Jumala ja ihmiset yhdessä

Jumala ja ihmiset yhdessä

Alussa Jumala ja ensimmäinen ihmispari elivät yhdessä Eedenin puutarhassa. Tästä on Raamatussa (1. Moos. 3:8) kaunis kuvaus: ”Kun iltapäivä viileni, he (Aadam ja Eeva) kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa.”

Näin oli tarkoitus jatkuakin. Tulevat sukupolvet olisivat voineet elää yhdessä Jumalan kanssa Eedenissä.

Tottelemattomuus Jumalaa vastaan pilasi kuitenkin kaiken eikä ihmisten ollut enää mahdollista elää Eedenissä, koska jos he olisivat jääneet sinne ja syöneet elämän puusta, he olisivat eläneet ikuisesti synnin vallassa olevina olentoina.

Koska syntiinlankeemus oli tapahtunut, oli parempi ihmisille, että he jatkoivat elämää paratiisin ulkopuolella. Jumala mahdollisti syntisille ihmisille kuitenkin paluun Jumalan luo uhraamalla oman Poikansa ihmisten puolesta niin, että kuka tahansa, joka uskoo Jeesukseen, saa syntinsä anteeksi ja ikuisen elämän.

Koska maailma on enimmäkseen pahan ja pahojen ihmisten sekä Saatanan eli tämän maailman ruhtinaan vallassa, joutuvat uskovat elämään kuin vieraina tässä maailmassa. Jumala ei ole keskellämme, vaan taivaassa, ja joskus Jumala tuntuu niin kaukaiselta, kun taas pahuuden voima pusertaa joka puolelta ja ahdistaa meitä.

Tosin Jumala on antanut meille keinoja kestää tämä pimeys. Meillä on Jumalan Sana, Pyhän Hengen läsnäolo, rukousyhteys Jumalaan ja muiden uskovien eli seurakunnan tuki.

Me voimme myös muistaa, että Jumala tulee aikanaan vielä palauttamaan kaiken ennalleen. Kun pahan maailman aika loppuu, niin viimeisen tuomion jälkeen Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan, jossa asuu oikeus ja vanhurskaus ja jonka keskellä on laaja uuden Jerusalemin pyhä kaupunki. Siellä on elämän puu kuten Eedenissäkin. Mikään ei ole enää kirouksen kahleissa. Jumala ja Jumalan Karitsa, Jeesus, asuvat kaupungissa, jossa on myös heidän valtaistuimensa. Kaikki palvelevat Jumalaa ja kaikki saavat nähdä kaupungissa asuvan Jumalan kasvot (Ilm. 22:2-4).

3

76

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanha ja vakaa

      Massamurhaaja ja narsistinen psykopaatti jumala pitää haastaa Haagin kansainväliseen oikeuteen rikoksista ihmiskuntaa vastaan.

      • pieni sivuhuomautus

        Rajan tuolla puolen onkin tuomioistuin, joka haastaa kaikki em. syyllistyneet.

        Kannattaisi uskoa Kristukseen sillä hetkellä, aikaa on vielä.

        Muutoin oikeusistunnon tulos tulee olemaan hieman kielteinen...


      • vanha ja vakaa
        pieni sivuhuomautus kirjoitti:

        Rajan tuolla puolen onkin tuomioistuin, joka haastaa kaikki em. syyllistyneet.

        Kannattaisi uskoa Kristukseen sillä hetkellä, aikaa on vielä.

        Muutoin oikeusistunnon tulos tulee olemaan hieman kielteinen...

        Tuonpuoleinen on lepopaikka, tuomio on se kjun synnymme tänne maan päälle. Silloin alkaa karman laki toimia ja saamme ansioidemme mukaiset elinolosuhteet. Se on tuomio.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      450
      1995
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      154
      1291
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      94
      1183
    4. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      72
      1166
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      114
      1147
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      183
      1059
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      100
      793
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      54
      729
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      711
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      674
    Aihe