kiitos Jeesus

kun ristiinnaulitutit itsesi
493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kiitos linkistä. On ilo lukea sitä, mikä on totta.
Linkistä.
Jesaja 53 – Herran kärsivä palvelija
Liian monesti ajatellaan, että Vanha- ja Uusi testamentti ovat kaksi irrallista palaa erillä toisistaan. Uuden testamentin tärkeys kyllä tunnustetaan, mutta VT nähdään tärkeäksi lähinnä juutalaisille. Väitän kuitenkin, että nämä kaksi palasta ovatkin itse asiassa yksi ja sama kokonaisuus. Useimmilla asioilla, joita Uudessa testamentissa esiintyy, on perustus Vanhassa testamentissa.

Erityisesti Messias, Jumalan voideltu, on silta vanhan ja uuden liiton välillä. VT:ssä on monia ennustuksia tulevasta Herran voidellusta, jotka hämmästyttävällä tavalla ovat toteutuneet Jeesuksessa. Yksi messiaaninen profetia on kuitenkin kirkkaampi kaikkia muita. Jesajan kirjan 53:ssa luvussa Jumala on ilmoittanut voideltunsa kärsimyksen ja korotuksen tavalla, joka on selkeydessään vailla vertaa. Seuraavassa käyn läpi kyseisen profetian jae jakeelta

Äänestä

Eikö teitä uskovia koskaan ihmetytä se, että kaikkivaltias ei keksinyt järkevämpää keinoa itse langettamansa rangaistuksen poistamiseksi kuin oman poikansa tappaminen?

Äänestä

Jumala rakastaa luotuansa ihmistä niin paljon että maailmaan tullessa Kristus sanoi Isälle;
"Uhria ja lahjaa sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit. Polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mieltynyt. Silloin minä sanoin: katso, minä olen tullut- kirjakääröön on minusta kirjoitettu- tekemään sinun tahtosi, Jumala."

Vapaaehtoisesti Jeesus antoi ruumiinsa viattomana sijaiskärsijänä.
Mutta ihminen valitsee vapaaehtoisesti tässä elämässä joko iankaikkisen, synnin mukana tuoman vanhenemisen rappeuman poistumisen tai armon hylkääjänä vaivoineen iankaikkisen kärsimyksen olemisen katoamattomassa ylösnousemusruumiissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


pyhä lordi kirjoitti:

kun ristiinnaulitutit itsesi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu