Samarra valloitettu!

Vajaa päivä meni sitten siihen, kun USA jyräsi uhoavat terroristit maan rakoon Samarrassa.

Illalla uutiset kertoivat, että liittouma hallitsee nyt koko kaupunkia, mutta varsinkin pro-terroristien murheeksi on todettava, että yli 100 terroristia sai surmansa ja kymmenet vangittiin elävänä.

Jossain vaiheessa ovat sitten vuorossa Falluja sekä Ramah.

Ehkäpä vaalit voidaan Irakissa sittenkin pitää tammikuussa...
431989
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Hitman kannattaisiko taas kerran vetää henkeä yhden ylimääräisen kerran. Olet aika monasti nolannut itsesi tällä palstalla meuhkaamalla Yhdysvaltojen sotamenestyksellä ja kapinallisten täydellisellä lyömisellä. Aivan itsesi tähden tarkkaile tilannetta pari päivää ennen julkilausumiasi ettet taas joudu nöyrtymään.

Äänestä
  • Jos sinulla on tilaisuus katsella päivän sanomalehdestä karttaa Irakista, voit omin silmin todeta, missä ovat terroristien toimintapisteet.

    Voin auttaa tällä kertaa ja kertoa, että terrori-iskujen tapahtumapaikat ovat ns. sunnikolmiolla, eli vähemmistöirakilaisten alueella, aivan kuten maailman tasapuoliset mediat ovat kertoneetkin.

    Mistä se todistaa?

    Se todistaa siitä, että terroriin alentuvat ne Saddamin kätyreinä olleet sunnit, jotka haikailevat entisten etuoikeuksiensa perään.

    Enemmistö kansasta, eli shiiamulsimit eivät ole terrorismiin vajonneet, kuten eivät järkevät ihmiset muuallakaan tee.

    He eivät edes kannata äärimuslimeja, toisin kuin esim. tämän palstan pro-terroristit, jotka myötäilevät terroristeja, vaikka heillä ei ole edes oma lehmä siellä ojassa.

    Tyypillistä tuuliviiri-ajattelua!

    USA:lta meni siis vajaa päivä Samarran terroristien nitistämiseen.

    Siinä on faktatieto sinun pohdittavaksesi!

    Äänestä

  • Hitman1 kirjoitti:

    Jos sinulla on tilaisuus katsella päivän sanomalehdestä karttaa Irakista, voit omin silmin todeta, missä ovat terroristien toimintapisteet.

    " Se todistaa siitä, että terroriin alentuvat ne Saddamin kätyreinä olleet sunnit, jotka haikailevat entisten etuoikeuksiensa perään. "

    Eikös se Al-Sistani ole shia? Entä Fallujah? Eikös se ole shiojen hallussa olevaa aluetta?

    " USA:lta meni siis vajaa päivä Samarran terroristien nitistämiseen. "

    Hienoltahan se kuulostaisi, että tilanteen rauhoittaminen Irakissa olisi noin helppoa. Ihmetyttää vaan, että onko se sittenkään kovin helppoa, jos 150 tuhannen miehen maailman tehokkain ja parhaiten aseistettu armeija ei ole saanut tilannetta hallintaan 1,5 vuodessa? Kyllä se taitaa olla kuitenkin aika lailla vaikeampaa kuin tuo Samarran tilanne antaisi ymmärtää? Olisivatko vastustajat lähteneet enimmäkseen käpälämäkeen, iskeäkseen taas toisaalla?

    Osaatko sinä selittää, miksi maassa on edelleen levotonta ja jatkuvaa sotimista/tappelua, jos kerran vastustajat saadaan kukistettua käden käänteessä???

    Äänestä

  • Ihmettä kirjoitti:

    Al-Sistani on koko miehityksen ajan yrittänyt puhua malttia irakilaisille, mutta eiväthän sunnit hänen puheistaan piittaa.

    Katos päivän Hesarin karttaa, niin näet tilanteen omin silmin.

    Ne mainitsemasi 165000 liittouman sotilastahan vetäytyivät tukikohtiin, kun väliaikaishallinto aloitti heinäkuussa, kuten oli sovittu.

    Tarvittaessa, kuten tänään Samarrassa, USA väläyttää taistelukykyään, mutta muuten irakilaisten pitäisi jo älytä itsensäkin lopettaa nuo keskinäiset taistelunsa, jolloin liittouman sotilaita ei enää tarvittaisi koko maassakaan.

    Jatkuva taisteleminen ja toistensa tappaminen johtuu juuri noista valtansa menettäneistä sunnimuslimeista, jotka Saddamin kaatumisen yhteydessä menettivät valtansa ja vähemmistöosalle aiheettomasti kuuluneet etuoikeutensa.

    Totta kai porukka yrittää palauttaa epätoivon vimmalla loisteliaat olonsa itselleen takaisin, vaikka "päätähteä" saattaa odottaa kuolemantuomio.

    Terroristit saadaan kukistetuksi "käden käänteessä", jos Irakin hallinto sitä USA:lta pyytää, mutta silloin Allawin hallinto samalla todistaisi kykenemättömyytensä tilanteen hallintaan, joka veisi uskottavuuden väliaikaishallinnolta.

    Terroristit ovat todenneet tämän porsaanreiän terrori-iskujen tekemiseen -tähän päivään asti.

    Tänään taisi asia saada uuden käänteen.

    Äänestä

  • Hitman1-edelleen kirjoitti:

    ...Al-sadria. Sehän on shia kaiketi? Ja entäs se Fallujah? Eikös siellä ole lähinnä shioja, siellähän se Sadrkin oli, miksi siellä silti soditaan?

    " Terroristit saadaan kukistetuksi "käden käänteessä", jos Irakin hallinto sitä USA:lta pyytää "

    Mutta eikös se Irakin hallinto tullut valtaan vasta kesällä ja sitä ennenkään ei ollut muuta kuin jatkuvaa tappelua? Olihan siinä jo yli vuosi aikaa rauhoittaa tilanne käden käänteessä?? Miksei vastustajia kukistettu sinä aikana, jos se on niin helppoa?

    Äänestä

  • Hitman1 kirjoitti:

    Jos sinulla on tilaisuus katsella päivän sanomalehdestä karttaa Irakista, voit omin silmin todeta, missä ovat terroristien toimintapisteet.

    Voin auttaa tällä kertaa ja kertoa, että terrori-iskujen tapahtumapaikat ovat ns. sunnikolmiolla, eli vähemmistöirakilaisten alueella, aivan kuten maailman tasapuoliset mediat ovat kertoneetkin.

    Mistä se todistaa?

    Se todistaa siitä, että terroriin alentuvat ne Saddamin kätyreinä olleet sunnit, jotka haikailevat entisten etuoikeuksiensa perään.

    Enemmistö kansasta, eli shiiamulsimit eivät ole terrorismiin vajonneet, kuten eivät järkevät ihmiset muuallakaan tee.

    He eivät edes kannata äärimuslimeja, toisin kuin esim. tämän palstan pro-terroristit, jotka myötäilevät terroristeja, vaikka heillä ei ole edes oma lehmä siellä ojassa.

    Tyypillistä tuuliviiri-ajattelua!

    USA:lta meni siis vajaa päivä Samarran terroristien nitistämiseen.

    Siinä on faktatieto sinun pohdittavaksesi!

    "USA:lta meni siis vajaa päivä Samarran terroristien nitistämiseen"

    Lähes puolitoista vuotta sitten jo julistettii Irakin sota päättyneeksi - ei oikein tämmöset päivän hommat kuulosta vakuuttavilta. Irakissa kuolee jatkuvasti typeriä 'trailer trash' ym porukoita öljy- ja aseteollisuuden ahneuden puolesta - vaikkeivät sitä itse tajua.

    Äänestä

  • Ihmettä kirjoitti:

    ...Al-sadria. Sehän on shia kaiketi? Ja entäs se Fallujah? Eikös siellä ole lähinnä shioja, siellähän se Sadrkin oli, miksi siellä silti soditaan?

    " Terroristit saadaan kukistetuksi "käden käänteessä", jos Irakin hallinto sitä USA:lta pyytää "

    Mutta eikös se Irakin hallinto tullut valtaan vasta kesällä ja sitä ennenkään ei ollut muuta kuin jatkuvaa tappelua? Olihan siinä jo yli vuosi aikaa rauhoittaa tilanne käden käänteessä?? Miksei vastustajia kukistettu sinä aikana, jos se on niin helppoa?

    Al-Sadr on iranilaisen pappisvaltion käskyläinen, jolla on omat vallanhimoiset suunnitelmansa itseään varten, kun iranilaistyyppinen vallankumous on saavutettu Irakissakin.

    Suurin osa shiioista vastustaa Irakissa tehtäviä terrori-iskuja, koska uhritkin ovat useimmiten sivullisia shiiamuslimeja.

    Eiväthän sunnit omiaan tapa kuin vahingossa.

    Entä nämä muut kysymykset.

    Ja entäs se Fallujah? Eikös siellä ole lähinnä shioja, siellähän se Sadrkin oli, miksi siellä silti soditaan?

    " Terroristit saadaan kukistetuksi "käden käänteessä", jos Irakin hallinto sitä USA:lta pyytää "

    Mutta eikös se Irakin hallinto tullut valtaan vasta kesällä ja sitä ennenkään ei ollut muuta kuin jatkuvaa tappelua? Olihan siinä jo yli vuosi aikaa rauhoittaa tilanne käden käänteessä?? Miksei vastustajia kukistettu sinä aikana, jos se on niin helppoa?

    Äänestä

  • höhlä kirjoitti:

    "USA:lta meni siis vajaa päivä Samarran terroristien nitistämiseen"

    Lähes puolitoista vuotta sitten jo julistettii Irakin sota päättyneeksi - ei oikein tämmöset päivän hommat kuulosta vakuuttavilta. Irakissa kuolee jatkuvasti typeriä 'trailer trash' ym porukoita öljy- ja aseteollisuuden ahneuden puolesta - vaikkeivät sitä itse tajua.

    ..taistelut jatkuvat yllensä pitkään sen jälkeenkin.

    Putin on Venäjällä julistanut moneen otteeseen sodan päättyneeksi Tshetsheniassa, ja aina vain paukkuu sielläkin...

    Sota harvoin loppuu jollakin määrätyllä kellonlyömällä kuin vain paperilla.

    Irakilaiset opettelevat vähitellen elämään vapaassa valtiossa ilman diktaattoriaan, mutta se saattaa viedä oman arvioni mukaan vielä 3-10 vuotta.

    Tämmöistä tämä elämä on.

    Äänestä

  • Ihmettä kirjoitti:

    Entä nämä muut kysymykset.

    Ja entäs se Fallujah? Eikös siellä ole lähinnä shioja, siellähän se Sadrkin oli, miksi siellä silti soditaan?

    " Terroristit saadaan kukistetuksi "käden käänteessä", jos Irakin hallinto sitä USA:lta pyytää "

    Mutta eikös se Irakin hallinto tullut valtaan vasta kesällä ja sitä ennenkään ei ollut muuta kuin jatkuvaa tappelua? Olihan siinä jo yli vuosi aikaa rauhoittaa tilanne käden käänteessä?? Miksei vastustajia kukistettu sinä aikana, jos se on niin helppoa?

    Usko nyt, että al-Sadr pyrkii iranilaiseen pappisvaltioon, joka on shiiamuslimien hallitsema uskonnollinen valtio.

    Fallujah on al-Sadrin toimintapaikka ja siellä hänellä on laaja kannatus.

    Mikäli tarpeen on ja al-Sadr aloittaa joukkoineen jälleen rajummat taistelut, jyrää USA myös hänen joukkonsa silläkin uhalla, että saa Iranin suuttumaan.

    Irak on melkoinen tilkkutäkki eikä tuollaista muslimivaltiota niin kovin helposti saada yks kaks rauhoittumaan.
    Kuten tuolla toisaalla kirjoitin, arvelen Irakin rauhoittumiseen menevän jopa kymmenen vuottakin.

    Historian pyörät pyörivät hitaasti.

    Suomen ja N-liiton sota kesti vuodesta 1939 vuoteen 1944.

    Miksi Suomea ei kukistettu sinä aikana, kun vastassa kerran oli suurvalta?

    Äänestä

  • Hitman1 kirjoitti:

    ..taistelut jatkuvat yllensä pitkään sen jälkeenkin.

    Putin on Venäjällä julistanut moneen otteeseen sodan päättyneeksi Tshetsheniassa, ja aina vain paukkuu sielläkin...

    Sota harvoin loppuu jollakin määrätyllä kellonlyömällä kuin vain paperilla.

    Irakilaiset opettelevat vähitellen elämään vapaassa valtiossa ilman diktaattoriaan, mutta se saattaa viedä oman arvioni mukaan vielä 3-10 vuotta.

    Tämmöistä tämä elämä on.

    Tuo on uutta. Tähän asti olet elämöinyt täällä että kyllä USA murkskaa kaiken pienimuotoisen ja vaatimattoman vastarinnan alta aikayksikön. Nyttenkö se sitten vie parhaimmillaan jopa kymmenen vuotta.

    Tosin saattaa käydä niin että USA poistuu häntä koipien välissä Irakista ennen kuin mikään rauhoittuu. Muurahaispesää ei olisi kannattanut sorkkia. Mutta Yhdysvallat eivät koskaaan ole perustaneet toimiaan rationaaliseen järkipohjaiseen ajatteluun ja tulos on kaikkien nähtävillä.

    Irakin nöyryytyksen jälkeen tosin saattaa käydy kuten Vietnamin jälkeen eli USA nuolee haavojaan seuraavat 30 vuotta ennen seuraavaa seikkailua maailmanpolitiikan näyttämöllä.

    Äänestä

  • Hitman1 kirjoitti:

    Usko nyt, että al-Sadr pyrkii iranilaiseen pappisvaltioon, joka on shiiamuslimien hallitsema uskonnollinen valtio.

    Fallujah on al-Sadrin toimintapaikka ja siellä hänellä on laaja kannatus.

    Mikäli tarpeen on ja al-Sadr aloittaa joukkoineen jälleen rajummat taistelut, jyrää USA myös hänen joukkonsa silläkin uhalla, että saa Iranin suuttumaan.

    Irak on melkoinen tilkkutäkki eikä tuollaista muslimivaltiota niin kovin helposti saada yks kaks rauhoittumaan.
    Kuten tuolla toisaalla kirjoitin, arvelen Irakin rauhoittumiseen menevän jopa kymmenen vuottakin.

    Historian pyörät pyörivät hitaasti.

    Suomen ja N-liiton sota kesti vuodesta 1939 vuoteen 1944.

    Miksi Suomea ei kukistettu sinä aikana, kun vastassa kerran oli suurvalta?

    Oletko kuullutkaan, että NL taisteli yhdessä liittoutuneitten kanssa natsisaksaa ja Suomea vastaan kahdella rintamalla Euroopassa. Kun toinen rintama oli selvä ja voitettu, oli Suomen vuoro lähteä lipettiin Neukkulasta. NL ei koskaan halunnutkaan kukistaa Suomea, siksi se halunnut tehdä sitä kun Saksa oli lyöty, vaan antoi natsien kätyreille armoa.

    Äänestä

Olivat sairaalalähteiden mukaan enimmäkseen siviilejä.

Mutta sehän on sinusta ihan jees.

  • Jos tarkoitat niitä, jotka ampuvat ja räjäyttelevät pommejaan oman kansan todellisia siviilejä tappaakseen, puhut terroristeista.

    Kuinka monta asepukuista terroristia sinä arvelet olevan olemassa?

    Äänestä

  • Hitman1 kirjoitti:

    Jos tarkoitat niitä, jotka ampuvat ja räjäyttelevät pommejaan oman kansan todellisia siviilejä tappaakseen, puhut terroristeista.

    ...terroristeja?

    Jos tarkoitat niitä, jotka asuvat kodeissaan, kun ne räjäytetään taivaan tuuliin, tai jotka kulkevat kotikaduillaan, kun miehittäjän pommit satavat niskaan ennalta-arvaamatta, puhut siviileistä. Ei kai heistä, tavallisista ihmisistä, tule terroristeja, vaikka terroristitkin kulkisivat siviileissä?

    Kuinka monta siviilipukuista siviiliä arvelet Irakissa olevan?

    Äänestä

  • ketkä kirjoitti:

    Väännetään nyt sitten rautalangasta:

    Kun äijä kyttää siviilivaatteissaan sinko olalla lähestyvää panssariajoneuvoa ja ampuu hutilaukauksen, mitä arvelet miehistön vaunussa tekevän?

    Odottavan kiltisti seuraavaa laukausta ja huutavan omilleen, etteivät he ampuisi, koska mieshän on siviili?

    Entä kun joku juoksee kivääri kädessään kyyryssä kadulla kohti suojaa ammuttuaan irakilaispoliisin hengiltä?
    Korkealla tähystyspaikallaan oleva amerikkalainen sniper-sotilas ei muka ammu, koska mieshän on selvästi siviilivaatteissa?

    Entä kun ryhmä siviilipukeisia miehiä ampuu kranaatinheittimellä läheistä sotilaskulkuetta, ja piiloon kiirehtiessään joutuu yläpuolella lentävässä helikopterissa olevien amerikalaissotilaiden tähtäimiin?

    Eivätkö he siis ammu, kun miehet eivät olekaan sotilaspukeisia?

    Arvaatko vastaukset -vai autanko vielä?

    Olet näemmä siirtynyt puolustuskannalle mielipiteidesi suhteen. Mistä se kertoo? Siitäkö että sotatoimet Irakissa eivät kenties ole sujuneetkaan niinkuin oletit. Et ole ollut ainoa joka ennusti tilanteen kehityksen väärin joten älä huoli sillä tyhmä ei ole se joka on väärässä vaan se joka ei ota oppia virheistään. Kumpaan joukkoon kuulut?

    No mitenkäs nämä ihmiset ovat sitten terroristeja, jotka pitää tappaa;

    - Perheet viettävät tavallista arki-iltaa Fallujahissa, kun USA:n ilmavoimat pommittavat muutaman asuintalon maan tasalle sen perusteella, että epäilevät siellä olevan vastarintamiehen, mutta eivät voi sitä kovinkaan varmasti tietää vihamielisellä alueella. Kuolleet ovat lähinnä tavallisia miehiä, naisia ja lapsia.

    Joukko ihmisiä viettää siestaa kadulla. Ilmatulitus tappaa useita.

    Miksi puolustelet tuollaista summittaista murhaamista?

    Hitman on ollut poikkeuksellisen ärtynyt, mesoaa nikkiryöstäjistä ja rupenut puolustuskannalle.

    Ikävä kattoa, sillä Hitman on nykyään vain muinaisjäännös, siitä terävästä perus-Hitmanista.

    Äänestä

  • Hitman1 kirjoitti:

    Jos tarkoitat niitä, jotka ampuvat ja räjäyttelevät pommejaan oman kansan todellisia siviilejä tappaakseen, puhut terroristeista.

    Kuinka monta asepukuista terroristia sinä arvelet olevan olemassa?

    laajempaa perspektiiviä tästä terrorismista:
    http://www.informationclearinghouse.info/article4068.htm

    Äänestä

  • Voi HItman kirjoitti:

    Olet näemmä siirtynyt puolustuskannalle mielipiteidesi suhteen. Mistä se kertoo? Siitäkö että sotatoimet Irakissa eivät kenties ole sujuneetkaan niinkuin oletit. Et ole ollut ainoa joka ennusti tilanteen kehityksen väärin joten älä huoli sillä tyhmä ei ole se joka on väärässä vaan se joka ei ota oppia virheistään. Kumpaan joukkoon kuulut?

    Miten niin puolustuskannalle?

    Olen ollut Irakin sodan alkamisesta samalla kannalla enkä siis tuuliviirimäisesti muuta mielipiteitäni kuten eräät...

    Sotatoimet sujuivat ja sujuvat juuri niin helposti(vrt. Samarran uusi miehitys muutaman tunnin aikana)kuin oli ennakoitavissakin, mutta terroritekojen kohdistumista omaa kansaa kohtaan en kylläkään ennakoinnut, koska en kuvitellut äärimuslimeja niin typeriksi.

    En voi oppia mistään virheistäni, kun en ole niitä tehnytkään.

    Äänestä

  • entä kirjoitti:

    No mitenkäs nämä ihmiset ovat sitten terroristeja, jotka pitää tappaa;

    - Perheet viettävät tavallista arki-iltaa Fallujahissa, kun USA:n ilmavoimat pommittavat muutaman asuintalon maan tasalle sen perusteella, että epäilevät siellä olevan vastarintamiehen, mutta eivät voi sitä kovinkaan varmasti tietää vihamielisellä alueella. Kuolleet ovat lähinnä tavallisia miehiä, naisia ja lapsia.

    Joukko ihmisiä viettää siestaa kadulla. Ilmatulitus tappaa useita.

    Miksi puolustelet tuollaista summittaista murhaamista?

    ..tavallisten siviilien tappamista, varsinkin kun sitä tapahtuu eniten äärimuslimien terrori-iskujen jäljiltä.

    USA pahoittelee aina sivullisten kuolemaa sotilaallisten iskujen yhteydessä kuten Israelkin tekee,ja voikin aiheellisesti kysyä, mitä tekemistä terroristeilla on rauhallisten siviilien joukossa?

    Raukkamaisuudelta vaikuttaa taktiikka, jossa terroristien sinkomiehet ja krh:n laukaisijat piileksivät siviili-ihmisten seassa, jolloin sivullistenkin vahingoittuminen on mahdollista.

    Tieten tahtoen kukaan normaalijärkinen amerikkalainen tai israelilainen ei ulkopuolisia siviilejä tapa.

    Äärimuslimien iskuissa ei tuota moraalista kynnystä näytä pahemmin olevan...

    Äänestä

  • Hitmanni1 kirjoitti:

    Hitman on ollut poikkeuksellisen ärtynyt, mesoaa nikkiryöstäjistä ja rupenut puolustuskannalle.

    Ikävä kattoa, sillä Hitman on nykyään vain muinaisjäännös, siitä terävästä perus-Hitmanista.

    Lupaan kirjoittaa niitä luonteenomaisia teräviä perus-Hitmanin kirjoituksia taas, koska rekisteröinti karkoitti perässäseuraavat p-kärpäset, kun feikkaaminen minun nikilläni ei enää onnistu; sinullakin on pari kirjainta liikaa nikissäsi ollaksesi minä! :)

    Äänestä

  • Hitman1 kirjoitti:

    ..tavallisten siviilien tappamista, varsinkin kun sitä tapahtuu eniten äärimuslimien terrori-iskujen jäljiltä.

    USA pahoittelee aina sivullisten kuolemaa sotilaallisten iskujen yhteydessä kuten Israelkin tekee,ja voikin aiheellisesti kysyä, mitä tekemistä terroristeilla on rauhallisten siviilien joukossa?

    Raukkamaisuudelta vaikuttaa taktiikka, jossa terroristien sinkomiehet ja krh:n laukaisijat piileksivät siviili-ihmisten seassa, jolloin sivullistenkin vahingoittuminen on mahdollista.

    Tieten tahtoen kukaan normaalijärkinen amerikkalainen tai israelilainen ei ulkopuolisia siviilejä tapa.

    Äärimuslimien iskuissa ei tuota moraalista kynnystä näytä pahemmin olevan...

    " En muista puolustaneeni... ..tavallisten siviilien tappamista, varsinkin kun sitä tapahtuu eniten äärimuslimien terrori-iskujen jäljiltä. "

    Jatkuvastihan sinä puolustelet tavallisten siviilien tappamista sillä verukkeella, että heitä ei erota vastarintataistelijoista.

    " USA pahoittelee aina sivullisten kuolemaa sotilaallisten iskujen yhteydessä kuten Israelkin tekee,ja voikin aiheellisesti kysyä, mitä tekemistä terroristeilla on rauhallisten siviilien joukossa? "

    Ei pahoittele. Irakissa ei ole montaa, jos yhtään tapausta, jossa USA olisi pahoitellut tappamiensa siviilien kohtaloa, vaikka se pommittaa näitä kuoliaaksi jatkuvasti. Viime viikolla esim. Reuters ja BBC raportoivat Fallujahista parikin tapausta, jossa USA pommitti asuintaloja maan tasalle ja pommituksissa kuoli lähinnä tai pelkästään siviilejä. Saman asian vahvistivat myös sairaalalähteet. Kysyt, mitä terroristit tekevät tavallisten siviilien joukossa? Enimmäkseen näissä ilmasta raskain asein tapahtuvissa iskuissa jää USA:lta todistamatta, että siellä olikaan terroristeja. Selitäpä minulle, miten USA voi varmistaa epäilyksensä, että jossain talossa Fallujahissa on vastarintaa harjoittavia ihmisiä, kun on sentään kyse irakilaisten hallitsemasta kaupungista, jossa vallitsee vihamielisyys miehittäjää kohtaan? Totuus on, että sitä ei voi varmistaa mitenkään. Sen vuoksi USA:kin usein tiedottaa, että se epäili rakennukseissa olleen vastarintaihmisiä.

    Asuintalojen pommittaminen raskain asein hatarien epäilysten perusteella on yhtä raukkamaista kuin niiden USA:aa vastaan taistelevien ihmisten/ryhmien toimet, jotka iskevät vastustajansa kimppuun välittämättä siitä, että lähistöllä tai samassa paikassa on syyttömiä siviilejä.

    " Tieten tahtoen kukaan normaalijärkinen amerikkalainen tai israelilainen ei ulkopuolisia siviilejä tapa. "

    Ei se siltä vaikuta, jos raskain asein tulitetaan kokonaisia asuintaloja Irakissa maan tasalle ilman kovinkaan kummoista vakuutta siitä, että siellä on lainkaan, saati pelkästään vastarintataistelijoita tai terroristeja.

    Myös lukumäärät kertovat karua kieltään. USA:n toimien seurauksena on kuollut 10-15 tuhatta syytöntä siviiliä. Se on paljon enemmän kuin vastarinnan iskuissa kuolleita, joista niistäkin jokainen on turha.

    Äänestä

  • Hitman kirjoitti:

    voivat lohduttautua sillä, että heidät tappoi "friendly fire".

    Äänestä

Husseinin patsas on kaadettu!

Bush on julistanut sodan päättyneeksi!

Irakiin tulee demokratia!

Shalom!

Ja Jumala sanoi:

"Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta elollisesta, sillä maa on ihmisten takia täynnä väkivaltaa. Minä hävitän heidät ja maan heidän kanssaan."

Äänestä
  • Kaksi alkuhuomautustasi on jo tapahtunutta historiaa ja kolmas toivottavasti lähivuosina toteutuva unelma maltillisille irakilaisille.

    Kai sinäkin toivot Irakin kansalle kaikkea hyvää, minkä todellinen demokratia voi tuoda tullessaan?

    Sen sijaan rauhantoivotuksesi jälkeen kopioitu Raamatun lainaus on omituisen ristiriitainen ja kuvastanee sinun vääristynyttä Jumala-kuvaasi.

    Äänestä

Samarra valloitettiin jo pitkälti toista vuotta sitten. Olet nyt uutisointisi kanssa pahasti myöhässä.

Äänestä
  • Tuon kritiikin voit lähettää maailman mediavälineille, koska ne puhuvat juuri tänään Samarran valloituksesta...

    Äänestä

  • ...matkustamasta tiettyihin maihin, mainitsemastasi syystä... :)

    Äänestä

  • Hitman1 kirjoitti:

    ...matkustamasta tiettyihin maihin, mainitsemastasi syystä... :)

    Jos Putin ja Bush, yhdessä Rumsfeldin kanssa joutuisivat vastaamaan Haagissa syytteisiin sotarikoksista samalla periaatteella kuin Milosevitch, epäilenpä että koko konkkaronkka saisi tuomiot. Miksi tällainen menettely olisi sinun mielestäsi väärin? Miksi vain jotkut tulisi tuomita, jos oikeudenkäynti olisi tasapuolinen, koottuun todistusaineistoon perustuva? Sitä kutsutaan yksisilmäisyydeksi, kun päästäisi toisen pälkähästä.

    Olisivatpa maailman kirjat sekaisin, jos syytetyiksi joutuisivat yht´aikaa pienen kansan itsenäistymishaaveita verisesti nujertava entinen FSB:n agentti ja maailman julmimpiin kuuluvan diktaattorin kaatanut korkeamoraalinen supervallan presidentti.

    Tuon asian tajuamiseen ei tarvita mitään yksisilmäisyyttä, mutta tuon asian ymmärtämättömyys kertoo todellisesta yksisilmäisyydestä!

    Varmasti ymmärrät hyvin, että tuollainen oikeuskäsittely puhdistaisi ilmaa. Eihän Haagissakaan syyttömiä toki tuomita, vaan jokainen saa tuomionsa näytön perusteella. Maailmankirjathan olisivat järjestyksessä, kun kaikki rikoksista epäillyt joutuisivat tuomiolle. Veikkaanpa, että bush ja rumsfeld saisivat pitkät tuomiot, aivan rehellisten todisteiden ja todistajien antamien lausuntojen perusteella.

    " maailman julmimpiin kuuluvan diktaattorin kaatanut korkeamoraalinen supervallan presidentti. "

    Korkeamoraalinen. Ensinnäkin Bush ei mennyt Irakiin kaataakseen diktatuurin, vaan saadakseen haltuun maan öljyvarat. Asia käy ilmi Yhdysvaltain energiapoliittisesta selonteosta ja kansallisen turvallisuuden strategiasta. Toiseksi hän valehteli joukkotuhoaseuhkan, jota käytti maailmalle antamanaan tekosyynä hyökkäykselle. Puheesi korkeamoraalisesta supervallan presidentistä on siis suoranaista valehtelemista, mikä ei tosin yllätä, onhan palvontasi kohdekin paljastunut alati valehtelusta.

    Yksisilmäisyytesi huipentuu siinä, että osoitat ymmärrystä USA:lle, sen tehdessä samoja rikoksia mistä tuomitset vastarinnan jyrkästi. Nämä rikokset koskevat siviilien tappamiseen pyrkimyksissä vahingoittaa vastustajaa. Tuomitset ankarasti yhdysvaltain joukkoja vastaan tehtävät pommi-iskut silloin, kun niissä kuolee myös siviilejä. Sen sijaan, et ole kertaakaan tuominnut USA:n harjoittamaa jatkuvaa sotarikollista toimintaa, kun se pommittaa erityisesti hallinnastaan menettämillä alueilla sijaitsevia asuintaloja sillä seurauksella, että kuolleet ja loukkaantuneet ovat täysin syyttömiä siviilejä. Asian vahvistaa mm. Reuters ja BBC. Eihän muuta voi odottaakaan, jos epämääräisen epäilyn perusteella tuhotaan raskain ilma- ja maa-asein kokonaisia asuintaloja. Se on yhtä sotarikollista, kuin tienvarsipommien räjäyttäminen vihollista vastaan silloin, kun ympärillä on siviilejä.

    Kykenemättömyys tuomita kaikki osapuolet samanlaisista rikoksista on täydellistä yksisilmäisyyttä ja -puolisuutta.

    Äänestä

  • " Taitaa kaveri itsekin tietää puhuvansa palturia, mutta yrittää herättää keskustelua silti... "

    Minä tiedän puhuvani totta ja sinäkin tiedät sen, todisteet esittämistäni asioista ovat olleet sen verran monesti esillä.

    " Sääli vain, että tyyppi käyttää edelleen minun nikkiäni, joten en ota kantaa itse kirjoituksen sisältöön. "

    Kovasti tuo mielialasi ja periaatteesi vaihtelevat. Juuri edellisessä viestissäsi otit kantaa itse kirjoitukseni sisältöön, vaikka olet monta kertaa jankuttanut, ettet aio niin tehdä :)

    Kuten olen aiemminkin sanonut, että minulle ei ole merkitystä sinun kannanotoillasi, joissa yrität tehdä valheesta totta sanomalla sen olevan faktaa, vaikka todisteet puuttuu. Nyt näköjään ole laajentanut pushkamaista käytöstäsi yrittämällä sanoa esiin tuotuja ja TODISTETTUJA totuuksia palturiksi.

    Toki moni onkin jo huomannut, että aina, kun argumentaatiosi jää toiseksi kovan faktan edessä, alat jankuttamaan ja hokemaan, ettet ota kantaa kirjoituksiini, vaikka juuri aiemmin olet jälleen niin tehnyt.

    Äänestä

  • Hitman1 kirjoitti:

    Olisivatpa maailman kirjat sekaisin, jos syytetyiksi joutuisivat yht´aikaa pienen kansan itsenäistymishaaveita verisesti nujertava entinen FSB:n agentti ja maailman julmimpiin kuuluvan diktaattorin kaatanut korkeamoraalinen supervallan presidentti.

    Tuon asian tajuamiseen ei tarvita mitään yksisilmäisyyttä, mutta tuon asian ymmärtämättömyys kertoo todellisesta yksisilmäisyydestä!

    Bush on kiistämättä korkeamoraalinen. TV välittää sunnuntaisin kuvia sielunhöylä kourassa kirkkoon menossa olevasta tai sieltä tulevasta Dubyasta.

    Äänestä

  • Olet oikeassa kirjoitti:

    Bush on kiistämättä korkeamoraalinen. TV välittää sunnuntaisin kuvia sielunhöylä kourassa kirkkoon menossa olevasta tai sieltä tulevasta Dubyasta.

    Mitä ajatusta ajat takaa?

    Osa ihmisistä menee sunnuntaisin kapakkaan.

    Kumpikohan paikka rakentaa ihmisen sisintä paremmin?

    Äänestä

  • Hitman kirjoitti:

    Jos Putin ja Bush, yhdessä Rumsfeldin kanssa joutuisivat vastaamaan Haagissa syytteisiin sotarikoksista samalla periaatteella kuin Milosevitch, epäilenpä että koko konkkaronkka saisi tuomiot. Miksi tällainen menettely olisi sinun mielestäsi väärin? Miksi vain jotkut tulisi tuomita, jos oikeudenkäynti olisi tasapuolinen, koottuun todistusaineistoon perustuva? Sitä kutsutaan yksisilmäisyydeksi, kun päästäisi toisen pälkähästä.

    Juuri näin Bush, Rumsfeld ja Cheney Haagiin hirtettäväksi.

    Äänestä

Toivomus. Etkö voisi kirjoittaa hieman itsestäsi profiilisivullasi?
Olisi hauska tietää jotain. ;)))

/serena, joka utelee

Äänestä
  • Olen länsimaisten mielipiteitteni vuoksi joutunut täällä eräänlaiseksi silmätikuksi, jota eräät kirjoittajat feikkaavat, solvaavat ja häiritsevät niin monin keinoin kuin näillä sivuilla vain on mahdollista.

    Todennäköisesti kävisi niin, että jos profiloisin itseni toisaalla, saisin lukea niistä kehitettyjä herjoja tällä palstalla kerta toisensa jälkeen.

    Pysyn siis ainakin toistaiseksi tällaisena "tuntemattomana" Hitmanina...

    Äänestä

Ne sotii siellä edelleen, kovasti on täältä sennssuroitu viestejä pois ketjusta, sellainen vaikeuttaa ja haittaa keskusteluja,kun joku aivoton tietokoneohjelma tyhjentelee keskusteluja vailla järkeä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Hitman1 kirjoitti:

Vajaa päivä meni sitten siihen, kun USA jyräsi uhoavat terroristit maan rakoon Samarrassa.

Illalla uutiset kertoivat, että liittouma hallitsee nyt koko kaupunkia, mutta varsinkin pro-terroristien murheeksi on todettava, että yli 100 terroristia sai surmansa ja kymmenet vangittiin elävänä.

Jossain vaiheessa ovat sitten vuorossa Falluja sekä Ramah.

Ehkäpä vaalit voidaan Irakissa sittenkin pitää tammikuussa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu