Sairastan bipoa ja olen tehnyt hölmöyksiä. Kadun syvästi tekojani joita olen kanssa ihmisille aiheuttanut, harhaisuuteni ja ylilyöntini ovat häirinneet kovasti muiden elämää. Olen itsekin kärsinyt muiden teoista, mutta tuntuu että häpeä kalvaa minua aivan liikaa. En tunne löytäväni paikkaani tässä elämäni tilanteessa. Olen vailla
työtä/opiskelupaikkaa ja paikkakunnallani joka on pieni ihmiset tietävät minut
sekopäänä ja toivottavat helvettiin. En ole ketään satuttanut kuitenkaan mutta kannan häpeää niin paljon sisälläni.. En tiedä mitä teen.. ahdistaa ja itsemurha ajatukset ovat voimistuneet etten enää tiedä kenen takia taistelen.
työtä/opiskelupaikkaa ja paikkakunnallani joka on pieni ihmiset tietävät minut
sekopäänä ja toivottavat helvettiin. En ole ketään satuttanut kuitenkaan mutta kannan häpeää niin paljon sisälläni.. En tiedä mitä teen.. ahdistaa ja itsemurha ajatukset ovat voimistuneet etten enää tiedä kenen takia taistelen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kaikki ihmiset tekee tyhmyyksiä vaikkei olis bipoa. Varsinki alkoholin vaikutuksen alasena moni hölmöilee huolella. Yritä päästä niiden yli ja antaa itsellesi anteeksi. Samalla yrität hyvittää tekojasi muille ihmisille. Paikkakuntaa voi aina muuttaa :) itse asun niin isossa kaupungissa ettei kukaan meitsii muista :) sä taistelet ittees varten et muita varten. Oot arvokas.
Kiitos viestisi oli arvokas minulle. ap
Itse olen kännipäissäni ja mielenterveysongelmaisena hölmöillyt todella paljon. Olen satuttanut monia ihmisiä käytökselläni. Terapiassa opin, että itselle täytyy osata antaa anteeksi. Aina ei ole kyse siitä, että haluaa olla paha tai on paha, vaan monesti on niin, että ei ole osannut toimia toisin. Kun oppii olemaan armollinen itseä kohtaan, elämä on paljon helpompaa. Monesti ne kummitukset kyllä pyrkivät pintaan, mutta pitää muistaa anteeksianto.
mä olen julkisella paikalla nolannut itseni täysin ja naapureille selittänyt olevani jumala ja ajanut autolla yhden ihmisen päälle jne. mutta ei ihminen sairaudelleen voi mitään.muuta kuin sitten pitää sen lääkityksen mikä on määrätty. totta mitä mainittiin niin maisemaa voi vaihtaa.uusia ystäviä voi löytää ja elämä voittaa,aina sanotaan.
Olen aivan samassa tilanteessa, tosin tällä hetkellä on työpaikka josta minut yritetään savustaa ulos menneisyyteni vuoksi. Haukkumiset ja keljuilut ovat arkipäivää. Opettele rakastamaan itseäsi niin kyllä alkaa helpottaa. minuakin syytetään seläntakana jopa ihmisten kuoleman aiheutumisesta. Mennyttä ei voi muuttaa mutta jokaisesta tulevasta päivästä voit tehdä itsellesi helpomman. Aina kannattaa olla utelias ja katsella mitä seuraava päivä tuo tullessaan.
Mua hävettää ihan kauheasti jotku tilanteet missä olen ihme euforioissa tehnyt itsestäni ihan idiootin. Puhunut lapsellisia ja antanut itsestäni ihan pellen kuvan.
Hävettää myöskin jos olen sanonut liian vihaspäissäni ihmisille typeryyksiä.
No tässä on toinen. :) Voitaisiin me bipot perustaa oma kerho. Siellä saisi vapaasti avautua toljailuistaan. Ymmärtäväistä naureskelua puolin ja toisin. Ah, kuinka vapauttavaa olisikaan! Eikä ketään tuomittaisi.
Kuulostaa tutulta viestisi, seuraan päivittäin läheiseni taistelua hänen erilaisten mielenterveys ongelmien kanssa. Kauheinta kun et voi auttaa , vaikka haluaisit läheisenä teet jotenkin aina kaiken väärin ja se turhauttaa. Ja kun on jo useita vuosia elänyt siinä mukana erlaisissa hurjissa tilanteissa alkaa jo oikeasti väsyttämäänkin pelko mitä seuraavaksi läheiseni keksii touhuta.
Mutta voimia kaikille asian kanssa kamppaileville. Ja Hyvää kevättä.
Yritä olla armollinen itsellesi. Teot, jotka teit, ovat eilispäivää. Et voi muuttaa sitä, koska menneisyyteen ei voi vaikuttaa. Olet tiedostanut sairautesi ja saat apua. Voit siis tähän päivään ja huomiseen vaikuttaa!
Et sinä, eikä kukaan muukaan ihminen (ei kukaan tervekään, huom!) selviä läpi elämän täydellisenä, ketään loukkaamattomana, hienoja ratkaisuja tehden. On työttömyyttä, on ihmissuhteiden kariutumista, on surua ja murhetta. Se, että olet pahoillasi menneestä - tunnet häpeää - kertoo, että olet pohjimmiltasi mukava ja muita ajatteleva ihminen. Varmasti hyvin herkkäkin. Et ole pahuuttasi toiminut niin kuin toimit. Ja ne nolot, häpeälliset jutut, joista tunnet syyllisyyttä, ovat luultavasti muille ihmisille jo ihan unohtuneita juttuja, joita kukaan ei muista. Ei kukaan muu kuin sinä itse.
Miksikö taistelet? Vaikka sen puolesta, että saat elää onnellista ja hyvää elämää. Senkin aika tulee, kunhan lakkaat syyttämästä itseäsi. Luultavasti ihmiset kotipaikkakunnallasi eivät suinkaan toivota sinua helvettiin, niin kuin sanot. Se on vain yliankaraa kohtelua omaa itseäsi kohtaan.
Kaikkea hyvää sinulle!
Itse olen käynyt mt-toimistolla juttelemassa juuri vastaavanlaisista ongelmista,minulla on mahdollisesti kaksisuuntainen mielialahäiriö,jota ei ainakaan vielä ole todettu mutta toiminta menneisyydessä viittaa siihen? Itse olen myös sekoillut kännissä ja sepitellyt ties mitä tarinoita??? Nyt kuitenkin löysin eräästä julkaisusta mietteen joka meni jotakuinkin näin:"älä kadu mitään mitä on tapahtunut elämässäsi,niitä ei voi muuttaa,tehdä tekemättömiksi,tai unohtaa, ota vain virheistäsi opiksi ja jatka matkaa" jostain syystä tämä miete on alkanut parantamaan minua? En tiedä miksi? Kaikki tekevät virheitä tai puhuvat asioista joiden ei ikinä haluaisi joutuvan kenenkään korviin ym. Ja varsinkin kännissä, lopeta häpeäminen ja elä elämääsi päivä kerrallaan,älä katso taakse,äläkä liian kauaksi eteen
Viisaasti ajateltu. Kaikki tosiaankin tekevät virheitä, bipot ja muut. Humalassakin on varmasti jokainen suomalainen tehnyt asioita, jotka ovat harmittaneet seuraavana päivänä. Meitä kiristää sellainen täydellisyyden vaatimus, joka on oman päämme sisällä. Muistelemme ja suremme asioita, jotka muut ihmiset ovat jo autuaasti saattaneet unohtaa.
Ilman virheitä - pahojakin - ei kukaan opi mitään. Joskus virheitä suorastaan tarvitsee, koska ne pysähdyttävät ja saavat ihmisen esimerkiksi hakeutumaan mt-toimistoon, tai jonnekin muualle apua saamaan.
Pitäisi osata rakastaa itseään sinä epätäydellisenä olentona, joka on. Sellaisia olemme me kaikki nimittäin.