olla suomalainen. Niin tollo on Jutta.
On huomattu tuo tekoimelyys yäk. Tyhmä on!
Kyllä nyt kaivataan miestä virkaan eikä kakaraa.
Urpilainen on poliitikon perikuva, arrogantti, röyhkeä ja äänekäs.
Huhuhuhuuhuu... kirjoitti: "Jutta on tyhmä. Se ei koskaan koskaan käyttäytyä."
Mielestäni Jutta Urpilaisen käyttäytymistä kannattaisi verrata hänen haastajansa Antti Rinteen käyttäytymiseen. Eiköhän parempi ole sentään edes jonkinlainen käytös kuin ei käytöstä lainkaan. Valitettavasti tuo jälkimmäinen on sangen lähellä vahvana ay-jyränä tunnetun Rinteen tilannetta.
sanoen, kokematon ja osaamaton..
Molemmat ovat yhteiskunnan pohjasakkaa.
Haluan nähdä sen videona, onko kellään?
Kaitera, seuraa sinäkin tätä nimimerkkiä:
# 1 kommentin numero
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=1053951
Uusimman tiedon mukaan demareiden puoluekokouksessa kannastaan varmojen edustajien määrät ovat seuraavat.
Antti Rinnettä aikoo äänestää 201 ja Jutta Urpilaista 103 edustajaa eli 201 - 103 Antti Rinteen hyväksi. Loput vielä miettivät, sillä puoluekokouksessa on 500 edustajaa.
Se on urpilaisen loppukiriä nyt kaikki loppuu aikanaan demarit ei milloinkaan.
Jutan kannattaa jo alustavasti lähestyä työpöytää siellä puoluetoimistossa, saattaisi olla hyvä siivota se ajoissa ja valmistauttua muutenkin Seinäjoen puoluekokoukseen (8.- 10.5.2014) ihan pohjanmaan kautta.
Tulee olemaan kovat meiningit siellä Pohjanmaalla ja lopputuloksena kaikesta aikuinen nainen kävelee kokouksesta ulos entisenä puoluejohtajana ? Kohtahan sekin nähdään....
Jutta ja Jykä paskoivat housuihinsa ja kansalaiset saavat ne siivota.
Urpilainen sanoi:
-Edustaja Sipilä, Suomi ja suomalaiset kaipaavat nyt konkreettisia vastauksia
Väistämättä herää kysymys mikä ihme saa ministerin huutamaan tuollaisia järjettömyyksiä eduskunnassa tietäen, että esiintyy samalla myös tv-lähetyksessä.
Harvoinoin kuulee noin surkeita hätävalheita ministerin suusta.
Tuo kai kertoo pelkästään Jutan paniikista.
– Suomella hän tarkoittanee valtiota joka kaipaa vastausta Sipilältä. Onpa varsin erikoista jos koko valtio kaipaa Sipilän neuvoja
– minä ja muut suomalaiset emme takuulla kaipaa Sipilältä mitään konkreettisia vastauksia. Pikemminkin kaipaamme hallitukselta edes vähän järkeä päätöksentekoon ja korvaa Sipilän viisaille neuvoille vaikka Arhis ei enää ole sanansaattajana.
Kyllä nyt on paha tilanne kun suomi ja kansa kaipaavat vain Sipilää. Tästä ei sosdominapuolueelle hyvä heilu.
Hysteerinen Jutta menetti eilen pelinsä lopullisesti
Jutalla on nyt ihan uusi kaamea ongelma.
IL: Urpilainen muistuttaa
”Wahlroos on varmasti nauttinut veronmaksajien rahoilla tarjotuista palveluista.”
Voi Jutta ressukaa. Nyt pitää vielä lisää leikata lapsilisiä Björnin takia samalla kun pitäis selvitä yli rinteestä.
Ihan kuin Urpilainen itse ei olisi rohmunnut veronmaksajien tarjoamia Bilderbergin salaseuramatkoja.
Juttahan on sanonut matkustaneensa Bilderberg -kokouksiin yksityishenkilönä (= ei tarvitse antaa raportteja medialle), mutta lienee kuitenkin käyttänyt matkojen maksamiseen valtion rahoja. Tämä on varsin omaperäinen yhdistelmä henkilökohtaista ja julkista osuutta matkoilla.
Röyhkeydellä ne asiat hoidetaan. Ainakin demarit ovat perinteisesti osanneet asiat omaksi edukseen hoitaa.
Demarit ovat yhteiskunnan pahin syöpä ja Urpilainen röyhkeä sekopää akka, joka arvostelee julkisesti yksityishenkilön eli Walhroosin toimia.
Jutta ei ole koskaan tehnyt tuottavaa työtä, vaan loisinut aina muiden rahoilla.
Onhan tuosta Walhroosin lähdöstä se etu, että tuloerot kapenee kuten Jutta vaalipuheissa lupasi.
"Urpilainen röyhkeä sekopää akka,"
Joo mutta tuo ei osoita hänen eroavan mitenkään keskimääräisestä sosiaalidemokraatista.
Toihan hän tänne lisää ulkolaisia työntekijöitä ja niiden perheille lapsilisät
ulkomaille maksuun.Käänti isot pieremälihaksensa äänestäjillensä.
Luuletteko te reppanat, että Rinne pelastaa teidät? Ihan totta, joo (räkäinen nauru minulta).
Varma on , että Juta tuhoaa..
Mutta kun se vasta ehdokas ehkä on KRP kuulusteltavana puheenjohtajan valinnan aikaan,Asokoti kauppojen vuoksi.Niin valitettavasti Jutta jatkaa.Hän ei ole ainakaan vielä jäänyt kiinni rikoksesta,kuten Antti Rinne.
Ja vielä Rinteen vaimokin.
Jutan sovittamaton rikos, on Suomalaisten kusetus ja köyhien sorto!
Joskus on yksinkertaisesti vaan parasta tunnustaa tosiasiat. Jutan aika on ollutta ja mennyttä kuin myös sosialidemokraattien. Valitkoot vaan Antti Rinteen puheenjohtajaksi. Ei se homma siitä kuitenkaan kummene.
Vaaleissa tulee puolueelle takkiin niin tänä vuonna kuin ensi vuonnakin. EU-vaaleissa puolueen kovin ykköstykki on pastori Mitro Repo, joka kerääkin mojovan äänisaaliin, vaikkei ole edes puolueen jäsen. Niin sitä pitää.
Hyvä veli pelasti Jutan Kokkolan seudun hämäristä vaalitaulukaupoista.
Jutta ei ole koskaan jäänyt kiinni totuuden puhumisesta.
Urpilainen on nyt poissa eduskuntatyöstään. Syynä on, että tiistaina huutaessa peräpukamat ovat tarttuneet kiinni kitalakeen.
"Urpilainen on nyt poissa eduskuntatyöstään"
Niin tai avustaja on unohtanut kertoa että aamuisin "pitää ottaa se pinkinvärinenkin pilleri sieltä lääkeannostelurasiasta"
Vai pitäisiköhän meidän kansalaisten suorittaa valtakunnallinen raha keräys että saataisiin Jutalle esim. tälläinen lääkeannostelija.
http://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/ANNOX-MEDI-VIININPUNAINEN-LAeAeKEANNOSTELIJA-1-KPL
Vain 26,90 € ja kulkee hyvin Jutan käsilaukussa, kun tuota näyttää siltä että kyseisellä henkilöllä ei ole ihan kaikki intiaanit kanootissa
.
http://static.iltalehti.fi/uutiset/02urpilainen_etu250512STL_uu.jpg
"Vai pitäisiköhän meidän kansalaisten suorittaa valtakunnallinen raha keräys että saataisiin Jutalle esim. tälläinen lääkeannostelija."
Eikös Urpo itse suorita "oma-aloitteisia keräyksiä" työntämällä kätensä valtion rahakirstuun ja rohmaisemalla osan sisällöstä taskuunsa. Ainakin Bilderberg-matkojen yhteydessä tämä on onnistunut.
Kai hän voisi perustella rohmuamisen annostelijaa varten esim että "Bilderberg vaatii".
"Eikös Urpo itse suorita "oma-aloitteisia keräyksiä" työntämällä kätensä valtion rahakirstuun ja rohmaisemalla osan sisällöstä taskuunsa. Ainakin Bilderberg-matkojen yhteydessä tämä on onnistunut"
Totta turiset nimimerkki "BB-Urpo Brysseliin?" mutta vaikuttaa että Jutta on niin pihalla kuin tampoonin naru että ei taida käsittää avustajineen varastaa edes valtion kassasta.
Sillä tuota kansalaiskeräystä ehdottelin :D
Jos Jutta Urpilainen on niin fiksu poliitikko, kuin eräissä kirjoituksissa mainitaan, niin hänen täytyy jo itsekin oivaltaa, että kyllä toukokuun puoluekokouksessa on hänelle tulossa lähdön paikka. Rinne loikkaa kehiin ja Jutta poistuu tauolle.
Sanoisin, että Aikuisen naisen laulut on nyt laulettu ja torjuntavoitot saavutettu.
Kilpailijat maan rakoon?
Antti Rinteen vaimo erotetaan luottamustehtävästä
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014040918198650_uu.shtml
""Olisi pitänyt itse ymmärtää"
Puheenjohtaja kertoo, ettei hänelle ole suoraan kerrottu erottamisaikeista, vaan hän sai lukea asiasta lehdestä.
- Tietysti minulla on tuttuja Keravalla, joten olen saanut viitteitä asiasta.
Eero Lehti huomauttaa, että johtokunta on ollut kuultavana kaupunginhallituksessa. Ravolainen-Rinteen kommenttiin erottamiseen liittyvästä huonosta tiedottamisesta Lehti vastaa lyhyesti.
- Hänen olisi varmaan pitänyt itse ymmärtää."
Toivottavasti Rinne voittaa, jutasta on tullut ylimielinen.
Taitaa olla koko demari johto ylimielisiä