Harvinainen verinen kuu valaisi yötä Yhdysvalloissa

Punainen kuu

Harvinainen verisen kuun kuunpimennys nähtiin viime yönä osissa Yhdysvaltoja.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014041518216059_ul.shtml

"Kyseessä on ensimmäinen taivaalla nähtävistä verisen punaisena hohtavista kuunpimennyksistä. Ilmiö toistuu vielä kolme kertaa noin kuuden kuukauden välein, jolloin viimeinen verinen kuunpimennys nähdään vähään aikaan syyskuussa 2015.

Jokainen pimennyspäivistä sattuu juutalaisten juhlapyhille. Ajanjaksoon liittyy ennustuksia maailmanlopusta, jota kutsutaan Tetradiksi.

Ilmiö on todella harvinainen, sillä se on tapahtunut vain kolme kertaa viimeisen 500 vuoden aikana.

Tällä kertaa neljän kuunpimennyksen keskelle osuu tällä kertaa myös täydellinen auringonpimennys, jota ei kuitenkaan nähdä Suomessa."

Kuunpimennykset 2014 ja 2015 juutalaisina pyhinä

Kristillisten ennustelijoiden nostattamasta hypestä liittyen 4 peräkkäiseen kuunpimennykseen juutalaisen kalenterin pääsiäisenä ja lehtimajanjuhlan aikaan vuosina 2014 ja 2015. Kuunpimennykset ovat tavallisia juutalaisina pyhinä koska ne sijoittuvat täydenkuun aikaan. Joelin kirjan ja Ilmestyskirjan ennustuksiin Auringon pimenemisestä ja Kuun muuttumisesta kuin vereksi.

Tutkikaamme niitä raamatunkohtia, jotka puhuvat verisistä kuista:
Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita; aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi. (Joel 2:30-31)

Ja heille kullekin annettiin pitkä valkoinen vaippa, ja heille sanottiin, että vielä vähän aikaa pysyisivät levollisina, kunnes oli täyttyvä myös heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku, joiden tuli joutua tapettaviksi niinkuin hekin. Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi, ja taivaan tähdet putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa, ja taivas väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa. Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin ja sanoivat vuorille ja kallioille: "Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta! Sillä heidän vihansa suuri päivä on tullut, ja kuka voi kestää?" (Ilm. 6:11-17)

Jeesus antaa samansuuntaisen kohdan, joka puhuu samoista tapahtumista:
Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät. (Lk. 21:25-26)

- Paheneeko Ukrainan kriisi?

12

280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • naolite

      16th Century - 19th Century No Lunar Tetrads on Feast Days

      Major Event – Israel becomes a Nation in 1948.

      Year Feast

      1949 Apr. 13 Total Lunar Eclipse Feast of Passover

      1949 Oct. 7 Total Lunar Eclipse Feast of Sukkot (Tabernacles)

      1950 Apr. 2 Total Lunar Eclipse Feast of Passover

      1950 Sep. 26 Total Lunar Eclipse Feast of Sukkot (Tabernacles)

      Major Event – 6 Days War – Israel takes control of Jerusalem in 1967.

      Year Feast

      1967 Apr. 24 Total Lunar Eclipse Feast of Passover

      1967 Oct. 18 Total Lunar Eclipse Feast of Sukkot (Tabernacles)

      1968 Apr. 13 Total Lunar Eclipse Feast of Passover

      1968 Oct. 6 Total Lunar Eclipse Feast of Sukkot (Tabernacles)

      Major Event –?

      Year Feast

      2014 Apr. 15 Total Lunar Eclipse Feast of Passover

      2014 Oct. 8 Total Lunar Eclipse Feast of Sukkot (Tabernacles)

      2015 Apr. 4 Total Lunar Eclipse Feast of Passover

      2015 Sep. 28 Total Lunar Eclipse Feast of Sukkot (Tabernacles)

      Major Event – None for the next 500 years.

    • vuosiviikot

      Yksi syy verisen kuun kiinnostukseen on pääasiassa messiaanisten juutalaisten julkaisema tieto, joka osoittaa, että on oleva erilaisia ns. “verisiä kuita” ja auringonpimennyksiä, jotka sattuvat yhteen tärkeiden juutalaisten juhlien kanssa ja siksi niillä on eskatologinen merkitys.

      Pastori Mark Biltz, messiaaninen juutalainen El Shaddai Ministries'istä Washingtonin lähellä, teki hämmästyttävän löydön koskien auringon ja kuun pimennyksiä liittämällä niitä Raamatun Israelia koskeviin profetioihin. Hän viittaa eri 'verisiin kuihin,' joita esiintyy vuosina 2014 ja 2015 nykyisen vuosiviikon sapattivuonna. Hän tulkitsee tätä ilmiötä jakeella Joel 2:31, jossa Jumala sanoo: “Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä.”

      Ei voida pitää sattumana, että kaikki vuosien 2014/15 neljä veristä kuuta esiintyvät Israelin uskonnollisten juhlien aikaan yhdessä kahden auringonpimennyksen kanssa myös tärkeinä päivinä vuonna 2015. Verinen kuu esiintyy nisan-kuun 14. päivänä 2014, jolloin Israelissa vietetään pääsiäistä (vrt. 3.Moos. 23:5). Nisan on Israelin uskonnollisen kalenterin ensimmäinen kuukausi. Seitsemännen kuukauden (tishri) 15. päivänä, jolloin lehtimajanjuhla alkaa (vrt. 3.Moos. 23:34) on toinen verinen kuu. Täsmälleen sama malli toistuu vuonna 2015. Johtuen Israelin kuukalenterista kaikki nämä päivämäärät sattuvat täyteen kuuhun – näissä tapauksissa kuu tulee verenpunaiseksi. Paitsi kuunpimennyksiä, vuonna 2015 on myös kaksi auringonpimennystä – nisan-kuun ensimmäisenä päivänä ja jälleen tishri-kuun ensimmäisenä. Rosh Hashanah'aa (juutalainen uusi vuosi) juhlitaan 1. päivänä tishri-kuuta, joka on heidän siviilikalenterinsa alku.

      Mark Biltz'in löydöt ovat sitäkin merkittävämpiä, kun otetaan huomioon, että vuosi syyskuun 25. päivästä 2014 syyskuun 13. päivään 2015 on sapattivuosi, joka päättyy vuosiviikkoon, joka alkoi Rosh Hashanah'lla 30. päivä syyskuuta 2008. Neljä veristä kuuta peräkkäisinä vuosina ei milloinkaan esiinny uudelleen koko 21. vuosisadalla. Se vahvistaa odotusta, että vuosiviikko, joka alkoi 30. syyskuuta 2008 ja päättyy syyskuussa 2015 voi hyvinkin olla viimeinen vauhditus ahdistuksen ajan (Danielin 70. vuosiviikko) synkkiin päiviin.

      Lähde & lainat: http://www.bibleguidance.co.za/Finnisharticles/32 BloodmoonsFin.htm

      • Niinpä niin. Kun on kuukalenteri, niin eihän se erityisen hämmästyttävää ole, että kuunpimennykset osuvat täydenkuun aikaan vietettäville juhlapäiville.


      • hämmästyttävää
        kekek-kekek kirjoitti:

        Niinpä niin. Kun on kuukalenteri, niin eihän se erityisen hämmästyttävää ole, että kuunpimennykset osuvat täydenkuun aikaan vietettäville juhlapäiville.

        Mutta harvinaisen merkittävien päivien kasaantuminen verikuulle on.


      • Hieman eri mieltä oleva uskovainen kumoaa verikuumyyttiä...

        http://bibleprophecytalk.com/bpt-blood-moon-theory-debunked-and-more/
        "Did you know that there were actually two other tetrad events that fell on Jewish holidays that Biltz found in the NASA computers? Well, he did, but he doesn’t like to say much about those because, even according to him, nothing significant happened on those two occasions."


    • Kyllä ainakin minun veri on aivan eri väristä.

    • ADϟHD ROCKS

      Kaikki jeesustelija jullut ja kääkääk siellä luononhelmassa kukkulan huipulla runkkasi viime yönä kuun verenpaisteessa ja ulvoi kun hullu vampyyri

    • antikristus kuole

      Tuhoa maanäiti tämä saatanan valtakunta, ydinaseilla tai yellostonen räjähdyksellä.
      Sillä maailma pelastuu!

      • nollaus

        jeesss, kunnon resetti tarvitaan!!


    • Värisokeat ei näe

      Jaha.

      Ensinnäkin, Kuunpimennyksiä on joka vuosi, ja jokaisessa pimennyksessä Kuu menee saman pleneetta Maan varjoon.

      Aina joka vuosi jotkut pimennykset on punaisia, olen kiinnittänyt siihen huomiota. Tällä kertaa kun kohistiin että tulee verinen pimennys olin pettynyt kun se väri jäi ennemmin keltaiseksi. Vuosi sitten oli selvästi punaisempi.

      Tarkisteena yllättäen 20/20. Eli hyvä näkö.

      • greenlenses

        ymmärtäkseni tuon punainen sävy ei ilmestyy kaikkialla maailmassa vaan jossain paikoja!?, noh katotaan sitten n 6kk kun seuraava verinen pimennys tule näkymään suomessa


      • Optikon kautta
        greenlenses kirjoitti:

        ymmärtäkseni tuon punainen sävy ei ilmestyy kaikkialla maailmassa vaan jossain paikoja!?, noh katotaan sitten n 6kk kun seuraava verinen pimennys tule näkymään suomessa

        Juuri niin, kyseessä on paikallinen ilmiö.

        Jos se siis ilmoittaa Maailmanlopusta kyseessä on aina myös paikallinen Maailmanloppu.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      79
      1927
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1729
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1594
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1326
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1252
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1216
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1192
    9. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      44
      1186
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1181
    Aihe