Perunat, eurot ja va-liiton rahojen käyttö

Oletetaan, että Petri Karismalla on bataattikeittoa. Annan hänelle perunoita ja lahjoituksen ehtona määrään niiden olevan tarkoitettu perjantain ruuaksi. Petri kuitenkin syö perjantaina bataattikeiton ja säästää perunat lauantaille. Tällöin voidaan sanoa Petrin toimineen toisin kuin piti. Voidaan myös sanoa minkä aterien hän söi lahjoituksestani.

Oletetaan sitten, että Petri antaa minulle vitosen perjantain ruokaa varten. Ostan vitosella perjantaina maksalaatikkoa ja lauantaina vitosella kaalisoppaa. Kumman päivän ruuan ostin Petrin lahjoituksella? Noudatinko lahjoittajan tahtoa?

Ja mikä oli vertauksen tarkoitus? Tällä palstalla on tivattu mihin va-liitto käyttää yleisavustuksensa (nyk. toiminta-avustus). Miten voidaan osoittaa tiettyjen tilillä olleiden eurojen olevan peräisin avustuksesta ja tulleen käytetyksi nimenomaan johonkin tiettyyn toimintaan?
1084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mielenkiintoinen vertailu. Jos joku antaa minulle kympin siihen että syön läskisoosia ja perunoita, mutta minäpä teenkin juurespataa ja salaattia, niin voi kauheeta:) Piimääkin vielä ostan, vaikka siitä ei ollut mitään puhetta.

Äänestä

Jos Gunilla saa sosiaalituesta ruokaseteleitä ja ostaa sillä kaupasta ruokaa, myy ruoan ja ostaa saamillaan rahoilla tupakkaa ja olutta niin tässä olisi selvästi tapahtut jotain väärää. Ruokasetelit ovat "korvamerkittyä" rahaa joiden käyttötarkoitus on ennalta määritelty täsmälleen: ruokaa.

Nyt alkuperäisten väitteiden esittäjän tulisi osoittaa että liiton saamille rahoille on olemassa jokin selvästi määritelty tarkoitus.

Äänestä
  • Täällä on vain kysytty, mihin rahat menevät. Olisi kohtuullista tietää edes osapuilleen, mitä rahoilla tehdään. Pidätte itsestään selvänä, että veronmaksajien rahoilla on oikeus tehdä mitä huvittaa ja kyselyille vain naureskella ja kertoa tarinoita bataattikeitosta. Todella kuvottava asenne. Nyt selkokielinen vastaus: paljonko kaikkiaan kahmitte rahaa veronmaksajan taskuista ja mihin ne rahat upotetaan?

    Nyt asiaan!

    Äänestä

  • VihainenVeronmaksaja kirjoitti:

    Täällä on vain kysytty, mihin rahat menevät. Olisi kohtuullista tietää edes osapuilleen, mitä rahoilla tehdään. Pidätte itsestään selvänä, että veronmaksajien rahoilla on oikeus tehdä mitä huvittaa ja kyselyille vain naureskella ja kertoa tarinoita bataattikeitosta. Todella kuvottava asenne. Nyt selkokielinen vastaus: paljonko kaikkiaan kahmitte rahaa veronmaksajan taskuista ja mihin ne rahat upotetaan?

    Nyt asiaan!

    Kysy sieltä mistä eri järjestöille rahat jaetaan. Oletko tietoinen mihin partiojärjestön yli miljoonan euron vuosittainen valtionavustus menee?

    Et edelleenkään ymmärtänyt. Yrität kysyä mihin NE rahat upotetaan, jotka saadaan (yleis)avustuksiea. Mutta kun ei ole korvamerkitty niitä rahoja, ei sen paremmin kuin vuokratuottoja tai liittomaksuja tms.

    Liitto kyllä saa myös "korvamerkittyä" rahaa, 4000 euron kulttuurilehtituen. Kun VA-lehden painos on n. 2000 kpl ja vuodessa julkaistaan neljä numeroa, ei ole kovin yllättävää, että tuki ei kata kaikkia menoja; myös taitto ym. maksaa jotain.

    Oikein on siis kysyä "Mihin VA-liitto käyttää rahaa?".

    Äänestä

  • ateistix kirjoitti:

    Kysy sieltä mistä eri järjestöille rahat jaetaan. Oletko tietoinen mihin partiojärjestön yli miljoonan euron vuosittainen valtionavustus menee?

    Tämä on minusta väärä vastaus; rahan myöntävä elin ei käytännössä seuraa mitä rahoilla on tehty. Tosin "selvitys toiminnasta", käytännössä toimintakertomus, lähetetään ao. ministeriölle, mutta en muista kuulleeni mistään järjestöstä, jolta olisi kysytty lisätietoa tms.

    Äänestä

  • Jori Mäntysalo kirjoitti:

    Tämä on minusta väärä vastaus; rahan myöntävä elin ei käytännössä seuraa mitä rahoilla on tehty. Tosin "selvitys toiminnasta", käytännössä toimintakertomus, lähetetään ao. ministeriölle, mutta en muista kuulleeni mistään järjestöstä, jolta olisi kysytty lisätietoa tms.

    Mikä vastauksessani oli väärin? Jos jollekin yhdistykselle myönnetään valtionavustusta, eli siis partiolle yli miljoona vuosittain, niin tutkiiko kukaan sitä mihin ne rahat on käytetty? Ihettelen tuota "vihaista veronmaksajaa". Hän huutaa jatkuvasti vapaa-ajattelijoiden valtiontuesta, mutta näe mitään ongelmaa siinä, että kristilliselle partioliikkeelle myönnetään mielettömiä summia.

    No ei minun käsittääkseni juuri tutki. Voi tietysti olla toisin kun puhutaan miljoonista, mutta kymppitonnien avustukset nyt vain ovat valtion mittakaavassa pieniä. Suoranaista huijausta estää käytännössä esimerkiksi se, että ihan uudet yhdistykset eivät saa avustuksia.

    Ja joo, ihmettelen minäkin. Nämä pari(?) antivaparia tuskin lopettaisivat huutelua, vaikka saisivat liiton toimistolla pääkirjan ja kuittikansion eteensä tutkittavaksi.

    Äänestä

Ravintolailtoihin, sisäfilisiin, viiniin ja lauluun ne menevät.
Tarrojen liimailuun, pornolehtien hankkimiseen ynnä muuhun yleishyödylliseen kulttuuritoimintaan.
Suuren, jos ei peräti suurimman osan, haukkaa keskinäinen tappelu.

Sinne ne rahat menevät. Kaikki menee mitä tulee, ja enemmän tarvittaisiin jos ryhdytään aktiivimpaan touhuun luonnonsuojelijoiden tapaan:
Kiipeilyä kirkontorneihin, saarnastuoleihin kettingillä kiinnittymistä, kirkkoon menevien mummujen spraymaalaamista, ehtoollisviiien juontia jne.

Äänestä
  • Kuinka suurella summalla uskot VA-liiton tai sen jäsenyhdistysten kautta aikojen ostaneen pornolehtiä?

    Jos veikkaukseesi sisältyy HVA:n pornolehtitempaus niin voin kertoa että ne lehdet saatiin lahjoituksena. Niitä ei siis ostettu. Tämä huomioiden; paljonko on pornolehtiä ostettu?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jori Mäntysalo kirjoitti:

Oletetaan, että Petri Karismalla on bataattikeittoa. Annan hänelle perunoita ja lahjoituksen ehtona määrään niiden olevan tarkoitettu perjantain ruuaksi. Petri kuitenkin syö perjantaina bataattikeiton ja säästää perunat lauantaille. Tällöin voidaan sanoa Petrin toimineen toisin kuin piti. Voidaan myös sanoa minkä aterien hän söi lahjoituksestani.

Oletetaan sitten, että Petri antaa minulle vitosen perjantain ruokaa varten. Ostan vitosella perjantaina maksalaatikkoa ja lauantaina vitosella kaalisoppaa. Kumman päivän ruuan ostin Petrin lahjoituksella? Noudatinko lahjoittajan tahtoa?

Ja mikä oli vertauksen tarkoitus? Tällä palstalla on tivattu mihin va-liitto käyttää yleisavustuksensa (nyk. toiminta-avustus). Miten voidaan osoittaa tiettyjen tilillä olleiden eurojen olevan peräisin avustuksesta ja tulleen käytetyksi nimenomaan johonkin tiettyyn toimintaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu