Demonit

Kaikkihan me tiedämme, että Jeesus karkoitti demoneita ihmisistä pois ja he parantuivat. Yhdenkin ihmisen oli vallannut demonilauma , jonka Jeesus karkoitti ja ne siirtyivät sikalaumaan, jonka kävi pian huonosti. Matteuksen mukaan riivattuja ihmisiä olisi ollut tässä tapauksessa kaksi, jotka Jeesus puhdisti.

Mutta missä ovat demonit ja epäpuhtaat henget tänään? Kaikille sairauksille tuntuu lopulta löytyvän aina lääketieteellinen syy. Ovatko demonit vielä tänäänkin monien sairauksien ja itsetuhoisen käyttäytymisen alkusyy?

On selvää, että jos kieltää demonien aiheuttavan pahoja ihmisessä, niin kieltää samalla Raamatun todistuksen Jeesuksen ihmetöistä. Uskaltaako kukaan laittaa oman mielipiteensä? Ovatko kaikki sairaudet demonien aiheuttamia vai vain osa niistä?
253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei ole mitään varmuutta siitä mitä Jeesus on todellisuudessa sanonut koska yhtään aikalaiskuvausta ei ole. Edes roomalaisten, jotka hallitsivat Jerusalemia, historiankirjoissa ei ole kuin pieni maininta juutalaisesta kapinallisesta.

Kun sanomisistakaan ei ole mitään varmaa miten voi olla mahdollista että taikauskoisen ajan tekemiset sitten olisi varmistettu luotettavasti. Tuskin mitenkään.

Äänestä

Osa sairauksista on demonien syytä tai oikestaan monet välillisesti sielunvihollisen vaikutuksen syytä. Ihmisen oma lihan himo houkuttaa syömään roskaruokaa, ihminen tupakoi, käytää päihteitä, loukkaa itsensä, ei lepää, stressaantuu.
Sairauksien syy ei ole niin yksiselitteinen.
Pakamamaissa on demonivoimilla enemmän syytä sairauksiin.
Ei saa kiinnittää liikaa huomiota pahoihin henkiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


a-nonyymi kirjoitti:

Kaikkihan me tiedämme, että Jeesus karkoitti demoneita ihmisistä pois ja he parantuivat. Yhdenkin ihmisen oli vallannut demonilauma , jonka Jeesus karkoitti ja ne siirtyivät sikalaumaan, jonka kävi pian huonosti. Matteuksen mukaan riivattuja ihmisiä olisi ollut tässä tapauksessa kaksi, jotka Jeesus puhdisti.

Mutta missä ovat demonit ja epäpuhtaat henget tänään? Kaikille sairauksille tuntuu lopulta löytyvän aina lääketieteellinen syy. Ovatko demonit vielä tänäänkin monien sairauksien ja itsetuhoisen käyttäytymisen alkusyy?

On selvää, että jos kieltää demonien aiheuttavan pahoja ihmisessä, niin kieltää samalla Raamatun todistuksen Jeesuksen ihmetöistä. Uskaltaako kukaan laittaa oman mielipiteensä? Ovatko kaikki sairaudet demonien aiheuttamia vai vain osa niistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu