lkka käyttäytyy kummallisesti Maakuntalehtenä. Aamulehdessä eräs osakkeen omistaja ehdotti Aamulehden kotipaikaksi Tamperetta nykyisen Helsingin sijaan. Pöytäkirjasta käy ilmi, että Matti Korkiatupa tyrmäsi ehdotuksen (Ilkan omistuksilla) oliko hallitus valtuuttanut ? Miksi yhtiön verotuloista pitää hyötyä Helsingin tätä on vaikea ymmärtää ja maakuntalehti tukee tätä.
Keskustelun paikka.
Keskustelun paikka.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Pistä sähköpostia Korkiatuvalle ja kysy, miksi hän tyrmäsi sen. Kerro sitten meille muillekin, jos sattuu vastaamaan,
Ilkka voisi vastata tähän. Menee muuten tavallisen tallaajan käsityksen yli
kunka helkkarissa maakuntalehti voi päättää verotulojen kertymistä helsingille
eikä tampereelle.
Kysykää ihmiset asiaa Ilkan päättäjiltä. Kyllä näille valtiaita voi hillitä, jos porukalla
niin päätämme. Perusteluita haluamme Ilkka
Kirjoittelemme asiasta mihin on jouduttu, kun kilpailu puuttuu lehdistä
Etelä-Pohjanmaallakin on vain yksi "totuus" ja valtamedia voi käyttäytyä
yksinvaltiaan tavoin kannoissaan. Riittää heppoinen päätoimittajakin.
Jos haluaa jollekin perusteita Ilkasta, ei sitä täällä kannata huudella. Pistä sähköpostia toimitusjohtajalle. Sehän siellä on ollut edustamassa.
Olipas huvittava kommenti. Tulikohan sisäpiiristä ? Kannatais varmaan lukea osakeyhtiölaki sekä ymmärtää median julkisuus. Kumpikinon julkisia toimijoita
Aamulehti ja Ilkka.
Kerroppa vinkkari miksi pitäis peitellä asiakkailla, lukijoilta. Tilaajakin haluaa
kannattaa arvostamiaan arvoja. Yhtiökokoukset on tietysti paikkoja, jossa osakkeen
omistajille pitää asioita kertoa. Niidenkin pöytäkirjat ovat julkisia.
Vinkiksi vain oli harvinaisen typerä kirjoitelmissaan. Varsinainen demokratian
edusta suomen maassa. Kirjoita jotain järkevää perustelua käytöksellesi.
Tämähän alkoi kiinnostamaan, kun vähän kuumeni. Minäkin Ilkan tilaajana
olisin kiinnostunut kuulemaan miksi Ilkka suosii Helsinkiä Alman kouksessa.
Järkevä syy voi olla mutta tilaajanne ei ymmärrä.
Voisitteko alentua vastaamaan !!
Ööh, ihan pienenä vinkkinä vain että tuskinpa täällä kannattaa huudella ylimalkaisesti, että vastatkaa. Kysymys kannattaa esittää suoraan toimitusjohtajalle. Tuskinpa pörssiyhtiöiden toimarit kuitenkaan arvaavat tulla vastailemaan milloin minnekin foorumeille. Mistä he edes tietäisivät yksittäisistä kysymyksistä jollain keskustelupalstoilla.
Ei taida tällä palstalla osáta kukaan vastata kysymyksiisi, Pete.
Miksi vastata puskista huutelijoille?
Olipas kuuma kysymys, kun vastaajat ovat noin ahdistuneita. Miksei puskasta vihjailevat kirjoittele omilla nimillään. Kai sitten täytyy tyytyä pöytäkirjoihin
elleivät yritä niitäkin piilottaa. Herää kysymys mitä piilotellaan ??
Sen kyllä myönnän, että parempi Alman kotipaikkana Helsinki kuin Pietari