Työttömien taloudellinen piina on varmasti aivan todellinen huoli liian monessa taloudessa, mutta hämmästyttävän vähälle huomiolle on jätetty meidät jotka saamme nauttia palkastamme yhä vähemmän.
Saavutettua elintasoa alkaa olla mahdotonta pitää yllä, koska verot, ruoka ja liikkuminen nielee yhä enemmän euroja kuin vielä muutama vuosi sitten. En varmastikaan ole ainoa jonka kuukausipalkka riittää enää kahdeksi tai kolmeksi viikoksi. Joskus siitä jäi rahaa vähän säästöönkin. Tämä maa alkaa olla jo niin sairas, että tuskin millään lääkkeillä tätä enää voidaan parantaa.
Muista äänestää niitä vastaan, jotka ovat meidät tähän jamaan saattaneet. Koskee myös kepuleita.
Saavutettua elintasoa alkaa olla mahdotonta pitää yllä, koska verot, ruoka ja liikkuminen nielee yhä enemmän euroja kuin vielä muutama vuosi sitten. En varmastikaan ole ainoa jonka kuukausipalkka riittää enää kahdeksi tai kolmeksi viikoksi. Joskus siitä jäi rahaa vähän säästöönkin. Tämä maa alkaa olla jo niin sairas, että tuskin millään lääkkeillä tätä enää voidaan parantaa.
Muista äänestää niitä vastaan, jotka ovat meidät tähän jamaan saattaneet. Koskee myös kepuleita.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jokainen tulee toimeen palkallaan.
Nykyeläjille tuntuu olevan mahdottomuus suhteuttaa menonsa tulojen mukaan.
Ei sitä ennen aikaankaan ollut palkat kuin ne mitä oli. Mutta niin vaan edelliset sukupolvet säästivät ja maksoivat asuntonsa, kesämökkinsä ja elämisensä, jopa matkustelivat.
Nykyaikana ei pärjätä viikkoakaan ilman uusinta vimpainta ja vempainta ja vaatteetkin pitää olla jotain merkki (ylihintaisia sekunda) tuotteita, jotka nykyään eivät kestä käytössä edes yhtä vuotta. Pöljät luulee ostaneensa hyvää, velaksi.
Mistäs tiedät? Onko Sinulla edes käsitystä, että miten surkeilla palkoilla ihmiset täällä töitä tekevät?
Palkasta käteen jäävä osa on pienentynyt aivan dramaattisesti.
Samaan aikaan ovat hydykkeiden hinnat jatkaneet kohoamistaan ja useille on muodostunut pakoksi rahoittaa menonsa velalla.
Mielestäni Suomi ei kohtele omia kansalaisiaan hyvin.
Paitsi ei ihan oikeasti nykyään tule toimeen ilman nettiä tai puhelinta.
Joutuu ostamaan vaatteita jotka todellakin ovat ylihintaisia laatuun nähden, koska ei ole varaa muuhunkaan.
Niinpä. Olen haaveillut työstä, joka ei ole terveydelle vaarallinen, ja josta saavalla palkalla elää. Minulla on yksi akateeminen tutkinto, ja lisäksi ammattitutkinto, enkä ole ollut päivääkään työttömänä, mutta tehnyt "paskaduuneja" vuosia, kun muuta ei ole irronnut. Loppukuu menee aina kaupassa käyntiä pihdatessa, ja laskiessa, että olisiko tänään varaa ostaa vähän bensaa ja huomenna ehkä leipiä.
Ostovoima on ainut realistinen toimeentulon mittari.
Vaikka saat palkankorotuksen, kaikkien hintojen nousu tekee teille itseasiassa palkanalennuksen.
Käteen jää koko ajan vähemmän. Kaikki on suhteellista, pitää olla täys idiootti jos ei ymmärrä mitä on ostovoima.
Minunkin pitää todella harkita että onko minulla varaa pitää kahta Porchea, mutta pärjäänko kolmella Audilla ja videllä Mersulla ja Maseratilla?
Huoli on suuri. Onneksi merimaisema omakotitaloni neljännestä kerroksesta rauhoittaa.
Itse tienaan 35 000e kuussa.
Ja olen vakaasti sitä mieltä että Siivoojan 10e tunnissa on liikaa ja se syö Suomen kilpailukyvyn.
Eläkeikä on myös liian matala.
Tätä samaa olen jauhanut palkkani eteen jo vuosia.
Terkkuja täältä EK:n Konttorista
Ja hyvää kesää kaikille.