Suomenlahdelle suunnitteilla alumiinisulattamo
01.10.2004 04:19
Pietarin eteläpuolella sijaitsevan Sosnovyi Borin ydinvoimalan yhteyteen on nousemassa mittava alumiinisulattamo. Siperialaisen alumiinikombinaatin sulattamo saisi sähkövoimansa Sosnovyi Borin ydinvoimalasta.
Sulattamon rakentamisesta tehty aiesopimus tuli päivänvaloon, kun eduskunnan ympäristövaliokunta vieraili viime viikolla Pietarissa. Leningradin alueen kuvernööri mainitsi aiesopimuksesta kansanedustajille, valiokunnan puheenjohtaja Pentti Tiusanen (vas.) kertoo.
- Sulattamon asettuminen ydinvoimalan yhteyteen johtuu halvasta energiasta. Sosnovyi Bori on Tshernobyl-tyyppinen ja sulattamon rakentaminen sen viereen tulee vaikuttamaan siihen, että jo vanhan ydinvoimalan elinikää tullaan jatkamaan entisestään, Tiusanen sanoo.
Tiusasen mukaan voi myös vain arvailla mitä alumiinisulattamosta ilmaan ja mereen pääsevät erilaiset raskasmetallit saavat aikaan Suomenlahdelle ja lähiympäristölle. Sulattamo sijoittuisi Laukaan (Luga) lahden rannalle, josta on Kotkaan runsaat 100 kilometriä.
Tiusanen on tehnyt sulattamohankkeesta kirjallisen eduskuntakyselyn.
(STT)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Eipä taida paljoa vastalauseadressit vaikuttaa auttaa kun kyse on Venäjän taloudellisista eduista. Putin tekee mitä lystää.