Kankaankylän sivukylässä tehdään tietä, eikä kaikkia Kantakauhavankaan teitä ole vielä kunnostettu. Kyllä pitäisi ensin tehdä Kantakauhavan tiet kuntoon ja sitten jos rahaa jää niin vasta sivukylien tiet. En ymmärrä, että kuihtuviin sivukyliin mätetään meidän kantakauhavalaisten veronmaksajien rahoja.
Kangas-Annala
Jonn reere
58778
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Ei siellä ole tietä ollenkaaan
Tulevaisuudessa teiden kunnossapitoon riittää ainavaan vähemmän rahaa ja täällä sitä vaan tehdään turhia teitä, eikä vanhojakaan saada pidettyä kunnossa. On niin hölmöläisten hommaa!
Tien teko vaikka mihin on aina järkevää.
Voi sua raukkaparka Jonn reere. Kovin on kapea tuo sun näkökulma asiaan. Minkälaiset ne kantakauhavan tiet olisikaan, jos ne olisi rahoitettu vain Teidän verorahoilla? Pahoin pelkään, että nelivetotraktoreilla ajeltaisiin edelleenkin lauttamuksen raittia ja uusi kirkkosilta olisi pelkkä kangastus. Senverran tukiaisia tuli liitoskunnilta, että rinta ei saisi olla noin rottingilla. Yritä nyt kaikesta huolimatta hyväksyä se, että jos samaa Kauhavaa ollaan niin samat mahdollisuudet mm. liikkumiseen pitää olla kaikilla.
Joko annalan kylän isäntä on päättänyt onko tuleva tie hänen mielestään liian kapea vai liian leveä. Molempia näkökantoja on esittänyt aina alueradioa ja tv:tä myöten. Alkaa mennä mieheltä viimeinkin uskottavuus kun hädissään höpäjää ihan puutaheinää.
Oon kuullu et kankaanpuolella on isäntä , joka tuuliviirimäisesti on kääntyny tien tarpeeellisuuden suhteen. Ensin kauheasti tien puolesta sit kovasti vastaan ja nykyään vallan puolesta taas. Viimeistä suunnanmuutosta kuulemma voiteli sievoinen summa kaupungilta tullulta korvauksenomaista maallista mammonaa. .
Liekö pelkkää huhua. .
Miksi te kantakauhavalaiset ette ole laittaneet teitä kuntoon, muidenko ne täytyy tulla laittamaan, kankaan puolella on jo tie valmis mutta kanta kauhavan puolella ei ole
eikä varmaa tiedäkkään tuleeko kun teidän oma rupusakki vastustaa kehitystänne.
Pelkästään kanta kauhavan tiet mielestäsi pitäisi olla vain kunnossa.
Mahdollisen tulevan sillan myötä jos se hyvinvointi pääsisi tulemaan myös
kanta kauhavallekin.
Tie on jo tosiaankin valmis, ja komia tie onkin.
Valittajien mielestä nyt liian leveä ja tähän asti ovat sanoneet että tulee
liian kapea että ei semmosta ole järkeä tehdä.
Parempi on että ei kuuntele sanaakaan tuollaista sekoomuslaista sekoilua.
Ja sillan kansi, se pitää olla leveä ja leuhkan mallinen, että reunoille sopii näitä pongaus torneja.
Lisää kouluja kiinni ja säästöjä terveydenhuoltoon, jotta saadaan loppukin tehdyksi toiselle puolelle. Sillalla ei ole väliä, sitä ei kukaan tartte, koska pääasia on päästä nelivedolla jokirantaan.
sitten joskus ku kangas - annala tieyhteys saadaan valmiiksi, saavat kankaankyläläiset hyvästellä kyläkoulunsa. Koulu tullaan lopettaan melko pian sillan valmistumisen jälkeen ja kersat siirretään Pernaan kouluun, sivistyksen pariin.
Niin ja tämä on sitten tieto, mistä tietää pieni porukka kunnan virastos
Totta puhut ja ennekuin saadaan sillan 4 miljoonaa kerättyä, joudutaan veilä paljon leikkaamaan tervydenhuollostakin!
Muuta taideta virastos tietääkkään.
Taitaa pernaan koulu ehtiä homeeseen ennen sillan valmistumista ja
joutuvat siirtää lapset pernaalta kankaan kouluun lopuksi.
Vai onko Virastos Varmempaa Vainua asiasta.
Vaikea uskoa että pernaalla tultaisiin hyväksymään ajatusta, valituskierre alkaisi
välittömästi näiltä alemman keskiarvon omaavilta henkilöiltä.
Keitä on alemman keskiarvon henkilöt?
sehän täs kauhavan puolen vämmäämises on syynä, että ainakin yx isäntä jolla on paljon vuokramaita pelkää että vuokrahinnat nousee....kankaalla maksetaan jo nyt enemmän vuokraa pelloista kuin kauhavan puolella jokea.
Mikä on Kankaankylän sivukylä, jossa tietä tehdään? Onko se Annala, Varpula, Pernaa....? Joku Kantakauhavan kylä kuitenkin ja jossain niissä tietä tehdään. Eivät nuo mainitut kylät aloituksentekijän mielestä kuitenkaan mitään kuihtuvia sivukyliä varmaankaan ole. Joten valtakunnassa kaikki hyvin...tältä osin tänään.
Tiukille menee, että ehtii tie ja silta valmistua siihen mennessä, ku kankaankylän koulu lakkautetaan 2018
Härmäläisten rahoilla tehdään tie, jotta saadaan härmäläisten kersat Kauhavalle kouluun :D
On se järkyttävää, että kyläkouluja laitetaan kiinni mm. Kankaalla, että saadaan rakennettua 4.000.000 euron silta samalle kylälle. Kouluja pannaan kiinni, että silta saadaan rakennettua. Onko ne kaikki aivan hulluja?
Kankaankylän vatussien lapsosille aukeaa nyt valoisa tulevaisuus. Pääsevätten sivistyksen pariin fiksujen ihmisten keskuuteen kanta-Kauhavalle.
Me tämä asia päätettiin jo sillon kun Ylihärmä halus välttämättä liittyä vauraaseen kanta-kauhavaan. Kankaankylän vetelykset vaan kuvitteli muuta, luulivat jotta jopa Lapua tulisi heidän avukseen.
Nyt se on teillekin julkista tietoa!!
Kankaalla on auennut asiat jo ennen kun sua on alettu haisten tekemään !!!!!!
Kouluja laitetaan ainoastaan kiinni siitä syystä jos ei ole lapsia tarpeeksi,
myös kaikkien äitien on syytä tämä tiedostaa.
JÄRKYTTÄVÄÄ jos aikuinen lisääntymiskykyinen ihminen ei näin yksinkertaista
asiaa ymmärrä.
Et taida tietää, että silta on koko kaupungin tärkein kehittämishanke ja siksi kyläkoulut väistykööt kepulaisen viisauden tieltä, jota vielä sossut ovay tukeneet!
Eija tule apuun!
Minun aikani menee täysin Lapuan lastensuojelun selvittämisessä joten en ole ehtinyt paneutua silta asiaan,VALITETTAVASTI!
ISO KIITOS teille jotka yritätte saada järkevyyttä asiaan!
Olen tehnyt lastensuojelu Gallupin,Lapuan lastensuojelu on hiljaa,Kauhavan lastensuojelu on hiljaa,Seinäjoen lastensuojelu on hiljaa ja Taulunkylän lastensuojelu on hiljaa!LÄMMIN KIITOS vastauksista!
Huomenna on EU vaalit,käykää äänestämässä!Itsenäisyys puolue on ainut puolue Suomessa jota kannattaa äänestää!
Käykää lukemassa blogini 28.4 siinä on kuva itsenäisyys puolueen turvaliivistä,(kuva isonee kun sitä klikkaa)
PS.
Mieheni istuu tässä vieressä ja vitsailee näin:Kuva isonee klikkaamalla ja mies isonee hiplaamalla!
Mies huumoria HEH!
Kylää maaltakin on nykyään järki kaikonnut, vasurillahan tuollaiset sillat tehhään ja täällä vain huopataan, väki vanhentunut, turha on enää naiakkaan, ee tuu muutakuin tippuria aikaseksi.
Kyllä siltahanke pitäs laittaa kansanäänestykseen. Olen kuullut että
entisiä sillan kannattajiakin on kääntäny kelkkaansa mm. ostos-
käyttäytymisellään kun ei muuten kehtaa tunnustaa. Saihan urakoit-
sija jo osuutensa ja isännät tien.
ei kai kukaan luullut, että kaupunki sillan ja tien rakentaisi hyvää hyvyyttään? Valtio ei tietä tarvi, eikä rahaa siihen anna.
Klemolan kylässä asuu eräs kauhavalainen entinen kansanedustaja / euparlamentaarikko (kesk) Hän ajaa innokkaasti tie yhteyttä Kauhavalta kankaankylään. Sillan ja tien valmistuttua Kauhavan pernaan koulussa riittää oppilaita pitkäksi aikaa, koska kankaan kolu lakkautetaan.
Huvittavinta tässä asiassa on se, että kankaankylässä suorastaan vaaditaan tien rakentamista. Ehkä sielläkin mielipide alkaa muuttumaan
Lakkaa Kankaan koulu eli ei, niin ei se kuule Pernahalle uusia kersoja tuo. Kankahalaaset tykkää sen verta paljon Lapuasta, että pistävät kersansa mieluummin vaikka Hellanmaan kouluhun ku Pernaalle. Kaupunki ku ei voi määrätä mihin kouluhun kersansa kukin laittaa, sen päättää vanhemmat.
Joo ja kun kaikessa asioinnissa suunta on muutenkin Lapualle päin ja yleensä vastakkaiseen suuntaan kuin Kauhavalle.
Tie kun on valmis niin onkin kaikkea muuta kuin sivukylä.
http://www.kauhava.fi/files/7489/Kangas_Annalan_silta_ja_tiehankkeen_suunnitelmakarttoja.pdf
Aivan upeaa....
Miksi kantakauhava on parempi kuin siihen liitetyt muut kunnat. Häpeä kun olet tälläisen keskustelun aloittanut. Kuntaliitos sopimuksessa jo sovittiin ko.tiestä joten asia pitäisi olla selvä vaikka olisi pitemmätkin piuhat korvien välissä.
Suomen laki on se mitä tässä maassa noudatetaan. Onneksi.
KLS on vanhentunu ajat sitten.
Järjen valoa tässä asias turha odottaa, koulut vaan kiinni kunhan korpisilta ja kananorsi vain saatais parin kepu-nestorin mieliksi. .
Arki koitti kepuleille kun selvis et Suomen laki kattaa myös. . . Kauhavan asiat. . ;))
Pian on siltalupa korkeimmasta myönnetty, eikä enää voi valittaa.
Niinpä,niinpä!!! ;)))))))))
Mitäs noista kouluista, kunhan pohjista heruu kunnon hinnat miljuuneja ja syyt kunnalle.
Milli ei tunnu kun rahas, poislukien Kauhavalla ei tunnu edes rahas, jos ei oo omaa rahaa. Veroeuroilla on kiva rällätä. Naurettavaa et minim. Neljä (4) milliä vain käytettäis verorahaa ja jotku hörhöt haluaa et noudatettais lakia! On mailma mallis!
;)))
4 miljonaa euroa on muuten noin 24 miljoonaa mummonmarkkaa ja suurinpiirtein sama summa kuin millä lentosotakoulun alue myytiin. . .
4 miljoonaa on noin kuusi kertaa se summa mikä ilmoitettiin säästöksi viiden koulun sulkemisesta.
4 miljoonan tie- ja siltainvestoinnista seuraa merkittäviä ylläpitokuluja, mistäs ne vai kaksneuvoiselta.
Entäs kun silta tulee peruskunnostus vaiheeseen mistäs siihen rahat. .
Ai niin!! ,, veroeuroista! ;))
Härmä on kuuluisa vanhoista kirkonrakentajistaan, kuten Hakolat jne.
Nyt kirkot ovat valmiina, mutta moninaisa siltoja kaivataan yhdistämään kyliä ja ihmisiä.
Hyviä siltarakennuskohteita riittää.
Vanhoissa suomalaisissa elokuvissa huippuhetket, kuten Häjyjen tappelut ja häät tanssittiin aina silloilla.
Kuka antaisi aikanaan kiistellyn sillan nyt pois.
Seinäjoen ohitustielle rakennetaan nyt 18 siltaa. IHANAA.
Mistä sillasta on aikoinaan kiistelty? Liinamaan silta on jo, ei siitä ole varmaankaan tarvinnut tapella, ei myöskään Tuomisillasta, ei ole ollut aihetta. Mutta nyt! Mihin siltaa tarvitaan? Kun ei anna kunnia periksi!? Rahaa kun on!!
Aivan samoihin syihin myös tätä siltaa tarvitaan mutta tässä liikenne tulee olemaan
vain paljon suurempaa kuin liinamaan sillalla.
Tyhmemmät sitä vain ei vielä usko heidän täytyy se ensin nähdä.
Antti Hakola
Antti Hakola (4. syyskuuta 1704 Alahärmä – 2. huhtikuuta 1778 Nurmo) oli härmäläinen kirkonrakentaja. Hakola aloitti puukirkkojen rakentamisen 45-vuotiaana talonpoikaispohjalta. Antti Hakolan muistomerkki sijaitsee Alahärmän seurakuntatalon vieressä. Hän aloitti kirkkojen rakentamisen vasta 45-vuotiaana ja hänen aikaisemmista elämänvaiheista ei ole tietoa, mistä hän oli saanut puusepän ja rakentajan taitonsa. Yksi olettamus on, että hän olisi ollut laivanveistäjänä ennen ryhtymistään kirkonrakentajaksi. Erityisesti jotkut hänen kirkoissa käyttämänsä rakenneratkaisut kielivät osaamisen hankituksi juuri laivaveistämöillä.
Hänen veljensä Matti Hakola oli myös kirkonrakentaja[1].
Kaivoin vanhoja sukuselvityksiä esille, koska ovat ainakin osittain omia kantavanhempiani ja kaikki tyttäreni esivanhempia. Lapuan historiallisessa tietokanta HELMESSÄ on artikkeli 10.7.2013 Knuutti Juhonpoika Liuhtarista (k. 1685) Talollinen, kirkonrakentaja, kirkonisäntä. Tarkkaa syntymäaikaa ei ole tiedossa, mutta on haudattu 25.1.1685 Lapua. Hän rakensi 1654 Kuortaneen ja 1676 Alahärmän kirkon. Antti Knuutinpoika Hakola, Liuhtari, isäntä 1692 alkaen, uudisviljelijä, s. 1668 Lapua, k. 5.11.1740 Härmä, ikä 72 v. Antti Knuutinpojan kuoltua talo jaettiin kolmen pojan kesken, Antin Erkin ja Matin. Antti rakensi kahdeksan kirkkoa, joista kuuluisin on Keuruun kirkko. Myös Matti poika teki kirkonrakennustöitä. Tämä sukuselvitys on tehty 31.1.2003 useamman sukututkijan yhteistyönä..
Kuinka liittyy Kangas -Annala tiehankkeeseen
Siihen liittyy kaikki mikä kuuluu rakentamiseen kuten mun uus puusee.
Sellaanen tuloo sillan kupeeseen niille joiden pitää pyärtää kun ei
siltaa ollukkaan. Toivottavasti kylääset hualehtii paperista.
Jokirannas on lato ja sen viäres PuuCee.
Kankaankylä pitäis kyllä liittää lapuaan ja kaivaa rajaa pitkin niin iso oja, ettei yli pääse edes yrittämällä.
Lapualaiset ja kankaankylääset sopivat hyvin yhteen, köyhiä ja kateellisia
Suurin Ylihärmän veronmaksa asuu Rintakankaalla ja rikkaita löytyy Lapualtakin. Huonompiosaisia ei kyllä tulisi mieleenkään kadehtia, kun ei keksi mitä heillä on sellaista, jota haluaisi, saati sitten kadehtisi. Järjen köyhyyskään ei ole sellainen ominaisuus, jonka kirjoittaja omaa, ei kuulu kadehtittaviin ominaisuuksiin. Olipa kommentti! Nyt vain anomus tielaitokselle ja vastausta odottelemaan. Onnea matkaan hankkeellesi. Ylittäisi jo uutiskynnyksen. Reportteri haastattelemaan ja kuva lehtiin ja medialle, kuinka löytyy 2000 luvulla näin omaperäistä ajatusmaailman omaavaa henkilöä.
Kestääkö valittajien yläpäät kun huomenna tulee siltalupa julkisuuteen? Meneekö kesä pilalle? Tuleeko äiti silittään päätä?
Kyllä kepun pakkomielle tulee kuntalaisille kalliiksi.Yli 4m€ korpisiltaan, joka ei palvele kuin kourallista kuntalaisista. Kouluja laitetaan kiinni kunnan huonon taloudellisen tilanteen vuoksi, mutta silta pitää saada. Pelkkä koulujen sulkeminen ei riitä lisäksi laitetaan terveysasemia kiinni. Ylihärmässä Kankaan ja Vesiluoman koulut kiinni, ja mahdollisesti terveyskeskus. Iloitkaa vapaasti sillastanne.
Paljonko on n.4 miljoonaa yli sadan miljoonan euron talousarviosta ja näitä on ollut tämän olemattoman retuutin aikana jo viisi.Noin 500 miljoonaa on pistetty haisemaa,ainut älämöly on yhden sillan ympärillä.Katsokaa himan kokoluokkaa.
Haista kuule pitkä P. Jos oot yhtään lukenut noita Komiat -lehden tekemiä juttuja koulujen sulkemisesta, niin aivan selväksi käy että syy muitten liitoskuntien sulkemiseen on kanta Kauhavan alueessa ja sen paskassa rakennus kannassa. Kauhavallehan on jo nyt tehty miljoona investointeja kasvatukseen Kosolan koulun (olisi voitu jättää rakentamatta ja kuskata vaikka Nahkalaan) ja päiväkodin muodossa. Optimi verkko esityksessä tehtäisiin taas lisää 5,4 miljoonan euron edestä (keskusta koulukeskus)
http://www.komiatlehti.fi/uutiset/online-uutiset/kolme-koulutaloa-tarvitsee-peruskorjauksen-1.1629011
ja tuskin tuo edes riittää Kauhavalle. Ylihärmälle tarjotaa näköjään murusia ja Kortesjärvi ja Alahärmä saa nuolla näppejään. Kouluverkkoselvityksessäkin pelkästään kanta Kauhavan investoinnit syö yli puolet potista, mutta siinä sentään panostettaisiin muihinkin alueisiin.
Eli kyllä totuus on se että aikoinaan liitoksessa kanta Kauhava kusetti minkä kerkesi muita liitoskuntia ja toi todella paskan rakennuskannan koko uuden Kauhavan rasitteeksi. Sen takia kaupunki haluaisi sulkea muualta koulut, että saataisiin edes kanta Kauhavan koulut korjattua. Yksi 4 milj € silta ei tässä kokonaisuudessa paina paskaakaan. Sitä paitsi silta olisi tullut paljon halvemmaksi jos se olisi rakennettu välittömästi ilman tätä pientä Kauhavalaista torpedo porukkaa, joka kyllä jaksaa ulista sillasta ja samalla hymyilee maireasti kun oma porukka kahmii kaiken.
Miten oikeasti on, kun liitosneuvotteluissa kysyttäessä palveluista ynnä muista, vastattiin kaiken pysyvän ja paranevan vielä entisestään kaikissa liitoskunnissa ja kylilläkin nimenomaan? Nyt on suorastaan rikollista toimintaa päättäjätasolla, kun toimitaan aivan sopimusten vastaisesti. Nyt valittamaan tosissaan vääryyksistä. Joku silta on enää pikku asia näissä isoissa epäoikeudenmukaisuuksissa ja vääryyksissä. Turha on vedota päätöksissä säästämisen pakosta, sillä nyt on kysymys muusta. Pistäkää asianosaiset nyt tosissaan vastalauseet matkaan. Touhuhan on hävytöntä! Jos vedotaan, että viisi vuotta on kulunut eikä sopimuksista tarvitse enää välittää, niin sitä parempi: Ei mitään siltoja eikä mitään muutakaan, lähdetään nollilta, kukin kunta omillaan.
Ylihärmän Kirkonkylän koulua täytyy korjata noin 800 000, eli ei Ylihärmäkään ihan puhtaita papereita saa. Tanssikaa siltauskovaaset sillallanne, mutta kylät jää ilman kouluja. Kiitos vaan
Huh huh, että Ylihärmässä korjataan koulua ja rahaa menee 800 000?! Kauhavan sivistyspuolen korjauskulut taitaa Nahkala, Kosola, uusi päiväkoti, Koulukeskus ja Keskustan koulu yhteenlaskettuna liikkua lähempänä luokkaa 15 milj. €... Siis jos kaikki nämä toteutetaan. Pistä ny siihen rinnalle sitten YH:n alakoulun 800 000€..
Jos ei vääryyksiä ruveta heti korjaamaan liitosasioissa, niin nyt ensi hätiin kaikki kantakauhavan koululaiset Ylihärmään Vesiluomalle, Kirkonkylään parille koululle ja Kankaalle, myös Hakolaan jne. Taloudellista ja tasapuolista!
Myös päiväkoti Ylihärmäs homees.Pitää tehdä uusi.