Jo taas ateistit mitätöimässä, solvaamassa ja herjaamassa kristittyjä kristityssä maassa. Ei muutu palsta ateistiseksi, ei. Ensisija pitää olla sivuston aiheen mukaan. Siis Raamatulla, josta profetiatkin lähtee. Raamatulla tarkastetaan, onko totta.
Muslimit katsoo koraanistaan ja ateistit tieteestään. Näin on ja pysyy.
Muslimit katsoo koraanistaan ja ateistit tieteestään. Näin on ja pysyy.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Profetioiden toteutumisenkin näkee Raamatusta. Turha tänne on irvailuja lähettää kristityistä.
10 § (13.5.2011/511)
‹Kiihottaminen› kansanryhmää vastaan
Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava ‹kiihottamisesta› kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
ei taida ihan ehdot täyttyä
onko se kiihottamista, jos on sitä mieltä, että Jeesuksen palvojien profetiat ovat silkkaa kurasontaa? En kyllä käske polttamaan kristittyjä tässä suhteessä - tosin kristinuskoisilla oli kyllä tapana polttaa esim. noitia ja erilailla ajattelevia aikanaan
Mikä ihmeen hyökkäys se on, että yritetään uusia määritelmätkin satanistisiksi Raamatusta?
Hesekiel 23.10. He paljastivat hänen häpynsä ja ottivat hänen poikansa ja tyttärensä ja tappoivat hänet itsensä miekalla, niin että hänestä tuli varoittava esimerkki muille naisille, ja panivat hänessä toimeen tuomiot.
EI TÄMÄ OLE KRISTINUSKOISTEN FOORUMI
täällä voi keskustella yleisesti profetiosta ja monissa muissakin uskonnoissa esiintyy profetioita.
alun perin profetia tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa Jumalllaista ilmista - onko kristinuskon Jumala valehteleija, kun näyttää, että Jeesuksen nimissä profetioiminen ei ole kovin 'uskottavaa' -> Jeesuksen on pakko olla VÄÄRÄ PROFEETTA
Varo... Se haastaa sut käräjille.
I kill you!
http://www.youtube.com/watch?v=qfResyFrqlM
Kristinusko ei ole uskonto vaan elävä suhde Messiaaseen Jeesukseen Kristukseen.
Tapa-, nimikristillisyys ja muotojumalisuus on kristillisen uskonnon harjoittamista.
Valitettavasti on juuri kristinuskoisille, sillä muslimeille oma osio, samoin muillekin ryhmille. Joten profetiat on raamatullisia ja muslimeilla koraanin kanssa katsottavia. Jos et usko Jeesukseen, etkä Raamattuun, olet väärällä palstalla, sillä keskustelua ei ole niiden kanssa, jotka puhuvat eri asioista kokonaan. Erilaisista elämän- ja maailmankatsomuksista. Amen