”Oppikirjatarina” Englannin kuuluisista koivumittareista (Biston betularia) kuuluu seuraavasti: Koivumittareita on vaaleaa ja tummaa muotoa. Teollisen vallankumouksen saasteet tummensivat puiden runkoja pääasiassa siten, että puiden rungoissa ollut vaalea jäkäläpäällyste kuoli (ja lisäksi rungot nokeutuivat).
Nyt vaaleammat koivumittarit, joilla oli ollut hyvä suojaväritys vaaleaa runkoa vasten, erottuivat hyvin, joten linnut saivat niitä helpommin saaliikseen. Siksi tummien koivumittarien osuus kasvoi voimakkaasti. Myöhemmin saasteiden vähetessä vaaleasta muodosta tuli taas hallitseva.
Koivumittarien lukumäärien muutoksia voitiin seurata pyydystämällä niitä ansoihin. Niiden vapauttaminen ja uudelleenpyydystäminen vahvisti, että saastuneissa metsissä tummien koivumittarien suhteellinen osuus lisääntyi. Tämän lisäksi lintuja kuvattiin, kun ne söivät puiden rungoilta sellaisia koivumittareita, joilla oli vähemmän suojaväritystä.
Tämä tarina on synnyttänyt valtavaa kehitysopillista innostusta. Suurimman osan klassisista kokeista suorittanut H. B. Kettlewell sanoi, että jos Darwin olisi nähnyt tämän, ”hän olisi kokenut elämäntyönsä vahvistuneen ja täyttyneen.”
Oppikirjatarina ei kuitenkaan todellisuudessa osoita mitään sen enempää kuin että geenien esiintymistiheys vaihtelee yhden luodun lajin sisällä luonnonvalinnan kautta. Se ei tarjoa mitään mikä voisi miljoonissakaan vuosissa lisätä sellaista monimutkaista informaatiota, jota tarvitaan ”amebasta ihmiseksi”-evoluutiossa.
Jopa niinkin huomattava biologi kuin L. Harrison Matthews, jota pyydettiin kirjoittamaan esipuhe Darwinin Lajien synnyn vuoden 1971 painokseen, sanoi, että koivumittariesimerkki todistaa luonnonvalinnasta, ei meneillään olevasta evoluutiosta.
Lisäksi on osoittautunut, että tässä klassisessa tarinassa on paljon virheitä, sillä koivumittarit eivät esimerkiksi lepäile puunrungoilla päivisin.
Brittiläinen tiedemies Cyril Clarke tutki koivumittareita 25 vuoden ajan ja näki vain kaksi koivumittaria luonnollisessa elinympäristössään päiväsaikaan – muut tutkijat eivät ole nähneet ainoatakaan. Kettlewell ja muut houkuttelivat koivumittareita metsässä ansoihin joko valolla tai vapauttamalla naaraiden feromoneja – molemmissa tapauksissa ne lensivät vain öisin. Missä ne sitten viettävät päivän? Clarke kirjoittaa:
”Viimeisin tarina on, että ne lepäilevät lehdillä, puiden latvoissa, mutta sitä ei todellisuudessa tiedetä… oli miten tahansa, ne ovat taitavia piiloutumaan.”
Lintujen syömät koivumittarit, joita kuvattiin, olivat laboratoriossa kasvatettuja ja Kettlewell oli asetellut niitä puiden runkoihin. Ne olivat niin velttoja ja voimattomia, että kerran hänen täytyi lämmitellä niitä autonsa konepellillä.
Entä kaikki ne valokuvat koivumittareista, jotka lepäilivät puunrungoilla? Eräässä lehdessä kuvaillaan kuinka se tehtiin – kuolleita koivumittareita liimattiin puuhun. Massachusettsin yliopiston biologi Theodore Sargent auttoi liimaamaan koivumittareita puihin NOVA:n dokumenttiohjelmaa varten. Hän sanoo oppikirjojen ja ohjelmien esitelleen ”paljon vilpillisiä valokuvia.”
Muut tutkimukset ovat osoittaneet, että jäkäläpäällysteellä on hyvin heikko korrelaatio (vastaavuussuhde) vaalean ja tumman koivumittarimuodon yleisyyteen. Ja kun eräs tutkijaryhmä liimasi kuolleita koivumittareita puunrunkoihin saastumattomassa metsässä, linnut ottivat mieluummin tummia (vähemmän suojaväritystä omaavia) yksilöitä, kuten arveltiinkin. Mutta heidän ansansa sai kiinni neljä kertaa enemmän tummia koivumittareita kuin vaaleita – päinvastoin kuin oppikirjojen ennusteissa!
Chicagon yliopiston evoluutiobiologi Jerry Coyne myöntää, että koivumittaritarina, joka oli ”tallimme palkintohevonen”, täytyy hylätä.
Hän sanoo, että asian tajuaminen sai hänessä aikaan saman tunteen kuin silloin, kun hän sai selville, ettei joulupukkia ole oikeasti olemassa.
Valitettavasti satojen miljoonien oppilaiden mieliin on jälleen kerran iskostettu evoluution ”todisteita”, jotka ovat täynnä virheitä, vilppiä ja puolitotuuksia.
http://creation.com/goodbye-peppered-moths-finnish
Nyt vaaleammat koivumittarit, joilla oli ollut hyvä suojaväritys vaaleaa runkoa vasten, erottuivat hyvin, joten linnut saivat niitä helpommin saaliikseen. Siksi tummien koivumittarien osuus kasvoi voimakkaasti. Myöhemmin saasteiden vähetessä vaaleasta muodosta tuli taas hallitseva.
Koivumittarien lukumäärien muutoksia voitiin seurata pyydystämällä niitä ansoihin. Niiden vapauttaminen ja uudelleenpyydystäminen vahvisti, että saastuneissa metsissä tummien koivumittarien suhteellinen osuus lisääntyi. Tämän lisäksi lintuja kuvattiin, kun ne söivät puiden rungoilta sellaisia koivumittareita, joilla oli vähemmän suojaväritystä.
Tämä tarina on synnyttänyt valtavaa kehitysopillista innostusta. Suurimman osan klassisista kokeista suorittanut H. B. Kettlewell sanoi, että jos Darwin olisi nähnyt tämän, ”hän olisi kokenut elämäntyönsä vahvistuneen ja täyttyneen.”
Oppikirjatarina ei kuitenkaan todellisuudessa osoita mitään sen enempää kuin että geenien esiintymistiheys vaihtelee yhden luodun lajin sisällä luonnonvalinnan kautta. Se ei tarjoa mitään mikä voisi miljoonissakaan vuosissa lisätä sellaista monimutkaista informaatiota, jota tarvitaan ”amebasta ihmiseksi”-evoluutiossa.
Jopa niinkin huomattava biologi kuin L. Harrison Matthews, jota pyydettiin kirjoittamaan esipuhe Darwinin Lajien synnyn vuoden 1971 painokseen, sanoi, että koivumittariesimerkki todistaa luonnonvalinnasta, ei meneillään olevasta evoluutiosta.
Lisäksi on osoittautunut, että tässä klassisessa tarinassa on paljon virheitä, sillä koivumittarit eivät esimerkiksi lepäile puunrungoilla päivisin.
Brittiläinen tiedemies Cyril Clarke tutki koivumittareita 25 vuoden ajan ja näki vain kaksi koivumittaria luonnollisessa elinympäristössään päiväsaikaan – muut tutkijat eivät ole nähneet ainoatakaan. Kettlewell ja muut houkuttelivat koivumittareita metsässä ansoihin joko valolla tai vapauttamalla naaraiden feromoneja – molemmissa tapauksissa ne lensivät vain öisin. Missä ne sitten viettävät päivän? Clarke kirjoittaa:
”Viimeisin tarina on, että ne lepäilevät lehdillä, puiden latvoissa, mutta sitä ei todellisuudessa tiedetä… oli miten tahansa, ne ovat taitavia piiloutumaan.”
Lintujen syömät koivumittarit, joita kuvattiin, olivat laboratoriossa kasvatettuja ja Kettlewell oli asetellut niitä puiden runkoihin. Ne olivat niin velttoja ja voimattomia, että kerran hänen täytyi lämmitellä niitä autonsa konepellillä.
Entä kaikki ne valokuvat koivumittareista, jotka lepäilivät puunrungoilla? Eräässä lehdessä kuvaillaan kuinka se tehtiin – kuolleita koivumittareita liimattiin puuhun. Massachusettsin yliopiston biologi Theodore Sargent auttoi liimaamaan koivumittareita puihin NOVA:n dokumenttiohjelmaa varten. Hän sanoo oppikirjojen ja ohjelmien esitelleen ”paljon vilpillisiä valokuvia.”
Muut tutkimukset ovat osoittaneet, että jäkäläpäällysteellä on hyvin heikko korrelaatio (vastaavuussuhde) vaalean ja tumman koivumittarimuodon yleisyyteen. Ja kun eräs tutkijaryhmä liimasi kuolleita koivumittareita puunrunkoihin saastumattomassa metsässä, linnut ottivat mieluummin tummia (vähemmän suojaväritystä omaavia) yksilöitä, kuten arveltiinkin. Mutta heidän ansansa sai kiinni neljä kertaa enemmän tummia koivumittareita kuin vaaleita – päinvastoin kuin oppikirjojen ennusteissa!
Chicagon yliopiston evoluutiobiologi Jerry Coyne myöntää, että koivumittaritarina, joka oli ”tallimme palkintohevonen”, täytyy hylätä.
Hän sanoo, että asian tajuaminen sai hänessä aikaan saman tunteen kuin silloin, kun hän sai selville, ettei joulupukkia ole oikeasti olemassa.
Valitettavasti satojen miljoonien oppilaiden mieliin on jälleen kerran iskostettu evoluution ”todisteita”, jotka ovat täynnä virheitä, vilppiä ja puolitotuuksia.
http://creation.com/goodbye-peppered-moths-finnish
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tämä selvä ja evoluutioteoria kumottu noin.
Voitko nyt sitten esittää todisteet luomisesta?
Kreationistit kritisoivat muutama vuosi sitten kovasti koivumittareiden värimuunnosten käyttöä ilmalaadun vaihdellessa tummasta kirkkaaseen luonnonvalinnan ja evoluution todisteena mm. sen takia, että Bernard Kettlewellin tutkimuksen kuvissa koivumittareita oli liimattu puunrungolle eivätkä ne muka luonnossa levänneet puunrungoilla. Jonathan Wells kirjoitti tästä kirjassaan Icons of Evolution ja kreationistit hehkuttelevat sitä silloin tällöin edelleen jopa väärennöksenä:
http://bwanajoe.blogspot.com/2011/01/koivumittari-evoluution-ikoni-joka-ei.html
Tuo kritiikki meni läpi jopa joillekin evoluutikoille, jotka epäilivät tutkimuksen olleen epäpätevää (mm.Jerry Coynelle). Tästä sisuuntuneena Kettlewellin tutkimuksen tuloksien ja omien tutkimustensa pohjalta koivumittareiden melanismista kirjan, josta kohu alkoi kirjoittanut Britannian johtava koivumittaritutkija Michael Majerus suoritti 6 vuoden kenttätutkimuksen, jonka tuloksia hän ei valitettavasti ehtinyt julkaista ennen äkillistä kuolemaansa. Tutkijakollegat ovat nyt kuitenkin valmistaneet ja nyt julkaisseet nuo hieman kesken jääneet tulokset.
Tulokset ovat vastaansanomattomat: Koivumittarit lepäilevät puiden rungoilla ja oksien haaroissa, valintapaine koivumittareiden tummaa värimuotoa vastaan nyt kun ilmanlaatu on taas parantunut on huomattava, arviolta s=0,1. Tämä tarkoittaa, että sataa lisääntyvää vaaleaa perhosta vastaa vain n.90 lisääntymään selviävää tummaa perhosta. Ja tuo ero syntyy nimenomaisesti lintujen saalistuksesta. Noin suuri valintapaine tarkoittaa myös, että perinnöllisesti tummat perhoset ovat nyt kokonaan katoamassa populaatiosta, niitä on enää n.1% kaikista perhosista. Oli siis viime hetki suorittaa tuo tutkimus.
Yksi asia vielä puuttuu, tutkijat eivät ole vielä tunnistaneet mutaatiota tai mutaatioita, jotka tumman muodon aiheuttavat. Kun tämä vielä lähiaikoina selviää (todennäköisesti kyse on yhdestä mutaatiosta, joka nyt siis on katoamassa kokonaan populaatiosta), asia on nimittäin tutkimuksen alainen, tiedossa on taas hieno täydellinen esimerkki luonnonvalinnan tuottamasta evoluutiosta, ilman mitään suunnittelua.
Tuossa tuo tutkimus:
http://rsbl.royalsocietypublishing.org/content/early/2012/01/27/rsbl.2011.1136
Ja aiheesta lisää:
http://pandasthumb.org/archives/2012/02/selective-bird.html#more
"Jopa niinkin huomattava biologi kuin L. Harrison Matthews, jota pyydettiin kirjoittamaan esipuhe Darwinin Lajien synnyn vuoden 1971 painokseen, sanoi, että koivumittariesimerkki todistaa luonnonvalinnasta, ei meneillään olevasta evoluutiosta."
Käytännössä se mikä todistaa luonnonvalinnasta, todistaa evoluutiosta.
"Käytännössä se mikä todistaa luonnonvalinnasta, todistaa evoluutiosta."
Juuri näin, vaikka poikkeuskin on: tasapainottava luonnonvalinta estää muutoksia ja pitää populaatiota suhteellisen vakaana eli estää evoluutiota.