Mitäs tämä Urpilainen oikein kitisee siitä, että Wahlroos on saanut yhteiskunnan palveluja Suomessa? Johan Wahlroos on ehtinyt ne veroina varmaan maksaa jo moneen kertaan takaisin ja yhteiskunta lienee jäänyt jo voitollekin? Jos pelkästään yhtenä vuonna palkkatuloa on ollut 10 milj. josta veroa on maksettu 3 milj. niin aika pitkälle on kouluttautuminen maksettu jo silläkin.
Vastaukset 13
- Late Lapista.
Buntan kommunisti poju muutti ruotsiin, maksamaan korkeampia veroja, eikä tainnut päästä edes perintöveroja karkuun, sillä maatiloja on hankala muutta swännien maahan! Suomi siitä verottaa!
Ja nuo buntan pojan maataloustukiaiset ovat periaatteellinen asia, pitääkö monimiljonääreillekin maksaa sosiaalitukiaisia ?? kuin ei niitä kaikki köyhemmätkään saa.
Rotat vain lähtevät uppoavasta laivasta, kun ovat järsineet paatin pohjaan reikiä, tenavatähti kataloinen ja kommunisti buntan poika ovat jo siitä hyviä esimerkkejä!
Late Lapista. SSSS Ry!- viedään vaikkakaikki
Kartanot ovat vielä näpissämme ja kyllä sen muistakin tuloista vielä meille monta euroa kilahtaa. (näpissä ja kilahtaa olivat sanoja, joita YLE 1 uutisissa käytettiin).
Aiomme myös seurata tarkasti miestä, että hän todellakin asuu siellä Ruotsissa vuodessa yli 6 kk, eikä yhtään alla. Aiomme myös tehdä yhteistoimintaa Ruotsin verottajan kanssa verotulojemme maksimoimiseksi (verotarkastaja/-neuvos kertoi)i.
Wahlroosista pitää tehdä esimerkki, että näin pahasti käy, jos täältä muuttaa pois verojen maksun välttämiseksi. - jep,jep...
viedään vaikkakaikki kirjoitti:
Kartanot ovat vielä näpissämme ja kyllä sen muistakin tuloista vielä meille monta euroa kilahtaa. (näpissä ja kilahtaa olivat sanoja, joita YLE 1 uutisissa käytettiin).
Aiomme myös seurata tarkasti miestä, että hän todellakin asuu siellä Ruotsissa vuodessa yli 6 kk, eikä yhtään alla. Aiomme myös tehdä yhteistoimintaa Ruotsin verottajan kanssa verotulojemme maksimoimiseksi (verotarkastaja/-neuvos kertoi)i.
Wahlroosista pitää tehdä esimerkki, että näin pahasti käy, jos täältä muuttaa pois verojen maksun välttämiseksi.Koko perheenkään kirjojen siirtäminen ei silti ole patenttiratkaisu: jos Ruotsiin muuttaneilla on yhä vahvat siteet Suomeen, voi verottaja ryhtyä selvittämään, mikä henkilöiden varsinainen asuinpaikka on.
- Tällöin pitää tutkia, kummassa maassa henkilö vakituisemmin oleskelee, sanoo verohallinnon ylitarkastaja Mariia Suominen Iltalehdelle.
Varsinaista asuinpaikkaa määriteltäessä voidaan tarkastella esimerkiksi muun perheen asuinpaikkaa, Suomesta saatuja tuloja, Suomessa harjoitettuja yritystoimintaa sekä sitä, omistaako muuttaja yhä Suomen-kotinsa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014040918198491_uu.shtml - Menettikö se_perkele
jep,jep... kirjoitti:
Koko perheenkään kirjojen siirtäminen ei silti ole patenttiratkaisu: jos Ruotsiin muuttaneilla on yhä vahvat siteet Suomeen, voi verottaja ryhtyä selvittämään, mikä henkilöiden varsinainen asuinpaikka on.
- Tällöin pitää tutkia, kummassa maassa henkilö vakituisemmin oleskelee, sanoo verohallinnon ylitarkastaja Mariia Suominen Iltalehdelle.
Varsinaista asuinpaikkaa määriteltäessä voidaan tarkastella esimerkiksi muun perheen asuinpaikkaa, Suomesta saatuja tuloja, Suomessa harjoitettuja yritystoimintaa sekä sitä, omistaako muuttaja yhä Suomen-kotinsa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014040918198491_uu.shtmlnyt maataloustuet?
- yksityisyrittäjä
Kyllä Urpilainen on elänyt täällä suomessa niin paljon "firman piikkiin" , että pitää vaan turpansa kiinni . Kuuluu niihin jotka saavat vuodessa 14 kuukauden palkan kaikkinen mausteineen .
- Pummipoliitikot
Urpilainen on varas.
- Late Lapista.
Eikä yksin urpilainen! koko Arkadianmäen apinahäkin asukit ovat varkaita ja kansan pettäjiä, jotka pitäisi pistää valtakunnan oikeuteen ja linnaan ! vaihtoehtoisesti suoraan montun reunalle !
Late Lapista. SSSS Ry! - ev.lut uskis
Jumalalle kuuluu aina kymmenykset (Raamattu), jotka kylvetään uuden kasvun aikaan saamiseksi. Eli jos sinä et maksa niitä (koska ne ovat Jumalan rahoja), niin sinä olet varas.
- jep,jep...
Late Lapista. kirjoitti:
Eikä yksin urpilainen! koko Arkadianmäen apinahäkin asukit ovat varkaita ja kansan pettäjiä, jotka pitäisi pistää valtakunnan oikeuteen ja linnaan ! vaihtoehtoisesti suoraan montun reunalle !
Late Lapista. SSSS Ry! - ei niin
ev.lut uskis kirjoitti:
Jumalalle kuuluu aina kymmenykset (Raamattu), jotka kylvetään uuden kasvun aikaan saamiseksi. Eli jos sinä et maksa niitä (koska ne ovat Jumalan rahoja), niin sinä olet varas.
Nuo kymmenykset ovat kylläkin lahkolaisten juttuja, eivät ev.lut. väen.
- Urpilainen ite
ev.lut uskis kirjoitti:
Jumalalle kuuluu aina kymmenykset (Raamattu), jotka kylvetään uuden kasvun aikaan saamiseksi. Eli jos sinä et maksa niitä (koska ne ovat Jumalan rahoja), niin sinä olet varas.
Minä olen Jumala, joten maksan itselleni.
- Urpilainen on myös
itseään täynnä oleva tyhjäpäinen kana joka on saanut teoillaan sossujen kannatuksen samalle tasolle Vasemmistoliiton ja Rkp:n kanssa.
- Ei jaksa muistaa
Mandatum kauppa vai mikä se oli?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1141066
- 65993
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun92763- 77743
- 41665
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la35641- 67604
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22572Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka27559Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37498