Tulitikkutehtaan tontti

häpeäksi ovat

pullollaan Romanian romaneja. Olin jo niin tyytyväinen Tampereeseen kun muutin alkuvuodesta tänne. Vielä tyytyväisempi olisin jos nämä loisijat karkoitettaisiin omaan maahansa. Eikä laskettaisi ainakaan Tampereelle. Vaikka en vielä tänä vuonna maksakaan veroja Tampereelle, ensi vuonna maksan. Enkä tykkää ollenkaan, että verovaroista näitä loisijoita elätetään!
Kunpa Tampere näyttäisi esimerkkiä ja laittaisi kaikki romanit lentokoneeseen ja kieltäisi tulemasta takaisin. Jos ei muu auta, toivoisin, että Suomi irtautuu EU:sta, silloin ei ole pakko ottaa tänne loisijoita.

18

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kslkkooy

      Voisitko selittää, millä perusteella heitä elätetään verovaroilla? Mitä tarkoitat? Miten tamperelaiset joutuvat muka verovaroista heitä auttamaan?

      • Irti EU:sta

        Minpä voin selittää aloittajan puolesta.

        EU:ssa on voimassa työvoiman vapaa liikkuvuus, kuten kaikki varmasti tietävät.

        Mikäli romanialainen leiriytyjä kykenee sinnittelemään 3 kk Suomessa ja hankkimaan itselleen asunnon, hän on tämän kolmen kuukauden jälkeen oikeutettu suomalaiseen sosiaaliturvaan. Tämä sisältää työttömyyspäivärahan, asumistuen, lapsilisät ja toimeentulotuen, kuten myös terveydenhuollon.

        Tämän tietävät myös Romanian romanit. He osaavat jo aika taitavasti hyödyntää sosiaaliturvaa mm. Britanniassa. Nyt Britannia onkin alkanut säätää kireämpiä lakeja mm. lapsilisien maksamiseen liittyen.

        Ihan samalla tavalla suomalainen voisi lähteä mihin tahansa EU-maahan etsimään työtä työttömänä työnhakijana, ja olisi 3 kk:n jälkeen oikeutettu kyseisen maan sosiaaliturvaan.

        Suomen sosiaaliturvaa hyödyntävät jo nyt mm. virolaiset. Tämä tiedetään ja tunnetaan Helsingin sosiaalivirastossa hyvin. Virossa kun ei sitä perusturvaa sosiaalietuuksien muodossa ole, niin hakevat sen täältä.

        Tämä on ilmiö, jolla romutetaan lopullisesti hyvinvointivaltioiden turvaverkot kansalaisilleen. Mutta se kai onkin ollut isojen herrojen EU-suunnitelmien taustalla: saadaan kansa köyhäksi ja nöyräksi. On sitten helpompaa hallita ja tehdä bisneksillä voittoja.

      • kslkkooy
        Irti EU:sta kirjoitti:

        Kirjoittamasi ei pidä paikkaansa, 3 kuukaden jälkeen romanailasten on poistuttava maasta ja heidän tulee elättää itsensä. Rinnastus virolaisiin ei päde, koska vironlaiset ovat täällä työsuhteessa ja usein pidempään kuin kolme kuukautta. Romanialaiset eivät siis ole oikeutettuja suomalaiseen toimeentulotukeen. Tämä on fakta. Lisäksi romanialaiset eivät saa turvapaikkaa, joka oikeuttaisi toimeentulotukeen.

        http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomi epää Bulgarian ja Romanian romaneilta toimeentulotuen/1135250968259

      • Reppana rasisti

        Kerjäläisleirien siivous maksaa ja kaupunki tämän homman tekee.

        Kerjäläisten häätäminen poliisien avulla maksaa. Jos paikalle pitää vielä rahdata tulkki, niin maksaa vielä enemmän...

        Kerjäläisten yhtenä "työnä" on ryöstöt ja varkaudet ja näiden rikosten tutkinta maksaa. Varastetut tavarat maksavat myös.

        Kerjäläiset käyttävät yhteiskunnan järjestämiä terveys- ja sosiaalipalveluja hyväkseen. Ja tämäkin maksaa...

      • argentum 5/5
        Reppana rasisti kirjoitti:

        Voi elämä. Samoin perustein sinua elätetään verovaroilla kun käyt vaikka Tukholmassa. Että poliisin toiminta on yhtäkuin verovaroilla elättämistä.. :facepalm:

      • Varkaita
        Irti EU:sta kirjoitti:

        Minpä voin selittää aloittajan puolesta.

        EU:ssa on voimassa työvoiman vapaa liikkuvuus, kuten kaikki varmasti tietävät.

        Mikäli romanialainen leiriytyjä kykenee sinnittelemään 3 kk Suomessa ja hankkimaan itselleen asunnon, hän on tämän kolmen kuukauden jälkeen oikeutettu suomalaiseen sosiaaliturvaan. Tämä sisältää työttömyyspäivärahan, asumistuen, lapsilisät ja toimeentulotuen, kuten myös terveydenhuollon.

        Tämän tietävät myös Romanian romanit. He osaavat jo aika taitavasti hyödyntää sosiaaliturvaa mm. Britanniassa. Nyt Britannia onkin alkanut säätää kireämpiä lakeja mm. lapsilisien maksamiseen liittyen.

        Ihan samalla tavalla suomalainen voisi lähteä mihin tahansa EU-maahan etsimään työtä työttömänä työnhakijana, ja olisi 3 kk:n jälkeen oikeutettu kyseisen maan sosiaaliturvaan.

        Suomen sosiaaliturvaa hyödyntävät jo nyt mm. virolaiset. Tämä tiedetään ja tunnetaan Helsingin sosiaalivirastossa hyvin. Virossa kun ei sitä perusturvaa sosiaalietuuksien muodossa ole, niin hakevat sen täältä.

        Tämä on ilmiö, jolla romutetaan lopullisesti hyvinvointivaltioiden turvaverkot kansalaisilleen. Mutta se kai onkin ollut isojen herrojen EU-suunnitelmien taustalla: saadaan kansa köyhäksi ja nöyräksi. On sitten helpompaa hallita ja tehdä bisneksillä voittoja.

        Mutta kun nuo eivät ole työvoimaa vaan useimmat varkaita. Viimekesänä jo hyökivät kolmen-neljän ruuhkaan tuolle kolmostielle ja autot, joissa eivät ovet olleet lukossa, niin nuo romanit tulivat sisään ja veivät takapenkiltä tavaroita. Koettu on ja vaikka kuinka soitat 112, niin apu tulee liian myöhään. Ovat jo häipyneet.

      • kslkkooy
        Varkaita kirjoitti:

        Niin, kirjoitin että nimenomaan he eivät käy työssä, joten toimeentulotuki ei koske heitä. Virolaisilla on eri tilanne.

      • höpöhöpöhöpö
        kslkkooy kirjoitti:

        Kirjoittamasi ei pidä paikkaansa, 3 kuukaden jälkeen romanailasten on poistuttava maasta ja heidän tulee elättää itsensä. Rinnastus virolaisiin ei päde, koska vironlaiset ovat täällä työsuhteessa ja usein pidempään kuin kolme kuukautta. Romanialaiset eivät siis ole oikeutettuja suomalaiseen toimeentulotukeen. Tämä on fakta. Lisäksi romanialaiset eivät saa turvapaikkaa, joka oikeuttaisi toimeentulotukeen.

        http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomi epää Bulgarian ja Romanian romaneilta toimeentulotuen/1135250968259

        Et sitten ole kuullut virolaisista, jotka ovat kirjoilla Stadissa (usein iso porukka yhdessä asunnossa) mutta tosiasiassa asuvat virossa?

      • hahahahahah
        höpöhöpöhöpö kirjoitti:

        Et sitten ole kuullut virolaisista, jotka ovat kirjoilla Stadissa (usein iso porukka yhdessä asunnossa) mutta tosiasiassa asuvat virossa?

        Ja muuten tuossa linkissä on vanhentunutta tietoa , eikä ihme kun linkki on 5 vuotta vanha.

        Uusi laki on tullut voimaan tänä vuonna. Romanit tietää sen.

      • uusi asia minulle
        hahahahahah kirjoitti:

        Ja muuten tuossa linkissä on vanhentunutta tietoa , eikä ihme kun linkki on 5 vuotta vanha.

        Uusi laki on tullut voimaan tänä vuonna. Romanit tietää sen.

        Laitatko linkin siihen uuteen lakiin?

      • linkin postannut
        hahahahahah kirjoitti:

        Ja muuten tuossa linkissä on vanhentunutta tietoa , eikä ihme kun linkki on 5 vuotta vanha.

        Uusi laki on tullut voimaan tänä vuonna. Romanit tietää sen.

        Millä tavalla tieto on vanhentunutta? Fakta on se että romanialaiset eivät saa toimeentulotukea ja linkki kertoo viimeisen oljenkorren poistetun, mikä tässä on väärin?

      • Reppana rasisti
        argentum 5/5 kirjoitti:

        Voi elämä. Samoin perustein sinua elätetään verovaroilla kun käyt vaikka Tukholmassa. Että poliisin toiminta on yhtäkuin verovaroilla elättämistä.. :facepalm:

        Tukholmassa en ole käynyt 20 vuoteen. Silloin, kun kävin, niin en perustanut kerjäläisleiriä tai käynyt sellaisessa. En ollut poliisin kanssa tekemisissä. En ryöstänyt tai varastanut tai tehnyt mitään muutakaan rikollista. En käyttänyt myöskään terveys- ja sosiaalipalveluita.

        Väitän, että näin toimivat muutkin oikeat turistit eli ei voi oikein mitenkään verrata turisteja ja "turisteja" keskenään. Voitko siis edes jotenkin yrittää selittää tuota kommenttiasi hieman lisää. Et taida pystyä siihen...?

      • bibibojhh

        Heti selitän, kun itse selität miten on verovaroilla elämistä jos tarvitsee joskus julkisia palveluita ilman, että saa niistä rahaa, esim. poliisin tai ambulanssin palveluita. Samoilla kriteereillä hirvikolariin joutuneetkin ovat yhteiskunnan elättejä.

      • Reppana rasisti
        bibibojhh kirjoitti:

        Heti selitän, kun itse selität miten on verovaroilla elämistä jos tarvitsee joskus julkisia palveluita ilman, että saa niistä rahaa, esim. poliisin tai ambulanssin palveluita. Samoilla kriteereillä hirvikolariin joutuneetkin ovat yhteiskunnan elättejä.

        "jos tarvitsee joskus julkisia palveluita"

        Kerjäläisetkö tarvitsevat poliisin paikalle tai muuten he eivät suostu poistumaan tuolta tontilta?

        Kerjäläisetkö tarvitsevat kaupungin siivousapua laittomien leiriensä siivoamiseen?

        Suomalaiset taas tarvitsevat poliisin apua, kun selvitellään näiden kerjäläisten aiheuttamia ongelmia eli esim. varkauksia. Kerjäläiset ovat varmasti sitä mieltä, että he eivät kaipaa poliisia haittaamaan heidän "työtään"...

        Miksi joillain suomalaisilla on pakottava tarve puolustella rikollisia? Osa romanikerjäläisistä on toki itsekin uhreja eli ihmiskaupan ja prostituution uhreja. Kukaan näistä hyysäreistä ei ole heitä puolustamassa. Taitavat itse asiassa kieltää koko ongelman olemassaolon. Hienoa toimintaa...

        Tämä varmaan riittää tästä aiheesta?

    • somipoika mussutta

      Ele sine Suomipoika mussuta. Tamä laki kotoutumasen edistaminen.

      Legea privind promovarea integrării
      Integrarea Act este de a sprijini și de a promova integrarea imigranților și posibilitatea de a participa activ în societate finlandeză ( § 1 ) .

      Imigrant trebuie să furnizeze măsuri de integrare a promova și de sprijin și servicii , cum ar fi instruirea finlandeză sau suedeză limbă , precum și informații despre societatea , cultura sa, precum și oportunități de angajare și de formare mai ales în stadiile inițiale .
      Scopul este acela că măsurile prevăzute de lege , precum și de a promova servicii pentru migranți pentru a obține restul populației un rol egal în societate , precum și drepturile obligațiilor .
      Integrarea Act este , de asemenea, destinat să promoveze egalitatea și nediscriminarea , precum și interacțiunea pozitivă între grupuri de populație ( § 1 ) . Scopul este ca măsurile prevăzute de lege pentru a sprijini implicarea și influența imigranților , precum și de integrare bi- directional .
      Integrare Act , se aplică persoanelor care au un permis de ședere valabil în Finlanda , al căror drept de ședere a fost înregistrat sau a fost acordat un permis de ședere , în conformitate cu Legea privind străinii ( § 2 ) . Domeniul de aplicare a Legii , de asemenea, valabil și pentru UE și cetățenii nordice și membrii familiilor acestora . Această lege nu se aplică la o persoană care are cetățenie finlandeză .
      Statutul de rezident nu este relevantă pentru domeniul de aplicare a legii , de asemenea, temporar pentru migranții individuali , cum ar fi studenți și permise de ședere temporară , pe baza de tratate de muncă , să aibă acces la legea măsuri și servicii menționat .

    • pyhä sylvi

      Tottakait kerjäläiset tulee kun hölmöt suomalaiset antaa rahaa.

      • ei pidä tukea

        Helmikuusta alkaen ensimmäisen kerran näin yhden mummon antavan rahaa kerjäläiselle Hämeenkadulla siinä Kauppahallin luona. Katsoin kerjäläistä tosi vihaisesti (siis ei heille ole raha tarpeen). Kerjäläinen katsoi minua niin voitonriemuisesti, luin hänen kasvoiltaan, että ähäkutti, joku antoi sentään. Tiesiköhän mummoparka, että tuki rikollista toimintaa? Miksi mummot ei usko, että ei kerjäläiset ole avun tarpeessa, vaan rahat menevät rikollisille.Eipä ehkä ollut tamperelainen mummo, varmaan Helsingistä tullut käymään. Siellä tuota näki, kun raukat luulivat kerjäläisten olevan tosi hädässä. Minusta tamperelaiset ovat fiksumpia, mutta nyt en tiedä, jos vaikka olikin tamperelainen!

    • Raporttiransu

      Asuin yli vuosi sitten Rantatiellä, eli samalla kadulla kuin tämä tulitikkutehdaskin suurinpiirtein.
      Ko. Romanialaiset asustivat viime kesät Santalahdessa/Onkiniemessä -tien toisella puolella, nässyn rannassa. Poliiseja siellä kävi usein häätämässä heitä, kun tulivat aina takaisin.

      ONGELMAT:
      Ulostetta ja roskia runsaasti ympäristössä.
      Meluhäiriöt.
      Epämääräisiä nuotioita puiden keskellä- kävi sielä välillä palokuntakin.
      Kaahailivat autoilla rannassa menevällä lenkkipolulla.
      Käytännössä valtasivat alueen. Kävellessäni heidän ohitseen, miehet parveilivat ja tuijottivat vihaisena.
      Pyykkejä joka paikassa, matonpesupaikka vallattu, koko paikka vallattu, kukaan muu ei päässyt sinne ongelle.. Sekä kaikki rikollisuus.

      Ottamatta kantaa heidän alkuperäänsä, Suomen tukiin, niin onhan tämä kerjäläis-ilmiö suuri rasite aina kevät-kesä-kaudella!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2773
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2350
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2130
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1894
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1747
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1746
    7. 121
      1712
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1706
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1491
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe