Heikki-polo ruinaa lopulta vaimon takas :)

Kun kaikki nuoret naiset on saaneet haluamansa Heikkiä pompotellen ja vedättäen, taitaa Heikki parka palata häntä koipien välissä ruikuttamaan naisten ja maailman pahuutta ex-vaimon hoteisiin. Eri asia on, ottaako vaimo, riittääkö enää huumorintaju. :)

Mitä on tuttavapiiria katsellut, niin exä on ehtinyt löytää uuden tällä välin kyllästyttyään seuraamaan sivusta tuollaista lapsellista pelleilyä, ja vielä julkisesti. Häpäisee lapset ennen kaikkea. Miehet ei ajattele, kuinka lapsia pilkataan isänsä typeryyden takia. Vasta sitten tosin mieskin havahtuu kun huomaa että vaimo kelpaa vielä muillekin ja alkaa vannottaa ikuista rakkautta jälleen kerran, kun nuoret naiset kyllästyy olemaan mustasukkaisen papparaisen kanssa ja haluaa omanikäistään seuraa. Ei kai nuori nainen halua omaishoitajaksi hautautua kun on vielä bileiässä itse. Vähän epärealistisia on pappojen kuvitelmat itsestään. Kun Heikki on siinä iässä, että menee nukkumaan lämpökalsareissa siinä vaihessa kun nuoret vasta lähtee bilettämään.

Nää viidenkympin villityksessä ja vielä naismaailmassa viime metreillä kelpaavuuttaan kokeilevat julkkismiehet on niin helppoa kauraa julkisuutta haluavaille misuille, kunhan vaan vähän väläyttää säärtä ja tissiä ja panee pari tuhmaa tekstaria. Hetikohta on miespolo langennut verkkoon, kun luulee, että nuoret naiset on muka vanhenevasta kaljuuntuvasta ja pyylevöityneesä miehestä itsestään kiinnostuneita. Voi elämä näitä...!

Vähän kuin Ilkka Kanerva jne. Jotenkin menee realiteetin taju miespoloilla, että kuinka pysyvää he luulevat nuoren naisen kiinnostuksen olevan. Kattois edes omanikäistään. Kuka nyt haluaa esitellä poikaystävänään jonkun itseä 30v vanhemman, jos mies ei satu olemaan presidentti. ;)
9265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vai ruinaa takas, meinaatko ettei mies ole mitenkään tuhonnut perhettään tai aiheuttanut sille mielipahaa tai asettanut itseään ja uskottavuuttaan naurunalaiseksi tai aiheuttanut lapsille kiusallisia hetkiä tai surua tai muuta tällaista, joka estäisi takaisinpaluun kategorisesti ja täysin?

Ei kai nyt kukaan nainen tollasta takaisin ota.

Äänestä
  • No ei ota toivottavasti, mutta miehen on sekin optio käytettävä kun nuoret kollit kusee kintuille.

    Äänestä

Mitä nuoret naiset. Ei Lampelalla ole kuin se yksi vanha kuihtunut rupikonna. Surkimus on jos rahalla on Virossa vongannut.

Äänestä
  • Tänään Enbuske & Linnanahde Crew ohjelmassa

    Äänestä

  • mie katson kirjoitti:

    Tänään Enbuske & Linnanahde Crew ohjelmassa

    Tuo ohjelma sopiikin tasoisillesi paskapäile. Onko sinullakin Enbuskes tavoin pallit poistettu.

    Äänestä



Kyllä Lampelan oikea ex on tyhmä tai sitten vain rahanahe, jos ottaa takaisin ! Minä en ottaisi, jos olisin se ex, lasten äiti, en ikinä, Lampela on jo karvansa näyttänyt, eikä olisi kuin ajan kysymys, milloin taas hurahtaisi !!
Lampelaan ei ole luottamista !

Äänestä
  • epämiellyttävä tapaus...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sivustanauraja kirjoitti:

Kun kaikki nuoret naiset on saaneet haluamansa Heikkiä pompotellen ja vedättäen, taitaa Heikki parka palata häntä koipien välissä ruikuttamaan naisten ja maailman pahuutta ex-vaimon hoteisiin. Eri asia on, ottaako vaimo, riittääkö enää huumorintaju. :)

Mitä on tuttavapiiria katsellut, niin exä on ehtinyt löytää uuden tällä välin kyllästyttyään seuraamaan sivusta tuollaista lapsellista pelleilyä, ja vielä julkisesti. Häpäisee lapset ennen kaikkea. Miehet ei ajattele, kuinka lapsia pilkataan isänsä typeryyden takia. Vasta sitten tosin mieskin havahtuu kun huomaa että vaimo kelpaa vielä muillekin ja alkaa vannottaa ikuista rakkautta jälleen kerran, kun nuoret naiset kyllästyy olemaan mustasukkaisen papparaisen kanssa ja haluaa omanikäistään seuraa. Ei kai nuori nainen halua omaishoitajaksi hautautua kun on vielä bileiässä itse. Vähän epärealistisia on pappojen kuvitelmat itsestään. Kun Heikki on siinä iässä, että menee nukkumaan lämpökalsareissa siinä vaihessa kun nuoret vasta lähtee bilettämään.

Nää viidenkympin villityksessä ja vielä naismaailmassa viime metreillä kelpaavuuttaan kokeilevat julkkismiehet on niin helppoa kauraa julkisuutta haluavaille misuille, kunhan vaan vähän väläyttää säärtä ja tissiä ja panee pari tuhmaa tekstaria. Hetikohta on miespolo langennut verkkoon, kun luulee, että nuoret naiset on muka vanhenevasta kaljuuntuvasta ja pyylevöityneesä miehestä itsestään kiinnostuneita. Voi elämä näitä...!

Vähän kuin Ilkka Kanerva jne. Jotenkin menee realiteetin taju miespoloilla, että kuinka pysyvää he luulevat nuoren naisen kiinnostuksen olevan. Kattois edes omanikäistään. Kuka nyt haluaa esitellä poikaystävänään jonkun itseä 30v vanhemman, jos mies ei satu olemaan presidentti. ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu