lääk. lis. P. Reinikainen totuuksiensa äärellä

Tuli nähdyksi Reinikainen lempiaiheensa parissa.
Hän selostaa häkellyttävän sujuvasti solujen tietokoneohjelmia. Kehoittaapa uskoviaan perehtymään solubiologiaan: On ase uusateisteja mätkäisemään.
Hän mainostaa mainiota oppikirjaansa sekä DVD:tä, joita on koko joukko. Rahaa oppitunneistaan haluaa 29 euroa. Lienee Reinikaisella rahasta pula?
Reinikainen mainitsee ajan olevan rasite solujen salojen selvittelyyn, siis sattuman kannalta. Hän ei kuitenkaan sano sitä, miksi näin on. Oikea vastaus lääk. lisensiaatilla on 6000 v, 4,5miljardia vuotta väärä. Siis Maapallomme oikea ikä.
Jumala sekoitti maagisen keittonsa ja kaikki lähti hienosti hyristämään. Mutta kadottuuaan ei kaikki mennytkään niin kuin Trömsjössä. Jumala ei kuitenkaan vaivautunut selvittämään sotkujaan, vaan sammutti kännykkänsä ainiaaksi.
Reinikainen kuvaa solujen ja kaiken rappeutuvan. Siksi aika veemäinen tekijä.
Reinikaisen maailmassa kaikki on kauniisti aseteltu ylhäältä.
Mitä mietteitä sai lääk. lis. nähdessään uutisen Tseljabinskin meteoriitista?
Jumala se vain viskasi kiven huvikseen, niin että porukka osaisi pelätä ja kunnioittaa luojaansa.
Seuraavan kerran hän ilmentää itsensä vaikkapa maanjäristyksellä jossakin päin maailmaa.
3201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Reinikainen on vaan lääkäri. Ei hänen pitäisi sanoa mitään solubiologiasta kun ei ole biologi.
Oletteko nähneet hänen kasvonsa? Ne säteilee pahuutta.

Äänestä

Ne säteilee pahuutta. ///oletko itse vilkaissut peiliin viimeaikoina?

Äänestä
  • Joo, olen vilkaisut peilistä. Mitä mieltä sä olet kasvoistani? Aj, jaa, sä et voi sanoa yhtään mitään kun et ole nähnyt minua. Parasta olla hiljaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kvanttimekaniikkaa kirjoitti:

Tuli nähdyksi Reinikainen lempiaiheensa parissa.
Hän selostaa häkellyttävän sujuvasti solujen tietokoneohjelmia. Kehoittaapa uskoviaan perehtymään solubiologiaan: On ase uusateisteja mätkäisemään.
Hän mainostaa mainiota oppikirjaansa sekä DVD:tä, joita on koko joukko. Rahaa oppitunneistaan haluaa 29 euroa. Lienee Reinikaisella rahasta pula?
Reinikainen mainitsee ajan olevan rasite solujen salojen selvittelyyn, siis sattuman kannalta. Hän ei kuitenkaan sano sitä, miksi näin on. Oikea vastaus lääk. lisensiaatilla on 6000 v, 4,5miljardia vuotta väärä. Siis Maapallomme oikea ikä.
Jumala sekoitti maagisen keittonsa ja kaikki lähti hienosti hyristämään. Mutta kadottuuaan ei kaikki mennytkään niin kuin Trömsjössä. Jumala ei kuitenkaan vaivautunut selvittämään sotkujaan, vaan sammutti kännykkänsä ainiaaksi.
Reinikainen kuvaa solujen ja kaiken rappeutuvan. Siksi aika veemäinen tekijä.
Reinikaisen maailmassa kaikki on kauniisti aseteltu ylhäältä.
Mitä mietteitä sai lääk. lis. nähdessään uutisen Tseljabinskin meteoriitista?
Jumala se vain viskasi kiven huvikseen, niin että porukka osaisi pelätä ja kunnioittaa luojaansa.
Seuraavan kerran hän ilmentää itsensä vaikkapa maanjäristyksellä jossakin päin maailmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu