Voisittekohan selventää minulle, mitä ortodoksit ajattelevat "kiirastulesta"? Uskotaanko siihen ollenkaan? Mitä sitten olette mieltä sellaisesta, että katoliselle ystävälleni oli opetettu, että jos vauvaa ei kasteta, hän joutuu helvettiin tai kiirastuleen? (Huom: en tiedä katolisen kirkon virallista kantaa asiaan.) - Ajattelevatko ortodoksitkin näin?
KIIRASTULI?
Iina
5876
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ortodoksisen kirkon perinne ei tunne lainkaan oppia kiirastulesta, ei myöskään hyvien tekojen varastosta. Nämä opit ovat täysin läntisen kirkon oppeja ja liittyvät laajemmin katolisen kirkon dogmeihin koskien ihmisen pelastusta.
Ortodoksisen kirkon perinteessä on tosin olemassa käsitys Välitilasta, jonne ihmisten sielut menevät kuoleman jälkeen odottamaan Viimeistä tuomiota. Välitilassa sielut joko etääntyvät Jumalasta tai lähestyvät Häntä, riippuen siitä miten ihminen on maan päällä eläessään valinnut.
Välitila ei missään tapauksessa kuitenkaan ole sama asia kuin helvetti, eivätkä sielut ole siellä puhdistumassa synneistään kuten kiirastulessa.
Kaste on ovi Kirkon jäsenyyteen ja siten myös pelastukseen, sillä Kirkko on pelastuksen yhteisö.
Kasteessa ihminen kuolee vanhasta elämästään ja uudestisyntyy hengelliseen elämään kirkon jäsenenä. Kasteen symboliikka on hyvin vahva, tapahtuuhan siinä "hukkuminen" ihan konkreettisesti (ortodoksisessa kirkossa on käytössä upotuskaste).
Kun kysymyksessä on pieni vauva, hänen kastamisensa on erityisen tärkeää, sillä ei vauva (eikä aikunenkaan) kykene omin neuvoin vastustamaan pahaa. Kirkon sakramenttien yhteys antaa nimenomaan Jumalan armovoiman taistella syntiä vastaan. Meidän asiamme ei ole arvioida mitä vauvalle tapahtuisi jos hänet jätettäisiin kastamatta. Toimimme tässä kohden Kristuksen antaman kastekäskyn mukaisesti ja se riittää vakuudeksi siitä että kaste on tarpeellinen.
En ota suoranaisesti kantaa siihen, mitä Roomalaiskatolinen kirkko tästä asiasta opettaa. Sitä vartenhan on täällä olemassa ihan oma kanavansa.
Kiitokset asiaa selventäneestä vastauksesta. :)
Onko siis oppi kiirastulesta dogmin tasolla? Eli eroaako roomalaiskatolinen ja ortodoksinen käsitys ihmisen pelastumisesta dogmaattisella tasolla? Mitähän merkitystä tällä on kat/ort oppikeskusteluille ja ekumenian edistymisen kannalta...
Kysymys siitä, mikä on kastamatta kuolleen lapsen kohtalo, on tietääkseni pohdituttanut paljonkin ihmisiä kirkon historian aikana ja asiasta on esitetty kantoja, jotka ovat lähinnä armottomiksi luokiteltavia. Tällöin nojaudutaan kuitenkin siihen käsitykseen, että perisynti olisi turmellut ihmisen ja näin ollen kastamaton lapsikin on kovan kohtalon uhri. Ortodoksinen kirkko ei kuitenkaan opeta perisyntioppia, vaikka korostaakin sitä, että jokainen ihminen syntyy maailmaan, joka on langenneessa tilassa ja siksi jo lapsikin on otettava kasteen kautta kirkon jäsenyyteen. Mutta jos tätä ei ehditä tehdä, voimme kuitenkin luottaa Jumalan armoon ja oikeudenmukaisuuteen - niin tässä kuin muissakin tilanteissa.
Vuonna 1439 Firenzen kirkolliskokouksessa kiirastulioppi julistettiin dogmiksi eli opinkappaleeksi katolisessa kirkossa.