Hallituksen politiikka on ollut tehdä maaseutuasuminen sekä omakotiasuminen mahdollisimman hankalaksi, jotta kansa saataisiin ajettua karjan tavoin väkisin kerrostaloslummeihin valvonnan ja kyttäyksen kohteeksi. Palvelut on vedetty maaseudulta pois, tiet päästetty rapistumaan ja kunnallinen infastruktuuri tuhoutumaan laajalti.
Se ei vie montaa vuotta kun kerrostaloslummien sisäiset ongelmat kärjistyvät siihen pisteeseen, että slummit suljetaan aidoilla ja Nato-langalla valtaviksi vankileireiksi, missä asukkaat ovat jatkuvan poliisivakoilun kohteina.
Nyt hallitus on usuttamassa viranomaiskoneiston mökillä asuvien kymmenien tuhansien suomalaisten kimppuun koska se on olevinaan laitonta asettua yhteiskunnan ulkopuolelle omalle kesämökilleen. Osalla näistä ihmisistä ei ole jäljellä mitään muuta kuin se mökki minne on paettu kapitalismia ja onnistumisen pakkoa sekä ostamisen pakkoa länsimaisessa kulttuurissa. Mökillä voi hyvinkin ryhtyä omavaraiseksi sekä irrottautua kokonaan yhteiskunnasta. Se on viranomaiselle kauhistus kun joku päättää haistattaa sivistykselle ja järjestelmälle paskat.
Kerrostaloslummit on luotu vain valvonnan ja vakoilun mahdollistamiseksi sekä väkijoukkojen helppoon hallintaan. Poliisin on helppoa hakea kuka tahansa mistä tahansa syystä kerrostaloalueelta, lisäksi asukkaiden elämä voidaan tehdä sietämättömäksi katkaisemalla vesijohtovesi, kaukolämpö ja sähköt. Nopeuttaa esimerkiksi poliisin tekemää saartoa sekä tietenkin sitä tilannetta kun kerrostaloslummeihin ajettu väestö pakkosiirretään FEMA-leireihin tuhottavaksi.
Itse muutin pois kerrostalosta ja koko kerrostaloalueelta. Asun nykyisin suhteellisen mukavasti omakotitalossa, nyt kun se vielä nippanappa on Suomessa edes laillista. Kohta se on laitonta ja siitä tehdään terroristinen rikos yhteiskuntaa vastaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.