On olemassa selkeä syrjinnän kieltävä laki.
Syrjintää on paljon, mutta lakia käytetään vähän. Miksi näin?
Laki kieltää henkilön asettamisen eriarvoiseen asemaan mm. vamman tai terveydentilan johdosta.
Eikö erityisesti kyseisen lain pohjalta voisi ajaa autisminkirjolaisten asioita (niidenkin, jotka eivät katso autisminkirjolaisuuden olevan sairaus tai vamma, vaan erilaisuus, koska laki kieltää muidenkin henkilöön liittyvien syiden vuoksi syrjinnän.)?
Syrjintätapahtumien ilmoittamisestakin sanotaan, että syrjintää voi olla sekin, jos ilmoitusta ei oteta vakavasti siksi, että asiakas ei ilmaise itseään selkeästi vamman tai puutteellisen kielitaidon johdosta.
Myös holhoava asenne vammaista kohtaan voi olla syrjintää, jos häntä kohdellaan potilaana, vaikka kyse ei olekaan sairaudesta, josta ihminen voi parantua. Eikö tämäkin seikka voisi tukea juuri autisminkirjolaisia, koska heidän kohdallaan ei ole kyse sairaudesta, josta voi parantua, eli siinä mielessä lähinnä vammasta tai ominaisuudesta, jonka kanssa on elettävä syntymästä elämän loppuun saakka.
Jos syrjinnästä aiheutuu jotakin haittaa henkilölle, kyseessä voi olla rikos.
Näyttö on jaettu. Jos syrjinnän uhri osoittaa näyttöä olettaa syrjintää, on vastaajan osoitettava, ettei sitä ole tapahtunut.
Tässä olen tietojen lähteenä käyttänyt tällaista esitettä
Poliisi ja syrjintä (Suomi Eteenpäin Ilman Syrjintää SEIS)
Olen mielestäni monta kertaa elämäni aikana nähnyt ja kokenut syrjintää, kuten varmaankin moni muukin, mutta asioille ei tehdä mitään.
Ehkä monesta muustakin tuntuu siltä, että syrjinnän kieltävän lain käyttäminen on vaikeaa, koska sitä on niin vähän käytetty ja sovellettu eri tilanteisiin.
Olisiko hyvä, että kyseistä lakia aktiivisemmin sovellettaisiin yhteiskunnassa ?
Jos niin, niin joidenkin se pitäisi uskaltaa aloittaa ?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.