Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Sinulle hellari, Jumalan sana

Sinulle vain

Vartija pyysi valoa, ryntäsi sisään ja heittäytyi vavisten Paavalin ja Silaksen eteen. Hän vei heidät ulos ja kysyi: ”Herrat! Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?”
Apt. 16:29–30

Kääntymisen voi saada aikaan vain Jumalan Pyhä Henki sanan voimalla. Pyhä Henki vaikuttaa Jeesuksen avuksi huutamisen, ja siihen huutoon sisältyy jo pelastuksen lupaus. Saamme pyytää Jumalalta hänen Henkeään kirkastamaan syntimme. Ennen kaikkea saamme pyytää armoa ymmärtääksemme ristin työn, jonka kautta Jumala sovitti syntimme ja maksoi niistä kovimman hinnan. Armon evankeliumia osaa kaivata vain syntinen sydän. Pyhyyttään ihailevalle se ei riitä. Evankeliumi avautuu heikoille, jotka eivät tule toimeen ilman Jeesusta. Siksi se laskeutuu meidänkin luoksemme ja nostaa Jumalan lupausten syliin. Turvautuessamme Jeesukseen, ovat syntimme pois pyyhityt. Luottaessamme Vapahtajaan me ylistämme kauneimmalla tavalla Jumalaamme. Annamme hänelle kunnian, joka Jumalalle kuuluu: hän pelasti ja armahti.Vähäsarja.

13

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nytten

      Hellarit, kääntykää Herran puoleen.

    • (olli)

      Mistä löydät jumalan sanaa, en mistään, ihmisten sanaa on joka paikka täynnä

    • parannuksen paikka

      Vartija pyysi valoa, ryntäsi sisään ja heittäytyi vavisten Paavalin ja Silaksen eteen. Hän vei heidät ulos ja kysyi: ”Herrat! Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?”
      Apt. 16:29–30

      Kääntymisen voi saada aikaan vain Jumalan Pyhä Henki sanan voimalla. Pyhä Henki vaikuttaa Jeesuksen avuksi huutamisen, ja siihen huutoon sisältyy jo pelastuksen lupaus. Saamme pyytää Jumalalta hänen Henkeään kirkastamaan syntimme. Ennen kaikkea saamme pyytää armoa ymmärtääksemme ristin työn, jonka kautta Jumala sovitti syntimme ja maksoi niistä kovimman hinnan. Armon evankeliumia osaa kaivata vain syntinen sydän. Pyhyyttään ihailevalle se ei riitä. Evankeliumi avautuu heikoille, jotka eivät tule toimeen ilman Jeesusta. Siksi se laskeutuu meidänkin luoksemme ja nostaa Jumalan lupausten syliin. Turvautuessamme Jeesukseen, ovat syntimme pois pyyhityt. Luottaessamme Vapahtajaan me ylistämme kauneimmalla tavalla Jumalaamme. Annamme hänelle kunnian, joka Jumalalle kuuluu: hän pelasti ja armahti.Vähäsarja.

    • Hirveä mitä TUOMITSEMISTA taas uskovaiselta. Aina ne pirulaiset löytävät sen synnin jostakusta toisesta mutta ei koskaan itsestä.

    • 0+0

      Typerä aloitus kertakaikkiaan hah !

    • hellari...

      Niin, jos tuo oli tarkoitettu nimenomaan minulle henkilökohtaiseti, niin kiitos. En kyllä loukkaannu. Vaikka olen ollut pitkään uskossa, niin en varmaan osaa aina kirkastaa Kristusta ja tuoda evankeliumia selvästi esille.
      Aina on oltava nöyrä ja valmis tarkistamaan kurssiaan. Ei ihminen aina penseyttään huomaan.
      Pitää olla riippunainen armosta ja Jumalan voimasta.

    • profetta

      Jumala sovitti syntimme,ihan hakoteillä olet aloittaja. JEESUS KRISTUS JUMALAN POIKA SOVITTI SYNTIMME.GOLGATAN KESKIMMÄISELLÄ RISTILLÄ.AAMEN.

      • --:))

        En usko sinua


      • profetta
        --:)) kirjoitti:

        En usko sinua

        SE ON SINUN ONGELMASI.


      • --:((
        profetta kirjoitti:

        SE ON SINUN ONGELMASI.

        Päin vastoin, humpuukkia vailla todellisuutta,


      • profetta
        --:(( kirjoitti:

        Päin vastoin, humpuukkia vailla todellisuutta,

        Sen tiedät sitten kun kerran täältä lähdet.PS. ONKO TOTUUTTA VAI HUMPUUKKIA.


    • Lisää samaa

      Herra on avuttomien suojelija. Kun voimani uupuivat, hän tuli avukseni.
      Ps. 116:6

      Avuttomuus on tila, johon kukaan ei vapaaehtoisesti tahdo joutua. Jokainen on silti aikanaan toisten avun varassa. Sairaus, heikkous, osaamattomuus, uupumus tai mikä tahansa tilanne, jossa omat taidot tai terveys loppuvat, tekevät meistä muista riippuvaisia. Ehkä voisimme hellittää pelosta, että elämänhallintamme ei joskus olekaan sitä, mitä tahtoisimme sen olevan. Avuttomuus ei tarkoita ihmisarvon menettämistä. Siinä ei ole mitään hävettävää, me emme muutu vähemmän tärkeiksi, vaikka olisimme heikkoja.

      Kristittyinä olemme aina Jumalalle arvokkaita, se on oleellista. Me tiedämme jo etukäteen, ettemme voi hallita elämäämme, vaan olemme Jumalasta riippuvaisia. Kun Jeesus sanoi, että ilman häntä me emme voi tehdä mitään, sana tarkoittaa kirjaimellisesti: ei yhtään mitään. Saamme päästää rohkeasti irti kaiken hallitsemisen illuusiosta ja luottaa Herraan. Olemme arvokkaita ja meistä pidetään huolta.

    • Lisää

      Vai luuletteko, että Raamattu syyttä sanoo: ”Mustasukkaisen kiihkeästi hän halajaa henkeä, jonka on meihin pannut?”
      Jaak. 4:5

      Raamatun ydinsanoma on se, että Jumala, joka on pyhä ja pelottava, on myös luomiaan ihmisiä palavasti rakastava Isä. Hän tahtoo jokaisen suojaansa saadakseen viedä hänet taivaaseen. Jos me luulemme Jumalasta jotain muuta, meillä ei ole oikeaa kuvaa hänen armollisesta sydämestään. Jumala rakastaa myös hänelle selkänsä kääntäviä kuin omiaan. Hän antaa saman auringon paistaa niin jumalattomalle kuin häneen turvaavallekin. Jokainen hyvä lahja elämässä on Jumalalta saatu. Armolla hän ympäröi kaikkia tasapuolisesti. Jumala on kuin Tuhlaajapojan isä, joka odottaa eksynyttä lastansa kotiin päivästä toiseen. Isä rakasti poikaansa ja kaipasi saada osoittaa sen hänelle. Tuhlaajapoika ei sitä ansainnut, mutta Isän sydän ei edes kysynyt pojan kelvollisuutta, vaan se vain rakasti. Isää ei tarvitse yhdenkään elämässään erehtyneen pelätä, sillä armo on edelleen Isän sydämessä ja jokainen saa asettua sen kohteeksi. Olemmehan saaneet häneltä henkemme, ja hän haluaa elää luonamme.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2207
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1642
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1456
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1357
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1334
    8. 52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe