Kepu pönkittää tupoa rinnan SAK:n kanssa

Jaba_43

STT kertoo tänään, että "...tuloneuvottelujen aloittaminen uhkaa kaatua työnantajien vastahankaan. Elinkeinoelämän keskusliitossa katsotaan, että neuvotteluille ei ole edellytyksiä. Syynä ovat palkansaajapuolen vaatimukset palkankorotusten tasosta ja muodosta samoin kuin muutosturvan parantamisesta, EK:n työmarkkinajohtaja Seppo Riski kertoo.

Palkansaajapuolella kantaa pidettiin yllätyksenä ja osoituksen työnantajapuolen kovasta linjasta. Sekä SAK:n, STTK:n että Akavan puheenjohtajat olisivat olleet valmiita neuvotteluihin."

Heti tuon jälkeen Matti Vanhanen kiirehti julkisuuteen STT:n kautta: "Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) pitää tärkeänä neuvottelujen jatkamista tulopoliittisen kokonaisratkaisun edellytysten selvittämiseksi."

On todella erittäin kuvaavaa keskustan politiikalle, miten kiivaasti se menee SAK:n tueksi työmarkkinapolitiikassa ja asettuu jopa toista osapuolta, työnantajajärjestöjä vastaan mm. veropäätösten sitomisessa tupo-ratkaisuun.

On todella vakava aihe kysyä noudattaako keskusta kansan enemmistön parlamentaarista tahtoa antamalla koko hallituksen arvovallan parlamentarisen päätöksenteon ulkopuoliselle etujärjestölle, SAK:lle, tavalla joka osoittaa hallituksen suhtaútuvan puolueellisesti työntekijä- ja työnantajajärjestöjen neuvotteluihin.

Tätäkö Matti Vanhasen mielestä on kolmikanta? Toisella puolella Hallitus ja SAK, toisella puolella EK?

7

254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tupoteatteri

      Ainahan tuo tupoteatteri menee saman kaavan mukaan: ensin ei sovita mistään ja sitten sovitaan.

      • Jaba_43

        EK:n Seppo Riskin kannanotto on nähtävä ennalta käsikirjoitettuna repliikkinä teatterissa, jossa näin ilmoitettiin SAK:lle, että palkankorotusten tasossa, palkkarakenteissa ja "muutosturvassa" on tultava alas ennen kuin EK edes istuu tupo-pöytään.


      • oivahärkönen
        Jaba_43 kirjoitti:

        EK:n Seppo Riskin kannanotto on nähtävä ennalta käsikirjoitettuna repliikkinä teatterissa, jossa näin ilmoitettiin SAK:lle, että palkankorotusten tasossa, palkkarakenteissa ja "muutosturvassa" on tultava alas ennen kuin EK edes istuu tupo-pöytään.

        Miksi sitten innostuit heti avausnäytöksen jälkeen syyttämään näyttelijöitä. Vanhanen ei ole näytelmässä näyttelijä saati ohjaaja. Hän vain toivoo työmarkkinaosapuolten tuntevan vastuunsa. Jos eivät tunne, hallituksella on kyllä keinot korjata näiden mahdolliseti aiheuttaman vahingon liian suurina palkankorotuksina ja muista yritysten kustannuksia lisäävistä työehtoratkaisuista: valtio nostaa verotusta tasapainottaakseen tilannetta. Maltillisten ratkaisujen oloissa se alentaa. Siitä saavat valita. Edellinen olisi kokonaisuuden ja palkansaajien kannalta parempi ratkaisu.


      • Jaba_43
        oivahärkönen kirjoitti:

        Miksi sitten innostuit heti avausnäytöksen jälkeen syyttämään näyttelijöitä. Vanhanen ei ole näytelmässä näyttelijä saati ohjaaja. Hän vain toivoo työmarkkinaosapuolten tuntevan vastuunsa. Jos eivät tunne, hallituksella on kyllä keinot korjata näiden mahdolliseti aiheuttaman vahingon liian suurina palkankorotuksina ja muista yritysten kustannuksia lisäävistä työehtoratkaisuista: valtio nostaa verotusta tasapainottaakseen tilannetta. Maltillisten ratkaisujen oloissa se alentaa. Siitä saavat valita. Edellinen olisi kokonaisuuden ja palkansaajien kannalta parempi ratkaisu.

        Ota, Oiva, huomioon, että hallituksen pitäisi olla neutraali kolmas osapuoli kolmikannassa, kun se menee mukaan tupoon eikä kummankaan työmarkkinaosapuolen puolella.

        Ison virheen Vanhanen teki jo toista kuukautta sitten ottaessaan kaikki budjetin veropäätökset pois eduskunnan budjetin käsittelystä ja viedessään ne tupo-neuvotteluun.

        Tämä oli kannanotto SAK:n puolesta EK:ta vastaan, koska vain demaroit ja SAK vaativat veropäätösten tuomista tupoon, kun EK:n Leif Fagernäs suoraan sanoi, ettei niitä työnantajapuolen mielestä pidä tuoda tupoon, koska veroja on alennettava syntyi tupo tai ei.

        Nyt, kun EK:n Seppo Riski ilmoitti, ettei valmiutta neuvottelujen aloittamiseen ole, koska SAK:n vaatimukset palkkatasosta, palkkarakenteista ja muutosturvasta ovat epärealistista, oli Vanhanen ensimmäinen reagoimaan asiaan, joka on täysin työmarkkinaosapuolten välinen ja siinäkin EK:n kantaa vastaan SAK:n puolesta.

        Näinhän Vanhasen reaktio on tulkittava. Mitäs muuta se käytännössä merkitsee kuin viestiä EK:lle siitä, että neuvotteluihin olisi ruvettava SAK:n ehdoilla, vaikkei sitä noilla sanoilla sanotakaan.


    • Otsikossa oletusarvo

      ...

    • Keskusta kuuluu kailille.

      Keskusta turvaa kaikkien hyvinvoinnin.

      Keskusta on turvallinen ja inhimillinen.

      • Otsikossa kaikki

        ...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      646
      7936
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2220
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      2124
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      1696
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1229
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1218
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1103
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      834
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      751
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      727
    Aihe