nalle

onko nalle isänmaallinen .ei ole tämä näytää miten rikkaat välittävät suomesta .sodan aikana kyseiset tempun tekijät olisivat viety saunan taka isänmaan pettureina miksei nyt
351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

KARHUNPOIKA SAIRASTAA HÄNTÄ HELLIKÄÄMME...Tai sitten emme,stallari mikä stallari,se on vääryys sinivalkoista kansaamme kohtaan!

Äänestä

No Nalle on kyllä maksanut Suomelle veroa miljoonatolkulla vuosittain. Ilta-Sanomissa oli laskelma hänen tuloista ja vuosittain maksamistaan veroista.
Veroja kertyi jo muutamassa vuodessa yli 10 miljoonaa, joten kyllä hän on osaltaan talkoisiin osallistunut. Tavallisia veronmaksajia jaa olla tuhansia, ennen kuin samoihin lukuihin päästäisiin.
Hän säästää noin 100 miljoonaa perintöveroissa, kun muutti Ruotsiin.
Jos minulla olisi tuollainen omaisuus, niin tekisin samoin, olisi isänmaallista tai ei.
Valtionkin kannattaisi miettiä hiukan verolinjauksia, että ei menetetä kaikkia kunnollisia veronmaksajia. Noita rikkaita kun Suomessa on valitettavan vähän.
Suomen 1000 rikkainta maksaa kaikista tuloveroista noin 16%, eli omalta osaltaan osallistuvat kyllä talkoisiin.

Äänestä

Nalle on aikuinen mies ja saa toki muuttaa jos haluaa, ei hänelläkään ole mitään pyhää velvollisuutta jakaa rahojaan kaikille sossussa jonottaville.

Ja ihan höpöjuttuja kaikki isänmaallisuuspuheet nykypäivänä. Miettikääs nyt:
- Teet kovasti duunia, pyörität ehkä omaa firmaa kovalla riskillä. Onnistut siinä sivussa tienaamaan hiukan -> Saat maksaa itsesi kipeäksi veroja ja muita maksuja, jotka rahat armas isänmaa sitten jakelee kotimaisille pummeille, mamuille, pankeille, ties mille kaukomaille. Mitä järkeä siinä on?
- Huomaat että touhu on ihan sairaalla pohjalla ja kovasti rakentamaasi yhteiskuntaa nakerretaan joka suunnalta. Otat asian esille julkisesti -> Armas isänmaa palkitsee huolehtivaisuutesi sakoilla, kenties jopa linnatuomiolla. Voit saada vielä kenkää duunista, etenkin jos olet julkisella puolella töissä.


Eli tarinan opetus on: Älkää olko hölmöjä ja antako isänmaallisuuteen vetoavien huijarien kusettaa itseänne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


örri pörri kirjoitti:

onko nalle isänmaallinen .ei ole tämä näytää miten rikkaat välittävät suomesta .sodan aikana kyseiset tempun tekijät olisivat viety saunan taka isänmaan pettureina miksei nyt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu