Pitkänä perjantaina päivä on pilvinen...

Hyvähän se olisi ihmisen hiljentyä ja syventyä siihen mitä vaikkapa pulpahtaa esiin sielun syvyyksistä:)
Se vaan on, hiljentyminen, nykyihmiselle usein vaikeata kun on omaksunut tavan ottaa ulkoapäin "viihdettä" ikäänkuin suojatakseen minuuttaan, omalta itseltään.

Tällaisessa aika isossa kaupungissa ei oikeestan täyttä hiljaisuutta ole koskaan, autot ajavat tätä, melkein pääkaduksi voisi sanoa, yötä päivää, mutta se ei minua häiritse, se kuuluu elämään. Sen sijaan aika ´hiljaisuudessa´ muuten elän, televisio, radio, musiikkivempaimet ovat kiinni suurimman osan päivää ja täällä palstallakin vain aina tietyn hetken kerrallaan viihdyn, milloin mitenkin.
Kotonakin voi retrettiä viettää, ei tarvitse sitä muualta mennä kokemaan.

Turvallisuudentunne ja tulevaisuudenusko ovat henkisen perinnön kantavimpia voimia, joita ei ole nykypäivän mediamyllyjen jauhamassa Suomessa kovin helppoa välittää lapsille. Velvollisuudentunne meihin lapsina iskostettiin, mutta samalla sai tuntea sen olevan keskinäistä huolenpitoa , kulloistenkin voimien ja mahdollisuuksien mukaan. Tähän huolehtimiseen kuului sukua ja "kinkeri", ja kun naapurien lapsia ilmaantui ovensuuhun leikkikavereita kysymään, äiti jakoi jäätelöpaketin tai pullapitkon useampaan osaan, lisäsi lautasen pöytään, saattoi ommella puuttuvan napin puseroon . Muistan talkoita, joissa sotaveteraanien taloja kunnostettiin lahjoitetulla puutavaralla tai kerättiin liinavaatteita tulipalon kokeneelle perheelle.

Joulupäivänä eikä pitkänäperjantaina saanut kyläillä , juhlien uskonnollinen tausta kuului korostamatta ja luonnollisena elämään. Pyhämekot oli tytöillä ja äidillä tavallisinakin sunnuntaipäivinä, ruokapöytä oli kauniisti katettu. Iloinen tunnelma ja ilmapiiri on jäänyt lapsuuden pääsiäisistäkin mieleen, hyvät perinteiset ruuat ja leipomukset, koristelut ja pääsiäiskortitkin. Monasti oli hangenkuoriaiset , ja viiletimme pajunkissoja hakemassa pitkin peltoja. Saimme tinapaperikuoriset suklaamunat tyynyn viereen pääsiäskukon terveisinä, silmiä pidettiin kiinni, kun isä tai äiti hiippaili niitä asettelemaan varhain pääsiäisaamuna. Yleensä niistä löytyi sormus, fosforoitu pimeässä hehkuva pääkallosormus on jäänyt elämyksenä mieleen, ja se korea tinapaperi siloitettiin kirjan väliin. Lusikkaleipiä oli aina erityisherkkuna, ja niitä teen joka pääsiäisen aikaan vieläkin.

Pitkäperjantain pilvisyydestä meilläkin aina puhuttiin . Mieleen tulee Oiva Paloheimon runo, josta siteeraan viimeistä säkeistöä.

Päivä on pilvinen,
sillä pitkänäperjantaina
päivä on pilvinen.
Äitinsä kirjaa kantaa
syytön, huoleton poika
ja nauraa lintua, nauraa…
Varpunen hyppii tiellä,
hyppii… Oi, miten kevyt!

Jeesus äidissä itkee.

Runo on pitkä, ja siinä poika pohtii äitinsä kanssa joulun seimen lasta ja ristiinnaulittua Vapahtajaa.

♦♦♦♦♦♦

Pääisiäispyhiksi on luvassa lämmintä ja aurinkoa, huhtikuun lempeitä kasvoja, kevään huimaa etenemistä. Lammasta saamme vävyn grillaamana, meillä savustetaan kalaa viemisiksi samaan pöytään.

Hyvin samanlaista lapsuutta olen viettänyt kuin Ramoona
tuossa edellä kertoi.
Aivan hymyilytti kun sitä luin. Kyläillä ei pitkänäperjantaina
saanut, Jumalanpalvelus radiosta kuunneltiin, joskus saattoi
tulla joku naapuri myös "radiokirkkoon", kuten sanottiin.
Pyhäpuvut oli päällä ja samalla se sunnuntain rauha ja ilo.

Ennen äiti teki mämmiä itse. Lapset teki pahviropposia,
voipaperi vielä ja sitten uuniin paistumaan.
Myös se kananmunan maalaaminen oli yksi traditio.

Kyllä se pääsiäinen vieläkin on yksi vaikuttava kirkkopyhä,
nautitaan hengen ja ruumiin ravintoa.

Juu, kyllä Ramoonan kertoma sopisi minunkin kertomakseni. Pikkusen lisäisin munajutuissa, ne virpomapalkkamunat piilottelin eri paikkoihin ja pääsiäispäivän juhlaruokailuun kananmunat maalattiin vesiväreillä, myöhemmin kyllä keitettiin sipulinkuorivedessä kauniin keltaisen-ruskean eri sävyisiksi. Ihan kohokohdaksi kokivat lapset ja sitten lastenlapsetkin munatappelun pöydässä, kukin keskenään vuorollaan kopautti munaa toisen kanssa, kenellä jäi sitten lopuksi ehjäksi, oli voittaja.
Nyt ovat jo kaikki ´yli-ikäisiä´ virpomareissuja tekemään, sitäpaitsi toislla paikkakunnilla asuvatkin, joten ensimmäisen kerran elämässä minua ei virvottu tuoreeks-terveeks. Eka pääsiäispäivänä tuleekin poikani Hesasta tänne....ensin, sitten jatketaan Lempäälään syömään yhden tyttöni luo.

Ikä tuo tullessaan meille monelle kipuja ja vaikeitakin sairauksia, mutta valon ja lämmön myötä valtaa mielen suuri kiitollisuus ja ilo, että saimpa vielä nähdä uuden kevään ja toivottavasti myös kesän.
Vain muistoissa voi palata taaksepäin ja elää hetkiä menneessä.

Kirjasta Ilon Säde on yksi lempi runoni.

Ilo kuin auringonsäde pilven raosta
monien harmaiden päivien jälkeen.
Ilo kuin räystäsvesien laulu
talvipakkasten jälkeen.
Ilo kuin muuttolinnun hullaantunut lento
tulvaniittyjen yllä.
Ilo kuin tuulen leikki hiirenkorvakoivikossa.
Ilo kuin ystävän askeleet porraspuulla
pitkän ikävän jälkeen.
Ehjä, kirkas, puhdas ilo.
Odottamatta ja ilman aihetta!
Mistä tämä lahja
kun olin jo ehtinyt unohtaa
että se on olemassa?

Jaksan taas taivaltaa
velvollisuuksien takkuisessa viidakossa
tämän lahjan kanssa.
Pitkään.
Kevyemmin.

Toivotan kaikille palstalaisille Ilon Säteitä pitkän talven jälkeen.
HYVÄÄ JA ANTOISAA PÄÄSIÄISTÄ !

Kyllä ne muistan elämäni varhaisvuosien pääsiäiset maalaistalossa. Siivoukset, leipomukset,
pääsiäisaterian valmistelut. Seurasin mielenkiinnolla aikuisten touhuja varhaisvuosina, isompana jopa osallistuin keittiötöihin. Lusikkaleipien valmistus oli pop hommaa, samoin muut piparit ja pullat.
Kotitekoista jäätelöä valmistettiin, jota sitten säilytettiin jääkellarissa. Vieläkin vaniljainen jäätelön maku maistuu suussa. Pappa laittoi meille lapsukaisille pääsiäiskeinut pihapiiriin.
Pääsiäisviikon ajan kirkossa oli Ahti-saarnoja Kiirastorstaihin saakka, niissä tuotiin esille Jeesuksen elämän viimeisen viikon tapahtumia. Suurta sovinnon juhlaa vietettiin hartaudella.
Oiva Paloheimon runo Kirkkotiellä on jäänyt mieleeni:
Oiva Paloheimo: Kirkkotiellä
“Kuusivuotias poika ja äiti,
huntua kantain,
kirkosta kotihin käyvät,
kirkosta kotihin.
Päivä on pilvinen,
sillä pitkänäperjantaina
päivä on pilvinen”.
Olisi parempi pääsiäisen aikaan lopettaa uurastus ja työ, vaipua kiitolliseen mieleen, onnelliseen oloon. Ajatukset kulkevat omia teitään, pääsiäinen on suuri sovinnon päivä, hyvä on tämä muistaa.

Room.kat. pääsiäisen vietossa olen ollut mukana useita kertoja, pääsiäisaterialla on aina karitsa pääruokana ja viini, muut lisukkeet näyttelevät vähäisempää osaa. Kirkossa käydään kaikissa messuissa. Jeesus nousi haudasta, kuolemalla kuoleman voitti messu on juhlan huipennus pääsiäis sunnuntaina.
Rauhaisaa paastonaikaa, iloista pääsiäistä!!.

Voi tät onnen iltaa. Juomia olisi, mutta ei yhtään maittia. Alueella on aina rauhallista nukkua. Kovat ukonilmat joskus harvoin kesällä herättävät.
Lumiauran kolaukset joskus talvella kuuluvat kuin Noitalinna huraan Pikku veljessä.
En ehdi etsiä yotubesta tätä pikkuklassikkoa. Hei hei.

Mahtavankirkas huhtikuinen täysikuu tummansinisellä taivaalla tervehti yötä sisäänpäästäessäin parvekkeenoven raolleen avaamalla. Utuisia pilviharsoja ympärillään.
Pitkästä aikaa niin mahdottoman aikaisin heräsin, jo kolmen jälkeen, ihmeen hyvänoloisena ja virkeänä. Elämänsyke ei kotikadullani laannu yölläkään, pidän siitä, että elämän äänet kuuluvat, asiaa tuntuu, kuuluu olevan kaikkeen aikaan, ja keskikaupungin yökerhoista palailevat kävellen kotiin huppeli-mielellä.

Hauska muisto pullahti mieleeni (näin jälkeenpäin hauska!), kun meilläkin tehtiin itse jäätelöä Värtsilässä asuessamme. Vanhemmillamme oli aika usein illanistujaisia kirkonkylän ´herrasväen´ kanssa. Miten lienen jo silloin, 6-8 vuotiaana ollut niin auktoriteettiuhmainen ( hyvä sana) ....tai sitten höperö. Meillä asui siinä aika lähellä hyvin köyhä isolapsinen perhe, niin minäpä kipaisin heidän mökilleen ja kaikki ´kynnellekykenevät´ lapset ilomielin tulivat syömään sen jäätelön....missäs he sellaista olisivat maistaneet. Toisen kerran syötin hienon paistin kylän koirille vieraita odotellessa. No, arvaahan sen, mikä metakka näistäkin tempuista seurasi. Hyväähän vaan tarkotin.

Niin mukavia nuo runosäkeet tuossa edellä, niin laitan minäkin
Einari Vuorelan
Huhtikuun tunnelman.

Metsä supattaa.
Suon syrjä sipisee.
Hangen hursti hupenee.
Vuorilta solisee vesi hopeisina nauhoina.
Kevät!
Huhtikuu!
Sinisenharmaa, punaisenruskea huhtikuu!

Rinteillä tuhannet haltiat.
Kevät on kuin valon jumala, vuorille noussut:
Koskena kohisee, tuulena tohisee,
myrskynä mylvii.
Huiluna se havukosta huutelee,
pajupillinä norolta piiskuttaa.
Mäeltä tuohitorvena tuututtaa.
Kylästä se on metsään juossut,
pistänyt jalkamyllyn käyntiin
ja katsoo jauhonaamaisena
myllyn oviaukosta.

Noita Forecan ennustuksia selatessa näyttäisi, että pe. 18.4 olisi ainakin puolipilvinen sää joissakin osissa suomea. Mitäpä me säille. Tulee mieleen tämä.
herra antoi herra otti
tyydy siihen hottentotti