Lajisti?

Ajattele jos neanderthalilaisia olisi vielä elossa. Jos heitä syrjisi, mikähän olisi nimitys? Kyseessähän ei ole rotu, vaan eri ihmislaji. Olisivatko syrjijät sitten lajisteja???

Syrjintää on suurella todennäköisyydellä tapahtunut eri ihmislajejen välillä aikoinaan. Homo sapiens on vienyt voiton kilpailussa, ja muut lajit kuolleet sukupuuttoon. MItä jos hyysärivaltiot olisivat olleet hyysäämässä muita ihmislajeja? Minkälaista nykyaika olisi? Varmaan jatkuvaa lajejen välistä selvitymissotaa....
Onneksi meillä on vielä vain rotuerot, vaikka evoluutio menee jatkuvasti eteenpäin. Sitä on hyysärin turha kieltää.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/jaamies-otzi-ei-ole-sukua-nykyihmiselle/2239932
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ötzi
71200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 71

Vanhimmat

Afrikan musta porukka on ihan oma lajinsa. Meille on vain syötetty hyysäripropagandaa, että mitään rotuja tai lajeja ei ole olemassakaan.

Äänestä
  • Biologian mukaan tällä hetkellä on olemassa vain yksi ihmislaji. Homo sapiens.
    Rotujen välilä tosin on eroja. Afrikan tummat ihmiset ovat rotu, kehittyneet ympäristön ja geenien vaikutuksesta sellaisiksi kun nyt ovat.

    Hyysäri kieltää evoluution perusasiat.

    Äänestä

  • viherpiiperö kirjoitti:

    Biologian mukaan tällä hetkellä on olemassa vain yksi ihmislaji. Homo sapiens.

    Kyllä. Yksi ihmislaji on ja lisääntyy - ja sen sisällä yhtä monta variaatiota "rodusta", kun on sisarparvia!

    Eli periaatteessa ainoastaan minä ja (täys)sisarukseni olemme täsmälleen saman geenikartan tuotteita.

    Heti kun äitimme eroaa ja tekee lapsen toisen - vaikkakin vain ihonvöriltään häntä itseään musituttavan kanssa, on hänen geeniperimänsä taas aivan uusi yhdistelmä.

    Minua kiinnostaakin nyt kovasti, että millä perustella sinä määrittelisit nuo rodut? Tikkurilan värikartan?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Dna-näyte riittää yksilön rodunmäärittelyyn.

    http://www.familytreemagazine.com/article/DNATests-for-Ethnic-Origins

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Kyllä. Yksi ihmislaji on ja lisääntyy - ja sen sisällä yhtä monta variaatiota "rodusta", kun on sisarparvia!

    Eli periaatteessa ainoastaan minä ja (täys)sisarukseni olemme täsmälleen saman geenikartan tuotteita.

    Heti kun äitimme eroaa ja tekee lapsen toisen - vaikkakin vain ihonvöriltään häntä itseään musituttavan kanssa, on hänen geeniperimänsä taas aivan uusi yhdistelmä.

    Minua kiinnostaakin nyt kovasti, että millä perustella sinä määrittelisit nuo rodut? Tikkurilan värikartan?

    Mitä mieltä olet linnuista tai kaloista jotka eri lajistaan riippumatta voivat lisääntyä keskenään ja niiden jälkeläiset ovat myös lisääntymiskykyisiä?

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Korpimetso

    Äänestä

  • fghdfhdfhfhdf kirjoitti:

    käkihän lisääntyy aina muitten kanssa.

    mitähän merkitystä tuolla lisääntymisellä tään kanssa on.

    Antaa palaa vaan.

    Äänestä

  • ¢.. kirjoitti:

    käkihän lisääntyy aina muitten kanssa.

    mitähän merkitystä tuolla lisääntymisellä tään kanssa on.

    Ei se taida lisääntyä - se vain haudottaa toisilla munansa.

    "mitähän merkitystä tuolla lisääntymisellä tään kanssa on."

    Sitä on hyvä kysyä aloittajalta.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Kuinka yksilön kuuluminen ryhmäänsä käytännössä määritetään?

    Kyllä jokainen yksilö itse yleensä tietää rotunsa, ja jos ei, testi voi sen selvittää helposti.

    ne eräät yksilöt ovat aina laumaeläjiä ja vieraaseen klaaniin kuuluvat tapetaan, väitetään sitä sodeaksi ja ulistaan valkoisilta rahaa.

    Äänestä

  • totta puhuen kirjoitti:

    Kyllä jokainen yksilö itse yleensä tietää rotunsa, ja jos ei, testi voi sen selvittää helposti.

    Millä kriteerillä testi määrää ihmisen mihinkin rotuun - variaatiohan on käytännössä kattava laidasta laitaan?

    Äänestä

  • Wallinin Jaska kirjoitti:

    ne eräät yksilöt ovat aina laumaeläjiä ja vieraaseen klaaniin kuuluvat tapetaan, väitetään sitä sodeaksi ja ulistaan valkoisilta rahaa.

    Ymmärsitköhän nyt kysymykseni oikein...?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Millä kriteerillä testi määrää ihmisen mihinkin rotuun - variaatiohan on käytännössä kattava laidasta laitaan?

    Sekarotuisia on ollut iät ja ajat, mutta ei se ole silti poistanut mitenkään rotujen olemassaoloa.

    Vasta sitten, kun kaikki olemme vaaleanruskeita käkkäräpäitä kumihuulia, voidaan lopettaa keskustelu eri roduista.

    Äänestä

  • itse asiassa kirjoitti:

    Korjaan hieman tekstiäsi (korjaus isolla:

    Sekarotuisia on ollut iät ja ajat, mutta ei se ole silti poistanut mitenkään KESKUSTELUA rotujen olemassaoloSTa.

    Tämähän toki pitääkin paikkansa.

    Minä näen kaksi oikeaa rotua: Ne jotka luokittelevat ihmisiä ja ne jotka arvioivat ihmisen sellasena kun tämä on.

    Mielipiteesi on biologisella tasolla täyttä puppua.

    Äänestä

  • itse asiassa kirjoitti:

    Mielipiteesi on biologisella tasolla täyttä puppua.

    Miokä biologisessa tasossani mättää?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Miokä biologisessa tasossani mättää?

    Jaottelet ihmisiä pelkän mielipiteen perusteella.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Miokä biologisessa tasossani mättää?

    En tiedä kokonaiskuvaa tiedoistasi, koska puheesi palstalla ei juuri kerro mitään. Kovasti kuitenkin kyselet. Ei tämä palsta ole mikään koulu sinulle. Opiskele biologiaa omalla ajallasi, jos haluat tietää faktaa roduista, niiden eroista, ja missä rodut esim. eroavat lajien välisistä eroista. Voisit tosiaan opiskella täällä roikkumisen sijasta.

    Äänestä

  • fghdfhdfhfhdf kirjoitti:

    Mitä mieltä olet linnuista tai kaloista jotka eri lajistaan riippumatta voivat lisääntyä keskenään ja niiden jälkeläiset ovat myös lisääntymiskykyisiä?

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Korpimetso

    Lajien välinen muutos ei ole kehittynyt tarpeeksi suureksi. Ajan myötä hybridit katoavat kyseisten lajien väliltä. Tälläiset välimuodot ovat vain todisteita evoluutiosta. Lajejen välinen ero on aina joskus häilyvä.

    Tiedä vaikka neanderthalilaisia eläisi vieläkin keskuudessamme. Ainakin geeneinä.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Ymmärsitköhän nyt kysymykseni oikein...?

    mistä nyt on kysymys?

    Äänestä

  • viherpiiperö kirjoitti:

    Lajien välinen muutos ei ole kehittynyt tarpeeksi suureksi. Ajan myötä hybridit katoavat kyseisten lajien väliltä. Tälläiset välimuodot ovat vain todisteita evoluutiosta. Lajejen välinen ero on aina joskus häilyvä.

    Tiedä vaikka neanderthalilaisia eläisi vieläkin keskuudessamme. Ainakin geeneinä.

    Meissä eurooppalaisissa on vajaat 3% neanderthaalia. Esivanhempamme sekstaili jonkin verran siis niidenkin kanssa. Afrikkalaisissa prosentti on pyöreä nolla.

    Äänestä

  • viherpiiperö kirjoitti:

    En tiedä kokonaiskuvaa tiedoistasi, koska puheesi palstalla ei juuri kerro mitään. Kovasti kuitenkin kyselet. Ei tämä palsta ole mikään koulu sinulle. Opiskele biologiaa omalla ajallasi, jos haluat tietää faktaa roduista, niiden eroista, ja missä rodut esim. eroavat lajien välisistä eroista. Voisit tosiaan opiskella täällä roikkumisen sijasta.

    En kysele varsinaisen tiedön puutteesta, vaan siksi että tietojani on väitetty virheelliseksi.

    Tässä sitä sitten odotellaan vastausta..

    Äänestä

  • Sabiens Nean3% kirjoitti:

    Meissä eurooppalaisissa on vajaat 3% neanderthaalia. Esivanhempamme sekstaili jonkin verran siis niidenkin kanssa. Afrikkalaisissa prosentti on pyöreä nolla.

    jo on per­kele että kaikki viestit häipyy taas.

    On maanpetturiroistot vauhdissa keskellä yötä saa­tanan hullut!

    Äänestä

  • ⋆⊄⋆ kirjoitti:

    Kuinka on mahdollista että sinä et muuta tee kun makaat täällä - etkä tiedä neljän vuoden jälkeen mikä on kiellettyä mikä ei ???????????????????????

    Hyvänen aika - laita asiasi kuntoon.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Kuinka on mahdollista että sinä et muuta tee kun makaat täällä - etkä tiedä neljän vuoden jälkeen mikä on kiellettyä mikä ei ???????????????????????

    Hyvänen aika - laita asiasi kuntoon.

    S24 ylläpidon mukaan täällä toimitaan Suomen Lakien mukaan, ei sinun mielivaltasi mukaan. Viestiä on mennyt nettipoliisille. Sinnehän on linkki täällä. Kaikissa on viittaus Suomen lakiin ja ko pykälään jota kulloinkin rikot.

    Äänestä

  • ˞ ­¢­˞ ­¢­ kirjoitti:

    S24 ylläpidon mukaan täällä toimitaan Suomen Lakien mukaan, ei sinun mielivaltasi mukaan. Viestiä on mennyt nettipoliisille. Sinnehän on linkki täällä. Kaikissa on viittaus Suomen lakiin ja ko pykälään jota kulloinkin rikot.

    Joo ihan loistavaa että pidät huolta minun pysymisestäni kaidalla tiellä.

    Kukahan pitäisi sinun.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Joo ihan loistavaa että pidät huolta minun pysymisestäni kaidalla tiellä.

    Kukahan pitäisi sinun.

    olet rikollinen jonka kuuluu saada rangaistus.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    En kysele varsinaisen tiedön puutteesta, vaan siksi että tietojani on väitetty virheelliseksi.

    Tässä sitä sitten odotellaan vastausta..

    Ensin jaottelet ihmisiä mielipiteen perusteella, ja sitten yrität kiistää menettelysi.

    Äänestä

  • Sabiens Nean3% kirjoitti:

    Meissä eurooppalaisissa on vajaat 3% neanderthaalia. Esivanhempamme sekstaili jonkin verran siis niidenkin kanssa. Afrikkalaisissa prosentti on pyöreä nolla.

    Jep. Tästä johtunevat ne silmiinpistävät erot afrikkalaisiin ja ongelmat joita kohtaamme heidän kanssaan.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Kuinka yksilön kuuluminen ryhmäänsä käytännössä määritetään?

    Käypä lukemassa tuolta romani-osiosta, heillä näyttää olevan varma tieto asiasta.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Ei se taida lisääntyä - se vain haudottaa toisilla munansa.

    Vähän niinkuin eräät vähemmistöt Suomessa?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Kyllä. Yksi ihmislaji on ja lisääntyy - ja sen sisällä yhtä monta variaatiota "rodusta", kun on sisarparvia!

    Eli periaatteessa ainoastaan minä ja (täys)sisarukseni olemme täsmälleen saman geenikartan tuotteita.

    Heti kun äitimme eroaa ja tekee lapsen toisen - vaikkakin vain ihonvöriltään häntä itseään musituttavan kanssa, on hänen geeniperimänsä taas aivan uusi yhdistelmä.

    Minua kiinnostaakin nyt kovasti, että millä perustella sinä määrittelisit nuo rodut? Tikkurilan värikartan?

    Ainakin selvä jako kahteen voidaan tehdä - ne jotka paskantavat kaivoon ja ne jotka eivät. Siitä voi lähteä tekemään tarkempaa jaottelua.

    Äänestä

  • omituista. kirjoitti:

    Ensin jaottelet ihmisiä mielipiteen perusteella, ja sitten yrität kiistää menettelysi.

    Kas kun satunkin luokittelemaan ihmisiä sen perusteella noudattavatko he lakia vai eivät? H-u-r-j-a-a.

    Mikä tekee "mielipiteistäni biologisella tasolla täyttä puppua"?

    Äänestä

  • Varma tieto kirjoitti:

    Käypä lukemassa tuolta romani-osiosta, heillä näyttää olevan varma tieto asiasta.

    Jokainen vastaa omasta väitteestään.

    Saanko vastauksen?

    Äänestä

  • Luontoääni: mulu... kirjoitti:

    Vähän niinkuin eräät vähemmistöt Suomessa?

    Vähemmistön - ja enemmistön vähemmistöt.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Kas kun satunkin luokittelemaan ihmisiä sen perusteella noudattavatko he lakia vai eivät? H-u-r-j-a-a.

    Mikä tekee "mielipiteistäni biologisella tasolla täyttä puppua"?

    Esim, se että sanot ettei rotuja ole.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    En kysele varsinaisen tiedön puutteesta, vaan siksi että tietojani on väitetty virheelliseksi.

    Tässä sitä sitten odotellaan vastausta..

    En minä täällä ala luentoa pitämään, joudut nyt kyllä itse opiskelemaan biologiaa. Mene vaikka jollekin kurssille avoimeen yliopistoon tai jotain.

    Äänestä

  • viherpeippo kirjoitti:

    Esim, se että sanot ettei rotuja ole.

    tuo Mover on idiootti ja trolli. Ihan turhaa sen kanssa on vängätä mistään. Hullu mikä hullu.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Jokainen vastaa omasta väitteestään.

    Saanko vastauksen?

    mikä sinua nyt askarruttaa? Kysy hoitajalta, eikös ne sinua välillä käy katsomassa.

    Äänestä

  • viherpeippo kirjoitti:

    Esim, se että sanot ettei rotuja ole.

    Kerrot vaan miten ne määritellään pitävästi. RTV:n värikartalla?

    Äänestä

  • vihervarpunen kirjoitti:

    En minä täällä ala luentoa pitämään, joudut nyt kyllä itse opiskelemaan biologiaa. Mene vaikka jollekin kurssille avoimeen yliopistoon tai jotain.

    Jos ei halua pitää luentoja perusteista, ei niitä myöskään pidä pitää väitteistä.

    Äänestä

  • ⋆⊄⋆ kirjoitti:

    mikä sinua nyt askarruttaa? Kysy hoitajalta, eikös ne sinua välillä käy katsomassa.

    Minua askarrutta se, että miten yksilön kuuluminen ryhmäänsä käytännössä määritetään?

    Jos joku täällä hoitaa minua, niin hoitaa hommansa - ainakin tässä suhteessa - tosi surkeasti.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Vähemmistön - ja enemmistön vähemmistöt.

    Ei, vaan vähemmistön enemmistöt. Vähemmistön vähemmistöhän on sopeutunut enemmistön keskenään sopimiin sääntöihin.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Minua askarrutta se, että miten yksilön kuuluminen ryhmäänsä käytännössä määritetään?

    Jos joku täällä hoitaa minua, niin hoitaa hommansa - ainakin tässä suhteessa - tosi surkeasti.

    Miten saamelaisuus määritetään. Sen suhteen ollaan hyvin tarkkoja, koska se tuo yksilölle tiettyjä etuja.

    Äänestä

  • mieti esimerkiksi kirjoitti:

    Miten saamelaisuus määritetään. Sen suhteen ollaan hyvin tarkkoja, koska se tuo yksilölle tiettyjä etuja.

    Saamelaiset?

    Niillä ryhmänä nyt tuskin hirveästi on "rotukeskustelun" kanssa tekemistä.

    Saamelaiskulttuurissa on oleellinen yhdistävä tekijä kieli.

    Mitään verotuksellista, saati biologista kriteeriä ei - tietenkään - ole.

    Äänestä

  • Luontoääni: mulu... kirjoitti:

    Ei, vaan vähemmistön enemmistöt. Vähemmistön vähemmistöhän on sopeutunut enemmistön keskenään sopimiin sääntöihin.

    Mitä tarkoitat vähemmistön enemmistöllä?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Saamelaiset?

    Niillä ryhmänä nyt tuskin hirveästi on "rotukeskustelun" kanssa tekemistä.

    Saamelaiskulttuurissa on oleellinen yhdistävä tekijä kieli.

    Mitään verotuksellista, saati biologista kriteeriä ei - tietenkään - ole.

    Et ole tehnyt taaskaan kotiläksyjä.

    http://janka.fi/numero-1-2013/121-kukaonsaamelainen

    Voit opiskella lisää esim. täältä.

    http://penetrate.blogspot.fi/2009/09/biological-differences-between-races.html

    Äänestä

  • höpsistä.. kirjoitti:

    Et ole tehnyt taaskaan kotiläksyjä.

    http://janka.fi/numero-1-2013/121-kukaonsaamelainen

    Saamelaisuus - niin kuin minkä tahansa etnisyys - perustuu viime kädessä seuraavaan;

    "---Nykyään en määrittele identiteettiäni muiden ihmisten mielipiteiden pohjalta, vaan tiedän, kuka olen, mistä sukuni tulevat ja mitä saamen kielelle on suvuissani tapahtunut. Juureni ovat vahvasti täällä. Kasvatan myös lapseni positiivisessa ja rakkaudellisessa hengessä saamelaisuuteen ja ihmisyyteen.--"

    Näin on ja näin pitää olla. Yhdenkään saamelaisista polveutunut (mitä se ikinä käsittääkään), mutta koskaan saamelaisuutta kokenut henkilö tuskin koskaan vaatii kieltä esimerkiksi asuinpaikkansa käyttökieleksi - esimerkiksi Helsingin.

    Toisaalta taas - lapissa asuneella ja saamenkieltä lapsesta asti puhuneella henkilöllä on oikeus kielensä käyttöön, ylläpitoon ja opiskeluun - vaikka sukujuuret ovatkin muualla.

    Äänestä

  • rotueroista kirjoitti:

    En aio opiskella perimään liittyviä asioita.

    Täällä lähestymiskulma on yhteiskunnallinen - ja sen kautta arvioidaan, mitä tietoa mihinkin tarvitaan.

    Nyt oleellinen kysymys, jonka olen esittänyt - kuinka rodut yhteiskunnassa määriteltäisiin - jää vastaamatta.

    Ei ole keskustelua, että minulle työnnetään eteen tietosanakirja.

    Jos ihminen ei osaa pysyä väitteensä takana sitä perustellen, on parempi harkita koko väittämistä.

    Esim. USA:ssä on tarkat rotukategoriat käytössä.

    http://nces.ed.gov/ipeds/reic/definitions.asp

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Saamelaisuus - niin kuin minkä tahansa etnisyys - perustuu viime kädessä seuraavaan;

    "---Nykyään en määrittele identiteettiäni muiden ihmisten mielipiteiden pohjalta, vaan tiedän, kuka olen, mistä sukuni tulevat ja mitä saamen kielelle on suvuissani tapahtunut. Juureni ovat vahvasti täällä. Kasvatan myös lapseni positiivisessa ja rakkaudellisessa hengessä saamelaisuuteen ja ihmisyyteen.--"

    Näin on ja näin pitää olla. Yhdenkään saamelaisista polveutunut (mitä se ikinä käsittääkään), mutta koskaan saamelaisuutta kokenut henkilö tuskin koskaan vaatii kieltä esimerkiksi asuinpaikkansa käyttökieleksi - esimerkiksi Helsingin.

    Toisaalta taas - lapissa asuneella ja saamenkieltä lapsesta asti puhuneella henkilöllä on oikeus kielensä käyttöön, ylläpitoon ja opiskeluun - vaikka sukujuuret ovatkin muualla.

    Kuten linkistä olisi ilmennyt, viime kädessä saamelaiskäräjien vaaliluettelo määrittelee, kuka on saamelainen.

    Lisäksi:" Mielestäni ILO169-sopimuksessa määritelty alkuperäiskansan kriteeri toimii täällä Suomessa. Sen mukaan alkuperäiskansalaisuus määräytyy kolmen kriteerin perusteella: 1) polveutuminen alueen alkuperäisestä väestöstä, 2) itseidentifikaatio ja 3) kulttuurinen yhteys. "

    Äänestä

  • oletko sokea? kirjoitti:

    Esim. USA:ssä on tarkat rotukategoriat käytössä.

    http://nces.ed.gov/ipeds/reic/definitions.asp

    Olenko minä sokea?

    Etkö sinä ymmärrä kirjoittamaani tekstiä:

    "Ei ole keskustelua, että minulle työnnetään eteen tietosanakirja.

    Jos ihminen ei osaa pysyä väitteensä takana sitä perustellen, on parempi harkita koko väittämistä."

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Olenko minä sokea?

    Etkö sinä ymmärrä kirjoittamaani tekstiä:

    "Ei ole keskustelua, että minulle työnnetään eteen tietosanakirja.

    Jos ihminen ei osaa pysyä väitteensä takana sitä perustellen, on parempi harkita koko väittämistä."

    Nyt vain kävi niin, että sinä olet väärässä.

    Äänestä

  • höpsistä.. kirjoitti:

    Kuten linkistä olisi ilmennyt, viime kädessä saamelaiskäräjien vaaliluettelo määrittelee, kuka on saamelainen.

    Lisäksi:" Mielestäni ILO169-sopimuksessa määritelty alkuperäiskansan kriteeri toimii täällä Suomessa. Sen mukaan alkuperäiskansalaisuus määräytyy kolmen kriteerin perusteella: 1) polveutuminen alueen alkuperäisestä väestöstä, 2) itseidentifikaatio ja 3) kulttuurinen yhteys. "

    Ja näiden virallisten kriteerien - kuten juuri tuo vaaliluettelo - kriteerit tulee olla selkeitä ja mielellään pragamatian sanelemia.

    Se tarkoittaa sitä, että näyttö saamelaisuudesta tulee olla linjattu mahdollisimman konkreettisesti.

    Kerrataan tohtori Sarivaaran edellytykset saamelaisuuteen:

    1. Polveutuminen alueen alkuperäisestä väestöstä

    2. Itseidentifikaatio

    3. Kulttuurinen yhteys

    1-kohdan osalta: Huomaa. "Alkuperäinen väestö" ei viittaa, mitenkään, minkäänalaisiin geeni- ym. höpöttyksiin, joista täällä jaksetaan uutterasti jorista.

    Ja hyvä niin. "Alkuperäinen väestö" määritellään siis paikkakunnalla todetun asumisen perusteella.

    2-kohdan osalta Itseidentifikaatiooon viittasion itsekin. Sen tietysti voi todeta myös viittaamalla sekä ykkös- että kolmoskohtaan.

    3-kohta on minulle suunnilleen sama kuin kieli. Mutta myös perinteet ja tavat.

    Kaikki em. kohdat siis ovat yleensä toisiinsa jollakin tavalla yhteydessä.

    Äänestä

  • niin juuri. kirjoitti:

    Nyt vain kävi niin, että sinä olet väärässä.

    Eipä olis eka kerta.

    Se tulee vain näyttää.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Eipä olis eka kerta.

    Se tulee vain näyttää.

    Rotukategoriat on sinulle tuotu tarjottimella.

    Mitä vielä vouhotat?

    Äänestä

  • mikä mättää? kirjoitti:

    Rotukategoriat on sinulle tuotu tarjottimella.

    Mitä vielä vouhotat?

    En jatka enää, kun ei haluta aidosti keskustella.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    En jatka enää, kun ei haluta aidosti keskustella.

    Voihan sen tappion debatissa noinkin tunnustaa.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Mitä tarkoitat vähemmistön enemmistöllä?

    Niitä mustia ja musuja!

    Äänestä

  • Wallinin Jaska kirjoitti:

    Niitä mustia ja musuja!

    Unohtui ihan ne meidän omat mustalaiset.

    Äänestä

  • Wallinin Jaska kirjoitti:

    Niitä mustia ja musuja!

    Vähemmistön enemmistöllä?

    Et siis oikeasti lue kommentteja taaksepäin - puhumattakan että vastaisit niihin.

    Voi hyvä Sylvini!

    Äänestä

  • Amen! Kerrankin joku joka ymmärtää miten asiat oikeasti on!

    Äänestä

  • viherpiiperö kirjoitti:

    Biologian mukaan tällä hetkellä on olemassa vain yksi ihmislaji. Homo sapiens.
    Rotujen välilä tosin on eroja. Afrikan tummat ihmiset ovat rotu, kehittyneet ympäristön ja geenien vaikutuksesta sellaisiksi kun nyt ovat.

    Hyysäri kieltää evoluution perusasiat.

    Puhdas+rotuinen+afrikkalainen+on+100%+homo+sapiens.Valkoinen+mies+taasen+on+n~96-98%+Homo+sapiens+ja+2-4%+neadertalini+ihminen

    Äänestä

Tämän artikkelin otsikko "Jäämies Ötzi ei ole sukua nykyihmiselle" on virheellinen. 5300 vuotta sitten ei ollut jäljellä kuin ns. nykyihmisiä. Artikkelin lopussa selviää mitä tiedemiehet tarkoittivat. Ötzi ei ole sukua nykyisille eurooppalaisille. Ötzi on kuulunut todennäköisesti kansaan joka on hävinnyt kokonaan.

Äänestä

AFriccalainen,,, Suomalainen, Ei eroa..!!

Äänestä
  • aivaaan

    Moverikaan ei erota mitenkään valkoihoista mustasta afrikkalaisesta. Vasta kun ne risteytyy ja tuloksena on sekasikiö, niin sen Mover osaa kyllä erottaa kaikista roduista. Ihmemaan tontut kun eivät ole mitään lajia eikä rotua.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 57 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

viherpiiperö kirjoitti:

Ajattele jos neanderthalilaisia olisi vielä elossa. Jos heitä syrjisi, mikähän olisi nimitys? Kyseessähän ei ole rotu, vaan eri ihmislaji. Olisivatko syrjijät sitten lajisteja???

Syrjintää on suurella todennäköisyydellä tapahtunut eri ihmislajejen välillä aikoinaan. Homo sapiens on vienyt voiton kilpailussa, ja muut lajit kuolleet sukupuuttoon. MItä jos hyysärivaltiot olisivat olleet hyysäämässä muita ihmislajeja? Minkälaista nykyaika olisi? Varmaan jatkuvaa lajejen välistä selvitymissotaa....
Onneksi meillä on vielä vain rotuerot, vaikka evoluutio menee jatkuvasti eteenpäin. Sitä on hyysärin turha kieltää.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/jaamies-otzi-ei-ole-sukua-nykyihmiselle/2239932
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ötzi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu