Alempana on viestiketju, jossa asiallisesti ottaen oli tarkoituksena miettiä mikä on Keskustan "idea". Kun tuo ketju kuitenkin varsin nopeasti täyttyi erään itseään esittelemään keskittyvän nimimerkin puheenvuoroista, ajattelin avata toisen itse asian käsittelyä varten. Lähden liikkeelle siitä, mihin keskustalaiselta puolelta em. ketjussa parhaimmillaan päädyttiin, eli ajatukseen keskustalaisuudesta lakkaamattomana navigointina, sijoittumisena poliittisen sinänsä muuttuvan ja aina epämuotoisen kentän keskiöön. Tällaisessa navigoitumisessa oma paikka siis määräytyisi aina äärilaitoja tasoittelevana "kolmannen tien" suunnannäyttäjänä.
Keskustalle tarjoutuisi todellinen haaste, jos tuo "keskellä olemisen" idea sisäistettäisiin oikein.
Nimittäin: yksi nykypäivän väistämättömistä tosiasioista on, että monet elleivät kaikki menneen maailman poliittis-ideologis-taloudelliset vastakohtaisuudet ovat menettäneet entisen sisältönsä. Täysin ja peruuttamattomasti. Maailmassa ei ole enää uskottavaa vasemmistoa, mutta ei oikeistoakaan, eikä kumpaakaan ennen niin merkityksellisenä vedenjakajana toiminutta ideologiaa, perinteistä sosialismia ja perinteistä kapitalismia, eikä maailmassa rahaohjasteisen globaalitalouden vallitessa myöskään enää ole markkinatalouden ja suunnitelmatalouden vastakohtaa, vaan nykyään aito markkinatalous ja kapitalismi ovat toisensa käytännössä poissulkevia vaihtoehtoja.
Maailmassa nykyisin ovat vastakkain reaalitalous ja omaehtoinen rahatalous, eivätkä talouden sisäiset korjausliikkeet ole enää kysynnän ja tarjonnan, vaan reaalitalouden ja rahatalouden keskinäisen valtavan epäsuhdan määräämiä.
Keskustalla voisi olla kanttia sanoa tästä jotakin, jos se oikealla tavalla ottaisi vaarin siitä mitä maailmassa tapahtuu. Mutta maailman muutos tapahtuu kirjaimellisesti valon nopeudella, ja poliitikkojen käsitykset taas ovat tiukasti ankkuroituneet siihen mitä kannattajakunta ajattelee. Ja ihmisten suuret joukot eivät juuri ajattele. He ovat näitä näin on -tyyppejä ja kkkkkorhosia, jotka ovat tottuneet puhumaan asioista käsitteillä joilla ei enää ole todellista reaalisisältöä. Suuret joukot elävät "annettujen totuuksien" maailmassa, ja he uskovat siihen lähtökohtaiseen totuuteen joita heidän käyttämiinsä käsitteisiin heille sisältyy.
Esko Aho muistaakseni presidentinvaalinkampanjansa yhteydessä yritti profiloida itseään (ja siis myös Keskustaa) johonkin periaatteessa uuteen suuntaan. Aho mm. mainitsi henkisinä vaikuttajinaan sellaisia nimiä kuin Juha Siltala ja Reijo Wilenius - ja tämähän oli jo niin rohkea teko että Aho ansaitsee sympatiat hyvästä yrityksestä. Valitettavasti hän vain taisi olla väärä henkilö nostamaan Keskustan profiilia. Hänellä oli takanaan viinastalouden painolastit, ja hän oli myynyt Suomen Amerikalle. Ei ihme, että presidentinvaalissa haaksirikkouduttuaan hän kuin kohtalon ohjaamana suunnisti toipumislomalle USA:n Harvardiin. Kansa jäi tänne ihmettelemään oliko amerikanmatkassa kyse kenties palkkiosta, vai oliko kyseessä vain vaihtoehto sille että Siperia opettaa.
Kuka olisi voinut profiloida Keskustan uudelleen? Nyt tulee kipeä kohta. Anneli Jäätteenmäki olisi voinut sen tehdä. Mutta hän oli liian vaarallinen sekä Lipposelle että Keskustalle itselleen. Siksi hänen kanssaan kävi kuten kävi. Lipponen vaistosi ettei Keskustaa saa päästää kasvamaan siihen suuntaan johon Jäätteenmäki olisi voinut puolueen profiloida. Ja keskustalaiset itse ovat ajattelijoina keskimäärin aivan liian turpeeseensidottuja, jotta heiltä olisi noissa kriittisissä veiheissa löytynyt päättäväisyyttä torjua demareiden raskaasti mitoitettu - jopa kulissioikeustoimet asearsenaaliin ottanut - hyökkäys.
Toisin sanoen: nyt ollaan tilanteessa, jossa entiset eväät on syöty ja röyhtäillään taas tyytyväisinä vanhoissa poteroissa. Keskustassa ollaan tyytyväisiä siihen että Jäätteenmäki toi ensin eduskuntavaalivoiton, sitten osoitti Lipposelle ketä kansa tukee eurovaaleissa, ja nyt mennään kunnallisvaaleihin uskoen, että nämä entiset eväät riittävät. Luotetaan siihen että Vanhasen siloposkinen olemus vetoaa loputtomasti keskiluokkaistuvaan suomalaiskansaan. Henkiset eväät on loppu, käytännön eväät hupenivat Jäätteenmäen äänien myötä, nyt tyydyttäydytään imagopolitiikkaan?
Kannattaakohan olla niin itsetyytyväinen? Onko Keskustassa nyt mitään varsinaisia vahvuuksia? Suosiota on viimeaikoina tullut pikemminkin Keskustan profiloitumattomuuden kuin sen vahvan ominaislaadun ansiosta. Ennen pitkää joka tapauksessa tulee aika, jolloin politiikassakin pitää suorittaa korjausliikkeitä, jotta nykyisten realiteettien tasolle päästäisiin.
Keskustan profiloitumisesta
7
282
Vastaukset
- profiili
Sosialistinen keskustapuolue, joka sanoo olevansa oikeistoa (Aho). Kas, siinäpä mielenkiintoinen tutkimusaihe tulevaisuuden valtiotieteilijälle tai tiedotusopin opiskelijalle. Tuon luulisi olevan mahdoton profiili. Siitä huolimatta Keskusta on vuosikymmenet silla onnistunut ratsastamaan.
- Otsikossa kaikki
...
- Jaba_43
Minusta kirjoituksesi osoittaa erinomaisella tavalla - varsinkin kun se on keskustaa sympatisoivan henkilön kirjoittama - ettei keskustalla ole mitään itsenäistä poliittista linjaa.
Keskustan ainoa arvo ja aatepohja on siis hakeutua "keskelle", jos muut ovat "äärilaidoilla".
Populististen puheiden lähtökohdaksi tuo kyllä kelpaa, mutta politiikassa se osoittaisi, että oma tahto puuttuu kokonaan, mistä seuraa, että keskustan politiikka olisi ainoastaan reaktiivista: kannanottoja muiden aikaisemmin tekemiin linjauksiin.- Uusinen
Mikä on kokoomuksen "itsenäinen" linja ja miten se näkyi mm. jalkaväkimiinakysymyksessä. Paavo Lipposen toisessa hallituksessa haluttiin luovuttavan jv-miinoista jo 2006 kysymättä maanpuolustuksen näkökulmaa ja nyt kun asia jo on sovittu, valitetaan , että pitäisi luopua vasta 2020.
- Keskustan idea
Kiitokset hienosta kirjoituksesta. Ei tuo kolmannen tien idea aivan uusi Keskustassa ole. Sitähän on Suomessa yrittänyt omia vuorollaan melkeinpä jokainen puolue.
Keskusta on suomalaisista puolueista vakavimmin halunnut profiloitua kolmannen tien kulkijaksi. Se nähdään muiden puolueiden kannalta hyvin vaarallisena. Siksi Keskustan agraarista imagoa yritetään niiden taholta ylläpitää kaikin keinoin. Sehän on tälläkin palstalla huomattavissa jatkuvien maatalouspitoisten avausten vyörytyksenä. Keskustan ikuista "maalaisuutta" ja lannanhajua levittämällä yritetään torpata Keskustan tuloa etelän suuriin kaupunkeihin.
Ohessa Matti Vanhasen melko tuore puhe aihetta sivuten:
Valtioneuvoston kanslia
9.2.2004
Pääministeri Matti Vanhanen suomalais-ruotsalaisessa hyvinvointiseminaarissa Hanasaaren kulttuurikeskuksessa Espoossa, 9.2.2004
POHJOISMAISEN HYVINVOINTIMALLIN KAKSOISHAASTE
Kunnioitettu kollegani, Arvoisat kutsuvieraat, Hyvät ystävät,
Minulla on ilo ja kunnia toivottaa Teidät tervetulleeksi tähän suomalais-ruotsalaiseen seminaariin pohjoismaisen hyvinvointivaltion haasteista. Kun elämme globalisaation uutta vaihetta ja kohtaamme nopeasti ikääntymisen paineet, on tämän päivän aihe mitä tärkein ja ajankohtaisin sekä Ruotsin, Suomen että yleensä Euroopan kannalta.
Erityisen iloinen olen siitä, että olemme saaneet näin vahvan ruotsalaisen edustuksen tähän yhteiseen seminaariin. Pohjoismaisena kulttuurikeskuksena Hanasaari on mitä luontevin paikka seminaarille.
Arvostamme suuresti sitä, että Te, professori Anthony Giddens, olette saapuneet pääalustajaksi tähän seminaariimme. Tunnemme Teidät paitsi sosiologian tenttikirjoista - minä ainakin - myös tai ehkäpä ennen muuta kolmannen tien yhteiskunnallisen ajattelun kehittäjänä.
Ehkä voin hetkeksi laskea valtiollisen asemani kaavun niskoiltani ja todeta, että se poliittinen liike, jossa olen ikäni toiminut, nojaa nimenomaan kolmannen tien yhteiskunnalliseen ajatteluun. Suomen Keskustan ja sen edeltäjien kaikkien aikojen iskevin vaalimainos tavoittaa hienosti tämän kolmannen tien pyrkimyksen. Se on vaaran vuosilta 1940-luvulta, jolloin Suomi, varsinkin nykyiseen hallituskoalitioon kuuluvat poliittiset voimat, taisteli olemassaolostaan sekä aseiden, diplomatian ja ennen muuta pohjoismaisen kansanvallan voimin. Tuo vaalimainos vuodelta 1948 sisältää seuraavan ajatuksen:
Vasemmalla on synkän neuvostopunaisella kuvattu "Kommunismin pakkovalta". Oikealla taas nousee yhtä synkällä mustalla "Kapitalismin kahleet". Keskeltä sen sijaan avautuu valoisaan tulevaisuuteen vaaleanvihreällä värillä kolmas tie, joka kiteytetään julisteessa käsitteeseen "Vapaan kansan suora tie".
Tällä kolmannen tien kiteytyksellä haluan toivottaa Teidät lämpimästi tervetulleeksi tähän seminaariimme, professori Giddens.
* * * *
Aloitan aiheen tarkastelun Euroopasta ja siirryn sieltä takaisin tänne Pohjolaan. Käsite "eurooppalainen malli" kuuluu vahvasti Euroopan unionin yhteiskunnalliseen perimään. Se on samaa juurta kuin kolmas tie tai sosiaalinen markkinatalous, joka oli Saksan talousihmeen kantava filosofia. Eurooppalainen malli koostuu kahdesta toisiaan tukevasta ulottuvuudesta. Ensinnäkin se nojaa markkinatalouteen, joka luo kasvua, innovaatiota ja kestäviä työpaikkoja. Toiseksi se nojaa solidaarisuuteen, joka takaa kaikille kansalaisille perusturvan ja tasavertaiset mahdollisuudet muun muassa koulutukseen. Nämä kaksi ulottuvuutta kulkevat käsi kädessä, kumpikin tarvitsevat toisiaan.
Kaikissa eurooppalaisissa maissa on paljon yhtäläisyyksiä, mutta myös eroja - kullakin on oma tapansa ratkaista, minkälaisen tasapainon näiden kahden ulottuvuuden välillä se valitsee. Pohjoismaille on yhteistä, että ne ovat harjoittaneet muusta maailmasta ja pitkälti myös Euroopasta poikkeavaa hyvinvointipolitiikkaa. Vertailuissa on todettu, että pohjoismailla on monia yhteisiä piirteitä, kuten tasainen tulonjako, vähäinen köyhyys, sukupuolten tasa-arvo, lasten tasa-arvoiset lähtökohdat, alueellisten erojen tasaaminen. Näistä kaikista elementeistä olemme mielestäni ansaitusti ylpeitä.
Eurooppalaisessa keskustelussa on puhuttu syvenevän integraation takia tapahtuvasta poliitikkojen lähentymisestä, konvergenssista. Yhtenäisellä talousalueella toimimme yhteisten sääntöjen mukaisesti. Nämä säännöt vaikuttavat harjoittamaamme hyvinvointipolitiikkaan.
On kuitenkin liioiteltua ajatella, että pohjoismainen erityisyys olisi katoamassa eurooppalaiselta kartalta. Edes lama ei poistanut pohjoismaisen mallin erityispiirteitä. Sen legitimiteetti on vahva.
Yhteiset haasteet aikaansaavat kussakin maassa erilaista reagointia sen mukaan mitä pidetään tärkeänä ja miten asiat on tähän mennessä järjestetty. Suomen lähtökohta on reformistinen: pyrimme on uudistamaan yhteiskuntaamme ja yhteiskuntapolitiikkaamme uusiin oloihin sopivaksi. Tavoittelemme osaamisen ja yrittämisen yhteiskuntaa, johon kuuluu yrittäjyyden dynamiikan vahvistaminen, kannustinloukkujen poistaminen ja työn vastaanottamisen taloudellisen hyödyn varmistaminen. Työ on käynnissä, mutta ei suinkaan valmis.
* * * *
Pohjoismaisen hyvinvointimallin tulevaisuus on kiinni siitä, miten se kykenee vastaamaan siihen kaksoishaasteeseen, jonka EU parhaillaan kohtaa: ikääntymisen vaikutuksiin ja maailmantalouden murrokseen.
Ikääntymisestä on puhuttu ikään kuin se olisi jossain kaukana horisontissa väijyvä ongelma. Tämä ei pitkälle kanna. Väestörakenteen muutos etenee nopeammin kuin yleensä kuvitellaan, ja siihen vastaaminen edellyttäisi toimia jo tänään eikä vasta huomenna.
Valitettavasti Eurooppa ei ole hyvin valmistautunut tähän muutokseen hyvin, vaan paineet eläke- ja hyvinvointijärjestelmien uudistamiseen ovat mittavat, mikä aiheuttaa pysyviä poliittisia jännitteitä.
Ikärakenteen muutos muokkaa suomalaista yhteiskuntaa kovin voimakkaasti muuhun Eurooppaan verrattuna. Työmarkkinoilta poistuu jo tänä vuonna enemmän väkeä kuin uusia ikäluokkia tulee tilalle.
Eläkeikäisen väestön määrän arvioidaan puolestaan lisääntyvän yli puolella miljoonalla hengellä vuoteen 2030 mennessä. Siten vanhushuoltosuhde kaksinkertaistuu vuoteen 2030 mennessä.
Suomessa on päästy sopuun eläkeuudistuksesta, jonka vaikutuksia voimme pian arvioida. Tarvittaessa tulemme jatkamaan uudistuksia.
* * * *
Yhtä mittava haaste Euroopalle on menestyä siinä maailmantalouden murroksessa, globalisaation uudessa vaiheessa, jota Kiina-ilmiöksi kutsutaan. Sitä leimaa sekä määrällinen että laadullinen muutos.
Määrällisesti tarkastellen maailmantalouden murroksen leimallinen piirre on jättivaltioiden Kiinan, Intian, Brasilian ja Venäjän - väkiluvultaan yhteensä yli 2½ miljardia - liittyminen osaksi vapaaseen vaihdantaan perustuvaa markkinataloutta. Kiina ja Itä-Aasia ovat nousseet maailman teolliseksi työpajaksi.
Laadullisesti kyse ei enää ole pelkästään teollisen tuotannon, vaan yhä useammin myös palvelutoimintojen ja tuotekehityksen siirtymisestä halvempien kustannusten maihin. Informaatioteknologian ja sähköisen liiketoiminnan läpimurto on vauhdittanut tätä.
Deindustrialisaatio eli perinteisen teollisuuden näivettyminen ja tuotannon siirtyminen halpamaihin on suuri huoli sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. On ilmeistä, että perinteisen tavaratuotannon työpaikat yhä vähenevät Euroopassa. On yhtä ilmeistä, että on pitkälti Euroopasta itsestään kiinni, pystymmekö luomaan korvaavia työpaikkoja huippuosaamista vaativilla aloilla ja palvelusektorilla. Paniikkimielialaan ei ole aihetta, mutta terveeseen huolestumiseen kylläkin. Yksi onnistumisen avain on siinä, kykenemmekö vahvistamaan asemaamme tietoyhteiskuntakehityksen eturivissä.
EU:n yhteinen vastaus tähän kaksoishaasteeseen on linjattu vuoden 2000 Lissabonin strategiassa, viime vuosien kilpailukykyraporteissa (viimeisin tammikuussa 2004) ja paljon ansaittua huomiota saaneessa Hollannin ex-pääministeri Wim Kokin vetämän asiantuntijaryhmän työllisyysraportissa "Jobs, Jobs, Jobs - Creating more employment in Europe". Kaikki nämä tavoittelevat sosiaalisen markkinatalouden uudistamista, eurooppalaisen mallin modernisaatiota.
Olemme liittäneet Wim Kokin asiantuntijatyöryhmän raportin osaksi tämän seminaarin kokousaineistoa, joka on teille jaettu. Toivon, että kaikki suomalaiset ja miksei muutkin eurooppalaiset päättäjät perehtyisivät huolella Kokin raporttiin ja sen johtopäätöksiin. Kokin työllisyysraportti ei saa jäädä kuolleeksi kirjaimeksi.
Yhdessä edellä mainitut uudistusohjelmat muodostavat eurooppalaisen mallin selviytymisstrategian. Niille on yhteistä kolmen asian korostaminen. Ensinnäkin on panostettava inhimilliseen pääomaan ja osaamiseen. Toiseksi on vahvistettava yrittämisen edellytyksiä ja yrittäjyyden dynamiikkaa. Kolmanneksi on parannettava sekä yritysten että työntekijöiden muutosvalmiutta ja sopeutumiskykyä.
Lissabonin strategian ongelma ei olekaan sen sisältö, vaan puuttuva valmius ohjelman toteuttamiseen.
En syyttäisi siitä komissiota, jonka rooli on tehdä aloitteita ja raportoida jäsenmaiden tuloksista. Niissä asioissa, joissa olemme pahimmin jääneet jälkeen tavoitteesta, toimivalta on yleensä jäsenvaltioilla: uudet työpaikat, tutkimuslaboratoriot, sairaalapaikat ja laajakaistat eivät synny Brysselissä.
Koska EU-maiden keskinäisriippuvuus on alati kasvanut, meillä pitäisi pystyä yhdessä ja omatoimisesti edistämään koko maanosan taloudellista ja yhteiskunnallista terveyttä. Kokonaisuus kun on tässäkin enemmän kuin osien summa: koko Euroopan talous saisi uutta kasvuvoimaa kaikkien jäsenmaiden toteuttamista uudistuksista.
Mikä sitten on Lissabonin uudistusohjelman tila neljä vuotta sen laatimisen jälkeen? Tästä saa täsmällisen kuvan sekä komission tuoreesta kilpailukykyraportista että Kokin työryhmän raportista. Kumpikin ilmaisee sangen suoraan, että Lissabonin työllisyystavoitetta ei kyetä nykyisellä etenemisvauhdilla saavuttamaan.
Euroopan sisällä kuva on kuitenkin kaikkea muuta kuin yhtenäinen. Eri mailla on erilaisia ongelmia tavoitteiden saavuttamisessa. Toisaalta monet maat ovat useilla osa-alueilla päässeet aika hyviinkin tuloksiin.
Kokin raportissa - samoin kuin 10 vuotta vanhemmassa Jacques Delorsin kilpailukykyä ja työllisyyttä arvioineessa valkoisessa kirjassa - kärkiryhmän muodostaa kaksikko Tanska ja Hollanti, jotka ovat kyenneet sangen hyvin yhdistämään sekä panostuksen osaamiseen ja inhimilliseen pääomaan että vahvistamaan yrittäjyyden dynamiikkaa ja työmarkkinoiden sopeutumiskykyä. Ei ole yllätys, että varsinkin Kokin raportissa Tanska ja Hollanti nostetaan esikuviksi muille EU-maille.
Ruotsi ja Suomi menestyvät näissä vertailuissa hyvin silloin, kun mitataan osaamis- ja tietotalouden menestystä. Sen sijaan yhteiskunnallisessa muutosvalmiudessa ja uudistumiskyvyssä olemme olleet korkeintaan eurooppalaista keskitasoa.
Kokin työryhmän suositukset Suomelle ja Ruotsille ovat hyvin samansuuntaiset. Suomen hallituksessa analysoidaan tarkkaan Kokin ryhmän meille tekemiä suosituksia. Ryhmä katsoi, että meidän tulisi muun muassa keventää palkan sivukuluja varsinkin matalapalkkaisissa työtehtävissä, uudistaa vero- ja etuusjärjestelmiä työllistämisloukkujen poistamiseksi, parantaa aktiivisen työvoimapolitiikan kattavuutta ja tehokkuutta sekä monipuolistaa elinkeinorakennettamme ja tasapainottaa aluekehitystä.
Pohjoismaiden kannalta ratkaisevaa on, kuinka vastaamme menestyksellä maailmantalouden murrokseen. Yhteinen vahvuutemme on varmasti se, että olemme menestyneet osaamistalouden ja tietoyhteiskunnan rakentamisessa. Toisaalta globalisaation edessä meillä on taipumus hakea perinteisen pohjoismaisen hyvinvointimallin luontaisena reaktiona ratkaisua sulkeutumisesta. Tämä näkyy Suomessa vaatimuksena irtisanomissuojan tiukentamisesta. Se heijastuu keskustelussa yritys- ja varsinkin varallisuusverotuksesta.
* * * *
Yhteenvetona voidaan todeta, että pohjoismainen hyvinvointimalli on vuosikymmenten saatossa toiminut hyvin. Se on taannut perusturvan ja -palvelut sekä luonut tieto- ja osaamistalouden perustan.
Nyt olosuhteet ovat kuitenkin muuttuneet sekä ulkoisesti globalisaation uuden vaiheen että sisäisesti Euroopan väestön nopean ikääntymisen vuoksi. Meidän on syytä kuunnella herkällä korvalla, mitä paineita pohjoismaisen hyvinvointimallin uudistamiseen esiintyy ja minkälaisia ratkaisuja siihen esitetään. Se on tämän seminaarin tarkoitus.
Sama koskee Euroopan Unionia. EU on käyttänyt viime vuosina runsaasti aikaa ja energiaa institutionaalisten ongelmien ratkaisemiseen. Samaan aikaan Euroopan taloudet ovat jääneet jälkeen muista suurista talousalueista, Aasiasta ja Pohjois-Amerikasta. Tällä hetkellä Eurooppa on maailmantalouden hitaimmin kasvava alue. Samalla globalisaation uusi vaihe aiheuttaa eurooppalaiselle yhteiskuntamallille sopeutumispaineita.
Kilpailukyky on unionin kova ydin ja uusien työpaikkojen lähde. Sen vuoksi työllisyys, kasvu ja kilpailukyky on nostettava kärkiasiaksi seuraavassa Eurooppa-neuvoston kokouksessa maaliskuussa.
Pohjoismaiden on itse oltava tarvittaessa valmiita uudistuksiin ja toimittava niiden puolesta Euroopan unionissa. Näin voimme vaatia tarvittavia uudistuksia myös muilta jäsenmailta ja koko unionilta.- profiloija
En näe Vanhasen puheessa merkkiäkään mistään uudesta ajattelusta. Se on tyypillistä nykyistä poliittista retoriikkaa, jossa ei edes ongelmien perimmäistä laatua - siis sitä että edessä ovat rahatalousajattelun, eivät reaalimaailman ongelmat - osata myöntää. Mitä toivoa on Keskustalla, jota johtaa tällainen fraasiniekka? Mitä toivoa on Suomella tai Euroopalla, kun täysin uuteen tilanteeseen etsitään ratkaisuja ikään kuin ne löytyisivät "kilpailukyvystä" tms, menneen maailman opeista.
Se talous, turbokapitalismi, joka meillä käynnistyi tietotekniikan siivittämänä 80-luvun puolivälin paikkeilla, on todellakin aivan erilainen haaste kuin mikään aiempi yhteiskunnallista eheyttä uhannut vaaratekijä. Siksi on älyllistä epärehellisyyttä ja kyvyttämyyttä mennä vertaamaan nykyisiä edellytyksiä vanhaan reaalitalouden maailmaan, ja vähintäänkin mieletöntä on puhua nyt tarvittavista uusista ajatuksista ja 40-luvun "kolmannesta tiestä" ikään kuin näillä olisi jotain yhteistä. Ei ole. Ei mitään yhteistä. Pitääkö toistaa: ei mitään yhteistä.
Tosiasia on että mitä tehokkaammin nyt olemassaolevan talouden pyöriä pyöritetään, sitä pahemmiksi sen jo nähtävillä olevat seurausvaikutukset tulevat. Rikkaassa maailmassa tämä merkitsee yhteiskuntakehitystä, jossa tulo- ja varallisuuserot kasvavat, yksityistäminen jatkuu ja yhteiskunnat hajoavat sosiaalisesti, ja työelämä, nillä joille työtä yleensä on, muuttuu yhä sairaammaksi. Jos kilpailukykyyn yms. rahan mittarein asetettuihin haasteisiin pyritään vastaamaan, voidaan ihmisten apuharvennus aloittaa armonlaukauksin vaikka välittömästi. Miksi pitäisi ensin kilpailla viimeiseen mieheen?
Nykyisessä taloudessa ihminen - Juha Siltalan sarkasmia käyttääkseni - on taloudelle paha rasite. Parempi talouden kannalta olisi jos ihminen voitaisiin kokonaan eliminoida.
"Kolmas tie" nykyisessä tilanteessa ei voi tarkoittaa mitään mitä on ennen ollut - sillä koskaan aiemmin ei reaalitalouden ja rahatalouden välillä ole ollut nykyisenkaltaista täysin hallitsematonta tilannetta. Uudet ajatukset voivat lähteä liikkeelle vasta sitten kun nykyisen tilanteen täydellinen hallitsemattomuus tunnustetaan ja lähdetään tosiasioiden pohjalta etsimään ratkaisua kysymyksiin, jonkakaltaisiin ei historialla ole tarjottavanaan mitään apua tai opetusta. - Keskustan idea
profiloija kirjoitti:
En näe Vanhasen puheessa merkkiäkään mistään uudesta ajattelusta. Se on tyypillistä nykyistä poliittista retoriikkaa, jossa ei edes ongelmien perimmäistä laatua - siis sitä että edessä ovat rahatalousajattelun, eivät reaalimaailman ongelmat - osata myöntää. Mitä toivoa on Keskustalla, jota johtaa tällainen fraasiniekka? Mitä toivoa on Suomella tai Euroopalla, kun täysin uuteen tilanteeseen etsitään ratkaisuja ikään kuin ne löytyisivät "kilpailukyvystä" tms, menneen maailman opeista.
Se talous, turbokapitalismi, joka meillä käynnistyi tietotekniikan siivittämänä 80-luvun puolivälin paikkeilla, on todellakin aivan erilainen haaste kuin mikään aiempi yhteiskunnallista eheyttä uhannut vaaratekijä. Siksi on älyllistä epärehellisyyttä ja kyvyttämyyttä mennä vertaamaan nykyisiä edellytyksiä vanhaan reaalitalouden maailmaan, ja vähintäänkin mieletöntä on puhua nyt tarvittavista uusista ajatuksista ja 40-luvun "kolmannesta tiestä" ikään kuin näillä olisi jotain yhteistä. Ei ole. Ei mitään yhteistä. Pitääkö toistaa: ei mitään yhteistä.
Tosiasia on että mitä tehokkaammin nyt olemassaolevan talouden pyöriä pyöritetään, sitä pahemmiksi sen jo nähtävillä olevat seurausvaikutukset tulevat. Rikkaassa maailmassa tämä merkitsee yhteiskuntakehitystä, jossa tulo- ja varallisuuserot kasvavat, yksityistäminen jatkuu ja yhteiskunnat hajoavat sosiaalisesti, ja työelämä, nillä joille työtä yleensä on, muuttuu yhä sairaammaksi. Jos kilpailukykyyn yms. rahan mittarein asetettuihin haasteisiin pyritään vastaamaan, voidaan ihmisten apuharvennus aloittaa armonlaukauksin vaikka välittömästi. Miksi pitäisi ensin kilpailla viimeiseen mieheen?
Nykyisessä taloudessa ihminen - Juha Siltalan sarkasmia käyttääkseni - on taloudelle paha rasite. Parempi talouden kannalta olisi jos ihminen voitaisiin kokonaan eliminoida.
"Kolmas tie" nykyisessä tilanteessa ei voi tarkoittaa mitään mitä on ennen ollut - sillä koskaan aiemmin ei reaalitalouden ja rahatalouden välillä ole ollut nykyisenkaltaista täysin hallitsematonta tilannetta. Uudet ajatukset voivat lähteä liikkeelle vasta sitten kun nykyisen tilanteen täydellinen hallitsemattomuus tunnustetaan ja lähdetään tosiasioiden pohjalta etsimään ratkaisua kysymyksiin, jonkakaltaisiin ei historialla ole tarjottavanaan mitään apua tai opetusta.Ehkäpä Vanhanen tuossa puheessaan harhaili hieman kolmannen tien pientareella. Oheisena pari linkkiä johtamaan takaisin kolmannen tien keskiviivalle.
Valtio on tasa-arvon tae
(Osa valt.tri Erkki Karvosen Aamulehdessä 29.4.1999 julkaistusta kirjoituksesta)
Perinteinen sosialidemokratia on katsonut vapaan markkinatalouden tuottavan haitallisia vaikutuksia, joita on torjuttava valtion väliintulolla. Niinpä markkinoille suotiin vain rajattu, sekataloudellinen rooli. Valtio tunkeutui kaikkialle sosiaaliseen ja taloudelliseen elämään.
Sosiaalinen tasa-arvo on aina ollut vasemmiston toiminnan perustava lähtökohta. Tätä tavoitetta ajettiin esim. keynesiläisellä ihmisten ostovoiman takaavalla talouspolitiikalla ja progressiivisella verotuksella. Teollisuusmaihin luotiin II maailmansodan jälkeen konsensushengessä laaja hyvinvointivaltio, joka suojaa kansalaisia kehdosta hautaan.
Voimakkaasti eroja tasaavan politiikan ongelmana voi olla ns. kannustavuuden häviäminen. Systeemi toimii negatiivisen takaisinkytkennän periaatteella kuin termostaatti: mitä enemmän lämpenee sitä enemmän jäähdytetään; mitä enemmän tienaat sitä enemmän verotetaan. Seurauksena on olojen vakaus ja liikakin staattisuus. (Muotoilu tässä omani, ei Giddensin kirjasta)
Hyvinvointivaltio on kuin "holhousvaltio"
1970-luvun puolivälissä Englannissa valtaan päässyt thacherilainen uusliberaali oikeisto edusti kokolailla erilaista näkemystä. Liberalismille valtio on aina ollut mörkö, joka on supistettava minimiinsä. Hyvinvointivaltio on yhtä kuin "holhousvaltio", joka vahtii kansalaisia kuin lapsia ("nanny state"). Kaikki valtion väliintulo piti poistaa, jolloin markkinat itsesäätyvästi hoitavat asiat kuntoon. Työmarkkinat eivät tee tästä poikkeusta.
Verotuksen progressiivisuus poistettiin, jotta ihmisiä kannustettaisiin yrittämään enemmän. Tästä seurasi kansan kahtiajakoa ja tuloerojen kasvua, mutta köyhien katsottiin itse aiheuttavan kurjuutensa laiskuudellaan. Jokainen on oman onnensa seppä! Individualismi on aina ollut liberalismin lähtökohta. "There Is No Such Thing As Society", sanoi Thatcher yhteiskuntatieteilijää vähemmän miellyttävällä tavalla.
Säännöstelemättömän taloussysteemin ongelmana ei ole negatiivinen takaisinkytkentä, vaan positiivinen takaisinkytkentä, joka ei vaimenna vaan voimistaa eroja. Kellä on sille annetaan lisää, kellä ei ole siltä viedään loputkin. Syntyy kukoistuksen tai kurjuuden kierteitä. Luonteenomaista on epävakaa heittelehtiminen, mutta toisaalta dynaamisuus. (Muotoilu tässä omani, ei Giddensin kirjasta)
"Kolmas tie": vastuullista vapautta
Giddensin ohjelman lähtökohtana on globalisaation tosiasia. Globalisaatio on liityksissä uusliberaaliin talouden vapauttamisen projektiin: kaupan ja pääoman liikkeiden esteet on määrätietoisesti pyritty poistamaan. Tämä on merkinnyt vallansiirtoa valtioilta markkinavoimille, sillä yritykset voivat nyt uhata ulosliputuksella jos valtion toimet eivät miellytä. Talouden vapauttaminen on merkinnyt myös sosiaalisista vastuista vapautusta. Tämä ei Giddensin mielestä vetele.
Kolmannen tien politiikan mukaan vapauteen ja oikeuksiin täytyy liittyä myös vastuu. Kun pääomat liikkuvat vapaasti maailmassa, täytyy myös niitä vastuunalaiseksi tekevien rakenteiden olla maailmanlaajuisia. Uutta globaalia toimintaympäristöä varten täytyy luoda pelinsääntöjä ja lakeja. "Ubi societas, ibi ius", missä on yhteisö, siellä täytyy olla laki.
"Ei oikeuksia ilman velvollisuuksia" -periaatetta Giddens soveltaisi myös sosiaalipolitiikkaan. Työttömyyskorvauksen saamiseen liittyisi velvollisuus aktiivisesti hakea työtä tai tehdä jotakin hyödyllistä korvauksen vastikkeeksi. Sosiaalipolitiikkaa ei tulisi käsittää vain vahinkojen paikkaamiseksi vaan aktiiviseksi sosiaaliseksi investoimiseksi, joka tuottaa hyötyjä yhteisölle. Tuloerojen tasaaminen tuottaa rikollisuuden vähentymistä. Koulutukseen panostaminen tuottaa osaamista ja kilpailukykyä.
Yksilö ja yhteisö eivät ole vastakkaisia
Viime vuosina yksilön vapautta korostaneet libertariaanit ja yhteisöllistä vastuuta painottaneet kommunitariaanit ovat vääntäneet kättä mm. amerikkalaisessa keskustelussa. Giddensin ajattelu sopii yhteen kommunitarianisti Amitai Etzionin näkemysten kanssa.
Etzionin mukaan ei pidä puhua libertariaanien tapaan yksilön ja valtion vastakohtaisuudesta, vaan on pohdittava yksilön ja yhteisön suhdetta. Yksilöt eivät toimi tyhjiössä, vaan he tuottavat toimillaan vaikutuksia toinen toistensa elämään. Hyvinvointi ei palaudu irralliseksi käsitettyjen yksilöiden hyvinvointiin vaan se nousee vuorovaikutuksen kokonaisuudesta, yhteisöstä.
Giddens katsoo, että tasa-arvon edistämistä tulee jatkaa, mutta tämä ei saa merkitä tasapäistävää kollektivismia. On siis kunnioitettava nykyihmisen vaihtelevia yksilöllisiä pyrkimyksiä. Nykyisin ihmisten elämä ei määräydy kohtalonomaisesti, vaan itse kukin voi jatkuvilla valinnoillaan tuottaa elämästään tietynlaista. Itsensä toteuttaminen ja työn mielekkyys voivat olla tärkeämpiä asioita työelämässä kuin pelkkä rahapalkka.
Mitä luontosuhteeseen tulee, on Giddensin mukaan luovuttava perinteiseen sosialidemokratiaan ja uusliberalismiin kuuluvasta yksioikoisesta kehitysoptimismista, jonka mukaan "kehitys kehittyy" aina vain paremmaksi. Tämän sijaan on realistisesti nähtävä, että kehitys voi tuoda tullessaan sekä hyvää että arvaamatonta pahaa. Teknologisen yltiöoptimismin sijaan on aina arvioitava myös vaikkapa bioteknologian kehitykseen sisältyviä riskejä. Giddensin mukaan tiede ja teknologia vaikuttavat syvällekäyvästi meidän kaikkien elämään - siksi niistä on voitava keskustella demokraattisesti.
kirjoitus kokonaan:
http://www.uta.fi/~tierka/giddens.htm
BBC lectures / Anthony Giddens:
Professor Anthony Giddens RUNAWAY WORLD
http://news.bbc.co.uk/hi/english/static/events/reith_99/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417847Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362127Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2222020- 1431611
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251174Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951039Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65823Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6701Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133672