On kirjoittanut jopa jotta itse Kekkonenkin ajaisi Suomea Natoon, jos eläisi.
Kapilla taitaa tuo natonkaipuu juontaa siitä, että sinne tänne kaikin puolin siviilissäkin juoksennellut isänsä juoksi ryssän luotiin? (Ettei tulisi sanomista, sanon, että Kapi itse on palstalla noin sanonut ja vielä pahemminkin isästään). Mutta turha kai siihen katkeruuteen on Kekkosta sekoittaa?
Sehän on yhtä naurettavaa kuin kepun EU-kampanja teemalla "Urhoutta Eurooppaan".
Kapilla taitaa tuo natonkaipuu juontaa siitä, että sinne tänne kaikin puolin siviilissäkin juoksennellut isänsä juoksi ryssän luotiin? (Ettei tulisi sanomista, sanon, että Kapi itse on palstalla noin sanonut ja vielä pahemminkin isästään). Mutta turha kai siihen katkeruuteen on Kekkosta sekoittaa?
Sehän on yhtä naurettavaa kuin kepun EU-kampanja teemalla "Urhoutta Eurooppaan".
Vastaukset 15
Vanhimmat
Vasemmistolaisten Nato kannatus kovassa nosteessa.
Kekkonen olisi seilannut sen mukaan, mikä olisi oma etu ollut.
Kekkonenhan tosiaan osasi ennakoida tilanteet jo 1942, että pääsi asemaan, jossa myöhemmin kehui Stalinia suureksi Suomen ystäväksi, jonka neroudelle ei maailmasta vertaa löydy.
Oli se Kekkonen aika poika. Ei vedä Kapi vertaa Urholle. Korkeintaan kertoo Urhon haudalle pissivänsä. Yöpöydän laatikossa piilottelee ties mitä.Sillä leuhkii ja leveilee.
Se oli silloin 70 vuotta sitten.
Emme voi jäädä kiinni tuijottaan niin kauas.
Kekkonen hoiti idänsuhteet mallikelpoisesti.
Teki Suomesta rikkaan maan.
Ei haittaakkaan jos nyt vanhoja muistelet.
Mutta älä aina negatiiviseen sävyyn.
Meillä on niin paljon ajoiltaan hyvää kerrottavaa.
Myös te kommunistit Kekkonen otti huomioon.
Ettei pitäisi olla sullakaan valittamista.
Kekkonen otti kommunistit huomioon kahdellakin tapaa.
Kovanyrkkisenä hakkaajana ja lopulta Hertta Kuusisenkin erittäin hyvänä ystävänä, kun tuli Kekkoselle se aika, että se väkivaltainen hakkaaminen oli pakko lopettaa.
Kekkosestahan tuli lopulta niin kova kommunistien ystävä, että hän taipui heidän tahtoonsakin siitä hyvästä, etteivät kommunistit muistuttaisi Kekkosta ajoista ennen Kekkosen takinkääntöä. Sitä Kekkonen pelkäsi kuollakseen. Ja eihän se nyt salaisuus liene sekään, että Kekkonen uskoi neuvostoliittolaisen yhteiskuntajärjestelmän lopulta olevan globaali tapa toimia.
"Meillä on niin paljon ajoiltaan hyvää kerrottavaa."
Sadattuhannet Ruotsiin muuttaneetko?
Mitäpä sitä tosiaan negatiiviseen sävyyn muistelemaan tapahtuneita asioita..
Muistelihan Urhokin Stalinia tosi positiivisin sanoin Stalinin kuoltua.
Ei sanaakaan kansanmurhasta. Kai Urho oli niin tyytyväinen, kun itse ei joutunut sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin, että moiset pikkuasiat kiitollisuudenvelassa oli korrektia unohtaa.
Sinänsä on sitten kuitenkin hieman outoa, että vasemmistolaisia syytetään Neuvostoliiton palvomisesta, kun itse Kekkonen jo ennen presidenttiyttään kertoi, kuinka hyvä mies Stalinkin oli. Eikä sovi unohtaa Kekkosen ylistyspuheita Leninistäkään. Leninin ihannoimisestakin syytetään vasemmistolaisia, vaikka Kekkonen siinäkin tapauksessa näytti esimerkkiä.
Itse kunnioitan enemmän Stalinia ja Leniniä kuin Kekkosta, koska he olivat miehiä, joiden ei tarvinnut takkiaan käännellä. Pelkurit kääntää takkinsa.
Moni muukin suomalainen valtiopäämies muisti Stalinin myönteisesti, muun muassa kokoomuslainen presidentti Juho Kusti Paasikivi näillä sanoin:
"Generalissimus Stalin, jonka kuolemasta tänään olemme saaneet suruviestin, on nykyajan suurimpia hahmoja."
Urho Kekkosen kilpakumppani tulevassa presidentinvaalissa eli sosialidemokraatti K-A. Fagerholm pisti häntä ja Kekkostakin paremmaksi:
"Myös Suomen kansa tuntee menettäneensä ystävän. Monissa yhteyksissä on saatu todeta, että generalissimus Stalin tunsi ystävyyttä ja kunnioitusta Suomea ja sen kansaa kohtaan."
Lisää esimerkkejä täältä:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1362365836774
Olikos se Juho Kusti juuri se, jolta Kekkonen vaatimalla vaati lupaa päästä Stalinin lasiarkun äärelle tekemään itseään tykö tulevien rahoittajiensa silmissä? Juho Kusti kun olisi tyytynyt ihan normisurunvalitteluihin.
Sielläpä sitten Kekkonen Paasikiven "lähettämänä" edusti lähinnä kai itseään tragikoomisen tapauksen, Moskovan suurlähettiläs Mäkisen kanssa.
Noin kovaa kehumista kaikilta tahoilta.
Kyllä Stalin oli tosiaan terästä.
Ei hävinnyt ainuttakaan käymäänsä sotaa.
Kekkosenkin täytyi taipua sille kannalle, ettei Hitlerin joukkojen nimeen vannominen auta.
Valtiopäämies?
Oliko noista valtiopäämies kukaan muu kuin Paasikivi?
Jonka esilletuomissasi sanoissa kyllä on sanottu se, mikä riittääkin.Aika neutraalisti.
Mutta se ei Kekkoselle riittänyt. Kukaan muu ei halunnut Stalinin muistojuhlaan kuin Kekkonen.
Jo täytyy tollo olla, jos ei tajua/halua myöntää, miksi Kekkonen sinne halusi lipomaan.
Ainahan naapurimaiden johtajien hautajaisiin lähetetään edustus - jos ei lähetettäisi, sitä paheksuttaisiin. Häihin ja syntymäpäivillekin lähetetään edustus, ja mikä kummallisinta, usein jopa pelkkien prinsessojen ja prinssienkin. Hatunnosto sille, joka ottaa tuollaisen tehtävän hoitaakseen vapaaehtoisesti.
Naapurimaita kauemmaksi on tapana lähettää vähintään surunvalittelu, vielä nykyäänkin. Tämän tiesi myös presidentti Tarja Halonen:
http://pekkakorhonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91858-tarja-halonen-on-surullinen
Kolumnit 8.3.2013 | Kyösti Karvonen
Irvokas surunäytelmä Suomessa 60 vuotta sitten
Meitä suomalaisiakin nauratti kovasti, kun katsoimme televisiokuvia toissa vuonna diktaattori Kim Jong-ilin kuolemaa itkeneistä pohjoiskorealaisista.
On sitä sattunut meillekin. Miltei päivälleen 60 vuotta sitten suomalaisia ei sentään tainnut itkeä kaduilla, kun oli tullut tieto diktaattori Josif Stalinin kuolemasta.
Paljon ei jäänyt puuttumaan.
Historiaa ei pidä irrottaa aikayhteydestään. Silti Stalinin postuumi kiittely meni Suomessa irvokkaan puolelle. Kenenkään muun ulkomaisen valtionpäämiehen kuolemaa ei ole varmaan noteerattu Suomessa samalla koomisella hartaudella.
Sekä tasavallan presidentti J.K. Paasikivi että pääministeri Urho Kekkonen pitivät radiopuheen. Puhemies K.A. Fagerholm piti lyhyen muistopuheen ja eduskunta hiljaisen hetken.
Yleisradio muutti ohjelmistoaan, ja radiossa luettiin muistoruno. Helsingissä liput liehuivat puolitangossa julkisissa rakennuksissa.
Hautajaispäivänä suruliputettiin uudelleen valtion virastoissa ja laitoksissa. Myös yksityisten toivottiin suruliputtavan. Sairaana ollut Kekkonen tervehtyi niin, että pääsi lähtemään Stalinin hautajaisiin.
Näin lauloi 1970-luvun lopulla Eppu Normaali muistaakseni Mikko Saarelan sanoituksin kappaleessa "Pidetään ikävää":
"Suomalaiset ovat hyvin harrasta kansaa
ne kirkonmenot aina aikaan saa
oli seurat, sirkus taikka huumoria hurttia
on naamat kuin ois syöty yoghurttia."
Vielä joskus 1980-luvun alkupuolella oli tapana, että kun radiouutisissa oli kerrottu vaikka vain ulkomaisenkin poliitikon tai valtiopäämiehen kuolemasta, uutisten päätteeksi soitettiin klassista jousimusiikkia tai vastaavia "hartaita säveliä". Jostain syystä parhaiten poikasena jäi mieleen presidenttiehdokas Robert Kennedyn murhasta kertoneen uutisen jälkeinen harras musiikki.
" Häihin ja syntymäpäivillekin lähetetään edustus, "
Olihan se Kekkonen tosiaan Silvian ja Kaarle-Kustaankin häissä.
Joutui poistumaan kuitenkin kesken. Syyksi kerrottiin ripuli.
Eräässä kapakkatappelussa Kekkonen sai puukosta. sairaalaan viennin syyksi kerrottiin haimatulehdus.