USA palautettava takaisin omaan maahansa

Usa menee joka paikkaan hämmentämään ja järjestämään fasistisia tekoja, riistämään ja tappamaan. CIAn agentti oli Backamanin mukaan käynyt puhumassa Unkarissa ja sen jälkeen siellä on hääräilty sotaan päin toimia.

Usa pitää lähettää takaisin omaan maahansa sekä laittaa sille muutama vuosi kauppasaartoa. Eu:hun sillä ei ole asiaa nyttemmin. Kaikki orjuuteen liittyvä toiminta tulee lopettaa, sillä Usa ajaa orjayhteiskuntaa. Obama ajaa nimittäin kansalleen mikrosirua, mikä mahdollistaa kontrolloinnin. Obamacare-ohjelma ei vissiin ole mennyt ihan suunnitellusti ja kansa on sielläkin Usassa vastustanut.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

USA on todellinen uhka maailmalle, se pistää nenänsä joko koloon ja saarnaa kaikille kädet veressä ihmisarvoista ja maailmanrauhasta.

Äänestä
  • Unkarin kriisin kärjistyminen on USAn ja EUn tekosia!
    Eu lupaili turhia ja USA avustaa sotilaallisesti Ukrainan fanaatikkoterroristeja!
    Ukrainan kansa jää jalkoihin, mutta heistähän ei lännessä välitetä!

    Äänestä

Mistähän syystä USA kuvittelee että heidän pitää huolehtia
koko maailmasta, ainakin niistä maista joissa on jotain otettavaa.

Äänestä
  • Usa sotkeentuu jokaiseen muurahaispesään hämmentää oikein niitä tikulla leikki maailman poliisia

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


palautettava. kirjoitti:

Usa menee joka paikkaan hämmentämään ja järjestämään fasistisia tekoja, riistämään ja tappamaan. CIAn agentti oli Backamanin mukaan käynyt puhumassa Unkarissa ja sen jälkeen siellä on hääräilty sotaan päin toimia.

Usa pitää lähettää takaisin omaan maahansa sekä laittaa sille muutama vuosi kauppasaartoa. Eu:hun sillä ei ole asiaa nyttemmin. Kaikki orjuuteen liittyvä toiminta tulee lopettaa, sillä Usa ajaa orjayhteiskuntaa. Obama ajaa nimittäin kansalleen mikrosirua, mikä mahdollistaa kontrolloinnin. Obamacare-ohjelma ei vissiin ole mennyt ihan suunnitellusti ja kansa on sielläkin Usassa vastustanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu