Farmin karitsa

Eläimethän vaistoavat ihmisistä paljonkin. Niin kuin farmin karitsakin. Pysytteli kaukana Jennistä mutta Sannin perässä oli aina. Eli siinä se koko totuus tulikin!
Onnea Sannille, pesit Jennin 6-0. Jenni se jatkoi omaa tyyliään loppuun asti. Luulisi olevan noloa kulkea Turun kulmilla, mutta tuskin ymmärtää edes hävetä.
5194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kerran katsoin 10 min, näin Jennin ja se riitti.
Miten Jennin on nyt siis käynyt?

Äänestä

Ihana, aito , ahkera ja luonnollinen SANNI voitti!
Toivottavasti ilkeä, kateellinen, kiero, teeskentelevä narsisti Jenni osaa hävetä itseään, käytöstään ja esiintymistään ohjelmassa! Mutta tuskin noin itseään täynnä oleva pystyy edes häpeämään!!
ONNEA IHNALLE SANNILLE!!

Äänestä

Toivon mukaan farmi tulee uusintana, pääsin sarjaan mukaan vasta loppuaikoina työesteiden takia. Voisi seurata, oliko se Jenni lopulta niin kaamea, kuin täällä keskusteluissa on kovasti koitettu mustamaalata.

Äänestä
  • Näkeehän ne jaksot netin kautta, katsele sieltä. Näet sitten itsekin, ettei turhaan ole moitittu Jenni. Hän on juuri niin inhottava, jos ei vieläkin ilkeämpi!
    En muista, että kukaan olisi aikaisemmin joutunut tälläisen arvosteluryöpyn kohteeksi kuin Jenni. Ansiot on ihan neidin omat!

    Äänestä

Voi miten hellyytävää oli katsella, kun Sanni hoiti pientä karitsaa.
Sanni vielä otti karitsan syliinsä, ennenkuin poistui Farmilta.
Melkein tippa tuli linssiin katsoessa sitä.
Voiko enää parempaa voittajaa olla farmille, kuin oli ihana Sanni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sannin fani kirjoitti:

Eläimethän vaistoavat ihmisistä paljonkin. Niin kuin farmin karitsakin. Pysytteli kaukana Jennistä mutta Sannin perässä oli aina. Eli siinä se koko totuus tulikin!
Onnea Sannille, pesit Jennin 6-0. Jenni se jatkoi omaa tyyliään loppuun asti. Luulisi olevan noloa kulkea Turun kulmilla, mutta tuskin ymmärtää edes hävetä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu