henki kasvaa

mutta helluntai palstan pitäjä ei poistanut aloitusta vaikka iso huutosakki sitä vaati. Hyvä niin, huomaan henkistä viisautta olevan.

No nyt kun tätä asiaa ei haluta panna roskiin, ehdottaisin seuraavaksi YHTEISTYÖTÄ

mites tätä projektia eteenpäinviedään ?

olisin kovin halukas antamaan asian ohjaamisen Suomen helluntaiseurakunnalle

koska minun hartioilleni se on aivan liian iso

Tosiasia on että Puolassa 55 % ihmisistä entisen paavin johdolla 2004 valitsivat Jeesuksen presidentiksi toistaiseksi näkymättömästä olomuodostaan huolimatta

ja kun minulla on helsingin taideteollisen Taikin loppututkinto

pyydettiin että tuottaisin elokuvan exodus today

jossa tuo kaikki tapahtuu

ja kun sen miljoonat näkevät

heidän uskonsa toteuttaa itsensa

kuinka tuo elokuva tehdään

hyvin mielelläni keskustelisin kanssanne

enkä minä mikään ateisti ole, enkä mielisairaskaan

se on turhaa herjaamista josta voi tulla pahoja seurauksia
'
minun roolini tässä on Johannes kastaja, huutavan ääni saharasta jossa elän asuntovaunussa.Ilmaisutapani on systeemijätkiä eli fariseuksia SUUTUTTAVA ´ dissonoiva, lähes karkea, kuten huomaatte. Mutta jos sitä henkistä viisautta on, tiedätte miksi näin on oltava

se joka on kohta tuleva, on lyövä ällikällä kaikki sovinnaisiin tapoihin uskoneet

katsoin palstaa jossa puhutaan että helluntaikirkko on hajotettu !

no niimpä niin

tiedätte varmaan mitä kirjoitettu on

kaikki kirkot ja uskonnot lopetetaan

näinä aikoina

myös ystäväni Fuengirolassa ruotsalainen ev lut

pappi joka kastoi minut kirkossaan tässä elokuvassa Johannes kastajan rooliin

lopetti sen jälkeen oman kirkkonsa

..vauhti on nyt hyvin raju

toivon etta otatte yhteytta pian

lukekaa sivu www.unianova.eu/harmakeddon.htm SE ON LUONNOS JOTA PITÄÄ HIOA

tätä palstaa en avaa enää

soittakaa skypellä 00212 639113567
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Johannes Kastaja kirjoitti:

mutta helluntai palstan pitäjä ei poistanut aloitusta vaikka iso huutosakki sitä vaati. Hyvä niin, huomaan henkistä viisautta olevan.

No nyt kun tätä asiaa ei haluta panna roskiin, ehdottaisin seuraavaksi YHTEISTYÖTÄ

mites tätä projektia eteenpäinviedään ?

olisin kovin halukas antamaan asian ohjaamisen Suomen helluntaiseurakunnalle

koska minun hartioilleni se on aivan liian iso

Tosiasia on että Puolassa 55 % ihmisistä entisen paavin johdolla 2004 valitsivat Jeesuksen presidentiksi toistaiseksi näkymättömästä olomuodostaan huolimatta

ja kun minulla on helsingin taideteollisen Taikin loppututkinto

pyydettiin että tuottaisin elokuvan exodus today

jossa tuo kaikki tapahtuu

ja kun sen miljoonat näkevät

heidän uskonsa toteuttaa itsensa

kuinka tuo elokuva tehdään

hyvin mielelläni keskustelisin kanssanne

enkä minä mikään ateisti ole, enkä mielisairaskaan

se on turhaa herjaamista josta voi tulla pahoja seurauksia
'
minun roolini tässä on Johannes kastaja, huutavan ääni saharasta jossa elän asuntovaunussa.Ilmaisutapani on systeemijätkiä eli fariseuksia SUUTUTTAVA ´ dissonoiva, lähes karkea, kuten huomaatte. Mutta jos sitä henkistä viisautta on, tiedätte miksi näin on oltava

se joka on kohta tuleva, on lyövä ällikällä kaikki sovinnaisiin tapoihin uskoneet

katsoin palstaa jossa puhutaan että helluntaikirkko on hajotettu !

no niimpä niin

tiedätte varmaan mitä kirjoitettu on

kaikki kirkot ja uskonnot lopetetaan

näinä aikoina

myös ystäväni Fuengirolassa ruotsalainen ev lut

pappi joka kastoi minut kirkossaan tässä elokuvassa Johannes kastajan rooliin

lopetti sen jälkeen oman kirkkonsa

..vauhti on nyt hyvin raju

toivon etta otatte yhteytta pian

lukekaa sivu www.unianova.eu/harmakeddon.htm SE ON LUONNOS JOTA PITÄÄ HIOA

tätä palstaa en avaa enää

soittakaa skypellä 00212 639113567

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu